Pala itsestäni

Timo on jo pari kertaa muistutellut blogin päivittämisestä. Olen ollut viime aikoina aika uupunut ja ideoita tekstiksi ei ole syntynyt. Päätinkin terapeuttisessa mielessä kirjoittaa vähän itsestäni.

Olen viimeisen vuoden aikana joutunut valitettavan usein pohtimaan, kuinka paljon ihminen jaksaa kantaa vastoinkäymisiä. Aika usein on myös tullut todettua, että tästä ei ainakaan voi huonommin mennä. Joka kerta on mennyt. Kun vuosi sitten oma avioliittoni kaatui ja tärkein tukiverkko, jolle elämäni olin rakentanut hävisi, olin pitkään hukassa. Olen sitä edelleen, eikä valoa tunnelin päässä aina näy.

Oman pitkän suhteeni kanssa samaan aikaan päättyi vanhempieni liitto. Lapsuuteni kotia ei enää periaatteessa ole olemassa, eikä äidin ja isän huomaan pääse turvaan samalla tavalla kuin ennen. En saanut yksinäisyyteni pahimpina aikoina tukea sieltä, josta olisin sitä eniten tarvinnut. Olenkin kuin pieni lapsi, joka ei ole ensimmäisinä kuukausinaan saanut riittävää perushoitoa. Perhepiiriini on pitkin kulunutta vuotta tipahdellut hiljalleen uusia surullisia uutisia. En voi olla kysymättä, mikä tarkoitus tällä kaikella on?

Viime syksynä hain apua YTHS:ltä. Pääsin juttelemaan erikoissairaanhoitajan kanssa, koska jonot psykologille olivat tietysti pitkiä. En aluksi pitänyt siitä, että minut pakotettiin ajattelemaan asioita. Pikku hiljaa puhumisen muuri vähän hälveni. Neljännen kerran jälkeen terveydenhoitaja kuitenkin totesi, ettei aikoja enää tarvita. Kuulemma näytin voivan jo hyvin. Käteeni jäi kolme purkillista lääkkeitä sekä kasa käsittelemättömiä asioita.

Puhun asioistani liian vähän ja liian harvoille. Parhaat ystäväni ovat muka kaukana tai työkavereitani. Tilanne on vähän hankala, kun työtä ja omaa elämää haluaisi suojella toisiltaan. Puhuminen niille, joiden kanssa teen töitä päivittäin, on erittäin vaikeaa. Silti haluan koko ajan, että joku huomaisi ja auttaisi. Tiedän, olen vaikea.

Olen viime aikoina purkanut pahaa oloani lähinnä muiden asioiden lomassa ja etenkin töissä. Se ei ole missään nimessä ollut tarkoitukseni eikä järkevää. Olen käytökselläni saanut karkotettua ihmisiä läheltäni ja heidätkin voimaan huonosti. Olen todella pahoillani tästä. Siitä olen kuitenkin iloinen, että olen oppinut paljon itsestäni ja rajoistani. Tiedän, että minusta tulee tämän kaiken jälkeen vähän parempi ja vahvempi ihminen. Aikaa se kuitenkin ottaa, toivottavasti sitä vielä on.

Kiitos teille kaikille, jotka olette tukeneet ja kestäneet minua. Arvostan sitä suuresti, vaikka en varmasti aina sitä näytä.

Täydellinen maailma?

Yhteisvastuukeräyksen kohde on tänä vuonna kehitysvammaisten työllistyminen. Aivan mahtavaa, että asia on nostettu esiin! Moni kehitysvammainen pystyy tekemään töitä, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Ylen Aamusydämellä ohjelma esittelee kehitysvammaisia nuoria, jotka ovat jo työllistyneet. Kannattaa katsoa, tulee hyvälle mielelle.

Kun yhteisvastuukeräys alkoi, Helsinginsanominen nettisivuilla käytiin keskustelua siitä, onko oikein, että vammaiset saaavat töitä, kun kaikki terveetkään eivät saa. Ensinnäkään vammaisuus ei ole sairaus ja toiseksi, kenellä on oikeus määritellä työhön kelpaavat ja ei-kelpaavat jonkin ominaisuuden mukaan?

Vammaisuus on asia, joka pelottaa ihmisiä. Lääketiede on kehittynyt pitkälle ja seulontojen avulla mahdollisesti vammaisena syntyvät lapset pystytään melko helposti tunnistamaan. Nämä testit eivät kuitenkaan ole täysin varmoja ja abortteja tehdään myös ns. terveille lapsille vammaisuuden pelossa. Ihminen leikkii jumalaa, ottaessaan käsiinsä vallan määritellä, kenellä on oikeus syntyä tähän maailmaan.

Suomessakaan ei tarvitse mennä kovin pitkälle ajassa taaksepäin, kun rotuopin mukaisesti vammaisia steriloitiin ja suljettiin laitoksiin. Joskun tuntuu, että elämämme edelleen aikaa, jolloin ihmiselle kelpaa vain täydellisyys. Lapsen tulee olla kaunis ja virheetön, puolison ja parisuhteen pitää olla jotain ihmeellistä päivästä toiseen, elämässä pitää menestyä työn ja hyvien tulojen kautta jne.

