Suunnitteluun moniulotteisuutta kikkailun sijaan

Yritäpä olla pyörätuolilla julkisen liikenteen käyttäjä, mennä ostoksille kantakaupungin liikkeisiin tai lounastaa ravintolassa. Ei onnistu. Viimeisin Helsingin kaupungin yritelmä oli hankkia päätöksenteon tueksi kaupungin luottamushallinnolle sähköinen järjestelmä, joka ei tue näkövammaisille tarkoitettuja apuohjelmia. Järjestelmä maksoi veronmaksajien rahaa miljoonia. Yritä tämän jälkeen ajaa autolla moottori- tai kehätietä. Kaikkialla on suljettuja osuuksia tietöiden kestäessä vuositolkulla.

Helsinki pitää eittämättä esteellisten kaupunkien kärkisijaa, mutta ei ole kehumista muillakaan suomalaisilla kaupungeilla infrassaan.

Kun matkustin kesälomalla Norjassa ja Ruotsissa, kiinnitin monesti huomiota teiden ja liikennejärjestelyjen toimivuuteen sekä rakennusten esteettömyyteen. Ei siis tarvitse matkustaa rajaa kauemmas, kun asiat ovat paremmin.

Norja on täynnä kilometrien mittaisia tunneleita, jotka kulkevat joko vuorten läpi tai veden alla. Yhdessäkään tunnelissa ei ollut mitään ongelmia. Eikä niissä tarvittu valtavia tietokoneohjattuja järjestelmiä, jotka ohjaavat ihmisiä oikeille kaistoille, tai pitävät ilmankosteuden määrätyllä tasolla.

Jokainen muistaa Turun moottoritien surullisen kuuluisat avausvaiheet ja muutaman hassun parisataametrisen tunnelin tietokoneohjelmien ongelmat. Koko tie piti sulkea, kun suomalaisen putkitutkintoinsinöörin suunnittelema tunnelipätkä ei näkynyt valvontakamerassa.

Toinen mielenkiintoinen suunnittelukukkanen löytyy tällä hetkellä kehäykköseltä Leppävaaran kohdalla. Sielläkin on yritetty jotain niin hienoa, että kaistoja ei saada auki. Eikö suomalainen insinööri osaa suunnitella tietä tai lyhyttä tunnelia, jossa pystyy ajamaan. Muuta ei tarvita, vain turvallinen tavallinen läpiajaminen, kuten Norjassa.

Entä sitten esteettömyys. Suomalaiselle leirintäalueelle ei pyörätuolilla ollut asiaa, mutta naapurien vastaavat oli varustettu kunnolla toimivilla rampeilla lähes järjestään. Kyse on asenteesta ja erilaisuuden huomaamisesta suunnitteluvaiheesta toteutukseen, ei kustannuksista tai erityiskohtelusta.

Väitän, että suomalainen insinöörikoulutus on suunniteltu yhden yrityksen (hiipuvan Nokian) massatuotantotarpeisiin ja moniulotteiseen suunnitteluun tähtäävä opetus on vain heikko ajatusjälki opetussuunnitelmissa.

Miksi meikäläisten koulutusjärjestelmä tai myöhemmin työelämä ei vieläkään tunne monitieteistä osaamisen hyödyntämistä? Me jostain syystä uskomme yhteen alaan ja sieltä valmistuviin nuoriin miehiin ja naisiin, jotka oppivat suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita yhdestä ”valkoisen heteromiehen” tarpeet täyttävästä vinkkelistä.

Täällä usein olennainen unohtuu. Asioita ei kuitenkaan tarvitse yrittää tehdä liian vaikeasti. Tunnelin läpi pystyy ajamaan meilläkin, kunhan kaistat ovat auki. Miljoonia maksavat tietokoneohjatut erikoistehosteet voisi käyttää mieluummin siihen, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus toimia tässä yhteiskunnassa aistien toimivuudesta riippumatta.