Minna Ahola

Työnantaja osallistukoon kansallisiin talkoisiin muiden mukana

2011-09-26T23:57:00.000-07:00

Tätä viikkoa pidetään ratkaiseva työmarkkinaviikkona. Torstaina odotetaan palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen yhdessä valtiovallan kanssa neuvottelemaa tulosta palkankorotuksista ja paketista, jolla on monta nimeä. Syksyyn on mahtunut monta ei-vastausta, monta uhkakuvaa ja viimeisimpänä Raimo Sailaksen toive (yksityishenkilönä) palkankorotusten nollalinjasta. Katainen lupaili jo aiemmin veronkevennyksiä ansiotulojen verotukseen, mikäli työmarkkinaosapuolet pääsevät sopuun maltillisesta palkkaratkaisusta.

Perjantain jälkeen teknologiateollisuudessa ollaan sopimuksettomassa tilassa, muita sopimuksia päättyy sen jälkeen vuoron perään ja esimerkiksi vakuutusalalla sopimus on jo päättynyt. Helsingin Sanomien pääkirjoitus uumoili lakonuhkia, vaikka moni ei edes ole huomannut sopimusten tai sopimuksettomien aikakausien vaihtelua.

Lakolla ei uhata tosissaan ja sopimukseton tila ei tarkoita maailmanloppua. Työehtosopimusrikkomuksia tehdään koko ajan sopimusten voimassaoloaikanakin, lähinnä työnantajien toimesta. Mihin on kadonnut ymmärrys työmarkkinapolitiikasta?

Kenen vuoro?

Teknologiateollisuus sai koottua rivinsä duunarista ylempään toimihenkilöön. Näyttää lehdestä luettuna helpolta, mutta uskoisin yhtenäisen esiintymisen vaatimeen monta nielaisua ja monta vääntöä, vaikka tavoitteet olisivatkin helposti yhteen sulatettavissa.

Kampanjalle annettiin nimeksi Meidän vuoro! Mahtaako vuoron luovuttaminen toisille yhteisten kansallisten talkoiden nimissä onnistua? Palkansaaja on korotuksensa ansainnut ja EK:n oma toive oli, että palkoista sovitaan liitto- tai paikallistasolla, jolloin voidaan ottaa alojen erilaisuus huomioon. Nyt se ei sitten käykään. Lisäksi Inkeroisen tuttu lause, ”ei vain ole varaa”, lienee pikkuisen jo kulunut. Palkankorotusten hoitamisen lisäksi EK on vaatinut valtiota kustantamaan osan lomautuskustannuksistaan. Ei se toki ole tyhmä joka pyytää, mutta ahneeksi voi jo kutsua.

On mahdotonta kuvitella, että vain palkansaajat ja valtiovalta osallistuvat näihin talkoisiin. Veronkevennyksillä ei paikata palkkojen jälkeenjääneisyyttä ja niihin ei muutenkaan mielestäni ole nyt varaa. Siis oikeasti ei ole varaa.

Miksi palkankorotukset eikä veronalennuksia?

Katainen on useaan otteeseen peräänkuuluttanut ostovoiman kehityksen merkitystä talouskasvuun ja taantuman yli pääsemiseen. Kun sitten mietitään, millä tuota ostovoimaa parannetaan, niin kyseeseen tulevat palkankorotukset, sillä niiden vaikutus ostovoimaan on veronkevennyksiä suurempi.

Olennaista on myös se, että palkankorotukset on kannustavampi ja oikeudenmukaisempi tapa hoitaa palkansaajien niin sanotun käteen jäävän osuuden riittävyyttä. Lisäksi valtion verotulot kasvavat tätä kautta, eivät pienene, kuten Kataisen mallissa kävisi. Yritysten tehtävä on huolehtia henkilöstöstään. Osa yrityksen tuotosta kuuluu siis tietenkin sen tekijöille ja tämä hoidetaan oikeudenmukaisen palkkauksen ja sen korottamisen kautta.

Laatukysymykset tiukoilla

Kun työmarkkinaosapuolet viime viikolla tulivat ulos aiempaa myötämielisempinä yhteiselle ratkaisulle, pisti silmiin se, että työnantajapuoli ei puhunut mitään työelämän laatukysymysten kytkemisestä mahdolliseen pakettiin. Mikäli palkankorotusten tasosta sovitaan keskitetysti, on mukaan otettava myös työelämän laatua parantavia asioita. Myös työnantajien on ymmärrettävä se tosiseikka, että vain työelämän laatua parantamalla pidennetään työuria ja lisätään tätä kautta kasvua ja kansantaloutta sekä pienennetään sitä kuuluisaa kestävyysvajetta.

Tupo, tai yhteiskuntasopimus tai kilpailusopimus, kuten yhteistä sopimusjärjestelmää eri tahoissa on kutsuttu, ei voi olla pelkkä palkankorotusten ja veronkevennysten sopimus, vaan siihen täytyy sisällyttää työelämän laatua parantavia lainsäädäntömuutoksia tai kehittämishankkeita. Esimerkiksi työsopimuslakia on kehitettävä niin, että työnantajan tarjoamat hyväksikäyttöä muistuttavat sopimukset tulevat laittomiksi, jolloin ne voidaan ainakin riitauttaa ja mielellään jo etukäteen estää.

Mihin tarvitaan parannuksia?

Parannuksia kaivataan erityisesti työntekijöille tarjottavien minimituntien määrään. Esimerkiksi kaupan- ja palvelualalla käytetään räikeästi hyväksi ihmisiä siten, että heitä kutsutaan töihin aina tarvittaessa. Työnantaja puhuu sujuvasti joustoista, mutta todellisuudessa tämä tarkoittaa työntekijälle elämistä epävarmuudessa ja jopa köyhyysrajan alapuolella samalla, kun työnantaja popsii rusinat pullasta.

Sopimalla voidaan vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon työnantajan on vähintään tarjottava tunteja ja milloin se voi esimerkiksi palkata lisää työvoimaa. Ensin olisi tarjottava täydet viikkotyötunnit niille, jotka työpaikalla jo aiemmin työskentelevät.

Hyviä viimeisiä esimerkkejä tupojen kautta tehdyistä laadullisista parannuksista ovat vuorotteluvapaa- ja aikuiskoulutusjärjestelmä. Kumpikin on tarjonnut työssä pidempään olleille mahdollisuuden kehittyä ja hengähtää. Lisäksi etenkin ensimmäinen on mahdollistanut uuden ja nuoren työvoiman pääsyn työmarkkinoille. Tällaisia kaikki voittaa –järjestelmiä on kehitettävä edelleen, jotta ihmiset jaksavat työelämässä pidempään ja paremmin. Paremmin voiva ihminen on myös tuottavampi ihminen. Tuskin tätä tarvitsee EK:llekaan kertoa.

Yksi hyvä tapa parantaa työelämää olisi lisäksi joustavien työaikamallien kehittäminen. Joustavat työajat lisäävät ihmisten kykyä pysyä työelämässä, kun työ ja oma elämä on helpompi sovittaa yhteen. Työnantaja ei häviä tässä mitään, sillä tehdyt tunnit pysyvät samoina tehtiin ne sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Työnantajan nihkeä suhtautuminen joustoihin kertoo autoritaarisesta johtamistavasta, joka työelämäämme edelleen vaivaa.

Kaikessa työelämän kehittämistyössä tuntuu olevan mukana työnantajan pelko siitä, että valvonta vaikeutuu. Ei ihmistä tarvitse oikeasti koko ajan valvoa. Työnantajapuoli voisi kokeilla joskus esim. luottamusta tiukan kurin sijaan. Parhaiten työpaikkojen sisäisiä asioita kehitetään toimivissa yhteistoimintaelinten ja työsuojelun kokouksissa ja asioiden huomioimisessa myös arjen työssä. Yhteistoiminta ei saa olla työnantajalle rasite, vaan se on vihdoin nähtävä mahdollisuutena. Yhteistoiminnan lisäksi työnantajan velvollisuuksiin kuuluu oikeudenmukainen palkanmaksu. Kansallisia taloustalkoita ei voi jättää vain hallitukselle ja palkansaajille.

Hei me pakinoidaan!

2011-09-25T00:53:00.000-07:00

Viime kirjoituksesta on päässyt vierähtämään tovi. Hallitusohjelman julkaisun jälkeiseen aikaan on mahtunut Kreikka-lainan vakuuksien pohdintaa, sitten huomattiin, että se olikin melko pieni asia tässä koko Euroopan ja maailman talouskriisissä, sitten saatiin ulos budjettikehykset, jotka eivät tietenkään kelvanneet kenellekään ja viime päivinä on puhuttu persuista. Tai siis ei saa puhua persuista. Perussuomalaisten mielestä se on loukkaavaa.

Soini ilmoittautui eilen odotetusti presidenttikisaan. Soini pähkäili mm. eilisissä radiouutisissa ja tämän päivän hesarissa, että persujen, anteeksi perussuomalaisten linjaa ja myös itse perussuomalaisia vastaan on hyökätty. Pelastaja Soini, kerrotko tähän väliin, että mikä linja ja miten niin?

Palataan hetkeksi Ajankohtaisen Kakkosen vihailtaan. Nuoret poliitikot ja aktivistit tuomitsivat yksimielisesti niin sanotun vihaisen käytöksen, joka johtaa esim. murhiin, mutta itse vihapuheen määrittelemisestä ja sen käytöstä oltiinkin jo eri mieltä. Vihaista puhetta ja vihapuhetta pitäisi käsitellä erikseen. Jokainen meistä on välillä vihainen ja sen saa myös osoittaa. Perkele ottaa päähän maksaa veroja! Hitto, että terveyskeskuksessa saa aina jonottaa. Mutta kun hyökätään tiettyä ihmisryhmää vastaan jonkun sen ominaisuuden perusteella ja yllytetään tämän johdosta toimenpiteisiin, ollaan kaukana hyväksytystä kriittisestä keskustelusta. Tätä on kai lyhyesti kuvattuna vihapuhe. Tämä ei kuitenkaan liity siihen, että poliitikkojen puheisiin asetetaan vastuu ja niistä keskustellaan. Tämä on mm. toimittajille kuuluvaa perustyötä, tykkäsi siitä sitten persujen jamekset tai ei.

Perussuomalaiset, johtajansa Timo Soinin johdolla, ovat siis olleet sitä mieltä, että media ja toimittajat ajavat heitä jotenkin takaa. Ei hyvää päivää oikeasti. Milloin valtaapitävien tekemisistä kertominen on ollut ajojahtia? Kun itse säheltää, on turha itkeä perään, että miksi tästä kerrottiin. Pidin Soinia tähän aamuun asti jotakuinkin fiksuna tyyppinä ja jotenkin ajattelin, että hän pysyy erossa tästä kummallisesta herkkähipiäisyydestä, joka hänen puolueessaan vallitsee, ja joka on osoittanut persujen kokemattomuuden ja linjattomuuden. Mutta niin vain lähti Soinikin murjottamaan, kun kuulemma perussuomalaisten kimppuun hyökätään koko ajan. Aloitapa Timo sinä suorapuheisena miehenä siis kertomalla se teidän linja ja opeta joukkosi käymään keskustelua asioista.

Se, että huudetaan joka väliin EI, tai kirjoitetaan blogeihin pakinatyylillä ala-arvoisia tekstejä, ei ole keskustelua. Myös perussuomalaisilta pitää voida odottaa vastuullista käytöstä. Näitä lipsahduksia, joita viime aikoina on puolueen sisältä putkahtanut, olisi syytä oikeasti miettiä. Ei ole olemassa mitään Halla-Ahon kuvaamaa kehystä, jonka määrittelisi tietty porukka ja jonka sisällä saa tai ei saa keskustella. Soinilaiset ovat siinä samassa kehyksessä, joka joko uusintaa tai tuottaa uutta ajattelutapaa. On mahdotonta asettaa itseään jonnekin ulkopuolelle, josta saa lipsautella mitä tahtoo vailla vastuuta ja kun joku kysyy miksi, tulee kiukku ja itku.

Suunnitteluun moniulotteisuutta kikkailun sijaan

2011-08-17T00:20:00.000-07:00

Yritäpä olla pyörätuolilla julkisen liikenteen käyttäjä, mennä ostoksille kantakaupungin liikkeisiin tai lounastaa ravintolassa. Ei onnistu. Viimeisin Helsingin kaupungin yritelmä oli hankkia päätöksenteon tueksi kaupungin luottamushallinnolle sähköinen järjestelmä, joka ei tue näkövammaisille tarkoitettuja apuohjelmia. Järjestelmä maksoi veronmaksajien rahaa miljoonia. Yritä tämän jälkeen ajaa autolla moottori- tai kehätietä. Kaikkialla on suljettuja osuuksia tietöiden kestäessä vuositolkulla.

Helsinki pitää eittämättä esteellisten kaupunkien kärkisijaa, mutta ei ole kehumista muillakaan suomalaisilla kaupungeilla infrassaan.

Kun matkustin kesälomalla Norjassa ja Ruotsissa, kiinnitin monesti huomiota teiden ja liikennejärjestelyjen toimivuuteen sekä rakennusten esteettömyyteen. Ei siis tarvitse matkustaa rajaa kauemmas, kun asiat ovat paremmin.

Norja on täynnä kilometrien mittaisia tunneleita, jotka kulkevat joko vuorten läpi tai veden alla. Yhdessäkään tunnelissa ei ollut mitään ongelmia. Eikä niissä tarvittu valtavia tietokoneohjattuja järjestelmiä, jotka ohjaavat ihmisiä oikeille kaistoille, tai pitävät ilmankosteuden määrätyllä tasolla.

Jokainen muistaa Turun moottoritien surullisen kuuluisat avausvaiheet ja muutaman hassun parisataametrisen tunnelin tietokoneohjelmien ongelmat. Koko tie piti sulkea, kun suomalaisen putkitutkintoinsinöörin suunnittelema tunnelipätkä ei näkynyt valvontakamerassa.

Toinen mielenkiintoinen suunnittelukukkanen löytyy tällä hetkellä kehäykköseltä Leppävaaran kohdalla. Sielläkin on yritetty jotain niin hienoa, että kaistoja ei saada auki. Eikö suomalainen insinööri osaa suunnitella tietä tai lyhyttä tunnelia, jossa pystyy ajamaan. Muuta ei tarvita, vain turvallinen tavallinen läpiajaminen, kuten Norjassa.

Entä sitten esteettömyys. Suomalaiselle leirintäalueelle ei pyörätuolilla ollut asiaa, mutta naapurien vastaavat oli varustettu kunnolla toimivilla rampeilla lähes järjestään. Kyse on asenteesta ja erilaisuuden huomaamisesta suunnitteluvaiheesta toteutukseen, ei kustannuksista tai erityiskohtelusta.

Väitän, että suomalainen insinöörikoulutus on suunniteltu yhden yrityksen (hiipuvan Nokian) massatuotantotarpeisiin ja moniulotteiseen suunnitteluun tähtäävä opetus on vain heikko ajatusjälki opetussuunnitelmissa.

Miksi meikäläisten koulutusjärjestelmä tai myöhemmin työelämä ei vieläkään tunne monitieteistä osaamisen hyödyntämistä? Me jostain syystä uskomme yhteen alaan ja sieltä valmistuviin nuoriin miehiin ja naisiin, jotka oppivat suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita yhdestä ”valkoisen heteromiehen” tarpeet täyttävästä vinkkelistä.

Täällä usein olennainen unohtuu. Asioita ei kuitenkaan tarvitse yrittää tehdä liian vaikeasti. Tunnelin läpi pystyy ajamaan meilläkin, kunhan kaistat ovat auki. Miljoonia maksavat tietokoneohjatut erikoistehosteet voisi käyttää mieluummin siihen, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus toimia tässä yhteiskunnassa aistien toimivuudesta riippumatta.

Hutkitaan hei keppiä ja porkkanaa

2011-07-17T23:19:00.000-07:00

Kirjoitin viime viikolla Ylen ykkösaamun kolumnissa huoliani hallitusohjelman niistä kirjauksista, jotka jättävät keskeisiä toimenpiteitä auki. Mahdollisessa talouden taantumassa ei voida taata, että nyt käyntiin päässyt eriarvoistumisen pysäyttäminen jatkuu. Myös yhteiskunnan asenteissa on parantamisen varaa.

Hallitusohjelmaan kirjattiin, että asuntolainan korkovähennysoikeutta leikataan ja kotitalousvähennyksen enimmäismäärää lasketaan 3000 eurosta 2000 euroon. Satakunnan kansa uutisoi eilen, että jälkimmäinen tulee lisäämään harmaan työvoiman käyttöä. Ensimmäisen perään on itketty, että kyllä nyt kepitetään keskiluokkaa.

Kotitalousvähennystä on käytetty keskimäärin eniten Kauniaisissa, jossa määrä on ollut noin 1500 euroa eli puolet nykyisestä maksimista ja edelleen reilusti alle tulevan rajan. Jo tässä vaiheessa herää kysymys, miksi itku rajan alentamisesta?

Entä keitä tuen käyttäjät ovat? Kauniaisissa henkilöiden keskitulot ovat 5000 euroa kuukaudessa, suomalaisten keskiansiot ovat 3000 euroa kuukaudessa. Kotitalousvähennyksen käyttäjistä valtaosa tienaa yli 35 000 euroa vuodessa ja 80 prosenttia käytetään remontteihin, eli lisäämään asunnon jälleenmyyntiarvoa. Jo vuonna 2006 65 prosenttia käytettiin remontteihin ja käyttäjät olivat pääsääntöisesti suurituloisia. Asia olisi voitu korjata jo ajat sitten, mutta porvarihallituksella taisi olla muuta puuhaa.

Asunnon myyntivoitto on verotonta, kunhan asuu kaksi vuotta omistamassaan asunnossa. Ja omistamistahan on jo tuettu korkovähennyksen avulla, joka keskimääräisellä lainankorolla 150 000 euron asunnossa tarkoittaa noin 1000 euron tulonsiirtoa veronmaksajilta asunnonomistajalle. Uuden hallitusohjelman kirjauksen jälkeen tuki on edelleen vastaavassa tilanteessa noin 750 euroa.

Työn tekeminen verokortin ohi on rikos. Myös työn ostaminen verokortin ohi on rikos. Kun kotitalousvähennyksen käyttäjistä valtaosa on erittäin hyvin toimeentulevia henkilöitä ja työn teettäminen verokortin ohi olisi rikos, niin mihin veronmaksajien maksamaa verotukea, eli porkkanaa oikein tarvitaan? Vai onkohan kyse sittenkin siitä, että hyvin toimeentulevaa väestöä on haluttu helliä kaikkien veronmaksajien rahoilla.

Lopuksi muistutan jo kerran aiemmin esiin ottamastani alle 25 vuotiainen nuorten toimeentulotuen leikkaamismahdollisuudesta. Eli jos syystä tai toisesta nuori jää vaille opiskelu- tai työpaikkaa, häneltä voidaan leikata jo ennestään pieniä tukia. Tässä katsotaan siis, että keppi auttaa porkkanaa paremmin.

Asuntolainan ja kotitalousvähennyksen lievät ”heikennykset” eivät todellisuudessa kurita ketään, vaan ne ovat oikeudenmukainen päätös sen puolesta, että autetaan ennemmin niitä, jotka tukea todellisuudessa tarvitsevat. Toimeentulotuen leikkaaminen puolestaan kurittaa sitä väestönosaa, jolla jo ennestään menee huonosti. Tämä vääryys vaatii pikaista korjaamista ja kepin tilalle porkkanan vaihtamista.

Porkkanaa ei siis minun mielestäni ole syytä tuhlata siihen, että hyvin toimeentuleva kansalainen pysyy kaidalla tiellä, eli ei käytä harmaata työvoimaa. Vaihtoehtoisesti voisimme myös lisätä aidosti rikollisuuden torjuntaa. Se maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, jonka jälkeen voimme tukea kaikkia niitä tuloluokkia, jotka apua tarvitsevat. Tehdään se parhailla mahdollisilla toimenpiteillä, ei keppiä ja porkkanaa sinne tänne ajattelemattomasti hutkien.

ps. Muun muassa Tilastokeskus ja VM tuottavat tilastoja näistäkin aiheista.

Rukalta, morjens!

2011-07-08T04:52:00.000-07:00

Kävinpä minäkin Rukan vaaroilta hakemassa tuntumaa yhteiskunnan asioihin ja tilaan. Hiljaisuudessa ja perusasioiden äärellä oli melkein helppo tuudittautua ajatukseen, että asiat ovat meillä aika hyvin.

Nyt jo eduskunnassakin hyväksytty hallitusohjelma on ihan ok, jos sen lukee nopeasti ja ajattelematta. Ohjelmaan on kuitenkin kirjattu tai jätetty kirjaamatta hankalia kohtia, joiden kanssa tasa-arvoista ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa ja mahdollisimman pieniä tuloeroja kannattavat joutuvat vielä hikeen.

Miksi Kokoomus esimerkiksi a) hirtti itsensä kiinni mahdolliseen työtulojen (progressiivisen) verotuksen kiristämisen estämiseen ja b) se hyväksyttiin ohjelmaan? Miksi arvopaperimarkkinalain kehittämistä ei kirjattu niin yksiselitteisesti, että se todella estäisi osakkeiden omistajuuksien piilottamisen ja rikollisen toiminnan? Miksi perusturvan korottamisen yhteydessä ei ajateltu loppuun asti sitä, että kaikkein pienituloisin ihminen ei sitä läheskään sen suuruisena saa? Miksi työmarkkinatukea saavien kytkös avo- tai aviopuolisoon jäi auki? Miksi valtion tuottavuusohjelmasta ei kirjattu suoraan sitä, mitä se henkilöstölle tarkoittaa? Miksei työurien pidentämisen yhteydessä tehty konkreettisia toimenpidesuunnitelmia siitä, miten työelämän laatua esim. valvotaan ja väärinkäytöksiä sanktioidaan?

Ja miksi ihmeessä harmaan talouden torjumiseen valjastetun ministeriryhmän kokoonpanoa asiantuntijoineen ei julkisteta!?

Tässä maassa, muuallakin kuin Rukalla hiihdellen tai vaeltaen, voi pieni ihminen saada yksinkertaisia ajatuksia isojen asioiden parantamiseksi. Joskus nuo yksinkertaiset ajatukset voivat myös toimia.

Lähdetään vaikka siitä, hyvinvointivaltion lasku hoidetaan niin, että kansalaiset kustantavat sitä kykyjensä mukaan. Verotus tulee järjestää heikommassakin taloudellisessa tilanteessa oikeudenmukaisesti ja se kyllä vaatisi progression lisäämistä, ei tasaverokehityksen jatkamista. Työttömien omanarvon tuntoa ei puolestaan kohoteta pakottaen elämään puolison tuloilla ja työssä käyvien asemasta muutoksissa ja työpaikan arjessa tulee kehittää vaatimalla työnantajaa nyt vaikka aluksi noudattamaan lakeja. Lisää resursseja valvontaan ja kunnon sakot laiminlyönneistä. Viime aikoina julkisuuteen nousseet tapaukset mm. Kuntaliitosta ja Linnanmäeltä taitavat olla vain jäävuoren huippu.

ps. Hellettä jatkuu vielä viikonlopun yli. Asiat voisivat siis olla huonomminkin.

Loppuvuosi nettosaajana

2011-06-14T04:20:00.000-07:00

Eilen vietettiin verotuksen taksvärkkipäivää. Päivän idea on yksinkertaistettuna se, että loppuvuodesta kansalainen saa ansaitsemansa palkan itselleen, eikä maksa siitä valtiolle, kuten on alkuvuoden tehnyt. Päivän teema on hyvä, mutta viesti saisi olla toinen.

Tästä päivästä lähtienhän olemme hyvinvointivaltiossa nettosaajina. Päiväkodit, koulut, terveyskeskukset, tiet, viemärit ja virastot pysyvät auki vuoden loppuun asti. Meillä on oikeus kannella, valittaa, saada vastaus, äänestää, vaikuttaa, osallistua ja luottaa siihen, että itseä kohdellaan tasa-arvoisesti muiden kansalaisten kanssa.

On totta, että kokonaisveroaste on 30 vuodessa noussut. Mutta niin on ihmisten hyvinvointikin kohonnut ja tulot kasvaneet – tosin ei kaikkien kohdalla. Kulunut vuosituhat on ollut tuloerojen ja hyvinvointierojen suhteen myrkyllinen. 90-luvun laman aikana alkanut ja tähän päivään asti kestänyt eriarvoistuminen ei ota laantuakseen. Vaikka jokainen on loppuvuoden ajan hyvinvointivaltion nettosaaja rahallisesti, kaikki eivät todellakaan hyödy hyvinvointivaltion tuottamasta hyvästä yhtä paljon. Ne, joilla menee hyvin, hyötyvät myös eniten. Sama porukka myös jaksaa jauhaa liian kireästä verotuksesta.

Kun ensi vuonna vietetään taksvärkkipäivää haluan, että media nostaa esille kokonaisveroasteen ja maksettujen eurojen lisäksi sen, mitä kaikkea verotuloilla on saatu aikaiseksi. Mikä hyöty siis myös rikkaalle hyvinvointivaltiosta koituu? On onni, että lapsen voi viedä lähikouluun, jossa voi luottaa opetuksen laatuun. On onni, että lähiössä on oma terveyskeskus, jossa oma lääkäri ottaa vastaan. Jo pelkät koulumaksut ja lääkärinpalkkiot söisivät valtaosan lapsiperheen tai sairastelevan perheen tuloista, jos kustannusrasite kannettaisiin yksin ja suoraan omasta tilipussista palveluntarjoajalle. Verotus on vakuutus, joka kaikkien kannattaisi mielellään ottaa.

