Samaa palkkaa, tahtoa vai toimia?

Tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin, mutta arvostavat osaamistaan pienestä asti vähemmän. Näin opetushallituksen opetusneuvos Liisa Jääskeläinen meille tänään taas Samanpalkkaisuusseminaarissa esitti. Myös maahanmuuttajatyttöjen kohdalla tilanne on sama verrattuna maahanmuuttajapoikiin. Poikien asennetta koulua kohtaan hän kuvaili jollain lailla hyvässä mielessä välinpitämättömäksi.

Kautta historian Suomessa on valmistunut enemmän naisylioppilaita, kuin miesylioppilaita. Ero on vuosikymmenet pysynyt samana huolimatta ylioppilaiden määrän kasvusta. Myös korkeakouluopiskelijoita ja korkeakouluista valmistuneita naisia on miehiä enemmän. Koulu- ja opiskelumenestyksessä tytöt ja naiset pärjäävät poikia ja miehiä paremmin.

Mutta miehet ovat napanneet johtavat asemat ja saavat naisia parempaa palkkaa. Miksi ihmeessä näin on? Ja mitä tälle asialle voisi tehdä?

Eri tahot vakuuttelivat jälleen tänään hyvää tahtoa naisten ja miesten palkkaerojen kaventamiseksi. Opetushallitus on ryhtynyt toimiin opetussuunnitelmien uudistamisesta opiskelijavalintoihin. Erilaisia hankkeita toteutetaan koko ajan ja tutkimuksia tehdään niin yleisesti, kuin tiettyjen ammattien osalta. Taantumasta haettiin syypäätä. Vaikea sulattaa tätä, sillä nousukaudenkaan aikana todellisia toimia ei ole tehty palkkaerojen kaventamisen eteen.

Kunnat näyttelivät palkkaohjelmillaan viime neuvottelukierroksella positiivista suuntaa, mutta jos ja todennäköisesti kun kehitys nyt tyssää, sen käynnistämiseen menee taas aikaa. Ja tämä on erittäin valitettavaa. Puhutaan siitä, että lama petti kolmekymppiset, mutta minusta yhteiskunta on pettänyt tytöt ja naiset. Jos palkkaerot niin eri tuloluokkien, kuin naisten ja miesten välillä haluttaisiin oikeasti poistaa, niin palkankorotuksissa tulee siirtyä prosenttikorotuksista euromääräisiin korotuksiin, joita vielä pidemmälle vietynä voidaan kohdentaa. Tämähän ei tietysti käy kovapalkkaisille miehille, vai käykö?

Lautaa, laatukamaa ja valtapyrkimyksiä

Mietin eilen, että eipä ole tullut kirjoitettua blogiin sitten Eurovaalien. Demarit saivat sunnuntaina Saksassa pataan historiallisen rumin lukemin. Euroopassa ja maailmassa on taantuma pahimmillaan. Suomessa on lähes 300 000 työtöntä ja 100 000 lomautettua. Kunnat säästävät opetuksesta ja terveydenhuollosta ja kunnallisveroprosentit senkun nousevat epätasa-arvoistaen progressiivista verotusjärjestelmäämme. Mutta mistä me puhumme? Matti Vanhasen tuppeensahatuista koivuhyllylaudoista! Eipä siis hirveästi kiinnosta pohtia talouden ja vasemmiston tilaa, kun kaikki muut seuraavat, kuka on antanut ja kenelle.

Jaksoin juuri ja juuri vielä kesäkuun alussa seurata vaalirahakeskustelua. Se on siitä vain paisunut ja paisunut ja ei vähempää voisi kiinnostaa. Paitsi nyt on minusta tultu päätepisteeseen. Puhutaan epäselvistä muistijäljistä ja valehtelusta ja vaikka mistä. Olennaisinta ja surullista on kuitenkin se, että politiikka on ryvettynyt. Pitäisi puhua asioista ja vielä tätäkin enemmän kaipaan poliitikoilta selkärankaa. Pitäisi tietää, milloin on menty liian pitkälle.

Olen viime aikoina sattuneista syistä miettinyt väsymiseen asti ihmisten henkilökohtaisia valtapyrkimyksiä. Ei näköjään ole olemassa niin pientä yhdistystä, säätiötä tai jotakin tarkoitusta varten perustettua ryhmää, etteikö sinne tulisi mukaan yksilölliset halut saavuttaa jotain. Siitähän vaalirahoittamissotkuissakin on kyse. Monta kysymystä on heitetty aiheesta, että eikö ole enää puhtaasti asian edistämistä haluavia henkilöitä olemassa. Olen miettinyt ihan samaa.

Olen myös miettinyt kansalaisten vastuuta ymmärtää asioita. On esimerkiksi turha tulla minulle itkemään ruuan kallista hintaa tai ABC-ketjujen ylivaltaa maanteiden varsilla, ja samaan aikaan käyttää s-etukorttia ylläpitääkseen tätä järjestelmää. Tai palatakseni vaalirahoittamiseen, niin tottakai eturyhmät haluavat valtaan sellaisia ihmisiä, jotka ajavat heidän haluamaansa asiaa! En voi käsittää sitä, että joku yllättyi näistä rahoituskuvioista. Se minua yllättää, että tässä maassa pääsee näin pitkälle valehtelemalla. Kyllä Matti Vanhasen olisi syytä ainakin tehdä johtopäätöksiä, vaikka ei koko sotku hänen harteillaan yksin olekaan.

Nyt siis asioihin kiinni ja tämä case close, kiitos!