Kun ihminen tavoittelee täydellisyyttä, hän menettää taidon elää ja olla onnellinen. Täydellinen maailma saavutetaan lopettamalla täydellisyyden tavoittelu. Täydellisyyden, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Aloitetaan vaikka siitä, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä tähän maailmaan ja jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä työtä.

Muutama ajatus prostituutiosta

Luin sairaslomalla ajankulukseni pitkään kirjahyllyssä lojuneen artikkelikokoelman ”Rajat ylittävä prostituutio. Globaalien toimintamallien muuttuminen.”. Susanne Thorbekin ja Bandana Pattainakin toimittama teos ei sorru syyttelyyn eikä tekopyhyyteen, kuten lupaa. Tarkoitus on herättää keskustelua vaikeasta asiasta harkitsevasti ja humaanisti suhtautuen.

Kysymykset siitä, saako nainen tai mies myydä omaa ruumistaan ja onko se koskaan vapaaehtoista, eivät ole yksiselitteisiä. Ihmiskauppa on ehdottomasti tuomittavaa ja sen kitkemiseksi tulee ponnistella maailmanlaajuisesti. Vaihtoehtoja prostituutiolle on tarjottava ja prostituutiosta irrottautumiseen tulee antaa mahdollisuuksia. Typerin lukemani kommentti eräältä seksiä ostaneelta mieheltä liittyi siihen, että on hyvä asia kun asiakkaita, jotka suostuvat maksamaan seksistä, riittää ja täten kurjissa oloissa eläviä naisia (prostituoituja) voidaan auttaa. Ihmiskaupan uhreja ei todellakaan auteta lisäämällä kysyntää.

Mietin sitä, miltä tuntuisi myydä itseään tai ostaa seksiä toiselta. Monia ajatus puistattaa. Ne, jotka vaativat sekä seksin oston, että myymisen kieltämistä vetoavat siihen, ettei nainen tai mies myy seksiä koskaan vapaaehtoisesti. Entä voiko seksin ostamisessa ja myymisessä vain toinen puoli olla kriminalisoitua? Jos nainen tai mies haluaa myydä seksiä ja se on laillista, miksi sitä ei saisi ostaa?

Toinen puoli kriminalisointiongelmaa on toki kysymys siitä, milloin seksiä myydään vapaaehtoisesti. Ja mitä vapaaehtoisuus tässä tarkoittaa? Ainakin tietysti sitä, että kolmas osapuoli ei ota välistä rahaa ja pakota seksin myymiseen. Mutta onko seksin myymiselle aitoja vaihtoehtoja? Jos siihen ei pakota toinen ihminen, siihen voi pakottaa esimerkiksi taloudellinen tilanne. Lisäksi tulot prostituutiosta ovat monta kertaa hyviä ja myös tähän jää kiinni.

Mikä sitten on seksin myymistä? Vain se, kun antaa ja ottaa rahaa? Entä jos pari on seksisuhteessa ja toinen ostaa toiselle lahjoja tai auttaa saamaan vaikka työpaikan? Monessa rakkaussuhteessakin seksi näyttelee suurta roolia siinä mielessä, että sen avulla toinen osapuoli voi melko helposti kiristää toista, jolloin seksistä tulee ikään kuin kauppatavaraa.

Seksin myyminen ja ostaminen eivät liity vain niin sanotusti punaisten lyhtyjen alueille. Niiden kriminalisointi ei myöskään ole yksiselitteistä. En silti usko, etteivätkö kaikki vaihtaisi prostituoidun ammattia tai lopettaisi seksin antamista rahaa tai muuta hyötyä vastaan, jos olemassa olisi vaihtoehto. En silti osaa vastata siihen, miltä seksin myymisen tai ostamisen pitäisi tuntua. Tähän voi vastata vain henkilö, joka on niin tehnyt. Siitäkin huolimatta, että ympäröivä yhteiskunta ja muut ihmiset ovat aina pyrkineet sen määrittelemään.

Elämää säkissä?

Uskomatonta, että Ilkka Kanerva erotettiin tehtävistään ulkoministerinä. Katainen ei suostunut myöntämään, että medialla olisi ollut osaa asiaan, vaan hän koki tehneesä päätöksen itse. Kanervan luottamus oli kuulemma mennyt.

Olkoonkin, että Kanervalla on vähän ongelmia. Mutta kukapa meistä ei olisi muutamaa tekstiviestiä joskus lähettänyt. Olisi varmaan järkevää, että minäkin pyydän varmuuden vuoksi anteeksi niiltä ystäviltäni, joille lähetetyt viestit ovat ylittäneet sopivuuden rajan. Käytetäänkö niitä minua vastaan, jos minusta joskus tulee jotain?

Median valta on suuri. Päättyykö tämä niin, ettei korkeille paikoille uskalleta enää nostaan ketään, jolla on niin sanotusti elämää? Onko parempi, että elämme säkissä, jotta voimme olla nyt ja jatkossa uskottavia työssämme? Ei se nyt hyvänen aika voi niin olla. Ihmisiähän tässä ollaan. Media on aikoja sitten halunnnut unohtaa sen.