Hyvää loppuvuotta, nautitaan hyvinvointivaltiosta!

Milloin oikeistoideologiasta tuli vallitseva totuus?

2011-05-30T11:56:00.000-07:00

Närkästyneet kommentit mm. SAK:n osallistumisesta säätytalon hallitusneuvotteluihin jäivät mietityttämään. Itseäni pännii kyllä enemmän se, että Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtistä pidetään neutraalina veroasiantuntijana. Veronmaksajien keskusliitto on etujärjestö siinä missä muutkin. Niiden nettisivuilla on jopa vinkkejä siihen, miten henkilöverotuksessa pystyy kikkailemaan itselleen pienemmän veroprosentin.

Yhteiskunnassamme tuntuu olevan vallalla käsitys, jonka mukaan yksilö vastatkoon itsestään ja mitä vähemmän veroja sen parempi. Mitä vähemmän veroja, sen enemmän tulee kuitenkin muita maksuja. Mutta mitäs se rikasta kiinnostaisi. Tai paremminkin rikkaaksi mielivää. Sillä itse asiassa ”muotiin noussut ”oikeistoideologinen ajattelu, jota tunnutaan pidettävän jostain kumman syystä jonkinlaisena neutraalina totuutena, ei kiinnosta kaikkein rikkainta kymmenystä. Niillä menee joka tapauksessa hyvin ja ne eivät joka tapauksessa kummoisesti valtion tuloveroja maksele. Keitä varten kokoomuslaisten tapaiset poliitikot sitten lupailevat veronalennuksiaan?

Fiksutkin ihmiset sortuvat kertomaan, että kyllä veronalennus kannustaa työntekoon. Olen yleensä aina kysynyt kuka se kansalainen oikeasti on, joka hyötyy valtion verotuksen kautta tehtävästä ansiotulojen pienestä veron kevennyksestä niin, että intoutuisi siitä lisäämään työntekoa. Jokainen voi verokortistaan tarkistaa, kuinka suuri osuus verotuksesta kerätään enää valtion kassaan progressiivisesti ja kuinka suuri osa kuntaverotuksen kautta kaikille yhtä suurena prosenttina. Väitän, että moni yllättyy.

Joka tapauksessa se esimerkki. Ylempi toimihenkilö ei tälläkään hetkellä saa tekemästään säännöllisen työajan ylittävästä työstä korvausta (tätä kutsutaan siksi harmaaksi ylityöksi, jota tehdään niin julkisella, kuin yksityisellä sektorilla) ja kaupan kassalla pakertava tavallinen duunari taistelee edes viikon niin sanotuista täysistä tunneista. Ja kun työtulojen veroprosentteja lasketaan, maksetaan lasku muualla. Päivähoitomaksuissa, julkisen liikenteen käyttömaksuissa, auroverossa, ruuan arvonlisäverossa.. Listaa kulutusveroista ja välillisistä veroista voi jatkaa loputtomiin. Nämä verot, kuten oikeasti kaikki tiedämme, kurittavat pienituloisia suhteellisesti kaikkein eniten. Ja kukaan ei kannustunut vielä työntekoon yhtään. Mitä meille oikein siis tapahtuu?

Moni ylemmän keskiluokan tavallinen jamppa on onnellinen siitä, että voi viedä lapsensa hyvään päivähoitoon lähelle kotia ja koulutus on koko yhteiskunnassa tasalaatuisen hyvää. Tästä kaikesta ollaan kuitenkin koko ajan valmiita maksamaan vähemmän. Ihan kuin hyvinvointivaltio olisi rakentamisen jälkeen ilmainen ylläpitää.

Säätytalolla pakerretaan hallitusohjelmaa, joka ohjaa yhteiskuntaamme seuraavat neljä vuotta. Varsinaisten puolueita edustavien neuvottelijoiden lisäksi huoneet pullistelevat erinäisiä etujärjestöjen ihmisiä. Ja kun listaa katsoo, ei voinut tulla kuin pahalle mielelle siitä, keitä etujärjestöt pääsääntöisesti edustaa. Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtinen on vain piste i:n päällä. Oikeistoideologia jyllää neutraalina totuutena. Toivottavasti hyvinvointivaltion perustukset kestää, vaikka niitä jälleen kovalla kädellä ravistetaan.

Tieto lisää tuskaa (ja mahdollisuuksia muuttaa suuntaa)

2011-04-07T00:39:00.000-07:00

Kävin eilen katsomassa Eduskunta-näytelmän. Kolmetuntisen aikana käytiin läpi kahta isoa kokonaisuutta. Ensimmäinen 1,5 tuntinen käsitteli lex-Soininvaaraa eli satakomitean työn surkeaa loppuhuipennusta, jossa saatiin aikaiseksi nuorten syrjäytymistä ja eriarvoistumista lisäävä laki, jonka perusteella toimeentulotukea voidaan leikata 20-40 prosenttia. Toinen iso kokonaisuus oli harmaan talouden kitkeminen ja sen pääosaa esitti hallintarekisteri ja pääministeri Kiviniemen halu jatkaa asian viemistä lain tasolle.

Esitys oli minusta hyvä ja selkeä. Vaikka kaikkia johtopäätöksiä ei allekirjoittaisi, oli näytelmän työryhmä saanut aikaiseksi hyvän kokonaisuuden, joka avasi toivottavasti monia silmiä. Ehkä eniten itseäni hämmästytti se, miten hyvin lakeja säätävien poliitikkojen, erilaisten työryhmien ja virkamiesten sekä koko hommaa rahoittavan rikkaan eliitin yhteydet oli saatu esille. Lisäksi poiminnat ministereiden ja kansanedustajien puheista eivät olleet tarkoitushakuisia, vaan relevantteja.

Näytelmän lopussa keskityttiin Kiviniemen puheisiin ehkä vähän pitkästi ja yksityiskohtaisesti, mutta jos ja KUN pääministeri haluaa perustaa Suomeen hallintarekisterijärjestelmän, joka mahdollistaa osakkeiden omistamisen anonyymisti ja veroja kiertäen, niin kyllä se olennaista. Se ON valehtelua, kun hän eduskunnan edessä vannoo, tekevänsä kaiken, jotta harmaa talous kitketään, ja samalla odottaa asettamaltaan työryhmältä lakiesitystä, jolla verojen kiertäminen eli harmaa talous mahdollistetaan.

Samaan aikaan tämä nykyinen hallitus on lisäksi leikannut tuottavuusohjelman nimissä resursseja poliisilta ja työsuojeluvirnaomaisilta. Tarkastuksia tekee esimerkiksi suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa edellisten leikkausten päälle 25 henkilötyövuotta vähemmän porukkaa. Kitketäänkö sillä harmaa talous? Ei kitketä. Lisäksi poliisilla ei ole mahdollisuutta puuttua talousrikoksiin, koska ne menevät finanssivalvonnan kautta, joka taas on koottu yritysmaailman henkilöistä ja poliitikoista. Tämäkö pumppu valvoisi itseään ja omia toimiaan niin, että rikokset paljastettaisiin. Ei valvo.

Edelleen olennaista ovat mittaluokat. Lex-Soininvaara säästää 4 miljoonaa, mutta kohtelee hyvin eriarvoistavasti tiettyä tavallista köyhää kansanosaa. Lakia toimeentulotuen leikkaamisen mahdollisuudesta perusteltiin mm. sillä, että nuoret eivät saa jäädä kotiin makaamaan ja nostamaan ”automaattisesti” tulevaa toimeentulotukea. Yhteisiä pelisääntöjä ei siis saa kiertää. Jos kerran karenssi koskee työttömyysturvaa, sen tulee koskea myös sosiaaliturvaa.

Harmaa talous maksaa yhteiskunnalla varovaisten arvioiden mukaan 4 miljardia euroa. Se on 4000 miljoonaa. Nuori ei saa kiertää yhteisiä pelisääntöjä, mutta osakkeen omistaja saa. Se voi hallintarekisterilain mukaan ostaa osakkeensa nimettömänä ja jättää verot maksamatta. Hallintarekisteri ei avaa omistajuuksia. Tässä on myös aika iso poliittinen ansa. Mitä asioita poliitikot saavat jatkossa olla päättämässä? Kiviniemen mukaan esimerkiksi omien omistajuuksiensa arvon nostamista. Hyväksyttävää? Ei minusta.

Meille on syntynyt kummallinen pieni ja rikas eliitti, jonka on annettu mellestää tässä maassa isänmaan nimissä miten tahtoo. Tämä, jos mikä tulee lopettaa.

Hyvinvointivaltiossa riskit kannetaan yhdessä

2011-03-18T00:16:00.000-07:00

Minun ehdokkaani Pilvi Torsti julistautui blogissaan julkisten palvelujen alasajon vastavoimaksi. Hyvä niin, sillä näin tuleekin olla.

Mutta mitähän ajattelee Elina Lepomäki (kok) kannattaessaan tasaveroa ja julkisten palvelujen alasajoa? Hyvinvointivaltion ideana on se, että yksilöiden riskit kannetaan yhdessä. Tutkijoiden mukaan 90 prosenttia ihmisistä kohtaa sellaisen riskin elämässään, jolla on aitoja vaikutuksia yksilön elämään ja joiden kautta on mahdollista tipahtaa elämänhallinnasta. Onneksi on olemassa turvaverkko. Ainakin toistaiseksi.

Mikäli hyvinvointivaltio ajetaan alas, tipahtaa näistä 90 prosentista suuri osa jatkossa maahan asti. Onkohan Elina Lepomäki noiden 10 prosentin joukossa läpi elämänsä? On tai ei, sillä ei nyt ole niin suurta merkitystä kuin sillä, miten me haluamme jatkossa tätä yhteiskuntaa ylläpitää. Kukin kykyjensä mukaan, vai yhdessä riskit kantaen?

Moni sanoo, ettei kukaan oikeasti veroista tykkää. Minä tykkään. Juuri siitä syystä, että verovaroin me kannamme hyvinvoinnista huolta yhdessä ja otamme riskit vastuullemme yhdessä. Tämä on hyvin perusteltua jo siksi, että lähes jokainen kohtaa elämässään vaiheita, joissa turvaverkkoa tarvitaan tavalla tai toisella.

Pilviä voi äänestää joko 6.-12.4. ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä Helsingissä numerolla 110.

Naiset kotiin ja miehet töihin linja ei sovi 2000-luvulle

2011-03-10T23:09:00.000-08:00

Eikä millekään muullekaan luvulle.

Keskustalainen lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ja hänen johtamansa työryhmä luovutti eilen esityksensä keskustalaiselle sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulalle. Tai paremminkin työryhmä luovutti mietinnön, koska se ei ollut päässyt yksimielisyyteen mistään esityksestä.

Julkisuudessa on puhuttu vuosia siitä, miten kalliiksi lapset tulevat naisten työnantajille. Todellisuudessa kustannukset ovat kuitenkin pääsääntöisesti vähäiset, sillä työnantajalle korvataan niin sanotut välittömät kustannukset lähes kokonaan. Palkalliset työehtosopimuksin sovittavat äitiyslomat ovat lisääntyneet ja osaltaan vähentäneet perheiden putoamista mahdolliseen tuloloukkuun, mikä on ilahduttavaa. Näiden kustannukset myös korvataan työnantajalle Kelan toimesta 56 (ensimmäiseltä) arkipäivältä 90 prosenttisesti. Mikä onkin oikein.

Voidaan myös laskea, että lähes puolet synnyttävistä naisista eivät rasita työnantajaa kustannusten puolesta ollenkaan, sillä heillä ei ole työpaikkaa, johon palata lapsen kasvettua päivähoitoikäiseksi. Naisyrittäjät ovat laskeneet lapsesta aiheutuviksi kuluiksi jopa 26 000 euroa. Kuluja syntyy neuvolakäynneistä, sijaisen rekrytoinnista ja kouluttamisesta ja myöhemmin sairaan lapsen hoitamisesta kotona. Hämmästyin eilisessä Ylen Aamu-tv:n haastattelussa esiintyneen naisyrittäjän Elina Wittin asennetta lapsia hankkivia naisia kohtaan. Hän käyttäytyi mielestäni haastattelussa jopa vihamielisesti.

Yhteiskunta tarvitsee lapsia, se on sanomattakin selvää. Nykyisessä mallissa epäoikeudenmukaisinta on se, että naiset joutuvat sekä työmarkkinoilla, että perheessä usein asemaan, jossa heillä ei ole samanlaisia valinnanmahdollisuuksia kuin miehillä. Edelleen yli 90 prosenttisesti lapsia hoitaa kotona äiti. Keskustapuolue tuntuu kannattavan tämän määrän vähintään nykytasolla pitämistä. Miksi?

Perhevapaat on pystyttävä jakamaan nykyistä tasaisemmin kummallekin lapsen vanhemmalle. Kustannuksista tulee puhua niin, ettei keskustelussa johdetaan ketään harhaan. Keskustan Rehula painottaa perheiden valinnanmahdollisuuksien säilyttämistä. Perhepolitiikassa on tehty kautta vuosikymmenten valintoja, joilla kannustetaan naiset kotiin hoitamaan lapsia, vaikka samalla puhutaan perheen omasta valinnasta. Kun tämä politiikka ei kerran ole toiminut, on ihan oikeasti pakko tehdä poliittisia valintoja. Esimerkiksi 6+6+6 malli antaisi isille mahdollisuuden ja oikeuden hoitaa lapsiaan ja naisille mahdollisuuden päästä työmarkkinoilla ja rekrytoinneissa edes lähelle samaa asemaa, jossa miehet ovat. Onneksi löytyy myös järkevästi ajattelevia poliitikkoja ja sellaiseksi haluavia. Kansanedustajaehdokas Pilvi Torstilla on mm. hyviä näkemyksiä ja ehdotuksia aiheeseen, joita tuen.

Muodissa kalliit harrastukset

2011-03-05T08:12:00.000-08:00

Neule- ja muotiblogeja seurataan kaikkein eniten. Käsitöistä onkin tullut muoti-ilmiö, jota harrastavat "kaikki siihen kykenevät". Aamutv:n haastattelussa käsityötaitaja Anu Harkki kutoi villahousuja ja kertoi samalla, että neulominen on itse asiassa kallis harrastus. Ketjuista ostaminen on nopeuden lisäksi halvempaa.

Eilen illalla katsoin Stada-ajankohtaisohjelmaa, jossa kerrottiin toisesta muoti-ilmiöstä downshiftaamisesta. Toimittaja suomensi tämän tekemisen laiskotteluksi. Vitsissä mainostoimiston menestyjä osti itselleen paketin, jossa irtisanoudutaan työstä, muutetaan Intiaan ja talo- sekä koko omaisuus palaa. Hauskaa ehkä. Ehkä ei.

Ihmisillä menee siis hyvin. On aikaa tehdä itse kalliimpaa, voi irtisanoutua työstä tai voi lähteä Intiaan sapattivuoden ajaksi laiskottelemaan. Sotien jälkeinen ja teollistumisen myötä rakennettu hyvinvointivaltio mahdollistaa tämän. Mutta ei kaikille. Käyhä kun ei paljon downshiftaile.

Olimme tänään kansanedustajaehdokas Pilvi Torstin kanssa Itäkeskuksessa vaalityössä. Ihmiset kysyivät mitä SDP ja Pilvi voivat tarjota heille, joilla ei tulot riitä minkäänlaiseen kuluttamiseen, tai perusturva elämiseen. Ne ovat hyviä kysymyksiä.

Kun edellinen hallitus, jossa SDP oli mukana, jätti niin sanotun talousperinnön seuraajalleen Kokoomusvetoiselle hallitukselle, oli valtion talous kolme miljardia euroa PLUSSALLA. Kun menemme tätä kevättä kohti vaaleja, on valtion talous kahdeksan miljardia euroa MIINUKSELLA. Aikamoinen saavutus neljässä vuodessa. Veroja on kevennetty usean miljardin euron arvosta. Verojen kevennyksen seurauksena hyvin toimeentulevat tulevat nyt toimeen entistä paremmin ja pienituloiset entistä huonommin. Ei ole mitä jakaa, eikä tuloeroja tasoiteta riittävästi.

SDP haluaa, että verotuksella kustannetaan paitsi toimivat julkiset palvelut, myös tasataan tuloeroja niin, että kaikkein pienituloisimmat ja perusturvan varassa elävät pystyisivät myös toteuttamaan ihmisarvoista elämää. Minun mielestäni muoti-ilmiöillä, kuten kalliilla langoilla neulominen ja downshiftaus, hehkuttaminen ei edusta hyvää makua. Nämä ovat vain hyvin toimeentulevien ihmisten käsissä sillä välin, kun sadat tuhannet ihmiset laskevat pystyykö ostamaan maustetta tai saako tehdä seuraavassa kuussa sen verran tunteja, että pystyy maksamaan vuokran ja ostamaan rikkinäisten lenkkareiden tilalle uudet.

Ja mitä noihin muotiblogeihin tulee, niin taidan itse jatkaa veroaiheisilla teksteillä ja julkisia palveluita fanittaen, vaikka lukijakunta lisääntyisi aihetta neulomiseen vaihtaen. Voin silti antaa yhden vinkin. Villasukkiin, lapasiin ja pipoon, joita kutoo neljällä puikolla, kannattaa tehdä palmikko puikkojen vaihtokohtaan, jolloin silmukat pitää nostaa vain kerran puikolta puikolle, eikä tähän siis tarvita apupuikkoa. Palmikon kohdan saa merkattua kätevästi pinnillä, jolloin rivien laskeminen helpottuu.

Nimistä viis

2011-02-23T21:51:00.000-08:00

Kokoomus käyttää tällä hetkellä yllättävänkin paljon aikaa ja energiaa todistellakseen, ettei se kannata tasaveroa (viimeksi HS 24.2. / Sarkomaa). Tasaveroa on myös haukuttu nimenä, joten jätän käyttämättä sitä tässä kirjoituksessa.

Verotuksessa enää alle 10 prosenttia kerätään progressiivisen verotuksen kautta. Kokoomuksen mallissa progressiivisia veroja ovat myös kunnallisverot, vaikka kunnallisveroprosentti on sama kaikille (kirosanaa tasavero ei kuitenkaan saa käyttää). Ajatus lähtee ilmeisesti siitä, että kunnallisverotuksessa pieni- ja keskituloiset saavat tehdä verotukseen ansiotulovähennyksen, joka on alle 3000 euroa. No hyvä, jos tämä tekee verotuksesta progressiivista, niin tehdään pieni harjoitus tähän yhteyteen.

Erilaisia verovähennyksiä kun on muitakin. Asuntolainojen korkoja saa vähentää 3000 euroa, remonttirahaa saman verran ja tähän päälle vielä yksi mokoma (=3000 euroa) jos säästää eläkettä varten. Kenellehän nämä vähennykset kohdistuvat, kun tulojakin pitää olla ihan kiitettävästi, ennen kuin vähennys tilille kolahtaa?

Kokoomus saa kannattaa ihan mitä veromuotoa se lystää, mutta miksei se voi sanoa rehellisesti sitä, kenen etua se ajaa. Niin. Kun kansalta kysytään, nousee hyvinvointivaltio ja sen tarjoamat universaalit palvelut etusijalle, progressiivinen verotus saa kannatusta ja kaikille yhtä suuret (kirosanaa tasavero ei saa vieläkään sanoa) kulutusverot ovat myrkkyä, koska ne kurittavat pieni- ja keskituloisia eniten.

Kirosanasta tasavero kannattaa lukea myös täältä.

Veroja ja veroja

2011-01-26T10:18:00.000-08:00

Verokertymä ei ole kertaakaan alentunut vuodessa yhtä paljon, kun vuosien 2009 ja 2008 välillä. Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja kerättiin vuonna 2009 yhteensä 73,8 miljardia euroa, mikä on 7,3 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kestävyysvajeesta puhutaan ymmärrettävästi paljon ja sen varjolla erityisesti julkinen sektori on asetettu huonoon valoon. Julkinen sektori tuntuu monissa puheissa olevan pelkkä menoerä.

Kestävyysvajetta pitäisi jollain paikata. Tunnetuin väite lienee se, että veroja ei voi nostaa, sillä se estää työllisyyden kehittymistä ja hidastaa talouskasvua. Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti voida olla varmoja, sillä markkinat eivät toimi yksin verotuksen ehdoilla. Lisäksi ihmetetyttää, että kun veroja on 2000-luvun puolivälin jälkeen laskettu ahkerasti, työttömyys pääsi vuosina 2008 ja 2009 kasvamaan huomattavasti. Verojen alentaminen ei siis ainakaan suojaa taantumalta.

Myös pohjoismaiset esimerkit osoittavat toista. Veroasteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ovat eurooppalaisella mittarilla mitattuna hivenen korkeat, mutta kyseiset maat ovat kilpailukyvyllä mitattuna monia Euroopan maita edellä. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen laadusta ja määrästä puhumattakaan.

Valtio keräsi viime vuonna noin 36 miljardia euroa verotuloja. Näistä veroista vain n. 8 prosenttia kerättiin enää progressiivisesti työtuloista ja ansiotuloistakin kerättiin yhteensä vain n. 13 miljardia. Loput verot kerättiin tasaverojärjestelmällä kulutusverojen kautta. Esimerkiksi arvonlisäveroa kerättiin viime vuonna enemmän, kuin verotuloja ansiotuloista.

Miksi me puhumme niin paljon työtulojen verotuksesta, vaikka se on kaikesta verotuksesta hyvin pieni potti? Veronmaksajien keskusliitto ei esimerkiksi juuri muusta puhukaan, kuin työtulojen veroprosenttien laskemisesta, joka tuntuisi olevan monelle autuaaksi tekevä päätös. Olen eri mieltä. Oikeudenmukaisin verotustapa on progressiivinen verotus, jossa kukin maksaa veroja kykyjensä mukaan. Tätä verotuksen mallia on murennettu monen huomaamatta muuttamalla verotusta kulutusverotuksen suuntaan, joka on kaikille varallisuudesta riippumatta saman suuruista. On ihan eri asia maksaa maksalaatikosta 50 senttiä veroja 5000 euron kuukausituloilla ja 500 euron kuukausituloilla.

Järjestelmän ymmärtämistä ja siitä puhumista haittaa myös se, että luvuissa puhutaan usein ihan eri asioista. Veronmaksajien keskusliitto ilmoittaa veroprosenttien keskiarvoihin mukaan veronluontoiset lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut, eli eläkevakuutus-, sosiaalivakuutus- ja sairaspäivärahamaksun. Kuitenkin yleensä, kun ilmoitetaan valtion keräämät verotuotot, nämä edellä mainitut puuttuvat tuottojen loppusummasta. Ja näin pitääkin olla. Mutta miten tämän yhtälön jälkeen päästään ylipäänsä keskustelemaan samasta asiasta? Kyseisistä asioista päätetään, jos ei täysin eri pöydissä, niin ainakin eri yhteyksissä.

Julkinen sektori on joutunut huonoon maineeseen syyttä. Jokainen julkisiin palveluihin käytetty (vero)euro menee suoraan palvelun järjestämiseen, kun yksityisenä palveluntuotantona tuolla samalla eurolla on tuotettava myös voittoa. Monelle on tullut yllätyksenä, että ulkoistamalla palveluja ei olekaan saatu aikaan toivottuja säästöjä.

Monelle tulee varmasti yllätyksenä, että työtuloista maksettavat verot ovat enää pieni osa valtion verotusta. Onko oikein, että emme uskalla puhua verotuksesta sen oikeilla nimillä, vaan piilotamme verotusta kulutukseen, jolta tavalliset pienituloiset ihmiset eivät voi välttyä?

Vain suurituloisella on mahdollisuus verosuunnitteluun ja tulojen muuttamiseen vähemmän verotettavaksi pääomatuloksi. Tuloerojen kasvattaminen on pysäytettävä ja verotus on muutetattava oikeudenmukaisemmaksi seuraavalla vaalikaudella. Tämä tarkoittaa progressiivisen verotuksen osuuden kasvattamista.

Pätkisten liitto

2010-12-20T03:10:00.000-08:00

Pätkätyöläisten asemasta puhutaan paljon ja yhtä paljon siitä, että ay-liike tai oikeastaan mikään mukaan liike ei tee asialle yhtään mitään. Ay-liike ja työväenpuolueet, jollaisiksi kaikki itseään nykyään tituleeraavat, vannovat tekevänsä kaikkensa työelämän pirstoutumisen ja polarisoitumisen estämiseksi. Pätkätyöeläinen on arvokas työläinen, jolla on myös oikeuksia. Vai onko?

Meillä on kaveriporukan kanssa tapana parantaa pätkätyöläisten maailmaa miettimällä heille (meille) omaa liittoa. Siihen voisivat kuulua kaikki ja se voisi olla keskusjärjestöistä vapaa vyöhyke. Vähän omituista olisi toki se, että tavoitteena tällaisella liitolla tulisi olla sen jäsenmäärän saaminen nollaan.

Kenen kanssa keskusjärjestöistä vapaa kaikkien pätkätyöläisten liitto Pätkis Ry neuvottelisi? Millä se painostaisi ja ketä? Kaikkia työnantajia yksitellen, EK:ta, yhteiskuntaa? Haasteita riittäisi. Ehkä pätkätyöläisten asemaa ei parannetakaan oman liiton kautta. Pätkätyöläisten aseman parantamiseksi tulisi sen sijaan perustaa kaikkien keskusjärjestöjen yhteinen neuvottelujärjestö.

Työ kohdistuisi erityisesti laittomiin ja perusteettomiin määräaikaisiin työsuhteisiin, työntekijöiden ja työnantajien tietoisuuden lisäämiseen ja työehtosopimusten puutteisiin. Neuvottelujärjestön tehtävänä olisi siis kehittää työehtosopimustoimintaa niin, että määräiaikaisissa työsuhteissa olevat huomioitaisiin niissä nykyistä paremmin. Neuvottelujärjestöllä olisi mahdollisuus kirjoittaa suoria tekstejä, joita kaikissa työehtosopimuksissa tulisi olla. Itse neuvottelutoiminta olisi nykyisenlaista yhteistoimintaa työnantajan kanssa. Painostusvalmius synnytettäisiin työntekijöiden tietoisuutta ja taisteluvalmiutta kasvattamalla. Tähän työhön tarvittaisiin jalkatyötä jos mitä.

Miksi keskusjärjestöt lähtisivät tähän mukaan ja maksaisivat jäsenmaksua pätkätyöläisten neuvottelujärjestölle? Koska määräaikaisuudet koskettavat meitä kaikkia yleensä jossain vaiheessa työelämää henkilökohtaisesti, mutta vähintään työpaikalla työtoverien kautta. Kukaan ei hyödy määräaikaisten työsuhteiden kestämättömältä ja nykyisenlaiselta laittomalta käytöltä. Näin keskusjärjestöt pystyisivät myös osoittamaan, että ne todella tekevät jotain pätkätyössä olevien jäsentensä hyväksi. Neuvottelujärjestöön kuuluisi jokainen oman liittonsa kautta, joten kenenkään ei tarvitsisi vaihtaa liittoa tai kaksoisjärjestäytyä henkilökohtaisen työmarkkinatilanteensa vuoksi.

Puolueet voisivat omalta osaltaan lähteä tukemaan kyseisen järjestelmän syntymistä ja sen toimintaa. Neuvottelujärjestöllä olisi omat työntekijänsä ja sen lisäksi se toimisi yhteistyössä keskusjärjestöjen ja eri liittojen kanssa. Työnantajapuolen kanssa toimittaisiin joko EK:n, työnantajaliittojen tai suoraan työnantajien kanssa. Minusta tässä voisi olla ideaa.

Missä kulkee hävyttömyyden raja?

2010-11-26T03:37:00.001-08:00

Tuloerojen kasvamisesta ja köyhyydestä käyty keskustelu ei tunnu päättäjiä aidosti kiinnostavan. Tuloerojen kasvaminen onkin sananparsi vailla merkitystä, jos ei viitsi yhtään ajatella ihmisiä asian takana. Sosiaali- ja terveysturvan liitto järjesti eilen eduskunnassa seminaarin, jossa tavalliset "oikeat" köyhät ihmiset olivat kertomassa omasta tilanteestaan. Paikalla oli Helsingin Sanomien mukaan kokonaiset viisi kansanedustajaa. Naurattaisi, ellei tämä olisi todellista.

Tehdyt veronalennukset, joita Hetemäen verotyöryhmä vielä kehtaa esittää lisää, pitää jollain kustantaakin. Hyvä väylä porvarihallituksen mielestä on julkisten palvelujen alasajo. Paperilla asia on ehkä yksinkertainen, mutta tavallisen ihmisen elämässä se tarkoittaa pahimmillaan omissa eritteissä makaamista, kun esimerkiksi vaipat ja muut apuvälineet, sekä henkilökohtainen apu kiristetään minimiin.

Miten me kehtaamme väittää elävämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa heikommasta pidetään huolta, jos tämän kaiken rahoittamiseen ja toteuttamiseen ei oikeasti ole mitään haluja. Ei ainakaan nykyisillä päättäjillä. Verottaminen on paitsi julkisen talouden hoitamista, myös ja mitä isoimmassa määrin arvokysymys. Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä esittävät Kalevi Sorsa säätiön uusimassa julkaisussa 15 keinoa verottaa nykyistä enemmän, mutta samalla oikeudenmukaisemmin. Verottamalla julkaisussa esitetyllä tavalla, pystymme kohentamaan kaikkein pienituloisimpien työntekijöiden asemaa ja samalla parantamaan julkisten palvelujen tasoa.

Ei todellakaan voi olla millään perusteella oikeudenmukaista, että ne, jotka tarvitsevat jotain apua ja tukea yhteiskunnalta elääkseen edes jollain mittarilla mitattuna ihmisen arvoista elämää, eivät tukea saa. Hävyttömyyden raja alkaa olemaan käsillä, kun vaippojen määrä lasketaan päiväkohtaiseksi.

Onko pelon pakko elää keskuudessamme?

2010-11-24T02:38:00.001-08:00

Otsikko Helsingin Sanomien pääsivulla tänään "Ei näyttänyt suomalaiselta". Koko juttu traagisesta tulipalosta Tampereella oli kyhätty sen ympärille, että jospa kuitenkin saataisiin tästä rasistinen viharikos. Ulkomaalaissyntyiset ravintoloitsijat keskittyivät kertomaan kukin vuorollaan, ettei tässä tapauksessa ole syytä leimata ketään, ihmishenkien menettäminen itsessään kun on kauheinta. Eilen HS kertoi rikollisliigojen yhdistymisestä. Erääseen porukkaan pääsee vain henkirikoksen tehneet. No kiitos vaan tiedosta, olisin pärjännyt ilmankin.

Pelko elää kaikkialla. Ja jos se ei elä, se herätetään. Milloin haluamme pelotella rikollisliigoilla, milloin ulkomaalaisilla, milloin pomoilla. Aina on jotain, mitä pelätä. Pelko onkin varmasti kaikkein yleisin tunne.

Pelko lamauttaa ja estää toimimasta järkevästi ja tuottavasti. Mikäli esimerkiksi työpaikoilla pitää pelätä työkaverin tai esimiehen jatkuvaa huomauttelua ja epämääräistä henkilön asettamista milloin uhaksi, milloin vaaraksi itselleen tai muille, milloin epäonnistujaksi, ei työn jälki voi olla hyvää. Ja ihminen muuttuu pelon alla. Se on mielestäni surullisinta.

Olisiko aika voittaa pelko. Sanotaan pelottelijalle, että ei kiinnosta.

Kaikki pienet ensin

2010-11-16T01:52:00.000-08:00

Mitä jos edunvalvontaa ja asioita tehtäisiin ilman ainaista vastakkainasettelua? Onko esimerkiksi oikeasti niin, että jos perusturvaa korotetaan, se on ansiosidonnaisella eläviltä pois? Onko niin, että jos asunnot muokataan esteettömiksi, se on jotenkin ei-vammaisille epäedullista? Onko niin, että jos vanhusten asiat laitetaan hoivakodeissa kuntoon, opiskelija ei saa voita leivälle?

Minun yhteiskunnassani heikointa ajatellaan aina ensin. Nykyinen hallitus on puolestaan toteuttanut kivuttomasti elinkeinoelämän ja sitä edustavien etujärjestöjen vaatimaa politiikkaa. On poistettu työnantajien kelamaksut, on jätetty pääomatulot verotuksellisesti rauhaan, on mahdollistettu alihankkijoiden holtiton käyttö ja on annettu heikentää työntekijöiden etuja ja oloja. Perusturvaa ei ole parannettu.

Esimerkiksi harmaan talouden kitkeminen toisi miljardeja yhteiseen pottiin jaettavaksi. Silloin voisimme parantaa kaikkien heikoimmassa asemassa olevien asemaa yhteiskunnassa. On tutkitusti sekä yksilön hyvinvoinnin, että yhteiskunnan kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta parempi, jos tuloerot ovat pienet, eivätkä suuret. Jo tästä näkökulmasta kaikki tuloeroja kasvattavia toimia tulisi välttää. Elinkeinoelämän paapominen pienen ihmisen kustannuksella on saatava päätökseen. Onneksi ensi keväänä kansa voi taas valita toisin.

Pieniä iloja, suuria tunteita

2010-11-04T02:53:00.001-07:00

Keräsin pienenä ämpärin täyteen sammalta ja päälle kerroksen mustikoita. Loppuajan lähinnä viihdytin muita metsään lähteneitä. Kärsivällisyys ei yksinkertaisesti riitä pienten marjojen kanssa pipertämiseen ja viihdyttämisessä olen aina ollut muutenkin parempi.

Voin samoilla metsässä tuntikausia. Sienestämisessä on jotain aivan valtavaa lapsenomaista löytämisen riemua. Kun silmiin osuu lehtien keskeltä rypäs kuivia ja kauniita suppilovahveroita, tulee onnistumisen tunne, jota joutuu muussa tekemisessä välillä kunnolla etsimään. Suppilovahveroita ei voi löytää, ellei pidä silmiä koko ajan auki ja keskity pelkästään siihen, mitä etsii.

Tunnustaudun suurten tunteiden kanssa eläjäksi. Elän hetkessä ja yleensä aina täysillä. Itken surut, ja nauran ilot. Nautin eniten onnistumisesta, jos sen voi jakaa muiden kanssa.

Aikuisena ystävien löytäminen ei ole välttämättä ihan helppoa. Olen ollut todella onnekas, kun olen saanut viime vuosina toimia sellaisissa yhteisöissä, joista olen löytänyt paitsi maailman ammattitaitoisinta ja sitoutuneinta väkeä, myös ihania ihmisiä, joista on tullut ystäviäni. Nämä hienot ihmiset ovat elämäni suppilovahveroita. Onneksi olen osannut pitää silmät auki ja keskittyä olemaan läsnä.

Länsirintamalta ei mitään uutta

2010-10-26T22:55:00.000-07:00

Pelolla johtamiseen kuuluu mm. tiedon epämääräinen ja epätasainen jakaminen, ohjeiden ja pelisääntöjen ainainen muuttuminen, ihmisten syyllistäminen, epämääräiset ja negatiiviset palautepalaverit sekä samanaikainen julkinen kehuminen. Lisäksi pelolla johtaja ottaa repertuaariinsa suoran uhkailun, jos joku alaisista on niin talipää, ettei edelliset mene perille.

Työelämässä meitä suojaavat monet lait ja normit, siis periaatetasolla ja ihannetilanteessa. Sairasta esimiestä lait ja säännöt eivät kuitenkaan koske, sillä hän ei näe oman ympyränsä ja itsensä ulkopuolelle. Sairas esimies ei yksinkertaisesti kykene näkemään omassa toiminnassaan mitään moitittavaa ja jostain kumman syystä on usein sen verran ”hyvillä” sosiaalisilla taidoilla varustettu, että saa muitakin uskomaan tämän. Manipulointi ja pelaaminen kuuluvat sairaan esimiehen mielipuuhiin ja samalla hän kuvittelee muiden toimivan koko ajan samalla tavalla.

Kaikki eivät kuitenkaan sopeudu pelolla johtavan esimiehen vietäväksi. Pelolla johtava esimies ei unohda koskaan ja antaa välillä ymmärtää, että asiat ovat kunnossa, kunnes lyö taas, ja lyö aina kovemmin. Tällainen henkilö, joka ei kykene ottamaan senttiäkään kriittistä edes rakentavaa palautetta vastaan, hoitaa asian lopulta niin, että ympärillä ei tällaista palautetta anneta. Jos ja kun joku sitä antaa, hänestä on päästävä eroon. Tavalla tai toisella.

Länsirintama oli yksi karuista sodan näyttämöistä. Jokainen tunnistaa elämään jääneen lauseen ”Länsirintamalta ei mitään uutta”. Länsirintamalla tapahtui kovin vähän, mutta se ei missään nimessä tarkoittanut sitä, että siellä ei olisi tarvinnut pelätä, vaan päinvastoin. Samanlaista on elää työyhteisössä, jossa esimies johtaa pelolla. Koskaan ei tiedä milloin se iskee ja miten.

Omaa luokkaansa kolahdutti

2010-10-02T05:09:00.000-07:00

Olipa mukava katsoa Ylen dokumenttia erityisluokasta ja Ulla-opettajasta, jonka missiona oli saada oppilaiden käteen päästötodistukset ja oppilaisiin itseluottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Dokumenttia katsoessani koin toisaalta erittäin vahvoja tunteita, kahdestakin syystä.

Oma yläasteen luokkani ja toimintamme silloin ei olisi vähempää tai enempää voinut muistuttaa tuon dokumentissa kuvatun 9 H -luokan sähellystä. Erona oli se, että meitä ei erotettu omaksi erityisluokakseen, vain painelimme menemään koko parinkymmenen oppilaan joukon mukana. Kaikki saivat silloinkin päästötodistukset ja suuresta osasta tuli kunnollisia kansalaisia, jos näin voi sanoa. Toinen ajatus, jonka huomasin tahtomattani pysäyttävän itseni oli se, että tuota minunkin piti tehdä. Opettaa erityisluokkaa, tehdä jotain oikeasti merkittävää.

Palataan kuitenkin dokumentin opettajaan Ullaan. Ulla, eläkeikää lähestyvä erityisopettaja oli empaattinen, osaava, nuoria hienosti kohteleva ja lämmin ihminen. Sellainen, jota pitäisi olla helppo fanittaa, vaikka ei ymmärtäisi erinomaisia pedagogisia taitoja, jotka hänen toiminnassaan koko ajan näkyivät.

Nuoret, joita erityisluokkalle oli sijoitettu, olivat siististi pukeutuneita ja suuri osa tuli selvästi hyvin toimeentulevista kodeista. En voinut välttyä Ullan ihailulta, siltä erinomaiselta kyvyltä saada kirjoilevista ja sisäänpäin kääntyneistä nuorista ulos mahtavia oman elämän analyysejä, mutta samalla mietin, miten hukassa noiden lasten vanhempien täytyi olla.

Nuori tarvitsee rajoja ja etenkin sitä, että niistä pidetään kiinni. On turha sanoa, että nukkumaan mennään joka ilta kymmeneltä, jos siitä jaksaa pitää kiinni kerran. On turha jättää kiroilut tai vittuileminen huomioimatta luullen, että tekee hyvän teon, kun samalla antaa todellisuudessa nuorelle signaalin, että ei välitä.

On hienoa, että meillä on koulujärjestelmä, joka pystyy antamaan hukassa oleville nuorille mahdollisuuden. Ulla-opettajan kaltaisia ihmisiä tarvitsemme lisää. Sekä kouluihin, että koteihin. Aikuisten tehtävä on asettaa rajat ja ymmärtää nuoria, vaikka he puhuvatkin omaa kieltään.

Kuninkaanhaan 9 B luokalta noustiin lukioihin ja ammattikouluihin, jatko-opiskelemaan ja ammatteihin. Vaikka meitä ei ohjannut erityisopettaja, meidät pelasti se, että opettajat välittivät. Opettajat eivät päästäneet meitä karkuun, vaikka olen varma, että välillä niiden teki mieli niin tehdä. Haistatteluun ja poissaoloihin puututtiin, kiusaamista ei hyväksytty.

No entä sitten se opettaminen. Onhan tässä aikaa tehdä urasuunnitelmia ja ura-valintoja vielä vaikka kuinka kauan.

Työurakeskustelussa pitää uskaltaa puhua myös kotona lapsia hoitavista naisista

2010-09-22T22:05:00.000-07:00

Helsingin Sanomat uutisoi jälleen 22.9. kotiäideistä, jotka harmittelivat kovin pientä rahaa, jonka lapsen kotona hoitamisesta saa. Talouselämä kirjoitti puolestaan viime viikolla suuren kansainvälisen yrityksen naispuolisesta globalisaatiojohtajasta, joka oli ennen pestiään hoitanut lapsia kotona 12 vuotta. Selvisi, että perhe on asunut useita vuosia maailman eri kolkissa miehen työn vuoksi. Tästä huolimatta suuri määrä osaamista on jäänyt hyödyntämättä ja perheen äidin työura on 12 vuotta lyhyempi.

Minua hämmästyttää se, että naisten kotona olemisesta ei puhuta työurakeskustelun yhteydessä. Tai muutenkaan. Miten meillä on varaa ja järkeä kustantaa esimerkiksi yliopistotutkinto naiselle, joka jää vuosiksi kotiin hoitamaan lastaan, kun samaan aikaan me koulutamme myös verovaroin yliopistotasoisia lastentarhanopettajia, joille tuo lasten kasvatustehtävä paitsi luontevasti, myös ja etenkin työmarkkinoiden toimivuuden kannalta kuuluisi. Tämä on minusta yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä ongelma.

Työurien kannalta yksilöllisesti suurimmat epäkohdat löytyvät puolestaan kotona lapsia hoitavien vähän koulutettujen naisten joukosta. Heillä on tutkitusti edessään vaikein työura kaikilla mittareilla mitattuna. Näillä naisilla on ongelmia työmarkkinoille sijoittumisen, palkkauksen, uralla etenemisen ja viime kädessä eläkkeellä toimeen tulemisen kanssa.

Minusta on ihan ok olla kotona lapsen kanssa esimerkiksi kaksi vuotta. Mutta kaikkien, niin lapsen, kuin kotona hoitavan vanhemman kannalta töihin ja työmarkkinoiden käytettäväksi kuuluu palata. Minä en kannata kodinhoidontuen kuntalisiä, enkä korkeaa tuen määrää. Meillä on erittäin suuria ongelmia jo siinä, kumpi vanhemmista jää kotiin lasta hoitamaan, yli 90 prosenttisesti se on nainen. Naisten palkkaus ja uralla eteneminen laahaa jäljessä muutenkin, kiitos yhteiskunnan hyväveliverkostojen ja naisten osaamisen aliarvioimisen.

Kotona voi hoitaa lasta, mutta sen pitää olla oma päätös, niin taloudellisesti, kuin vanhempien välillä. Yhteiskunnan on lopetettava kotiäitiyteen kannustaminen ja patistettava kaikki naiset, niin korkeasti, kuin vähemmän koulutetut töihin. Työurat pitenevät, verovaroin hankittu koulutus ja osaaminen tulevat hyödynnetyksi ja tasa-arvo lisääntyy. Näiden pitäisi olla erittäin helposti allekirjoitettavia tavoitteita kenelle tahansa.

Valistunut vallankumous

2010-09-12T01:31:00.000-07:00

Tunnustan. Porvarien valta Suomessa ja maailmalla ottaa päähän. Itse jakaisin hyvinvointia tasaisemmin, Robin Hoodin tyyliin. Verottaminen itsessään ei toki ole kivaa, ei edes Iloisten Veronmaksajien puheenjohtajille.

Verottamisen lähtökohtana tulee pitää julkisten palvelujen tarjoamista ja niiden tasoa. Sen jälkeen määritellään verokertymän tarve ja sitten mietitään mitä asioita verotetaan ja kuinka paljon. Noin yksikertaisesti ilmaistuna. Suuri osa valtion ja kuntien verotuloista kerätään ansiotuloista. Pääomatuloja verotetaan kevyemmin, mikä on jokseenkin hölmöä. Voisiko ehkä ajatella niin, että kaikkia tuloja verotettaisiinkin saman arvoisesti ja samalla progressiivisella asteikolla? Kulutusveroilla suunnataan puolestaan yksilön käyttäytymistä haluttuun suuntaan, mikä on järkevää, mutta joka usein rokottaa pienituloista kohtuuttomasti, sillä valintojen mahdollisuus pieni- ja suurituloisella ei ole samaa luokkaa.

Meillä olisi Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa varaa jakaa toimeentuloa oikeudenmukaisemmin. Verotus on tähän hyvä keino, ei toki ainoa. Joka tapauksessa muutokseen tarvitaan maailmanlaajuisia toimenpiteitä, kuten veroparatiisien kitkemistä ja maiden rajojen avaamista. Suomessa voitaisiin aloittaa kansalaisten yhdenvertainen kohtelu kuntarajojen poistamisella tai ainakin vähentämisellä. Mielestäni kansalaisten vaikutusmahdollisuudet oman alueen asioihin kun voidaan muullakin tavalla, kuin keinotekoisella kuntarajalla turvata. Eikä kuntahallinto sitä edes nykyisellään pysty turvaamaan, nimimerkillä kokemusta on kuntalaisaloitteista.

Vallankumous vaatii melkoista asennemuutosta, jos sitä ei haluta tehdä asein. Aseellinen vallankumous on puolestaan tällaiselle pasifistille vähän hankalaa ja johtaa muutenkin harvoin kovin hyvään lopputulokseen. Mistä asennekasvatus ja -muutos sitten aloitetaan, kun sitä ei voi reaalimaailmassa tehdä tyhjältä pöydältä? Ja kuinka paljon ihmisen luonne ohjaa toimintaa ahneuteen, vaikka kuinka kasvatettaisiin?

Ihanneyhteiskunnassani hyvinvointi jaetaan tasaisesti, eikä sitä ohjaa markkinatalous, vaan ihminen. Ennen vanhaan ja muualla maailmassa vallankumoukset ovat usein tai lähes aina lähteneet opiskelijoista. Pystyisikö meilläkin opiskelijapolvi tänäpäivänä murtamaan porvarihallituksen ja -hapatuksen hegemonian ja vaatimaan hyvinvointia kaikille?

Miksi tuloeroja ei kavenneta?

2010-08-22T02:51:00.000-07:00

Suomessa ollaan siirtymässä yhä tiukemmin kohti tasaverotusta, mikä heikentää entisestään pienituloisten asemaa ja parantaa suurituloisten ostovoimaa. Mikäli esimerkiksi aiemmin kesällä Hetemäen työryhmän esitykset marginaaliveroasteen ylimmän rajan alentamisesta ja samalla kulutusverojen kasvattamisesta menevät läpi – mitä en porvarihallituksen linjaa seuranneena pidä edes kovin mahdottomana – kasvavat tuloerot Suomessa entisestään. Samainen raportti tähtää siihen, etteivät verotulot lisäänny eivätkä laske, eli kun suurituloisille jää käteen aiempaa enemmän, niin pienituloiset sen maksavat. Hetemäki ystävineen tukee myös mielellään elinkeinoelämän ja yrittäjien käteen jääviä osuuksia, pienituloisten kustannuksella.

Pienituloinen käyttää suhteellisesti paljon suuremman osan tuloistaan suoraan kulutukseen, kuin esimerkiksi yli 3000 euroa tienaava. Pienituloinen kuluttaa asumiseen ja muihin elämisen kuluihin ja voi vain haaveilla Audista tai Kaukoidän matkasta. Kuinka me voimme sallia tämän nykylinjan, jossa jopa kevennetään ansiotulojen verotusta suurissakin tuloluokissa ja lisätään kulutusveroja?

Valtion verotuksen epäoikeudenmukaisen linjan korjaamisen ohella voisimme kiinnittää huomiota kuntien talouden tasapainottamiseen solidaarisella tavalla. Hetemäki ei vastaa tähänkään positiivisesti. Pääkaupunkiseutu voisi kuitenkin näyttää jo nyt hyvää esimerkkiä yhdistämällä ainakin Helsingin, Espoon, Kauniaisen ja Vantaan yhdeksi kunnaksi ja samalla koko seutukunnan verotulot olisivat kaikkien käytettävissä. Tämä tarkoittaisi kauniaislaiselle pientä lisäystä, mutta vantaalaiselle laskua. Kauniaisten veroprosentti on 16,5 ja Vantaan 19. Kauniaisissa keskitulot olivat viime vuonna pääkaupunkiseudun suurimmat, lähes 55 000 euroa tulonsaajaa kohti. Vantaalla samainen summa ei yllä 30 000 euroon. Yhtenäistä veroprosenttia vastustaa toki myös Espoo ja Helsinki.

Lopuksi takaisin yksilön verotukseen. Hölmöläisten peittoa pidennetään pienituloisten kohdalla tällä hetkellä siis tulonsiirroin, mitä pidän riittämättömänä ja paitsi turhana kyykyttämisenä, myös turhana byrokratiana. Voisimme aloittaa verolinjausten muuttamisen esimerkiksi siitä, että työmarkkinatuesta ja muista sosiaalietuuksista ei makseta veroa ollenkaan, kun niistä nyt maksetaan jopa enemmän, kuin ansiotuloista. Lisäksi 3000 euroa ja enemmän tienaavien verotusta on kevennetty sillä kustannuksella, että verotuloja on ollut pakko hankkia muualta. Tämä tilanne voitaisiin palauttaa ennalleen, etenkin mikäli kuntien ja valtion verotuksen suhdetta muutettaisiin samalla. Verotuloja pitäisi siis hankkia mieluummin hyvin tienaavien ansiotuloista, kuin pienituloista kurittavilla kulutusveroilla ja tasaveroa muistuttavalla verotuksella. Itseasiassa nykyinen valtion ja kuntien verotusjärjestelmä jo enemmän kuin muistuttaa epäoikeudenmukaista tasaveroa.

Maailman parannusta kilometri kerrallaan

2010-02-07T04:15:00.000-08:00

Aloitin blogin kirjoittamisen ja lenkkeilyn suurin piirtein samaan aikaan joskus kolmisen vuotta sitten. Sitä ennen oli kyllästynyt moneen kertaan harjoitteluun, jota olin 20-vuotiaaksi asti tehnyt enemmän tai vähemmän tosissaan. Rautaa on nostettu yli sata kiloa kerralla, olkapäätä on väännetty ja hoidettu hampaat irvessä ja intervallia on vedetty Porinmetsässä räkä poskella.

Jaksoin juosta silloin aluksi ehkä viisi kilometriä. Nyt menee 15 kilometriä ja tavoitteet on asetettu lähes kolminkertaiselle matkalle. Sillä jostain se hulluus ja itsensä voittamisen tarve taas iski. Mutta vielä pitäisi ratkaista se, jos nyt polvet jotenkin tuon matkan ja sitä edeltävän harjoittelun suostuu kestämään, että miten pää kestää. Jotta pystyy juoksemaan 42 195 metriä, kuulemma noin 120 000 askelta, pitää pystyä kestämään yksin olemista aika monia tunteja. Tallatessa kilometrejä eteenpäin viikosta toiseen ehtii miettimään kaikenlaista. Mitä on tullut tehtyä, mikä on mennyt pieleen, mitä sitä tekisi ensi kesänä, mitä sitä seuraavana. Mikä on elämän tarkoitus.

Mietin tänään, että jos vaikka jokaisella 100 harjoittelukilometrillä pystyisi ratkaisemaan yhden pienenkin ongelman tässä maailmassa, niin olisihan tämä aika paljon parempi paikka olla ja elää puolen vuoden päästä. Sitä yrittäessä, tästä se lähtee! Ja raporttia seuraa.

Utopistista höttöä

2010-02-01T11:09:00.000-08:00

Neljäpäiväinen työviikko voisi pidentää työuria hallituksen vaatimat kolme vuotta. Ahtelan työryhmän niin sanonut pehmeät ratkaisut veisivät asiaa myös eteenpäin enemmän, kuin Vanhasen esittämä karkea eläkeiän nosto kahdella vuodella. Pohjoisrannalle tämä ei kuitenkaan riitä, vaan varhaiseläkkeelle jäävien ansiosidonnaisen lisäpäivien poisto, eli niin sanottu työttömyyseläkeputki halutaan myös listalle ja tukkoon. Ihan kuin yksilön kurjuuden maksimoimiseksi ei riittäisi se, että työuran viime metreillä työnantaja työntää kortistoon odottamaan eläkkeelle siirtymistä. Tästä pitäisi vielä yksilön maksaa sillä kustannuksella, että lisäpäivien poisto pidentäisi työuria laskennallisesti kuukaudella. Mutta koska työnantajalle on lisäpäivistä kustannuksia, niin kaikki tuntuu olevan taas sallittua.

Aina välillä pysähdyn miettimään, että miksi ihmeessä nämä oikeistolaiset näkemykset otetaan vastaan annettuina totuuksina. Puhutaan siis yksilön vastuusta, yrittäjyyteen kannustamisesta, verojen alentamisesta, kustannusten leikkaamisesta. Mutta missä puhutaan ihmisestä? Riikka Uosukainen, Ylen politiikan toimituksen esimies analysoi niin sanottua eläkekiistaa, Ahtelan työryhmän ratkaisua ja Rantalan työryhmän erimielisyyttä niin, että palkansaajapuoli ei jostain kumman syystä halua osallistua näihin talkoisiin.

Kyllä me talkoisiin osallistutaan ja osallistutaan heti myös enemmän, kunhan aletaan puhumaan jostain muustakin, kuin yritysten voitoista. Kuinka suuri osa yrityksen tuloksesta on oikeutettua jakaa omistajille ja kuinka suuren siivun ne ihmiset, jotka tuon tuloksen tekevät, ovat ansainneet? Minun mielestäni isomman osan, kuin tällä hetkellä. Ja vielä olennaisempaa on se, että yksikään työura ei pitene, ellei tässä maassa aleta arvostamaan työntekijää sen vertaa, että välitetään siitä, miten hän jaksaa ja voi. Tässä työnantaja ei voi enää pakoilla vastuuta.

Nelipäiväinen työviikko auttaisi pidentämään työuria siitä syystä, että ihmisille jäisi aikaa itselle, lähimmäisille ja harrastuksille. Tämän johdosta töissä jaksettaisiin pidempään. Muitakin keinoja on. Ei työntekijästä tarvitse ottaa kaikkea irti, vaikka uuteen vaihtaminen onkin Suomessa helppoa ja työnantajalle halpaa. Tämä joidenkin mielestä utopistinen höttö, joidenkin mielestä pehmeät ratkaisut ovat oikeasti ainoa mahdollisuus viedä tätä yhteiskuntaa eteenpäin. Yhdessä ja samoissa talkoissa huhkien.

Kahdeksan tuntia seitsemän hinnalla

2009-11-15T12:53:00.000-08:00

Naisten ja miesten välinen palkkaero kaventui tänä syksynä 0,6 prosenttia. Tästä suuri osa selittyy toki rakenteilla, eli miesvaltaisilta aloilta on nyt enemmän ihmisiä työttöminä, kuin naisvaltaisilta, mutta pitää muistaa, että rakenteet ovat syypää koko palkkaeroon. Naisten euron voidaan nyt sanoa olevan 82 prosenttia miesten eurosta. Tämä on hyvä alku.

Eli kannattaa palkata nainen. Hän tekee lähes yhden ilmaisen tunnin päivässä verrattuna mieheen. Lisäksi nainen ottaa todennäköisesti helpommalla laittoman määräaikaisen työsuhteen vastaan, jolloin ei tarvitse huolehtia esimerkiksi äityisloma-ajan palkasta ja muista ikävistä kuluista, joita nainen työnantajalle aiheuttaa.

Olen aika vihainen juuri nyt. Ay-liikkeen ja palkansaajaliikkeen, jos siihen luetaan vasemmistopuolueet mukaan, ongelma on se, että ne eivät ole pysyneet työmarkkinoiden negatiivisen kehityksen mukana. Tradenomiliitto julkaisi vasta tutkimuksen, jonka mukaan suuri osa nuorista tradenominaisista on kokenut työhönottotilanteissa ja työelämässä syrjintää. Akateemisesti koulutetut päätyvät tekemään pätkätöitä ja ei-oman alan töitä surkeilla palkoilla. Miksi tähän suostutaan?

Varmaan pitäisi päivittää tahtotilan lisäksi keinot ja painostusvalmius tähän päivään. On totta, ettei ylempi toimihenkilö marssi heti työpaikalta ulos. Ja on myös totta, että ylemmän toimihenkilön marssiessa ulos, yhteiskunta ei välittömästi pysähdy. Mutta on väärin ajatella, että me asiantuntijat haluamme tehdä ylipitkiä viikkoja ilman kunnon korvauksia. Vielä enemmän on väärin ajatella, että palkankorotukset ovat se kaikkein tärkein asia tällä hetkellä.

Keskitettyjä kierroksia ei pidä vaatia vain siksi, että saadaan malttia palkankorotuksiin tai että niitä ylipäänsä saadaan. Tämän syksyn neuvotteluissa on pakko puhua myös laadullisista asioista. Ja neuvotteluissa on saatava kirjauksia siitä, että määräaikaisilla työsuhteilla kikkailu lopetetaan ja ihmisten jaksamiseen ja työhyvinvointiin kiinnitetään oikeasti huomiota.

Ei kukaan jaksa näin. Minä en ainakaan jaksa kauan. Holtittomasti kehittynyt työnkuva, määrittelemätön vastuu, määräaikainen työsuhde, muita pienempi palkka ja huono johtaminen. Miksi minä tähän suostun? Se on hyvä kysymys.

Sauli Niinistö - seurapiirien aatelia vai presidenttiainesta?

2009-10-26T08:25:00.000-07:00

Siitä on aika tarkkaan pari viikkoa vajaa kaksi vuotta, kun puhelimeni soi matkalla kampaajalle. Sauli Niinistön avustaja soitti ja kysyi, laittaako Sauli illalla frakin vai puvun päälle. Sanoin, että muutkin miehet pukeutuu frakkiin, joten se olisi hyvä. Aiemmin samainen avustaja oli kysellyt juhlan emännältä minusta. Sauli osaisi nyt varmasti käyttäytyä kuten seuralainen parhaimmillaan vaan voi.

Juhlan alkua odotellessa mietin, mitä puhemiehen kanssa kuuluisi puhella. Maailman tilasta? Säästä? Juhlista? No, eiköhän puhemies ole puhemies ja hoida homman kotiin. Lähes ensimmäisenä puhemies Niinistö kertoikin, että aikoo heti päivällisen syötyään poistua. Mimmoinen mies poistuu treffeiltä ennen jälkiruokaa, ajattelin.

Niinistö on ollut puhemiehenä kova ottamaan kantaa. Milloin hän laittaa ruotuun eduskunnan urheilukerhoja, milloin poissaolevia kansanedustajia. Viimeksi hän keksi, että paikallaolot voidaan vioittuneen läsnäolopainikkeen sijaan ilmoittaa pyytämällä puheenvuoro. Mahtavaa innovatiivisuutta!

Niinistö kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta. Ei kuulemma kiinnosta. Kokoomus on pulassa, mistä mies miehen tilalle. Stubb? No ei lähde. Katainen on jo valtiovarainministeri ja Ilkka Kanervaa ei tohdi enää asettaa mihinkään julkiseen pestiin kokoomuksen mainetta pilaamaan.

Olisin toivonut Niinistöltä puhemiehenä aitoa arvojohtajuutta, sillä minusta hänestä olisi ollut siihen. Hän voisi ottaa oikeisiin asioihin kantaa, olla mies paikallaan, jos vain haluaisi. Köyhäksi on jäänyt ura puhemiehenä, kuten treffit TYYn 85-juhlissa konsanaan.

Samaa palkkaa, tahtoa vai toimia?

2009-09-30T09:40:00.000-07:00

Tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin, mutta arvostavat osaamistaan pienestä asti vähemmän. Näin opetushallituksen opetusneuvos Liisa Jääskeläinen meille tänään taas Samanpalkkaisuusseminaarissa esitti. Myös maahanmuuttajatyttöjen kohdalla tilanne on sama verrattuna maahanmuuttajapoikiin. Poikien asennetta koulua kohtaan hän kuvaili jollain lailla hyvässä mielessä välinpitämättömäksi.

Kautta historian Suomessa on valmistunut enemmän naisylioppilaita, kuin miesylioppilaita. Ero on vuosikymmenet pysynyt samana huolimatta ylioppilaiden määrän kasvusta. Myös korkeakouluopiskelijoita ja korkeakouluista valmistuneita naisia on miehiä enemmän. Koulu- ja opiskelumenestyksessä tytöt ja naiset pärjäävät poikia ja miehiä paremmin.

Mutta miehet ovat napanneet johtavat asemat ja saavat naisia parempaa palkkaa. Miksi ihmeessä näin on? Ja mitä tälle asialle voisi tehdä?

Eri tahot vakuuttelivat jälleen tänään hyvää tahtoa naisten ja miesten palkkaerojen kaventamiseksi. Opetushallitus on ryhtynyt toimiin opetussuunnitelmien uudistamisesta opiskelijavalintoihin. Erilaisia hankkeita toteutetaan koko ajan ja tutkimuksia tehdään niin yleisesti, kuin tiettyjen ammattien osalta. Taantumasta haettiin syypäätä. Vaikea sulattaa tätä, sillä nousukaudenkaan aikana todellisia toimia ei ole tehty palkkaerojen kaventamisen eteen.

Kunnat näyttelivät palkkaohjelmillaan viime neuvottelukierroksella positiivista suuntaa, mutta jos ja todennäköisesti kun kehitys nyt tyssää, sen käynnistämiseen menee taas aikaa. Ja tämä on erittäin valitettavaa. Puhutaan siitä, että lama petti kolmekymppiset, mutta minusta yhteiskunta on pettänyt tytöt ja naiset. Jos palkkaerot niin eri tuloluokkien, kuin naisten ja miesten välillä haluttaisiin oikeasti poistaa, niin palkankorotuksissa tulee siirtyä prosenttikorotuksista euromääräisiin korotuksiin, joita vielä pidemmälle vietynä voidaan kohdentaa. Tämähän ei tietysti käy kovapalkkaisille miehille, vai käykö?

Lautaa, laatukamaa ja valtapyrkimyksiä

2009-09-29T07:38:00.000-07:00

Mietin eilen, että eipä ole tullut kirjoitettua blogiin sitten Eurovaalien. Demarit saivat sunnuntaina Saksassa pataan historiallisen rumin lukemin. Euroopassa ja maailmassa on taantuma pahimmillaan. Suomessa on lähes 300 000 työtöntä ja 100 000 lomautettua. Kunnat säästävät opetuksesta ja terveydenhuollosta ja kunnallisveroprosentit senkun nousevat epätasa-arvoistaen progressiivista verotusjärjestelmäämme. Mutta mistä me puhumme? Matti Vanhasen tuppeensahatuista koivuhyllylaudoista! Eipä siis hirveästi kiinnosta pohtia talouden ja vasemmiston tilaa, kun kaikki muut seuraavat, kuka on antanut ja kenelle.

Jaksoin juuri ja juuri vielä kesäkuun alussa seurata vaalirahakeskustelua. Se on siitä vain paisunut ja paisunut ja ei vähempää voisi kiinnostaa. Paitsi nyt on minusta tultu päätepisteeseen. Puhutaan epäselvistä muistijäljistä ja valehtelusta ja vaikka mistä. Olennaisinta ja surullista on kuitenkin se, että politiikka on ryvettynyt. Pitäisi puhua asioista ja vielä tätäkin enemmän kaipaan poliitikoilta selkärankaa. Pitäisi tietää, milloin on menty liian pitkälle.

Olen viime aikoina sattuneista syistä miettinyt väsymiseen asti ihmisten henkilökohtaisia valtapyrkimyksiä. Ei näköjään ole olemassa niin pientä yhdistystä, säätiötä tai jotakin tarkoitusta varten perustettua ryhmää, etteikö sinne tulisi mukaan yksilölliset halut saavuttaa jotain. Siitähän vaalirahoittamissotkuissakin on kyse. Monta kysymystä on heitetty aiheesta, että eikö ole enää puhtaasti asian edistämistä haluavia henkilöitä olemassa. Olen miettinyt ihan samaa.

Olen myös miettinyt kansalaisten vastuuta ymmärtää asioita. On esimerkiksi turha tulla minulle itkemään ruuan kallista hintaa tai ABC-ketjujen ylivaltaa maanteiden varsilla, ja samaan aikaan käyttää s-etukorttia ylläpitääkseen tätä järjestelmää. Tai palatakseni vaalirahoittamiseen, niin tottakai eturyhmät haluavat valtaan sellaisia ihmisiä, jotka ajavat heidän haluamaansa asiaa! En voi käsittää sitä, että joku yllättyi näistä rahoituskuvioista. Se minua yllättää, että tässä maassa pääsee näin pitkälle valehtelemalla. Kyllä Matti Vanhasen olisi syytä ainakin tehdä johtopäätöksiä, vaikka ei koko sotku hänen harteillaan yksin olekaan.

Nyt siis asioihin kiinni ja tämä case close, kiitos!

Mitä jos viesti menikin perille?

2009-06-10T11:27:00.001-07:00

Vasemmisto sai takkiinsa näissä vaaleissa oikein urakalla, se lienee kaikille jo selvää. Syytä on haettu huonosta ehdokaslistasta ja siitä, että viesti ei mennyt perille. Oliko vasemmistolla viesti? Tai jos vasemmistolla oli viesti, oliko se väärä?

Minua ärsyttää kaikkein eniten se, että puolueet tuntuvat tekevän työtään vain vaaleja varten. Puhutaan paljon kampanjoiden onnistumisesta tai epäonnistumisesta ja sen kuuluisan "viestin" perille menemisestä. Ei ole olemassa mitään viestiä, jos ei ole tekoja lupausten ja puheiden taakse. Kansa ei ole tyhmä.

Joskus tuntuu, että päättäjät ovat rakastuneet enemmän rakenteisiin kuin ihmisten asioihin. Ei meidän pidä kertoa kansalle, miten asiat tehdään, vaan kansan tulee kertoa se meille. Ay-liike ja vasemmisto ovat saman ongelman edessä. Kuinka luopua vanhoista rakenteista sen vuoksi, että saadaan vietyä ihmisille tässä ajassa tärkeitä asioita paremmin eteenpäin.

Entä mitä jos me olemmekin alkaneet toteuttamaan vääriä asioita? Mitä jos me emme enää osaakaan pitää heikoimmasta huolta? Silloin viesti on mennyt perille ja kansa on kertonut, että ei käy.

Olen lukenut vaalitappion harmistamana kirjaa, joka kertoo ay-liikkeen osuudesta 50-60-luvun taitteen sosiaaliturvataistelussa. Se oli varmasti hienoa aikaa ja olisi ollut upeaa olla mukana voittamassa tavalliselle kansalle lapsilisiä, eläketurvaa ja sairausvakuutuksia. Mutta ei vasemmisto eikä ay-liike voi enää niillä saavutuksilla ratsastaa.

Me perustimme kyllä hyvinvointivaltion, peruskoulun ja jokainen kansalainen pääsi sosiaaliturvan piiriin. Tärkeää on kuitenkin se, mitä me tarjoamme nyt. Meillä pitää olla porvarille ja työnantajalle vaihtoehto. Säädelty markkinatalous, tuloeroja tasaava tulonjakomalli, hyvinvointivaltiota ylläpitävä verotusjärjestelmä.

Ja näitä asioita pitää sitten myös toteuttaa, kun ne kuuluisat seuravat vaalit hyvällä kampanjalla voitetaan.

Maailman pelastaminen politiikan avulla ei pääty vaaliuurnien sulkeutumiseen

2009-06-07T01:14:00.000-07:00

Vaalikampanjointi päättyy tänään, mutta maailman pelastaminen politiikan avulla jatkuu. Pilviin tutustuminen ja hänen kampanjassaan mukana oleminen on palauttanut myös oman kiinnostukseni yhteisten asioiden hoitamiseen.

Alkuvuodesta olin väsynyt sekä omaan osallistumiseeni, että puolueeni toimintaan. Viime vuoden urakka Turun demariopiskelijoiden puheenjohtajana ja kunnallisvaaliehdokkaana jätti jälkensä, enkä hetkeen osallistunut yhtään mihinkään. 25. päivä helmikuuta päätin kuitenkin lähteä ravintola Säveleen tutustumaan Pilvi Torstin ideaan siitä, että politiikan täytyy pelastaa maailma. Tiesin sinä iltana, ketä Eurovaaleissa tulisin äänestämään.

Pilvi on juuri sellainen ihminen, jonka haluan nähdä hoitamassa yhteisiä asioitamme. Hän jaksaa kysyä ihmisiltä, kuunnella ja mikä parasta, ottaa viestit huomioon toiminnassaan. Pilvi puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja hänen mielipiteensä on helppo allekirjoittaa. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme lisää. On aivan turha puhua ihmisille, jotka eivät ole puolueiden tai politiikan ytimessä jargonilla, joka usein vaikuttaa opetellulta sanahelinältä.

Omalla vaatimattomalla panoksellani olen halunnut auttaa Pilvin menoa euroopan parlamenttiin. Meillä on toki muitakin hyviä ehdokkaita, kuten Jenny Lindborg ja Niko Korte. Toivon heillekin mitä parhainta menestystä näissä vaaleissa. Toivon myös, että SDP:llä on kykyä omaksua toimintaansa edes pieni osa sitä innostusta, jota näissä vaaleissa on nähty Pilvin, Jennyn ja Nikon tekemisessä.

Sisältöä, kiitos!

2009-05-17T08:10:00.000-07:00

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kehotettiin tänään vaalikoneiden äärelle ja äänestämään vaikka sitten sieltä tulevaa ehdokasta. Miksei niin. Hyvä jos kansalainen jaksaa olla sen verran aktiivinen, että menee vaalikoneelle. Hän saattaa silloin jopa käyttää pienen hetken lukeakseen ehdokkaan perustelujakin. Keskipaksut keskivertovastaukset, joita monet ehdokkaat osumien toivossa koneisiin syöttävät, kun eivät paljon kerro.

Edessä olevat Eurovaalit tuntuvat tarjoavan kansalle vain joko julkkisehdokkaita tai asiantuntijoita. Asiantuntijaksi itsensä leimaaminen lienee eräänlainen irtiotto urheilijoista, misseistä ja piispoista, mutta mitä sisältöä kaikilla näillä on tarjota, sitä en ole vielä keksinyt.

Toinen minua ärsyttävä seikka on Suomen edun ylikorostaminen. "Eija Riitta Korhola: aktiivisin Suomen edun puolustaja." Suomen etu on toimiva Euroopan Unioni, joten minun mielestäni työtä tulisi tehdä tästä lähtökohdasta. Eri asioiden asiantuntijat ovat siis kuitenkin lähempänä minun ajatusmaailmaani, mutta edelleen korostan sisältöä.

SDP nappasi mielestäni lottovoiton saadessaan listalleen ehdokkaaksi valtiotieteiden tohtorin, Helsingin yliopistossa tutkijana ja opettajana toimivan Pilvi Torstin. Pilvin kansantajuinen tapa puhua ja esittää osaamansa asia on hieno. Pilvi on myös nähnyt ja kokenut käytönnössä niitä asioita, joiden puolesta hän haluaa EU:ssa työskennellä. Esimerkiksi Pilvin vastinpariksi nostetussa kokoomuksen Ukko Metsolassa on jotain niin vastenmielistä, että tulen vihaiseksi. "Kymmenen vuoden kokemus EU-asioista, asiantuntijasi, jne." Mikä kokemus, mikä asiantuntemus? Ei löydy.

Minun ääneni saa sellainen henkilö, jolla on oikeasti mielipiteitä, osaamista ja kykyä sekä halua sanoa julki se, mitä haluaa ja aikoo saada aikaiseksi. Kokoomus on mennyt populistisuudessaan puheiden tasolla hyvin vasemmalle. Voisi kuvitella, että kansaa yritetään nyt vähän vedättää. Minun valintani on Pilvi Torsti. Siinä on nainen paikallaan.

Kasvaako raha puussa, ministeri Katainen?

2009-05-09T00:51:00.000-07:00

Mukavaa kuunneltavaa se, kun kokoomuslainen valtiovarainministeri puhuu pehmeällä äänellään hyvinvointivaltion perustan vahvistamisesta. Kunhan ei kuuntele sisältöä. En ymmärrä, miten kukaan voi itsekään uskoa siihen, että hyvinvointivaltio ja sen palvelut säilyvät keventämällä verotusta, kurjistamalla kuntia ja tarjoamalla muutaman hassun miljoonan elvytyspakettia. Katainen puhuu kerrannaisvaikutuksista. Niin, onhan sitä ennenkin yritetty. Leikattiin liian lyhyttä peittoa toisesta päästä ja ommeltiin pala toiseen päähän. Ja peitto piteni. Vai pitenikö?

Hallitusta on monesta suunnasta neuvottu olemaan keventämättä verotusta, lisäämään kuntien valtion osuuksia ja aloittamaan isompia rakennushankkeita, kuten ratahankkeita ja lisäämään rahaa elvytyspakettiin. Veroja on kuitenkin luvattu keventää entisestään. Tällä taataan kuulemma ostovoiman lisääntymistä. Niin, rikkaille. Jotka voivat sitten entistä helpommin ostaa konkurssikypsiä pieniä yrityksiä ja asuntoja, joita keskiluokkaiset velkoihin kaatuvat perheet joutuvat nyt myymään.

Veronkevennyksistä hyötyy aina eniten valmiiksi hyvin toimeentuleva. Veroja tässä tilanteessa keventämällä aiheutetaan sekä tuloerojen kasvattaminen, että valtion verotulojen tippuminen, joka aiheuttaa palvelujen karsimista, joka taas on pois pienituloisilta, jotka kurjistuvat entisestään. Siinä Kataiselle kerrannaisvaikutusta.

En voi ymmärtää sitä, että valtio päästää kunnat taloudelliseen ahdinkoon. Ei voida sanoa, että valtiolla menee hyvin, jos kunnilla ei mene. Kunnat tarjoavat valtaosan palveluista. Jos niitä ei pystytä tarjoamaan, ei voida enää puhua hyvinvointivaltiostakaan. Hyvinvointivaltio koostuu hyvinvoivista kunnista, mutta koskaan ei puhuta hyvinvointikunnista. Ikään kuin se ei olisi tärkeää.

Kataista on neuvottu lisäämään elvytyspakettiin rahaa. Katainen otti esimerkiksi taloyhtiöiden remonttiavustuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos taloyhtiöt aloittavat muistaakseni kesäkuun alkuun mennessä remontin, valtio tukee sitä 10 prosentilla. Valtaosa, eli 90 prosenttia on kerättävä muualta, eli asukkailta, säästöistä tai lainalla. Tästä Katainen on ottamassa kunniaa valtiolle. Saadaan kuulemma raha kiertämään. Toisin sanoen, laitetaan yksilö maksamaan valtion menoja, joita on ensin leikattu esimerkiksi veronkevennyksillä.

Jos rahaa kasvaisi taloyhtiöiden ja kuntalaisten pihojen puissa, ei tässäkään lamassa olisi mitään pelättävää. Yle näytti viikko sitten uusintana vuodelta 1992 ohjelman, jossa käsiteltiin viime laman hoitamista ja etsittiin syyllisiä. Monella olisi sieltä opittavaa.

Poliittinen muisti on lyhyt

2009-03-08T00:31:00.000-08:00

Kaksi kolmesta suomalaisesta vastustaa eläkeiän nostoa ja vaatii hallitusta neuvottelemaan asiasta työmarkkinajärjestöjen kanssa. Katainen toivoo malttia, EK on toiveikas, YTN uhkailee yleislakolla. Pattitilanteesta olisi syytä päästä ulos.

Eläkejärjestelmää uudistettiin vuonna 2005 muun muassa siten, että viimeiset työssäolovuodet 63 ikävuodesta kartuttavat niin kutsuttua supereläkettä, mikä tarkoittaa jokaisen "ylimääräisen" vuoden tuovan eläkkeeseen 4,5 prosentin korotuksen. Tulevia eläkkeiden maksajia, esimerkiksi minun sukupolveani kohtaan epäreilu eläkeuudistus jäi neuvotteluosapuolten mielestä puolitiehen ja asiaan piti palata muutaman vuoden kuluttua.

Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että työuria tulee pidentää. Eliniän odotus on noussut eläkejärjestelmän luomisen ajoista, eli 1960-luvun alusta useita vuosia. Opiskeluajat ovat samalla pidentyneet, joten karkeasti voidaan sanoa, että ihminen viettää koulussa tai eläkkeellä puolet elämästään.

Järkevintä ja oikeudenmukaisinta olisi avata koko eläkejärjestelmä. Järjestelmän tulisi olla sellainen, että epätasa-arvo eläkkeelle nyt jäävien suurten ikäluokkien, jotka ovat maksaneet paljon pienempien ikäluokkien eläkkeitä ja tulevien sukupolvien, jotka joutuvat maksamaan suurten ikäluokkien vieläpä paljon isommat eläkkeet, tasaantuisi.

Eläketurvakeskus laski viime eläkeuudistuksen yhteydessä, että yhtä pitkän työuran tekevistä henkilöistä vuonna 1945 syntynyt maksaa 339 000 euroa eläkemaksuja ja saa 1689 euron eläkkeen, kun taas vuonna 1975 syntynyt maksaa 411 000 euroa eläkemaksuja, reaalisestikin selvästi enemmän, mutta saa aikanaan alhaisemman eläkkeen.

Mitä siis tapahtui sille, että järjestelmästä neuvotellaan? Ymmärrän sen, että kukaan ei halua luopua vapaaehtoisesti omista eduistaan. En pysty silti mitenkään hyväksymään sitä tapaa, jolla itse suuriin ikäluokkiin, vähillä maksuilla kohtuullisen mojovat eläkkeet itselleen kartuttaneet poliittiset päättäjämme jättävät asian nyt uusien sukupolvien murheeksi. Tuliko eläkepommi yllätyksenä? Ei tullut. Asiaan olisi ja voitaisiin vielä puuttua oikeudenmukaisella tavalla.

Kansalaisten aktiivisuus tässä eläkeiän korotusasiassa on hyvä osoitus siitä, että mitä tahansa ei sentään niellä ja että nyt esitettävät päätökset ovat epäoikeudenmukaisuuden huippu. Neuvotteluja oikeudenmukaisen eläkejärjestelmän luomisesta ja suomalaisten työurien pidentämisestä on pikimmiten jatkettava. Tällaisia asioita ei päätetä hiihtolenkillä, vaan pöydässä, jossa ovat edustettuna ne osapuolet, joita uudistukset koskevat. Palkansaajia ja työnantajia ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa niitä koskevassa päätöksenteossa.

Poliitikot päättää

2009-03-04T09:03:00.000-08:00

Matti Vanhasen kuuluisaksi tullut hiihtolenkki ansaitsee paikkansa pilapiirroksissa ja lehtien politiikan kulmissa. Mutta mahtoiko Matti tietää, mitä tuli lipsautuksella hiihtolenkillä keksitystä eläkeiän nostosta tehneeksi? En usko, että pääministeri on niin naivi, että uskoisi tätä maata voitavan johtaa kyseisellä tavalla. Hallituksen osoittama ylimielisyys tässä ja monessa aiemmassa päätöksessä on puhtaasti ideologisten valintojen seurausta. On turha puhua vastakkain asettelun ajan ohi olemisesta. Porvari tekee nyt porvarillista politiikkaa oikein urakalla. Hallituskautta on kaksi vuotta jäljellä. Mitä vielä ehtii tapahtumaan?

Ounastelin porvarihallituksen heikentävän ay-liikkeen perinteistä vahvaa roolia yhteiskunnassa nopeammin. Nyt se sitten tuli. Tapa, jolla Vanhanen ja Katainen ay-liikkeen ohittamisen teki, oli hävytön. Jokainen voi varmasti allekirjoittaa sen, että suomalaisten työuria täytyy pidentää. Työurat eivät kuitenkaan pitene tällä tavalla. Työikäisen väestön terveydestä tulee ensin huolehtia. Työelämästä pitää myös tehdä siedettävää. Harmaat ylityöt ja työtahti, jolla tässä maassa töitä paiskitaan, eivät mairittele. Toiseksi, asioista neuvotellaan asianosaisten kanssa, sanelupolitiikka kuuluu jonnekin ihan muualle. Vanhanen halusi näyttää kaapin paikan. Tämä ajattelemattomuus olisi lähinnä huvittavaa, ellei kyseessä olisi näin vakava asia.

Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan jatkossakin. Suomessa on totuttu valmistelemaan asiat kolmikantaisesti työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen kesken. Tästä on ollut tuloksena mm. hyvä talouskasvu, työurien pidentäminen, tuloerojen jollain tasolla kurissa pysyminen ja järkevä ansiotason kasvu useimmille aloille. Hallituksen on täysin turha toivoa nyt ay-liikkeeltä malttia tulevaa liittokierrosta ajatellen. Porvari tuuppaa kumoon ja käskee perään. Ei toimi. Keskusjärjestöt ovat koordinoimassa yhtenäistä kierrosta, joka toisi ylivoimaisen otteen palkkaneuvotteluihin. Siihen ei Vanhasella ole paljon sanomista.

ps. Pakko kuitenkin kuitata: Ville Niinistö (vihr) ei suostunut äänestämään niin kutsutusta Lex Nokiasta. Sinnemäki oli sitä mieltä, että jokainen on vastuussa itse äänestäjilleen. Ville Niinistön onneksi vihreät eivät taida tajuta tätäkään.

pps. Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut menivät tänään piirun verran eteenpäin, kun selvitys eri vaihtoehdoista luovutettiin. Eiköhän nyt olisi jo aika tehdä yhdessä jotain ilmaston ja alueen kehittämisen eteen, eikä aina ajatella autoilijaa ensin.

Aluepolitiikkaa parhaimmillaan

2009-01-19T23:31:00.000-08:00

Ministeri Hyssälällä (kesk) alkoi ilmeisesti valta tai sen halu painamaan niin, että hän päätti eilen maanantaina laittaa yllättäen pelin ja neuvottelut poikki lääkelaitoksen suhteen. Ministeriön pyytämää selvitystä ei edes ehditty saamaan valmiiksi, kun ministeri Hyssälän kärsivällisyys loppui. Keskustelua Lääkelaitoksen siirtämisestä Kuopioon käytiin kiivaasti. Myös työntekijät olivat harvinaisen aktiivisia asiassa. Laitoksen 200 työntekijästä 10 %, eli 20 on eronnut ja 12 on ilmoittanut voivansa muuttaa Kuopioon. Hyssälä kuitenkin ilmoitti, että muutto on kokonaisuudessaan tehty vuoteen 2014 mennessä.

Vika ei ole Kuopiossa. On aivan selvää, että kodin, perheen ja kokonaisen elinpiirin Helsinkiin luoneet työntekijät eivät ole valmiita muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Minusta on ihmisten täydellistä väheksymistä sanoa, että satojen kilometrien päähän pitäisi muuttaa, jos työnantaja, tässä valtio, niin sanoo. Puhutaan sitoutumisesta työnantajaan ja maakunnan arvostamisesta.

Useat Lääkelaitoksen työntekijät ovat todennäköisesti muutaneet Helsinkiin jo muualta. Heidän muu perheensä ja sukunsa voi olla jo toisella puolella Suomea. Työntekijöiden lapset ovat päiväkodissa tai koulussa, heillä on harrastuksia ja kavereita, he kuuluvat johonkin yhteisöön. Työntekijöiden puolisoille pitäisi myös löytää töitä ja uusi sosiaalinen yhteisö, johon kuulua. Kuopiosta luvattiin asuntoja. Entä kuka myy tässä taloudellisessa tilanteessa Lääkelaitoksen työntekijöiden asunnot Helsingistä?

Olemmeko me Suomessakin jo niin pitkällä taloudellisen vallan uumenissa, että ihmisellä ei pidä olla muuta kuin työ? Kuuluuko työn olla keskeinen elämän sisältö? Voisivatko ihmiset paremmin, jos jo nykyisellään kiireisestä työhön keskittyvästä elämäntyylistä vähän tingittäisiin? Minusta tässä Lääkelaitoksen siirrossa ovat korostuneet todella kovat arvot. Työntekijöiden ja heidän perheidensä hyvinvoinnista ei ole juuri välitetty.

En ymmärrä näitä, jo olemassa olevien virastojen pakkosiirtämistä maakuntiin veronmaksajien rahoilla ollenkaan. Päätöksen takana ei ole mitään järkevää perustetta. Tämä on puolue- ja aluepolitiikkaa siis parhaimmillaan.

Tyhjän kalenterin kammoa ja uusia haasteita

2009-01-11T01:19:00.001-08:00

Opintovapaani on nyt totta. Seuraajani perehdytys on hoidettu ja viime vuoden velvollisuudet muutenkin pikkuhiljaa paketissa. Kalenterin tyhjyys ensi viikon osalta hämmentää. Miksi?

On aika helppoa olla opiskelija. Vielä helpompaa on olla töissä käyvä opiskelija. Voi aina todistella itselleen, että voi milloin tahansa siirtyä taas opiskelijaksi. Vastuullista aikuisuutta ja eläkeikään asti kestäväätyöuraa voi näin mukavasti siirtää eteenpäin. Olen tehnyt omaa graduani yli kaksi vuotta. Sanon säännöllisin väliajoin itselleni, että ei se mitään haittaa, minulla on ollut rankkaa viimeisten kahden vuoden aikana. Eihän siinä voi keskittyä. Todellisuudessa valmistuminen myös vähän pelottaa.

Muutan kahden viikon kuluttua Helsinkiin. Sopiva tekosyy olla keskittymättä olennaiseen, kun voi koko ajan pakkailla, suunnitella ja järjestellä asioita. Samaan aikaan alkavat viestinnän opinnot. Pitäisi jaksaa käydä luennolla ja lukea tenttiin. Maaliskuun alussa minusta tulee kehittämispäällikön sijainen.

Sitä voi vaan taas kysyä, mistä aika tuohon kaikkeen riittää. Sen verran kuitenkin tunnen itseäni, että mitä enemmän minulla on tekemistä, sen paremmin saan itsestäni irti. Minulla on tyhjän kalenterin kammo. Ensi viikolla aion kuitenkin näyttää epäilijöille, itseni mukaan lukien, että gradu etenee tyhjästä kalenterista huolimatta. Tai ehkä juuri siitä syystä. Muuttolaatikot tilaan vasta päivää ennen muuttoa, jotta en häsää niiden kanssa turhaan monta päivää etukäteen.

Olen muuttanut ainakin kymmenen kertaa. Mikä siis tekee tästä kerrasta niin erityisen? Ensimmäinen pitkä yhtenäinen työsuhteeni katkeaa. Irrottaudun työyhteisöstä, jonne ehdin oikeasti juurtumaan. Työkaverini ovat olleet ystäviäni. Haikealta tuntuu. Saan myös ensimmäisen kämppiksen. En tosin mitä tahansa kämppistä, vaan muutan saman katon alle pitkäaikaisimman ystäväni kanssa. Asunto on mitä parhain ja se sijaitsee loistavalla paikalla Punavuoressa. Eiköhän tästä vuodesta tule siis kuitenkin kaikkine haasteineen ja ihanine asioineen parempi kuin muutamat viime vuodet yhteensä.

Onneksi on vastakkaisia suuntia ja vapaus valita

2008-10-24T11:59:00.000-07:00

Eräs nuori mies tuli kysymään alkuillasta torilla, onko meillä tarjolla viinaa. Ei ollut viinaa, oli kahvia, aatetta ja ajatuksia. Nuoren miehen seuralainen ottikin Uutispäivä Demarin ja pari mainosta mukaansa. Minua jäi mietityttämään miehen kommentti "Älä ota niitä, ei niistä tiedä mitä niissä lukee."

Eihän sitä tosiaan tiedä, mitä eri puolueet ja ihmiset ajattelevat, jos ei ota selvää. Mitä demarien mainoksessa voisi lukea. Että me lupaamme estää Turun omistamien vuokratalojen myynnin, vastustaa peruspalvelujen yksityistämistä tai lupaamme laittaa lisää rahaa lasten iltapäiväkerhotoimintaan.

Eilen julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 62 prosenttia suomalaisista uskoo, että vaalirahoituksella on vaikutusta valtuutettujen päätöksiin. Toisin sanoen 62 prosenttia on sitä mieltä, että poliitikko on ostettavissa. Että kunnanvaltuutettu on ostettavissa. Ei hyvin mene.

Ystäväni on vitsaillut, että hänellä on kriteerit äänestäjille. Toisaalta ei tämä ole kovin kaukana siitä, mitä minä ajattelen ehdolla olemisesta. Minä haluan, että äänestäjä tietää millainen arvopohja minulla on, millainen toimintatapa on minulle ominainen ja mitä minä osaan. Olen paneeleissa ja ihmisten kanssa keskustellessa puhunut suoraan ja rehellisesti paitsi oman puolueeni teoista, myös omien vaikuttamismahdollisuuksieni raameista ja ajatuksistani.

Olen tähänkin asti uskaltanut kantaa vastuun päätöksistä, joita olen ollut tekemässä ja työstä, jota olen eri edunvalvontatehtävissä tehnyt. Niin tulen tekemään jatkossakin. Minulle tärkeitä ovat vasemmistolaiset arvot. Kannatan esimerkiksi julkisia palveluja. Minun mielestäni sitä tulee auttaa, joka ei itse pysty. Veronkevennykset tulee kohdentaa pieni- ja keskituloisille ja mahdollisuus kiertää verotusta firmojen kautta tulee estää. Pääomatuloja on puolestaan verotettava nykyistä enemmän.

Minun vaalibudjettini näissä kunnallisvaaleissa on 70 euroa. Siitä 50 euroa tulee puolueosastoltani TOSYltä ja loput omasta pussista. Yhteiset mainokset on maksanut kunnallisjärjestö, TOSY ja Varsinais-Suomen demarinuoret.

Toivottavasti ihmiset jaksavat ottaa selvää ehdokkaiden ja puolueiden arvoista, tavoitteista ja teoista ja äänestää sitä ehdokasta, joka ajaa itselle tärkeitä asioita. Lisäksi sunnuntaina pitää myrskystä huolimatta jaksaa lähteä vaaliuurnille. Siellä nähdään!

Onko ihmisen pahoinvoinnilla rajaa?

2008-10-18T11:57:00.001-07:00

Jouduimme taas tänä aamuna lukemaan lehdistä valitettavan traagisesta ampumatapahtumasta. Tällä kertaa Oulussa, naapurien mukaan tavallista keskiluokkaista elämää viettänyt perhe kuoli isän ampumana. Helsingin Sanomien sivuilla käytiin keskustelua siitä, kenen tulee ottaa vastuu, pitääkö käsiaseet kieltää ja onko väsyneistä ja velkaantuneista vanhemmista (tässä tapauksessa surmatyöt tehneestä perheen isästä) välittäminen ja surmien hyväksyminen sama asia. Kertooko tapaus keskiluokan kurjistumisesta vai onko se yksittäinen onnettomuus?

Aamun lehdessä kirjoitettiin puolestaan erityisopetuksesta ja sinne tehtävien oppilassiirtojen lisääntymisestä. Jutussa esiteltiin 14-vuotias poika, jolle koulunkäynti ei maistunut. Erityisopetussiirtojen määrän kasvu ei ole niin yksinkertaista, kuin yleensä annetaan ymmärtää. Ongelmat eivät ole yksiselitteisesti lisääntyneet, vaan esimerkiksi diagnosointi on tarkentunut ja sitä kautta selittyy myös suuri osa erityisoppilaiden määrän kasvusta. Kunnat saavat lisäksi erityisoppilaista enemmän valtion tukea, joten joskus siirto erityisopetukseen on myös taloudellinen ratkaisu.

Erityisoppilaita tulisi minun mielestäni integroida tavallisiin opetusryhmiin tuettuina. Koulutus tarjoaisi tällöin paremmin yhdenmukaiset mahdollisuudet esimerkiksi jatkokoulutukseen ja oppilaita ei leimattaisi turhaan erilaisiksi. Erilaisuus ja erilleen jättäminen aiheuttavat niin nuorelle kuin aikuisellekin pahaa oloa.

Sillä, että nuori käy koulussa, saa onnistumisen kokemuksia, kuuluu yhteisöön, välittää ja on välitetty, on valtavasti merkitystä. Myöskään vanhempia ja aikuisia ei saa jättää yksin. Meillä on oltava tukiverkot, johon turvautua silloin, kun paha olo vaivaa. Mielenterveyspalveluihin on luotava enemmän mahdollisuuksia. Sinne on suunnattava rahaa, vaikka se täytyisi ottaa verotuloja kasvattamalla.

Mielenterveyspalveluiden ennaltaehkäisevää toimintaa on lisättävä. Ihmiset tulee kannustaa palvelujen käyttäjiksi jo siinä vaiheessa, kun paha olo ei ole äärirajaoilla. Matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet auttaisivat monia perheitä. Sillä ihmisen pahalla ololla on raja. Ja kun se raja ylittyy, olemme epäonnistuneet. Minun mielestäni välittäminen ja surmatöiden hyväksyminen eivät ole sama asia. Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on oikeus tukeen, jonka hän itse kokee tarvitsevansa.

Taloudellinen aikapommi?

2008-10-17T08:02:00.001-07:00

Kaupunginjohtaja, kokoomuksen Mikko Pukkinen esitteli eilen Turulle uuden talousarvion. Samalla hän lupasi, että talous saadaan tasapainoon vuonna 2010 ilman kunnallisveroprosentin korotusta. Talousarvio on kuitenkin 10 miljoonaa euroa alijäämäinen. Ainakin sen verran syödään siis olemassa olevia säästöjä.

Seuraavalla valtuustolla on edessään väistämättä kipeitä taloudellisia ratkaisuja naapurikuntien voidessa samaan aikaan hyvin. Naantalin ja Maskun kunnallisveroprosentit ovat esimerkiksi 16 ja 16,5 kun Turussa maksetaan 18 prosenttia. Turku huolehtii kärjistäen koko seutukunnan vanhuksista ja vammaisista. Lapsiperheet ovat myös eriarvoisessa asemassa, kun muut kunnat esimerkiksi maksavat kodinhoidontuen kuntalisää ja Turku ei tähän pysty.

Talouden tasapainottamiseksi ainakin kokoomus on valmis myymään kiinteää omaisuutta. Tämä on tietysti lyhytnäköistä. Haluan, että mikäli kiinteistöjä joudutaan myymään, Turku myy arvokiinteistöjä keskustasta, eikä vuokratalojaan. Arvokkaat vanhat rakennukset on joka tapauksessa korjattava ja säilytettävä samanlaisina, jolloin turkulaiset pääsevät nauttimaan niistä jatkossakin.Vuokratalojen myynti taas aiheuttaisi eniten haittaa pienituloisille kaupungin vuokralaisille.

Yhden veroprosentin nosto Turussa toisi 25 miljoonaa euroa lisää kaupungin kassaan. Kunnallisvero ei ole progressiivinen, joten se tarkoittaa kaikille yhtä suurta verojen kiristymistä. Pienituloisille se on siten epäreilu. Näin ollen ensin tulee kartoittaa Turun ja naapurikuntien tasavertainen hyötyminen työssäkäyntialueen verotuloista. Kunnallisveroasteen nostamistakin on kuitenkin pakko seuraavan valtuuston miettiä. Palvelut eivät saa entisestään heikentyä eikä niitä saa enempää yksityistää. Kokoomus on väläyttänyt jopa kirjastojen ja koulujen tilojen yksityistämistä ja niiden vuokraamista sen jälkeen kunnan käyttöön.

Minun mielestäni kaikki ei ole myytävänä. Kunnan velvollisuus on tarjota asukkailleen vauvasta vanhukseen hyvät palvelut. Kunnan tulee myös pitää huolta työntekijöistään. Tämä tarkoittaa riittävää määrää kaikkea henkilökuntaa. Pukkisen ohjelmassa henkilöstöä tullaan vähentämään eläköitymisen kautta. Samaan aikaan palkataan kuitenkin konsultteja selvittämään kunnan asioita. Esimerkiksi talouden elvyttämiseen on käytetty jo satoja tuhansia euroja konsulttipalkkioina. Turun taloutta ei saa päästään yhtään huonommalle tolalle. Alijäämäisen budjetin tekeminen on vastuutonta.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen koulumatkaan ja pieneen opetusryhmään

2008-10-13T12:36:00.000-07:00

Lapsen oikeus lähikouluun on arvokas periaate. En kuitenkaan pidä siitä, että kouluja ylläpidetään väkisin esimerkiksi silloin, kun ensimmäisen luokan aloittaa vain muutama alueen lapsi. Turussa, kuten koko maassa, ikäluokat pienenevät koko ajan. Kouluverkkoon on voitava tehdä tarkistuksia.

Pieniä kouluja on puolustettu esimerkiksi sillä perusteella, että ryhmäkoot ovat pienissä kouluissa pieniä. Pienet ryhmäkoot eivät kuitenkaan ole millään tavalla riippuvaisia koulun koosta. Ryhmäkoko saadaan pieneksi palkkaamalla riittävästi opettajia. Lapsen tulee saada turvallista opetusta riittävän pienessä luokassa oman ikäistensä lasten joukossa. Luokkia ei siis tule yhdistää tarpeettoman monesta ikäluokasta, kuten pienissä kouluissa joudutaan usein tekemään. Tätä vastustavat erityisesti monet opettajat, sillä lapsen kasvua tuettaessa on huomioitava sekä ikäkaudelle tyypilliset piirteet että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat. Myös lahjakkaiden oppilaiden etenemiseen on pystyttävä kiinnittämään huomiota.

Turun ja lähikuntien aluetta on katsottava kokonaisuutena, kun kouluverkkoa tarkistetaan seuraavan kerran. Lisäksi vammaisten lasten oikeuksien toteutumista lähikoulun suhteen on tuettava. Erityisoppilaiden kuljettaminen pitkiä matkoja ei tarjoa heille mielekästä elämää. Erityisoppilaan on saatava myös käydä lähikoulua. Lähikoulua, jonne on turvallinen matka ja jonne tarvittaessa järjestetään koulukyyti. Tähän kyytiin mahtuvat niin vammaiset kuin vammattomatkin lapset.

Kaikille lapsille voidaan taata turvallisen ja kohtuullisen koulumatkan päässä oleva pieni opetusryhmä, mikäli kouluverkkoa supistetaan jonkun verran ja resurssit jaetaan uudelleen. Turussa on kouluja, joissa opintiensä aloitti tänä syksynä alle viisi lasta. Tämä ei voi olla oikeudenmukaista tilanteessa, joissa isompien koulujen luokkakoot lähentelevät samaan aikaan kolmeakymmentä. Koulutoimen resurssien on riitettävä kaikille. Tehdään järkeviä ratkaisuja Turun koulujen suhteen.

Puolueissa vaikuttavat erilaiset arvot

2008-10-05T10:26:00.000-07:00

Kaikki puolueet ja niiden ohjelmat vaikuttavat hyvin samanlaisilta. Kaikki haluavat esimerkiksi näin vaalien alla tarjota hyviä asioita jokaiselle kuntalaiselle. Niin sanotun tavallisen äänestäjän on vaikea löytää eroja puolueiden ja ehdokkaiden välille. Politikkojen ja ehdokkaiden tulee kiinnittää tähän huomiota, koska kuten ystäväni eilen sanoi, vika ei ole kuulijassa.

Jotta puolueiden ajamien asioiden takana oleviin arvoihin pääsee todella kiinni, pitää politiikkaa seurata melko aktiivisesti. Minusta on todella huolestuttavaa, että kolme neljästä kansalaisesta ei osaa luetella hallituspuolueita. Selitä siinä sitten eroa porvarin ja demarin välillä. Sillä eroja on. Porvarin ja demarin arvoissa on hitosti eroja. Oikeisto- ja vasemmistopuolueiden ohjelmissa, tavoitteissa ja eteenpäin ajamissa asioissa on myös eroja. Kokoomuksen tavoitteissa ei esimerkiksi puhuta mitään ammattiyhdistysliikkeestä. Ruotsissa porvarihallitus heikensi jo ammattiliittojen ja niihin kuuluvien asemaa. Kuinka pitkälle Suomessa mennään oikeiston arvojen mukaisesti?

SDP haluaa pitää heikoimmista huolta. Minä teen vaikutustyötä niin puolueeni sisällä kuin yhteiskunnassa sen eteen, että näin todella tapahtuu. Demareita on haukuttu paljon siitä, että ne pitkän hallitusvastuunsa aikana antoivat tulo- ja hyvinvointierojen kasvaa. Myös varallisuusveron poistaminen on aiheuttanut suuttumusta, eikä syyttä. Hallitustyöskentely on kompromisseja. Se pitää muistaa. Mikäli vasemmisto ei hallituksessa ole, ei niiden ajamia asioita myöskään yhteiskunnassa näy. Moni asia olisi heikoimman kansalaisen kannalta huonommin, mikäli demarit olisivat aiemmin joutuneet oppositioon.

Mikäli sinä olet vasemmalla, äänestä silloin vasemmistoa. Äänestä demaria, älä porvaria. Sillä oikeiston arvot ovat kovempia. Puolueiden ajamissa asioissa on aina arvolataus taustalla. Ehokkaat ja puolueiden jäsenet valitsevat ryhmänsä sen mukaan, missä omille arvoille löytyy paikka. Ei ole mitään ylhäältä päin tulevaa ohjaavaa voimaa, joka pakottaa pätkätöiden teettämiseen, sosiaaliturvan heikentämiseen, kuntien palvelujen ulkoistamiseen, verokeplottelun sallimiseen, ansiosidonaisen työttömyysturvan heikentämiseen tai muuhun vastaavaan. Näiden kaikkien asioiden taustalla vaikuttaa päätökset, joita tehdään vaaleissa kansalaisten valitsemien henkilöiden toimesta.

Kunnallisvaalit ovat nyt. Kannattaa muistaa myös tehdyt päätökset, ei vain lupaukset. Turussa voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että oma puolueeni on tehnyt hyvää työtä esimerkiksi Turun talouden elvyttämiseksi, vaikka Petteri Orpo Turun Sanomissa väitti muuta. Kokoomuksen talousohjelma odottaa laatikossa. Haluatko sinä nähdä miten se käytännössä toimii? Minä en. Sillä minun kunnassani on riittävästi vanhusten hoitajia, vammaisten avustajia, lastentarhan opettajia, opinto-ohjaajia ja psykologeja. Minun kunnassani menoja karsitaan esimerkiksi kaupungin edustusmenoista. Kunnallisveroastetta on myös pystyttävä nostamaan ja naapurikuntia liittämään osaksi Turkua työssäkäyntialueen mukaisesti. Se olisi vähintään oikeudenmukaista.

Esteetön Turku

2008-10-02T11:05:00.000-07:00

Olen muiden ehdokkaiden tapaan viime viikkoina vastannut kyllästymiseen asti erilaisiin vaalikoneisiin. Kysymysten taso on vaihdellut erinomaisista mauttomiin. Maikkari halusi esimerkiksi tietää viihdynkö sinkkuna/eronneena ja käynkö oluella. Mitä siihen nyt sitten pitäisi vastata? En ja joo vai joo ja en..

Vaalikoneiden asialliset kysymykset olivat kyllä hyviä. Kun on joutunut miettimään asioita, on tavallaan kasvanut ehdokkaana. Itselle tärkeät teemat ovat löytyneet. Koska en voi luvata kaikille kaikkea Turun äärimmäisen vaikeassa taloustilanteessa ja muutenkaan, olen valinnut minulle tärkeimmiksi asioiksi esteettömyyden, erityis- ja yleisopetukseen panostamisen ja niiden integroimisen, sekä yleensä opintojen ja tukipalvelujen laatuun ja määrään panostamisen peruskoulusta toiselle asteelle. Jokaisen lapsen ja nuoren kasvu tasapainoiseksi ja kestävän elämäntavan omaksuvaksi aikuiseksi on parasta, mitä kunta voi asukkailleen antaa.

Esteetön Turku tarkoittaa minulle paitsi eri tavalla vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja vaikuttaa omassa kotikunnassaan, myös kaikkea esteettömyyttä. Kaikilla tulee olla samat mahdollisuudet ja ihmisiä tulee tukea yksilöllisesti saavuttamaan tavoitteitaan. Päivähoidon ja peruskoulun tulee tarjota jokaiselle lapselle ja perheelle parasta mahdollista hoitoa ja opetusta asuinalueesta riippumatta. Erityislapsilla on oikeus käydä koulua samassa paikassa kuin niin sanottujen tavallisten lasten. Vammaisella henkilöllä on oikeus avustajaan ja tarvitsemiinsa tukipalveluihin.

Olen tehnyt kandityöni lasten käsityksistä vammaisuudesta ja pian valmistuva graduni käsittelee perheiden tuen tarpeita, kun perheessä on vammainen lapsi. Opiskelen erityispedagogiikka seitsemättä vuotta Turun yliopistossa. Tämän ansiosta olen saanut kattavan kuvan erilaisista erityistä tukea tarvitsevista henkilöistä. Tiedän, että kaikilla ihmisillä ei voi olla tietoa kaikista tukimuodoista, joita eri tavalla vammaiset henkilöt tarvitsevat. On kuitenkin käsittämätöntä, että myös asenne Turussa on sellainen, ettei edes kiinnosta tarjota yksilöllisiä palveluja vammaisen henkilön tai perheen tarpeista käsin. Uudet rakennukset rakennetaan esimerkiksi lähes järjestään esteellisiksi.

Tietoa esteettömyydestä tulee olla saatavilla ja Turun tulee kantaa vastuunsa esteettömän kaupungin rakentamisesta. Tutkimukseni mukaan lapset, jotka olivat tekemisissä vammaisten oppilastoveriensa kanssa, suhtautuivat heihin positiivisemmin. Suurin este onkin asenne. Yhteiskunnassa ei ole vammaisuutta, on vain sosiaalisesti ja fyysisesti rakennettuja esteitä. Toivon Turkuun halua purkaa esteitä ihmisten hyvinvoinnin tieltä. Tässä työssä olen mielelläni mukana. Tarjoan oman osaamiseni Turun käyttöön tämän minulle tärkeän tavoitteen saavuttamiseksi.

Tänäänkään meillä ei ole hyviä uutisia

2008-09-23T21:47:00.000-07:00

Kauhajoen tai Jokelan tapahtumia ei tarvitse tässä toistaa. Ihmiset kysyvät oikeutetusti miksi. Syytä etsitään kodeista, kouluista, yhteiskunnasta. Kysymys siitä, miksi niin sanotun hyvän kodin lapsista tulee murhaajia, on moneen kertaan esitetty. Puhutaan yhteisöllisyydestä, luottamuksesta, huomaamisesta, kuuntelemisesta.

Minustakin tuntuu pahalta ja tyhjältä. Miksei kukaan huomannut? Tai kun huomattiin, miksei puututtu? Miksei pakotettu puhumaan? Ihmisen sisään voi kertyä käsittämätön määrä vihaa. Tuleeko tämä hyväksyä osana yhteiskuntaamme, tuleeko meidän elää pelossa ja odottaa seuraavaa tapausta. Vai voidaanko jotain tehdä. Kyllä voidaan. Mutta kysymys kuuluu, halutaanko jotain todella tehdä? Koteja ja vanhempia auttaa, kouluja tukea, antaa lapsille ja nuorille yksilöllisiä mahdollisuuksia. Pitää jokaisesta huolta.

Odotan edelleen sitä päivää, kun kuulen päivän ensimmäiset uutiset ja siellä kerrotaan, että "Tänään meillä on hyviä uutisia. Ei enää suuria mullistuksia. Tänään meillä on hyviä uutisia.."

Voi porvaria, voi kurjuutta

2008-08-26T11:05:00.000-07:00

Joskus on ihan pakko epäillä, ettei porvari usko, tai ainakaan tiedä itsekään mitä puhuu. Aamutv:ssä Timo Soinin kanssa kuntalaisten tarpeista oli tänään puhumassa kokoomuslainen kansanedustaja Hanna-Liisa Hemming. Kuulemma hallitus on ottanut pienituloisten tai muuten syrjäytymisvaarassa olevien kuntalaisten asiat hienosti huomioon. Ihan esimerkinkin Hemming antoi. Espoon kaunpunki on hoitanut asiat hienosti ja vieläpä maksaa muiden kuntien palveluita! Voi taivas. Voiko ihminen olla noin tyhmä. Espoo, tuo kaikkien kuntien äiti. Olisi varmaan hyvä hypätä joskus Volvon kyydistä tutustumaan ihan oikeisiin ihmisiin ihan oikeissa pienissä ja keskisuurissa kunnissa, joissa kamppaillaan palvelujen ja taloudellisen tilanteen ristipaineessa.

Toinen minua aamukahvin lomassa "viihdyttänyt" porvaritarina tuli pääministeri Matti Vanhasen suusta. Helsinginsanomien haastattelussa hän pohti, josko pieni- ja keskituloisille voisi sittenkin veronkevennyksissä muutaman rovon kohdentaa. Mahtavaa. Sitten käytiin kuitenkin pienituloisen kimppuun. Vanhanen lupasi laittaa pisteen palkankorotuksille ja inflaation kiihtymiselle. Vanhanen moitti etenkin julkista sektoria halusta nostaa palkkoja muiden tahdissa ja täten inflaation räjähdysmäisestä kasvattamisesta. Lisäksi Vanhanen pohti, miten palkkakehitystä mahtaisi olla mahdollista koordinoida. Hmm.. Onkohan pääministeri koskaan kuullut tupoista. Ai niin. Eihän syyllinen voi oikealta löytyä. EK on kertonut, ettei ole enää kiinnostunut tupoista. Laitetaan sitten vaikka julkisen sektorin piikkiin.

Onneksi kunnallisvaalit ovat tänä syksynä. Yhdessä saamme aikaan muutoksen.

Maistereita työuraa etsimässä

2008-08-16T04:50:00.000-07:00

Olen innoissani, koska minulle tarjoutuu tilaisuus päästä puhumaan vastavalmistuneiden akateemisesti koulutettujen työllistymisestä. Menemme yhdessä Akavan työvoimapoliittisen asiamiehen Heikki Taulun kanssa ylen aamulähetykseen ensi maanantaina. Taustalla on vasta julkaistu Akavan ja Aarresaariverkoston tutkimus, jonka mukaan epätyypilliset ja omaa alaa vastaamattomat työsuhteet vaikeuttavat korkeastikoulutettujen, akaatemisten työuralla etenemistä.

Tutkimus on mielenkiintoinen jatko pari vuotta sitten ilmestyneelle Viisi vuotta työelämässä tutkimukselle. On erittäin järkevää ja tärkeää selvittää asiaa säännöllisesti ja riittävän kattavasti. Nyt ilmestyneessä tutkimuksessa vastausprosentti oli hyvä. Kyselyn avulla tavoitettiin yli puolet 2001 valmistuneista maistereista ja vanhan tutkintojärjestelmän kandidaateista.

Työttömyys viiden vuoden kuluttua valmistumisesta on akateemisten keskuudessa melko pientä. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi onkin noussut niin sanottu laadullinen työllistyminen, eli se, onko työ koulutusta vastaavaa. Melko moni vastasi, ettei ole tai ettei tiedä onko. Ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt ovat jo pitkään toivoneet yliopistoihin ja niiden ohjaamiseen järjestelmää, jolla mitataan laadullista työllistymistä. Se olisi erityisen tärkeää aloituspaikkojen mitoittamisessa. Yhtä tärkeänä näen laadullisen työllistymisen mittarit koulutusten sisältöjen, tavoitteiden ja osaamiskuvausten määrittelyssä.

On itsestään selvää, ettei nykyinen työlämä vastaa enää samalla tavalla akateemisesti koulutettujen odotuksiin, kuin esimerkiksi 20-vuotta sitten, jolloin maistereita valmistui huomattavasti vähemmän. Työelämän ja koulutuksen yhteen nivomiseen on vaikuttanut etenkin ammattikorkeakoulusektori ja -järjestelmä, joka luotiin 1990-luvulla. Työelämästä lähtee vähemmän korkeastikoulutettuja kuin sinne on tulossa. Tämä aiheuttaa monelle alalle kohtaanto-ongelmia.

Aloituspaikkoja korkeakouluissa on pystyttävä vähentämään. Ei ole kenenkään etu kouluttaa turhaan. Toiseksi myös yliopistotutkintoihin on sisällytettävä yleisiä työelämän taitoja. En näe, että yleisten työelämävalmiuksien, kuten taloushallinnon, projektien ja atk-taitojen osaamisen lisääminen vaarantaisi perinteistä käsitystä ylimpään ja ajankohtaisimpaan tieteeseen perustuvasta opetuksesta. Olen esimerkiksi omassa työssäni toiminut määrätietoisesti ylioppilaskunnan linjan mukaisesti edistääkseni sitä, että näiden taitojen opetusta lisätään pakollisina kaikkiin tutkintoihin. Osittain huutoon on jo vastattu. Loppu on kovan työn takana.

Moni valmistuneista ei osannut vastata siihen, vastaako nykyinen työ omaa koulutusta. Tällöin voidaan olettaa, ettei vastaaja tunnista omaa osaamistaan eikä koulutuksensa antamaa henkistä pääomaa. Tähän voidaan vastata kuvaamalla tutkintojen sisällöt ja osaamistavoitteet mahdollisimman tarkasti. On sekä yliopiston, opiskelijan että työnantajan etu, että valmistuttuaan henkilö tietää, mitä hän osaa.

Mitä sitten tulee kokoomuksen lääkkeeseen nuorten työurien helpottamisesta, jota ministeri Hyssälä (kesk) esimerkiksi lähti komppaamaan, niin en kannata. Ehtojen heikentäminen ansiosidonnaisen osalta ei ole vastaus siihen, että vastavalmistuneiden korkeastikoulutettujen epätyypilliset työsuhteet tai työttömyysjaksot poistuisivat. Ylipäänsä keppi ja tiettyjen ryhmien eriarvoistaminen on mielestäni politiikkaa, joka tekee enemmän haittaa kuin hyötyä. Työvoimapoliittisia toimia on kehitettävä. Mitä jos kokeiltaisiin välillä porkkanaa ihan kaikkien ryhmien ja ikäluokkien kohdalla?

Mutta mitä tekisin itse? Olen ylioppilaskunnassa töissä. Minulla on vakituinen työsuhde. Valmistun maisteriksi syksyn aikana. Työni ei mielestäni vastaa tutkintoni antamaa osaamista ja oppimaani. Lähtisinkö siis vakituisesta työsuhteesta työttömäksi hakemaan oman alan töitä. Enpä usko. En vaikka elän yksin. Kun otetaan vielä huomioon, että monella valmistuneella on perhe, mahdollinen asuntolaina ja velat, ei työttömäksi heittäytyminen sen kustannuksella, että odottaa oman alan töitä ja sitä kautta parempaa työuraa, ole oikeasti useinkaan realistinen vaihtoehto.

Mitä sitten pitäisi tehdä. Mielestäni työelämää ja akateemisia tutkintoja pitää kehittää käsi kädessä. Työttömyysturvaa heikentämällä ei työllistetä yhtään maisteria. Akateemisesti koulutettujen täytyy puolestaan oppia tunnistamaan omaa osaamistaan ja myymään sitä. Oman alan vakituinen työpaikka kelvannee kenelle tahansa. Sitä ennen kunkin on tehtävä henkilökohtaisia valintoja sen suhteen, miten siihen tähtää.

Oikeudenmukainen verotus on valinta

2008-08-12T10:56:00.000-07:00

Hallitus on sitoutunut keventämään lisää verotusta nykyisellä kaudellaan. Enää keskustellaan siitä, miten kevennykset ajoitetaan. Vasemmalta on yritetty ehdottaa, että kevennykset kohdennettaisiin järkevästi pieni- ja keskituloisille. Porvaria tämä ajatus ei tietenkään miellytä. En ymmärrä miksi. Kaikkein suurituloisimmat, porvaripuolueita äänestävät, eivät tuloveroja paljon maksele kuitenkaan. Heillä tulot tulevat jostain ihan muualta, kuin progressiivisesti verotettavasta palkkatulosta.

Eläminen kallistuu koko ajan. Ruuan hinta jatkaa nousuaan, asumiskustannukset eivät pysy kurissa vuokrien ja toisaalta korkojen noustessa. Inflaatio syö palkankorotuksia, jotka muutenkin hyödyttävät epäoikeudenmukaisen epätasaisesti. Aloilla, joissa korotukset jäivät esimerkiksi tälle vuodelle alle kolmen prosentin ovat jo nyt reaalisesti viime vuodesta jäljessä. Toisin sanoen, pieni- ja keskituloisille jää nyt vähemmän rahaa käyttöön, kuin viime vuonna.

Keskituloisten köyhdyttäminen pienituloisten köyhtyessä samalla entisestään on typerintä politiikkaa, mitä hallitus voi tehdä. Tuloerojen kasvattamisen pysäyttäminen tulee tehdä nyt. Se voidaan aloittaa veronevennyksillä, jotka kohdennetaan niitä eniten tarvitseville ja niistä eniten hyötyville. Samaan aikaan suurituloisimpien, kuten lääkärien ja lakimiesten verokeplottelu tulee estää. Jokainen maksakoon veroja samojen periaatteiden mukaisesti.

Arjen hallintaa vaikeissa olosuhteissa

2008-07-19T02:38:00.000-07:00

Loma tekee tehtävänsä. Jo kahden asian suorittaminen samaan aikaan tuottaa ongelmia. Keitin makaroonia ja paistoin kanaa. Ihmettelin aikani, miksi vesi ei ala kiehumaan ja kanat vain palavat. No, kahden levyn säätäminen ei varmasti ole kenellekään helppoa.

Olen ollut nyt neljä ja puoli viikkoa lomalla. Gradukirjoja olen toki hakenut kirjastosta, mutta osaamispääomaa ei vielä ole ehtinyt kertymään. Pino lattialla pölyttyy ja olen lomallani katsonut yhdet uutiset sekä selannut yhden hesarin läpi. En ole muistanut käydä kaupassa ja olen tappanut äidin ulkokukkaset, joita hän pyysi kastelemaan edes kerran.

Olen onnellinen, koska olen osannut viettää mukavaa lomaa ja tavannut paljon vanhoja kavereita. Olemme muistelleet ehkä enemmän kuin koskaan elettyä elämää ja pohtineet yhdessä tulevaa. 27-vuotiaana tulee ilmeisesti aika, jolloin haluaa vielä tehdä jotain uutta. Vaikka 30 on yksi luku muiden joukossa, se tuntuu rajalta, jonka ylittämistä haluaa venyttää.

Palaan töihin kahden ja puolen viikon kuluttua. Siihen mennessä arjen asioiden hoitamisesta olisi saatava kiinni. Olenkin jo pärjännyt paremmin. Hain neljän päivän postit laatikosta ja kastelin kukkaset. Sateen jälkeen tietenkin.

Home Sweet Home?

2008-07-06T18:37:00.000-07:00

15 vuorokautta, yli 7000 kilometriä, monta ihanaa kaupunkia, aurinkoa, teguilaa.. Ihana loma takana, aikaerosta toipuminen menossa. New Yorkista alkanut ja Los Angelesiin päättynyt matkamme sisälsi niin paljon erilaisia kokemuksia, elämyksiä ja nähtävyyksiä, ettei sitä ole helppo pukea sanoiksi. Haaveilin pitkään matkasta USAn halki ja nyt se on ohi. En olisi uskonut, että kaipaus takaisin olisi näin kova. Vaikka amerikkalainen unelmiin ja kulutukseen perustuva elämäntapa on monen mielestä kestämätön, viihdyn siinä. Myönnän sen.

Pilvenpiirtäjiä ja pääkaupungin "sykettä"

New York on pakko kokea uudelleen. Empire State Buildingin katolla tuntee itsensä aika pieneksi ja ymmärtää jotenkin oman vaatimattoman paikkansa maailmassa. Manhattanin pilvenpiirtäjät saavat myös kadulla häkeltymään ja katseen kääntymään väkisin ylöspäin. Central Parkin vehreys auttaa rentoutumaan. Juoksemaan meistä ei tietenkään aitojen newyorkilaisten tapaan ollut. Ehkä seuraavalla kerralla pakkaan lenkkarit mukaan ja hyppään juoksijoiden sekaan. Olut puolestaan maistui Vapauden patsasta katsellessa ja auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta melko hyvältä.

Washingtonissa kävimme tietysti katsomassa kuuluisat nähtävyydet Valkoisen talon, The Washington Monumentin, Jefferson Memorialin ja Abraham Lincolnin patsaan, Vietnamin veteraaneille tehdyn muistoseinän ja Capitol Hillin. Viivyimme kaupungissa yhden iltapäivän ja alkuillan. Lomalentoja en kuitenkaan ole ihan heti varaamassa takaisin. Hieno paikka, melko virkamiesmäinen, joten nähty.

Maisemia, moottoritietä ja Atlanta eli CNN

Washingtonin jälkeen suuntasimme yöpymään pikkukaupunki Front Royaliin ja sieltä aamulla Appalakkien vuorille. Ajoimme Skyline Driveä pitkin Shenandoahin kansallispuiston läpi. Upeita näkymiä riitti, mutta kovin montaa villieläintä ei minun silmiini osunut. Matka jatkui nopeammin edettävää moottoritietä pitkin kohti Atlantaa, jossa nautimme aamupalasta vehreässä ja kuumassa Lakewood parkissa ja tutuistuimme CNN:n uutislähetysten tekemiseen. Lämpötila alkoi nousta tässä vaiheessa yli kolmenkymmenen. Osavaltioista olimme kahdeksannessa.

Läpi Alabaman matkalla Lousianaan, kuulostaa huisilta

Osavaltioita halkoessamme ehti miettimään aika paljon kaikenlaista. Aika moni mielikuva eri paikoista perustuu kirjoihin ja elokuviin. Maisemia ja tunnelmia, joita autosta nyt saattoi aika vähän aistia, ei pysty kuvaamaan. Ne pitää nähdä. Moni paikka oli juuri sellainen, millaiseksi sen oli kuvitellut. Esimerkiksi Alabama. Kauhea paikka, kauheita ihmisiä.

Pääsimme tiistai-illaksi perille New Orleansin raskalaiskortteleihin. Meno Bourbon streetillä oli hullua kuin Las Vegasissa. Baarista ostettiin juomaa mukaan, jonka kanssa kaduilla sai kävellä ja baaria vaihtaa miten halusi. Alkoholia ei oltu säästelty ja sen meistä varmasti jokainen seuraavana aamuna hikisessä helteessä sai tuntea nahoissaan. Onneksi aikaero ei enää tässä vaiheessa vaivannut ja jaksoimme juhlia aamun puolelle. Paikka oli siisti ja laitettu kuntoon kahden vuoden takaisen hirmumyrskyn jäljiltä. Aivan mahtavaa! Tai siis AWESOME!

Kiertelimme New Orleansissa seuraavaan iltapäivään. Talot olivat kauniita ja ruoka hyvää. Ennen seuraavaa etappia pysähdyimme vielä kammottavalla hautausmaalla kaupungin kupeessa, jossa ruumiit haudataan maan päälle. Iltapäivä oli sateinen ja kolkko, oloni hautausmaalla vähintäänkin karmiva.

Don´t mess with Texas

Ihanasta New Orleansista jatkoimme matkamme puolivälietappiin San Antonioon. Yövyimme jälleen uudessa ihan kivassa motellissa, joissa ei matkan aikana eroja juuri nähty. (El Pason Budgetlodgea ei lasketa.) San Antoniossa vietimme kaksi yötä, joten tässä vaiheessa oli aika myös vähän huilata. Vietin rauhallisen iltapäivän vesipuistossa, jossa minua edelleen hämmensi amerikkalaisten häveliäisyys. Naisten pukuhuoneessa vaatteet ja suihkussa käyminen pitää hoitaa verhojen takana yksityisesti. En halunnut loukata USAn valiokansaa texasilaisia, joten toimin kuten hekin ja tyhmältä tuntui. Vesi oli kuitenkin ihanan lämmintä ja Texasin aurinko poltti suoraan ylhäältä 40 asteisesti. Ei paha. Illalla söimme River Walkilla. Oskun kanssa keskityimme tosin enemmän olennaiseen, eli tilasimme yli litran kokoiset margaritat, kuten asiaan kuului. Seuraavana aamuna matka läpi valtavan kokoisen Texasin jatkui.

El Paso, USA-Ciudad Juarez, Meksiko

El Pasoon tutustuimme lähinnä moottoritien varressa sijainneen meksikolaistyylisen ravintolan kautta. Seuraavana aamuna pakkasimme auton ja ajoimme rajalle. Meksikon puolelle mentäessä riitti 30 sentin tullimaksu, passeja ei kukaan kysellyt. Kävelimme siis sillan yli täysin toiseen maailmaan. Rajan toisella puolella kaikki oli mahdollista. Kaikkea sai ostaa kadulta tai apteekista tai taksi olisi vienyt minne tahansa hankkimaan rahalla mitä vaan voi kuvitella ostavansa. Ihmisiä oli paljon, ilma oli kuuma ja meteli kova. Kävelimme kojujen peittämiä ja vähemmän vilkkaita katuja muutaman tunnin ajan. Joimme muutamat oluet ja söimme aitoja meksikolaisia nachoja. Osuimme myös hääseremoniaan. Tilanne oli rento ja meille absurdi. Varmasti vihitystä parista tulee onnellinen. Ainakin sukua, ystäviä ja kylänmiehiä riitti todistamaan tapahtumaa.

USAan paluukin sujui kivuttomasti, tosin jonottamista ja kysymyksiä piti nyt sietää. Tullimaksu, muistaakseni 35 senttiä maksettiin automaattiin Meksikon puolella. Sillan jälkeen tulimme verkkoaita- ja piikkilankaviidakkoon, jossa ei tehnyt mieli tehdä yllättäviä liikkeitä. Tullimies kysyi minulta ennalta arvattavia kysymyksiä, mitä olen ostanut, miksi olin Meksikossa, minne menen ja mistä tulen. Hän tuntui olevan aidosti huolissaan siitä, että olin ollut rajan takana ja käski pitää huolta itsestäni jatkossa. Mietin asiaa muutaman hetken, mutta en osannut murehtia. Jos ei koskaan uskalla mihinkään mennä tai mitään tehdä, ei mitään näekään. Meksikoon voisin mennä uudelleen. Rento elämäntapa ja lämmin ilmasto houkuttavat.

Phoenixin kuumuus

Kaupungit pullahtavat moottoritien varteen aina vähän yllättäen. Ensin alkaa alue, joka on täynnä autokauppoja ja amerikanliput liehuvat tien varressa. Sitten tulee korkeita taloja ja sitten se on ohi. Suora moottoritie jatkuu ja jatkuu. Teiden suunnittelijoilla ei tuossa maassa ihan valtavasti ole suunniteltavaa. Lähinnä on osattava pitää viivotin suorassa. Ja tilaa riittää. Sitä näimme enemmän kuin tarpeeksi.

Phoenixiin, Arizonaan päätimme ajaa lopun matkaa pienempää maisematietä. Alku ei vaikuttanut muuttavan tilannetta, sillä edessä oli 50 mailin mittainen suora. Maisema oli tosin mykistävä. Tien varressa ei ollut muuta kuin kaunista luontoa ja muutamia nopeasti ohitettavia pikkukaupunkeja. Tie taisi olla Skyline Driven ja länsirannikon 1-tien ohella ainoa kaksikaistainen, jota ajoimme. Kaikkialle, minne menimme, oli vähintään kaksi kaistaa samaan suuntaan. Hermoja ei siis ainakaan autoillessa juuri koeteltu. Mitä nyt aika kävi silloin tällöin pitkäksi.

Matka jatkui henkeäsalpaavana. Tie mutkitteli vuoristossa. En ole eläessäni ajanut missään niin mielettömässä paikassa. Ja sitten olimme perillä. Phoenix on erilainen kaupunki, joka sijaitsee kokonaan laaksossa. Ja tuossa laaksossa on kuuma! Päivällä lämpötila nousi 45 asteeseen.

Illalla kävimme paikallisen rikkaan nuorison suosimassa baarissa. Olin luultavasti ainoa nainen, jolla ei ollut meikkiä ja muutenkin olimme kuin tuhkimot satulinnassa. Väärässä paikassa. Seuraavana aamuna kiersimme lyhyesti rikasta Scottsdalea, katsoimme jalkapalloa ja otimme aurinkoa. Eli pojat katsoivat jalkapalloa ja minä otin aurinkoa. Iltapäivällä jatkoimme odotettua matkaa kohti ihanaa Kaliforniaa.

West Coast

Jälleen satojen kilometrien jälkeen majoituimme motelliin Los Angelesin länsipuolelle, josta olisi aamulla helppo jatkaa matkaa rannikkoa pitkin kohti unelmien kaupunkia San Franciscoa. Tie kulkee lähes rannikon myötäisesti tai ruosteisten kukkuloiden välissä. Noita mahtavia maisemia katsellessa aika tuntui pysähtyvän ja arki menettävän merkityksensä. Ehkä niin kävikin.

1-tie oli Kalifornian metsäpaljon takia poikki, joten sattuma vei meidät vieläkin huikeammalle seikkailulle pienelle vuoristotielle satojen metrien korkeuksiin. Penkkaa ei tien vieressä juuri ollut, joten välillä tuntui että suistumme rotkoon. Meri näkyi vuorten takaa ja puiden latvat jäivät kauas alas. Kokemuksen kuvaamiseen ei riitä sanoja.

Ennen isommalle 101-tielle tuloa pääsimme vielä ajamaan armeijan harjoitusalueen poikki. Portilla asiallisesti käyttäytyvä militanttihenkilö kysyi kaikkien henkilöllisyystodistukset ja vuokra-automme paperit. Alue oli mielenkiintoinen, tosin harjoitukset olivat ilmeisesti siltä päivältä ohi, koska ohjuksia emme nähneet tai kuulleet.

San Franciscon 46 kukkulaa

Olin odottanut kuusi vuotta pääsyä takaisin kaupunkiin, johon rakastuin ensi kosketuksella. Ajaessamme Golden Gate Bridgeä pitkin valokuvauspaikalle olisin voinut itkeä onnesta. Tunne kotiinpaluusta oli mykistävä. San Francisco on kaunis ja sen välitön tunnelma helposti aistittavissa. Vaikka maanantai-ilta kaupungissa oli hiljainen, nautin joka hetkestä. Seuraavan päivän vietimme kukkuloita ylös alas kävellen ja toinen toistaan kauniimmista rakannuksista nauttien. San Francisco on siitä hieno kaupunki, että siellä asutaan. Pilvenpiirtäjien reunoilla on vieri vieressä upeita parikerroksisia taloja. Jokainen katu on hyvin suunniteltu ja miellyttävä. Täällä voisin asua.

Upea matkan päätös Los Angelesissa

San Franciscosta hurautimme mielettömään Los Angelesiin, jossa vietimme loppulomamme kolme päivää. Tässä vaiheessa aikaa oli ostoksillekin. Kurssi oli meille edullinen ja hinnat muutenkin alhaalla. Äiti nauroi, kun kerroin ostaneeni vain neljät kengät ja kaksi laukkua. Myös Old Navyn kokoelmat tuli koluttua. Luottokorttilaskua odotellessa on hyvä kuitenkin vielä palata Hollywoodiin.

Juhana halusi ottaa lomasta kaiken irti ja ajaa Corvetella pitkin Mulhollandia ja Hollywoodin katuja. Tämän jälkeen arki Suomessa tuntuisi ehkä vielä mitäänsanomattomammalta, mutta kotiin tultaisiin jälleen yhtä kokemusta rikkaampana. Ja olihan se mahtavaa. Tätä lisää kiitos!

Seuraavana päivänä lounastimme Oskun kanssa Sunset Boulevardin varressa Sunset Plazalla kalliiden merkkiliikeiden kupeessa. Ajoimme myös läpi Hollywood Boulevardin, jonne tähdet ovat saaneet omat tähtensä ja parhaat painaa käden jälkensä sementtiin turistien kuvattavaksi. Olo oli epätodellinen. Kevyt ja onnelllinen, mutta epätodellinen. Viimeistä lomapäivää, Itsenäisyyspäivää vietimme Manhattan Beachillä ja itäisessä Los Angelesissa, Wattsissa ja Comptonissa ajellen. Wattsissa on kierrätysmateriaalista tehty nähtävyyskin. Enemmän meitä taisi kierolla tavalla kiehtoa kuitenkin Burger Kingin tiskin päällä ollut luodinkestävä pleksi, josta Osku tietysti nappasi kuvankin.

Autopaljoutta, moottoriteitä, upeita maisemia, innostuneita ihmisiä, halpaa pikaruokaa ja laihaa kevytolutta, josta en tosin pitänyt. Tuota kaikkea se oli. Ja paljon enemmän. Haluan kiittää Juhanaa järjestelyistä, Oskua matkan tallentamisesta kuvina ja Mikkoa viilipyttymäisestä tuomaroinnista visojen aikana. Ikimuistoinen matka taittui upeasti teidän kanssanne, hyvät ystävät. Iso ja lämmin kiitos.

Hullunkurinen perhe Amerikkaa valloittamassa

2008-06-19T09:33:00.000-07:00

Vapun tienoilla syntynyt mieletön päätös Road Tripistä on kohta totta. Hullunkuriseksi perheeksi ristitty konklaavimme, eli minä, Juhana, Mikko ja Osku istumme huomenna koneeseen ja laskeudumme New Yorkiin. Tarkoituksena olisi ajella Washingtonin ja Atlantan kautta kohti eteläisiä kaupunkeja New Orleansia, San Antoniota ja El Pasoa. Phoenixin jälkeen testataan istumalihaksia ja suunnataan San Franciscoon tai suoraan Los Angelesiin. Tosin matkasuunnitelma on jo nyt muuttunut yhtä monta kertaa, kuin on matkustajiakin, joten katsotaan nyt minne matka vie. Tiukkoja suunnitelmia emme ole muutenkaan tehneet, vaan annamme virran viedä. Ainoa pakollinen etappi on ehtiä heinäkuun 4.päivän illaksi Los Angelesin lentokentälle.

On hienoa palata tuohon valtavaan mahdollisuuksien maahan kuuden vuoden tauon jälkeen. Olen tosin monesti vannonut, etten USAhan enää mene, mutta onneksi lupaukset ja valat on tarkoitettu rikottaviksi. Pieni mutka nyt voi edelleen tulla matkaan, mikäli edellisen kerran laiton oleiluni maassa käy ilmi. Käytännön asioilla on onneksi tapana järjestyä ja hymyilemällä sekä hyvällä käytöksellä pääsee yleensä pitkälle. Niiden tuottaminen huomenna ei pitäisi olla ongelma. Saa nähdä. Nyt pakkaamaan!

Apua ja tukea ihmisen tarpeista käsin

2008-06-06T22:10:00.000-07:00

Valmistuttuaan nuori ihminen tekee mielummin töitä urheilijan tai hyvin liikkuvan ihmisen kuin vaikka mummun tai vaarin kanssa. Näin totesi uutta Sport-ammattikorkeakorkeakoulua havitteleva Tampereen urheilijahierojakoulun rehtori Mikko Nurmi tänään Helsingin Sanomissa. Varmasti onkin mukavampi tehdä töitä kauniiden ja hyvinvoivien ihmisten kanssa kuin ottaa vastaan vammaisen, sairaan tai vanhuksen huutoa tuskassa, jota kivut, masennus ja epätoivo usein aiheuttavat.

Helsingin kaupunki maksaa toimintaterapeuteilleen 2098 euroa lähtöpalkkaa. Toimintaterapeutin virkoja on 30. Toimintaterapeutti tekee lääkärien, hoitajien ja fysioterapeuttien kanssa arvokasta työtä kuntoutujien, vammaisten, sairaiden ja vanhusten eteen. Omatoimisuuteen pystyviä tuetaan pärjäämään kotona. Autettavia autetaan elämään mahdollisimman hyvää elämää kuntoutumisen eri vaiheissa tai elämän lopputaipaleella. Tätä työtä arvostetaan palkassa ja virkojen määrässä katsottuna hävettävän vähän. Samaan aikaan puuhataan valmiiksi hyvinvoivien ihmisten hyväksi, kun mummut ja vaarit makaavat vaipoissaan odottamassa auttajaa.

Tätäkö me todella haluamme? Hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut alkavat olla siinä jamassa, ettei niitä voi tätä nykyä enää ylpeydellä esitellä. Oma mummuni makaa neljättä viikkoa sairaalassa ja pelkää koko ajan. Hän pelkää pääseekö vessaan, syöttääkö kukaan, laitetaanko hänet vielä jonnekin pahempaan paikkaan. Ulkona tai sairaalan kanttiinissa hän ei ole päässyt käymään kertaakaan. Elämänhalua etsitään huonetovereiden kanssa rutiineista, joita sairaalassa rytmitetään lähinnä ruokailujen avulla. Kenelläkään ei ole aikaa jutella ja kysyä kuulumisia. Huoneessa on käsinkosketeltava epätoivon tunnelma. Kuolemaa tunnutaan odottavan yhdessä.

Mummun huoneen seinällä on ohjeistus omatoimisuuteen kannustamisesta. Tämä tarkoittaa käytännössä lähinnä sitä, että hoitaja kiireiltään huikkaa mummuille, että nouskaas ylös. Itse pitää nousta ja syödä. Jos syöminen ei onnistu, ruoka viedään pois. Minusta on hyvä, että vanhuksia ja sairaita kannustetaan omatoimisuuteen. Jonkun on kuitenkin ehdittävä tukemaan sitä henkilön tarpeiden mukaan. Autettavaa on ehdittävä auttamaan, tuettavaa tukemaan.

Meidän on tehtävä kunnissa sellaisia arvovalintoja, että auttavaa henkilökuntaa on kaikkialla riittävästi. Helsingissä on meneillään yritys toimintaterapeuttien virkojen lisäämisestä. Toivottavasti lautakunnassa on rohkeutta päättää oikein, kun asia sinne asti ehtii.

Pala itsestäni

2008-04-24T06:35:00.000-07:00

Timo on jo pari kertaa muistutellut blogin päivittämisestä. Olen ollut viime aikoina aika uupunut ja ideoita tekstiksi ei ole syntynyt. Päätinkin terapeuttisessa mielessä kirjoittaa vähän itsestäni.

Olen viimeisen vuoden aikana joutunut valitettavan usein pohtimaan, kuinka paljon ihminen jaksaa kantaa vastoinkäymisiä. Aika usein on myös tullut todettua, että tästä ei ainakaan voi huonommin mennä. Joka kerta on mennyt. Kun vuosi sitten oma avioliittoni kaatui ja tärkein tukiverkko, jolle elämäni olin rakentanut hävisi, olin pitkään hukassa. Olen sitä edelleen, eikä valoa tunnelin päässä aina näy.

Oman pitkän suhteeni kanssa samaan aikaan päättyi vanhempieni liitto. Lapsuuteni kotia ei enää periaatteessa ole olemassa, eikä äidin ja isän huomaan pääse turvaan samalla tavalla kuin ennen. En saanut yksinäisyyteni pahimpina aikoina tukea sieltä, josta olisin sitä eniten tarvinnut. Olenkin kuin pieni lapsi, joka ei ole ensimmäisinä kuukausinaan saanut riittävää perushoitoa. Perhepiiriini on pitkin kulunutta vuotta tipahdellut hiljalleen uusia surullisia uutisia. En voi olla kysymättä, mikä tarkoitus tällä kaikella on?

Viime syksynä hain apua YTHS:ltä. Pääsin juttelemaan erikoissairaanhoitajan kanssa, koska jonot psykologille olivat tietysti pitkiä. En aluksi pitänyt siitä, että minut pakotettiin ajattelemaan asioita. Pikku hiljaa puhumisen muuri vähän hälveni. Neljännen kerran jälkeen terveydenhoitaja kuitenkin totesi, ettei aikoja enää tarvita. Kuulemma näytin voivan jo hyvin. Käteeni jäi kolme purkillista lääkkeitä sekä kasa käsittelemättömiä asioita.

Puhun asioistani liian vähän ja liian harvoille. Parhaat ystäväni ovat muka kaukana tai työkavereitani. Tilanne on vähän hankala, kun työtä ja omaa elämää haluaisi suojella toisiltaan. Puhuminen niille, joiden kanssa teen töitä päivittäin, on erittäin vaikeaa. Silti haluan koko ajan, että joku huomaisi ja auttaisi. Tiedän, olen vaikea.

Olen viime aikoina purkanut pahaa oloani lähinnä muiden asioiden lomassa ja etenkin töissä. Se ei ole missään nimessä ollut tarkoitukseni eikä järkevää. Olen käytökselläni saanut karkotettua ihmisiä läheltäni ja heidätkin voimaan huonosti. Olen todella pahoillani tästä. Siitä olen kuitenkin iloinen, että olen oppinut paljon itsestäni ja rajoistani. Tiedän, että minusta tulee tämän kaiken jälkeen vähän parempi ja vahvempi ihminen. Aikaa se kuitenkin ottaa, toivottavasti sitä vielä on.

Kiitos teille kaikille, jotka olette tukeneet ja kestäneet minua. Arvostan sitä suuresti, vaikka en varmasti aina sitä näytä.

Täydellinen maailma?

2008-04-06T04:15:00.000-07:00

Yhteisvastuukeräyksen kohde on tänä vuonna kehitysvammaisten työllistyminen. Aivan mahtavaa, että asia on nostettu esiin! Moni kehitysvammainen pystyy tekemään töitä, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Ylen Aamusydämellä ohjelma esittelee kehitysvammaisia nuoria, jotka ovat jo työllistyneet. Kannattaa katsoa, tulee hyvälle mielelle.

Kun yhteisvastuukeräys alkoi, Helsinginsanominen nettisivuilla käytiin keskustelua siitä, onko oikein, että vammaiset saaavat töitä, kun kaikki terveetkään eivät saa. Ensinnäkään vammaisuus ei ole sairaus ja toiseksi, kenellä on oikeus määritellä työhön kelpaavat ja ei-kelpaavat jonkin ominaisuuden mukaan?

Vammaisuus on asia, joka pelottaa ihmisiä. Lääketiede on kehittynyt pitkälle ja seulontojen avulla mahdollisesti vammaisena syntyvät lapset pystytään melko helposti tunnistamaan. Nämä testit eivät kuitenkaan ole täysin varmoja ja abortteja tehdään myös ns. terveille lapsille vammaisuuden pelossa. Ihminen leikkii jumalaa, ottaessaan käsiinsä vallan määritellä, kenellä on oikeus syntyä tähän maailmaan.

Suomessakaan ei tarvitse mennä kovin pitkälle ajassa taaksepäin, kun rotuopin mukaisesti vammaisia steriloitiin ja suljettiin laitoksiin. Joskun tuntuu, että elämämme edelleen aikaa, jolloin ihmiselle kelpaa vain täydellisyys. Lapsen tulee olla kaunis ja virheetön, puolison ja parisuhteen pitää olla jotain ihmeellistä päivästä toiseen, elämässä pitää menestyä työn ja hyvien tulojen kautta jne.

Kun ihminen tavoittelee täydellisyyttä, hän menettää taidon elää ja olla onnellinen. Täydellinen maailma saavutetaan lopettamalla täydellisyyden tavoittelu. Täydellisyyden, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Aloitetaan vaikka siitä, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä tähän maailmaan ja jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä työtä.

Muutama ajatus prostituutiosta

2008-04-03T10:39:00.000-07:00

Luin sairaslomalla ajankulukseni pitkään kirjahyllyssä lojuneen artikkelikokoelman ”Rajat ylittävä prostituutio. Globaalien toimintamallien muuttuminen.”. Susanne Thorbekin ja Bandana Pattainakin toimittama teos ei sorru syyttelyyn eikä tekopyhyyteen, kuten lupaa. Tarkoitus on herättää keskustelua vaikeasta asiasta harkitsevasti ja humaanisti suhtautuen.

Kysymykset siitä, saako nainen tai mies myydä omaa ruumistaan ja onko se koskaan vapaaehtoista, eivät ole yksiselitteisiä. Ihmiskauppa on ehdottomasti tuomittavaa ja sen kitkemiseksi tulee ponnistella maailmanlaajuisesti. Vaihtoehtoja prostituutiolle on tarjottava ja prostituutiosta irrottautumiseen tulee antaa mahdollisuuksia. Typerin lukemani kommentti eräältä seksiä ostaneelta mieheltä liittyi siihen, että on hyvä asia kun asiakkaita, jotka suostuvat maksamaan seksistä, riittää ja täten kurjissa oloissa eläviä naisia (prostituoituja) voidaan auttaa. Ihmiskaupan uhreja ei todellakaan auteta lisäämällä kysyntää.

Mietin sitä, miltä tuntuisi myydä itseään tai ostaa seksiä toiselta. Monia ajatus puistattaa. Ne, jotka vaativat sekä seksin oston, että myymisen kieltämistä vetoavat siihen, ettei nainen tai mies myy seksiä koskaan vapaaehtoisesti. Entä voiko seksin ostamisessa ja myymisessä vain toinen puoli olla kriminalisoitua? Jos nainen tai mies haluaa myydä seksiä ja se on laillista, miksi sitä ei saisi ostaa?

Toinen puoli kriminalisointiongelmaa on toki kysymys siitä, milloin seksiä myydään vapaaehtoisesti. Ja mitä vapaaehtoisuus tässä tarkoittaa? Ainakin tietysti sitä, että kolmas osapuoli ei ota välistä rahaa ja pakota seksin myymiseen. Mutta onko seksin myymiselle aitoja vaihtoehtoja? Jos siihen ei pakota toinen ihminen, siihen voi pakottaa esimerkiksi taloudellinen tilanne. Lisäksi tulot prostituutiosta ovat monta kertaa hyviä ja myös tähän jää kiinni.

Mikä sitten on seksin myymistä? Vain se, kun antaa ja ottaa rahaa? Entä jos pari on seksisuhteessa ja toinen ostaa toiselle lahjoja tai auttaa saamaan vaikka työpaikan? Monessa rakkaussuhteessakin seksi näyttelee suurta roolia siinä mielessä, että sen avulla toinen osapuoli voi melko helposti kiristää toista, jolloin seksistä tulee ikään kuin kauppatavaraa.

Seksin myyminen ja ostaminen eivät liity vain niin sanotusti punaisten lyhtyjen alueille. Niiden kriminalisointi ei myöskään ole yksiselitteistä. En silti usko, etteivätkö kaikki vaihtaisi prostituoidun ammattia tai lopettaisi seksin antamista rahaa tai muuta hyötyä vastaan, jos olemassa olisi vaihtoehto. En silti osaa vastata siihen, miltä seksin myymisen tai ostamisen pitäisi tuntua. Tähän voi vastata vain henkilö, joka on niin tehnyt. Siitäkin huolimatta, että ympäröivä yhteiskunta ja muut ihmiset ovat aina pyrkineet sen määrittelemään.

Elämää säkissä?

2008-04-01T07:07:00.000-07:00

Uskomatonta, että Ilkka Kanerva erotettiin tehtävistään ulkoministerinä. Katainen ei suostunut myöntämään, että medialla olisi ollut osaa asiaan, vaan hän koki tehneesä päätöksen itse. Kanervan luottamus oli kuulemma mennyt.

Olkoonkin, että Kanervalla on vähän ongelmia. Mutta kukapa meistä ei olisi muutamaa tekstiviestiä joskus lähettänyt. Olisi varmaan järkevää, että minäkin pyydän varmuuden vuoksi anteeksi niiltä ystäviltäni, joille lähetetyt viestit ovat ylittäneet sopivuuden rajan. Käytetäänkö niitä minua vastaan, jos minusta joskus tulee jotain?

Median valta on suuri. Päättyykö tämä niin, ettei korkeille paikoille uskalleta enää nostaan ketään, jolla on niin sanotusti elämää? Onko parempi, että elämme säkissä, jotta voimme olla nyt ja jatkossa uskottavia työssämme? Ei se nyt hyvänen aika voi niin olla. Ihmisiähän tässä ollaan. Media on aikoja sitten halunnnut unohtaa sen.

Tahtoa ja tietoa Bulgariaan

2008-03-28T23:12:00.000-07:00

Koska kevät tuo tullessaan ikävää valoisuutta, olin lauantai-aamuna hereillä jo seitsemän aikaan. Päivä sai vähän kurjan lähtölaukauksen, kun katsoin viikolla esitetyn dokumentin Bulgarian Mogilinon lastenkotiin hylätyistä lapsista.

Kaikki Mogilinon lapset olivat vammaisia. Vanhemmat olivat hylänneet heidät, eikä kenelläkään ollut toivoa kotiin paluusta tai pääsystä uuteen kotiin. Lapset oli luokiteltu koulutuskelvottomiksi, joten heille ei opetettu laitoksessa mitään. Lisäksi lapset oli luokiteltu laitoksen sisällä ainoastaan makaaviin ja käveleviin. Kaikkia lapsia vammaisuuden asteesta tai laadusta huolimatta hoidettiin samalla tavalla. Hoito tässä tarkoittaa pikaista syöttämistä ja pesulla käyttämistä.

Brittiläinen kuvausryhmä vieraili laitoksessa useita kuukausia. Tällä välillä osa lapsista kuoli, suurin osa taantui entisestään. Mogilinon lastenkodin johtaja kertoi, että syy huonoon tilaan on osaamattomissa ja laiskoissa hoitajissa. Hän itse kertoi tehneensä hyvää työtä esimerkiksi hankkimalla laitokseen kasettisoittimia, televisioita, huollattamalla kuntosalin ja ostamalla uima-altaalle aurinkovarjoja. Lapset eivät koskaan käyneet ulkona, eikä heidän kanssaan tehty mitään. Kuntoutus ei kuulunut laitoksen ohjelmaan.

Bulgarian edelleen toiminnassa olevissa 140 lastenkodissa, jotka vastaavat tasoltaan Mogilinoa, on yhteensä 8600 lasta. Noilla lapsilla ei ole mitään toivoa paremmasta. Periaatteena on, ettei aikaa ja rahaa tuhlata heidän kouluttamiseensa. Monet lapsista oppisivat puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan, jos heille suunnattaisiin oikeanlaisia tukitoimia.

Bulgarian lastenkotien vammaisia lapsia varten on perustettu avustusjärjestö, jonka keräämillä tuotoilla on voitu auttaa osaa lapsista. Lastenkodeissa taloudellinen apu otetaan mielellään vastaan, kun lapsille voidaan tarjota esimerkiksi ravitsevampaa ruokaa. Lisäksi tarvitaan kuitenkin tietoa ja koulutusta bulgarialaisille hoitajille erityislasten kanssa toimimisesta.

Kuntoutus kuuluu vammaisen ihmisen perusoikeuksiin. Jokaisen ihmisen on voitava saavuttaa se taso, jolle hän fyysisesti ja psyykkisesti kykenee. Jokaisella on oikeus saada tähän tarvitsemaansa tukea. Ihmiset on tietysti ensin saatava ymmärtämään tämä, sen jälkeen heidät voidaan kouluttaa antamaan yksilöllistä erityistukea vammaisille lapsille.

Bulgaria on kehityksen jälkeenjääneisyydestään huolimatta EU:n jäsenmaa. Vastuu on siis yhdessä meidän. Vai onko?

Mikä maksaa?

2008-03-24T09:21:00.000-07:00

Joensuun yliopistossa laskettiin vuosi sitten maisterin tutkinnolle hinta. Maisteri maksaa keskimäärin 44 000 euroa. Perusyhteiskuntatieteilijän saa toki halvemmalla, tietojenkäsittelijä maksaa enemmän. Edullisinta opetus oli oikeustieteissä, kalleinta oli opettaa kemiaa. Eroa näiden oppiaineiden välille kertyi 424 euroa/opintopiste.

Aiheesta käyty keskustelu pyöri luonnollisesti sen ympärillä, kuka tutkinnon maksaa, kenen se tulisi maksaa ja miten. Koulutus on Suomessa yliopistotasolla asti julkisin varoin toteutettua, eli sen kustantaa veronmaksajat. Keskipalkka Suomessa on tällä hetkellä vajaa 3000 euroa/kuukaudessa. Kemiaa pääaineenaan opiskellut maisteri tienaa suurin piirtein tämän verran. Juristin keskipalkka on Lakimiesliiton mukaan puolestaan 4600 euroa/kuukaudessa.

Tutkintojen arvostaminen ja sitä kautta saavutettu palkkataso Suomessa eivät ole sidottu tutkinnon kustannuksiin. Tutkinnoille ei voi muutenkaan laskea omakustannushintaa, joka olisi millään tavalla oikeudenmukainen.

Minua pelottaa pinnan alla vellova lukukausimaksukeskustelu. Jos lukukausimaksut tulisivat, olisivatko ne kaikilla aloilla samat, vai pitäisikö tutkinnosta maksaa kustannusten mukainen hinta? Lukukausimaksut eriarvoistaisivat joka tapauksessa koulutusmahdollisuudet, kun vain rikkaiden lapsilla olisi enää varaa opiskella.

Entä kuka kouluttautuisi kalleimmille aloille, joilta valmistuttuaan näkyvissä oleva palkkataso ei nousisi keskipalkkoja ylemmäs? Kaikkien alojen osaajia kuitenkin tarvitaan. Lukukausimaksukeskustelu on muutenkin niin älytön, että se voitaisiin lopettaa!

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa Tilastokeskuksen ja Stakesin Suomalainen lapsi 2007-selvityksen mukaan 105 600 euroa. Menee muuten suurelta osin vanhempien kukkarosta. Viitaten aiempaan tekstiini, yhteiskunta voisi oikeasti tulla vähän enemmän vastaan.

Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan jaksaa kantaa

2008-03-04T11:50:00.000-08:00

Tieliikennekuolemien määrä on kymmenen vuoden aikana pudonnut seitsemästä sadasta neljään sataan vuodessa. Suunta on oikea, mutta jokainen onnettomuus on turha ja liikaa.

Satakunnan Kansa uutisoi viime lauantaina koko sivun kokoisella jutulla Luvian kohdalla tapahtuneesta onnettomuudesta. Kuvat oli otettu autojonosta, joka onnettomuuspaikalla oli tukkinut tietä useita tunteja, sekä romuksi menneestä Opel Corsasta. Tuota Corsaa ajoi rakas kummitätini. Hän oli matkalla Turkuun opiskelemaan, kuten niin monena muunakin perjantai-aamuna kuluneen vuoden aikana.

Ihmisen mieli on kummallinen. Ensimmäinen reaktio tällaisessa tapahtumassa on shokinomainen epäusko. Melko pian mieleen alkaa nousemaan kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Miksi piti lähteä ohittamaan, mitä hän sillä voitti. Kummitädilläni oli kotoa lähdettyään 13 kilometriä kiire, jonka jälkeen kiire loppui ikuisiksi ajoiksi. Hän oli 45-vuotias.

Parempaa kummitätiä en olisi itselleni voinut toivoa. Hän kuunteli, neuvoi, ymmärsi, hyväksyi, oli läsnä. Kaikki muistot ovat hyviä. Serkuilleni toivon voimaa jaksaa elämää ilman äitiä. Äidilleni yritän antaa myös kaiken tukeni pikkusiskon menetyksen johdosta. Muistoja ei kukaan voi onneksi ottaa pois.

Kiitos kaikille osanotosta, lämpimistä sanoista ja halauksista. Yksi on poissa, mutta elämän täällä on jatkuttava.

Sosialidemokraatti rakastaa veroja - kunhan ne on oikein kohdennettuja

2008-02-16T23:40:00.000-08:00

Viime maanantaina julkaistiin Veronmaksajien pääekonomisti Jaana Kurjenojan tutkimus, jossa vertailtiin lapsiperheitä ja niiden käteen jääviä tuloja 11 Euroopan maassa. Suomalaiset perheet pärjäävät vertailussa valitettavan huonosti. Perhekohtaiset verovähennykset poistettiin vuonna 1994, mikä on yksinkertaistanut ja selkiyttänyt verotusta, mutta aiheuttanut samalla sen, että perheet, joissa on etenkin paljon lapsia maksavat erilaisia veroja huomattavasti muita enemmän. Lapsiperheiden kurjistaminen on tyhmää politiikkaa.

Jotta sukupolvet pystyisivät huolehtimaan edeltäjistään ja lapsistaan, tulisi syntyvyyden olla keskimäärin 2,1 lasta/nainen. Vuonna 2006 Suomeen syntyi 58 840 lasta. Tämä tarkoittaa sitä, että nainen synnyttää tällä hetkellä keskimäärin 1,84 lasta hedelmällisen kautensa aikana. Ensisynnyttäjien keski-ikä nousi taas vähän, ollen nyt tasan 28 vuotta. Yhtälö on ilmiselvästi hankala.

Valtion tavoitteena on perustellusti syntyvyyden lisääminen ja synnytysiän alentaminen, jotta väestön huoltosuhde ei entisestään heikkene. Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ovat mm. epätyypillisten työsuhteiden vähentäminen, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, lapsiperheiden asumisen ja toimeentulon helpottaminen, perhevapaiden käytön tukeminen, perhepoliittisten tukien kehittäminen ja lisääntymisterveydestä huolehtiminen.

Tavoitteet ovat kannatettavia, mutta eivät vielä näy perheiden arjessa. Haasteet ovat tunnustettuja: opiskelun aikana ei ole varaa hankkia lapsia, työuran alussa lasten hankkiminen on riski urakehitykselle, myöhemmällä iällä lapsen saamiseen liittyy biologisia rajoituksia jne.

Kukaan ei perusta perhettä ja hanki lapsia rahan takia, mutta lapsen hankkimatta jättäminen voi johtua taloudellisesta tilanteesta. Valtion tulisi ehdottomasti mahdollistaa taloudellisesti lasten hankkiminen jo opiskeluaikana. Jos opiskelevan perheen tulot tippuvat verotuksen tai tukien vähenemisen johdosta lapsen syntymän jälkeen, joutuu asiaa ihan oikeasti miettimään. Nuorten naisten työllistymiseen ja työuralla etenemiseen liittyviä uhkia on myös voitava vähentää, jotta naiset uskaltavat hankkia lapsia siinä iässä, kun se on biologisesti järkevintä ja jotta useamman lapsen synnyttäminen on mahdollista.

Perheiden verotus on saatava takaisin sellaiselle tasolle, ettei niiden perheiden köyhtyminen jatku, jossa on paljon lapsia tai lapsia yleensä. Verotuksen avulla ylläpidetään monia lapsiperheitäkin tukevia palveluja. Verotusta ei kuitenkaan missään nimessä saa kohdentaa pienituloisemmille ja lapsiperheille, vaan niille, joilla on varaa maksaa. Hyvinvointivaltion perusta on väestökasvun terveessä kehittymisessä ja riittävässä työssäkäyvien eli veronmaksajien määrässä. Perheille ja perheen perustamista suunnitteleville annetut lupaukset on aika lunastaa.

Hyvä-Parempi-Paras Maailma

2008-02-10T10:15:00.000-08:00

Vaikka Eero heitti tänään jymyuutisen ilmoille ja puolue otti jättiläisen askelia uudistumisessa, ajattelin julkaista pari päivää sitten kirjoittamani jutun paremmasta maailmasta. Tämä siksi, että tarkoituksenani on ennemmin tai myöhemmin parantaa maailma. Samalla tulen kertoneeksi teille itsestäni ja minulle tärkeistä asioista.

Lapsen oikeus on saada olla lapsi

Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna ihmisenä tähän maailmaan ja oikeus tulla kasvatetuksi osaksi yhteiskuntaa rakastettuna ja kunnioitettuna. Jokaisella lapsella on oikeus vanhempiin. Jokaisella lapsella on myös oikeus syödä vatsansa täyteen joka päivä. Ja jokaisella lapsella on oikeus leikkiin.

Tämä on peruslähtökohta paremmalle maailmalle. Uskon, että nämä asiat täyttämällä meillä olisi vähemmän pahoinvointia ja kurjuutta. Ihminen on kasvatuksen, ympäristön ja perimänsä summa. Ihminen on lähtökohtaisesti hyvä.

Mahdollisuuksien tasa-arvo

Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella tulee olla mahdollisuus käydä koulua, opiskella ja oppia uutta. Jokaisella on oltava mahdollisuus työntekoon, puolisoon, perheeseen ja omaan kotiin. Jokaisen on voitava antaa se panos, jonka pystyy. Jokaisen velvollisuus on pitää huolta heikommista ja toisistaan.

Elämän aakkoset

Työelämän pelisääntöjen pitää olla oikeudenmukaisia kaikkialla maailmassa. Lapsityövoimaa ei saa hyväksyä koskaan, eikä missään tilanteessa. Eläinrääkkäystä tai eläinten kaltoin kohtelua ei saa suvaita missään tarkoitusperässä. Ihmisten oikeutta yksityisyyteen ja omiin mielipiteisiin tulee arvostaa. Jokainen elävä olento on itsessään arvokas.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia

Naisilla ja miehillä tulee olla samanlaiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet elää osana perhettä, yhteisöä ja yhteiskuntaa, sekä osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan kaikkialla maailmassa. Vammaisilla tulee olla oikeus tehdä työtä ja osallistua tasavertaisina kansalaisina kaikkeen toimintaan. Syntyperällä ei saa olla merkitystä asuinpaikkaa, työtä tai sosiaalisia suhteita etsiessä. Kenelläkään ei ole oikeutta asettaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen.

Lahjoitukset, vapaaehtoistyö, leipätyö

Koska mahdollisuuteni parantaa koko maailma ovat rajalliset, olen valinnut muutaman asian, jotka juuri minä voin tehdä. Lahjoitan rahaa Amnestylle ja Unicefille. Olen Suomen ja Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja käyn auttamassa kodittomien koirien hoitamisessa viikonloppuisin. Kuulun maailman suurimpaan sosialidemokraattiseen liikkeeseen ja olen järjestäytynyt ammattiyhdistykseen. Teen työtä, jolla on tarkoitus. Annan aina kaikkeni. Iloitsen aidosti siitä, että saan tehdä asioita toisten hyväksi.

Korkeakoulujärjestelmän täysremontti parissa vuodessa on älytön tavoite

2008-02-01T11:10:00.000-08:00

Suomessa ollaan vakaasti sitä mieltä, että yliopistomme eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa nykyisellä mallilla. Vuonna 2006 opetusministeriö esitti ensimmäisiä konkreettisia rakenteellisen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia. Rakenteellisesta kehittämisestä tuli mantra, jota on siitä asti hoettu. Seuraavat toimenpide-ehdotukset rakenteiden kehittämiseen tullaan saamaan pian. Tähän väliin mahtuu mm. Jääskisen ja Rantasen ehdotuksia yliopiston kehittämiseksi, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa ja koulutusmäärien ennakointiraporttia sekä tutkijanuran vahvistamiseen tähtääviä toimenpide-ehdotuksia. Uusi yliopistolaki tulee puolestaan voimaan 1.8.2009 ja sen mukaisesti yliopistoissa tullaan elämään vuodesta 2010 lähtien. Koulutuspoliittisella sektorilla ei ainakaan tekemistä ole tarvinnut viime vuosina keksiä.

Turussakin puuhastellaan rakenteellisen kehittämisen parissa. Konsortiohanke tähtää Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun yhdistymiseen. Alkuperäisestä aikataulusta, vuodesta 2012 on nyt nipistetty kaksi vuotta. Aikaa on kaksi vuotta. Kukaan ei tiedä miltä uusi yliopisto näyttää.

Se on varmaa, että yliopistot saavat itsenäisen julkisoikeudellisen oikeushenkilöaseman ja ne eivät enää ole valtion tilivirastoja. Monet iloitsevat taloudellisen itsenäisyyden asteen kasvamisesta. Itse olen kauhuissani taloudellisen vastuun kasvamisesta mittoihin, johon yliopistojen hallinto ei vielä ole valmis.

Porvarihallituksen tavoite korkeakoulusektorin uudistamisessa näyttäytyy jokseenkin siltä, että kädenjäljen on jäätävä, oli lopputulos sitten kuinka surkea tahansa. Kun yliopistojen rakenteiden kehittämiseen on viime aikoina sotkettu myös ammattikorkeakoulun kanssa tehtäviä yhteistyökuvioita, on soppa varmasti valmis ja ainekset katastrofiinkin valmiina.

Järkevää duaalimallin mukaista koulutusjärjestelmää murretaan ilman kunnollista analyysia siitä, mihin se johtaa. Työmarkkinoilla vapautuu nyt jo huomattavasti vähemmän akateemisia työpaikkoja, kuin akateemisia työntekijöitä on tarjolla. Tarvitsemme jatkossakin ammatillista osaamista, jota ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut viime kädessä tuottavat. Kaikista ei yksinkertaisesti ole järkevää kouluttaa akateemisia osaajia.

Aikataulu korkeakoulujärjestelmän täysremontille on yksinkertaisesti aivan mahdoton. Siitä ei yksikään yliopisto tai yliopistojen yhteenliittymä tule selviämään kunnialla, jos nykymeno jatkuu. Hallitus kiirehtii, kun samalla yliopistoissa odotetaan jähmettyneinä. Lopputulos ei varmasti vastaa porvarinkaan tavoitetta kilpailukykyisestä korkeakoulusektorista.

En muutenkaan ymmärrä, miten kilpailukyky oikeasti paranee sillä, että nyt eri yliopistoissa tuotetut tutkinnot ja julkaisut lasketaan jatkossa yhteen. 1+1 kun on edelleenkin 2.

Elämää vammaisen lapsen kanssa

2008-01-27T01:53:00.000-08:00

Graduprojektini siirtyy tänään lähes vuoden tauon jälkeen niin sanottuun viimeistelyvaiheeseen, joka tähtää valmistumiseeni tämän vuoden loppuun mennessä. On siis aika palauttaa vähän mieleen mistä tässä kaikessa on kyse.

Tuotin isolle vammaisjärjestölle viime helmikuussa tietoa siitä, millaista tukea perheet, joissa on vammainen lapsi, tarvitsevat. Graduni tulee käsittelemään tätä samaa aihetta. Haastattelin seitsemään perhettä eri puolilta Suomea eri kokoisista kunnista. Perheissä olevien lasten vamman aste vaihteli lievästä vaikeaan. Monet tuen tarpeet olivat silti samanlaisia. Palvelut kunnista riippuen taas eivät. Eivät edes Kelalta saatavat.

Kelalla ja kunnalla on lakisääteisiä velvollisuuksia tuottaa palveluja vammaisille ja heidän perheilleen. Kuntoutusta voi saada, jos selviää tästä:

Kuntoutusta, sopeutumisvalmennusta tai kuntoutuskursseja haetaan Kelan toimistosta lomakkeilla ja liitelomakkeilla. Kuntoutushakemukseen liitetään aina B-lääkärinlausunto, josta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus, vika tai vamma ja suositeltu kuntoutus ja sen perustelut. Ammatillista kuntoutusta haettaessa liitteeksi laitetaan lisäksi koulu- ja työtodistukset tarpeen mukaan. Edelleen haettaessa vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta tarvitaan kuntoutussuunnitelma. Terapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta haettaessa täytetään myös oma erillinen liitelomake. Tyk -kuntoutusta haettaessa tarvitaan puolestaan selvitys työterveyshuollon ja työpaikan toimenpiteistä. Apuvälineitä haettaessa tarvitaan erillinen selvitys apuvälineiden tarpeesta ja suositellusta apuvälineestä sekä täytetään oma liitelomake.

Osalla hakijoista voi myös käydä tuuri, ja he voivat saada "ylimääräistä" kuntoutusta: (Niin, mikäli jaksaa vielä hakemusrumbaa.)

Kela järjestää lisäksi harkinnanvaraista kuntoutusta. Sillä tarkoitetaan muuta kuntoutusta, kuin lakisääteistä ammatillista ja vaikeavammaisen lääkinnällistä kuntoutusta. Kuntoutuksen järjestämismahdollisuudet ovat rajalliset ja usein harkinnanvaraisen kuntoutuksen rahamäärällä pystytäänkin järjestämään kuntoutusta vain osalle kuntoutuspalvelujen kohderyhmiin kuuluvista hakijoista. Kuntoutuspalveluja voi hakea uudestaan seuraavan vuoden rahamäärästä, jos hylkäämisen syynä on ollut rahamäärän riittämättömyys. Terapioista korvataan vahvistetun taksan mukainen korvaus, jolloin asiakkaalle voi jäädä omavastuuosuutta terapeutin perimästä palkkiosta. (Psykoterapioiden enimmäiskorvaukset) Harkinnanvaraisen kuntoutuksen kuntoutuspäätöksistä ei ole valitusoikeutta. Tätä ns. harkinnanvaraista kuntoutusta järjestetään valtion tulo- ja menoarviossa vuosittain vahvistetun rahamäärän mukaan.

Minulla on tietysti omat ennakko-oletukseni Kelan ja kuntien palvelujen saatavuudesta, jotka ovat syntyneet opiskellessani viisi vuotta erityispedagogiikkaa Turun yliopistossa, tehdessäni muutaman vuoden ajan sijaisuuksia erityiskouluissa ja seuratessani yhdeksän vuotta sitten vammautuneen parhaan ystäväni taisteluita hakemusviidakossa. Olen silti vähän hämmästynyt siitä kritiikin määrästä, jota haastatteluissani tuli esiin.

Monet kokivat palvelujen hakemisen todella vaikeaksi ja osin näyryyttäväksi. Kelan ja kuntien etuisuuskäsittelijöillä tuntuu olevan vallalla käsitys, että lähtökohtaisesti jokainen palvelunhakija yrittää huijata ja sitä varten pitää olla todella tarkkana ja tiukkana. Lisäksi palvelujen saatavuus on kiinni siitä, missä kunnassa sattuu asumaan tai kenen kanssa asioi. Kenelläkään ei ollut sellaista kokemusta, että esimerkiksi Kelasta olisi kerrottu, mihin perhe tai vammainen lapsi on oikeutettu. Ennemminkin kokemus oli sellainen, että jos osasi pyytää jotain, virkailija tuskastui, että kuka tuonkin on noille kertonut..

Vammaisella lapsella on oikeus lääkinnälliseen kuntoutukseen ja perheillä oikeus muutamaan vapaaseen kuukaudessa, mikäli on sattunut pääsemään niiden "onnellisten" joukkoon, joiden lapsi on diagnosoitu vaikeasti vammaiseksi ja perheelle on myönnetty korotettua lapsen hoitotukea tai erityishoitotukea, korotettua vammaistukea tai erityisvammaistukea. Vammaisen lapsen hoitopaikkoja tai hoitajia ei kuitenkaan ole tarpeeksi ja lomapäivien järjestyminen sattumanvaraista.

Myös taksimatkoja lapsen kuljetukseen on vaikea saada riittävästi ja esimerkiksi pyörätuolin kuljettamiseen sopivan auton hankkiminen ei kaikille ole mahdollista, sillä erikoisvarusteet tai ison auton hankkiminen on kallista. Kela kun ei välttämättä katso sellaisen hankkimista kaikkien kohdalla tarpeelliseksi, eikä aina korvaa aiheutuneita ylimääräisiä kuluja. Näin ollen vanhemmat joko kuljettavat vammaista lastaan itse, tai viettävät illat ja viikonloput kotona. Tämäkin on raskasta, kun vammainen lapsi tarvitsee koko ajan huomiota ja hoitajaa. Ei ihme, että vanhempien yksi suurimmista toiveista oli hakemusrumban helpottamisen lisäksi edes muutamien hengähdystaukojen järjestäminen arkea helpottamaan.

Joidenkin täytyy edelleen täyttää Kelalle kuntoutushakemuksia vuosittain, osassa kuntoutuksia on sentään siirrytty kahden vuoden käytäntöön, vaikka vamma ja siitä aiheutuva haitta olisi luokiteltu pysyväksi. Jotkut ovat joutuneet viemään vammaisen lapsensa näytille Kelaan, että kyllä se oikeasti istuu pyörätuolissa, eikä puhu..

Voisiko ajatella, että nämä perheet, joissa on vammainen lapsi, eivät lähtökohtaisesti yritä kusettaa yhteiskuntaamme? Voisiko myös ajatella, että yhteiskuntamme järjestäisi niin vammaiselle itselleen, kuin hänen perheelleen mahdollisuuden elää ihmisarvoista ja tasavertaista elämää niiden kanssa, joilla ei ole vammaa tai vammaista lasta? Määrärahat harkinnanvaraiseen kuntoutukseen loppuvat pitkälti ennen vuoden loppua. Samoin lakisääteisten palveluiden järjestäminen tökkii ja periatteessahan nekin ovat harkinnanvaraisia.

Harkinnanvaraisuus menee joskus niin pitkälle, että neliraajahalvaantuneelle lapselle kustannetaan puoli tuntia viikossa liikunnallista fysioterapiaa. Voi kysyä, onko tämä oikeasti riittävä määrä harkitusti myönnettyä kuntoutusta vai perustuuko päätös enemmäkin etuisuuskäsittelijän ja yhteiskunnan yleiseen kielteiseen asenteeseen..

Kannustavaa palkkapolitiikkaa?

2008-01-20T08:57:00.000-08:00

Olin viikonloppuna AOVAn seminaarissa. Asiantuntijapuheenvuorot aloitti EK:n Eeva-Liisa Inkeroinen. Aika nopeasti muistui mieleen myös reilun vuoden takainen tapaamisemme, jolloin hän puhui talouskasvusta ja sen vaikutuksesta palkkojen kehitykseen. Puheenvuoro oli puistattava. Tällä kertaa Inkeroinen peilasi viime syksyn ja edelleen meneillään olevan liittokierroksen saavutuksia ja tapahtumia EK:n tavoitteisiin. Tärkeimpiä asioita työnantajan näkökulmasta ovat tietysti kilpailukyky ja vakaus pitkillä sopimuksilla. Tätä liittokierrosta Inkeroinen kuvasi läpimurroksi. Inkeroista kuunnellessa mieleen nousi aika monta syytä siihen, miksi ainakin minä olen järjestäytynyt.

Liittokierrokselle EK oli päättänyt mennä jo keväällä, eikä tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta haluttu edes keskustella. Liittokierros toi työnantajan näkökulmasta onnistumisen etenkin siksi, että paikallisia eriä jaetaan paljon. EK:n mielestä solidaarinen, kaikille yhtä paljon palkankorotuksia takaava palkkapolittiikka on vanhanaikaista ja vaarallista. Palkalla on voitava kannustaa työntekijöitä kilpailemaan ja olemaan tehokkaampia. Mikäli työnantajalla on mahdollisuus maksaa samaakin työtä tekeville työntekijöilleen eri suuruista palkkaa, Suomi säilyy kilpailukykyisenä maana. Paikallisilla erillä saavutetaan Inkeroisen mukaan parannusta henkilöstöpolitiikkaan ja se johtaa muutenkin työpaikoilla aktiiviseen arviointiin, sekä pakottaa neuvottelemaan työpaikoilla.

Lisäksi Inkeroinen iloitsi siitä, että liittokierroksen avulla palkankorotuksia on voitu kohdentaa niille aloille, jotka ovat tuottavia. Tupon myötä palkankorotuksia kun on maksettu suhteessa eniten aloille, jotka eivät ole tuottavia eivätkä vaativia. EK haluaa palkita vain osaamisesta ja vaativan työn tekemisestä.

Vaikka työnantajapuoli ei Inkeroisen mukaan halua repiä tuottavuutta työntekijöiden selkänahasta, ei tässäkään esityksessä puhuttu sanaakaan työhyvinvoinnista, joustoista työnantajan puolelta, eikä työntekijöiden jaksamisesta. Työnantaja elää kuulemma vyö kireällä ja sovitut palkankorotukset ovat kipurajalla, vaikka suomalainen asiantuntija ykistyisellä sektorilla on ns. vanhoista EU maiden työntekijöistä halvin. Lisäksi Suomi on Latvian ja Liettuan kanssa yksi joustavimmista maista työaikojen suhteen.

Neuvotteluvalmiudet ja -taidot yksittäisen työntekijän kohdalla eivät myöskään mitenkään voi koskaan olla tasavertaisia. Toisaalta tuottavuuden mittaaminen on vaikeaa aloilla, joilla ei suoraan tehdä myytäviä tuotteita. Miten mittaamme esimerkiksi hoito- tai opetustyön tuottavuutta? Miten suhteutamme näihin suomalaisen ainutlaatuisen järjestötoimintaan perustuvan vapaaehtoistyöjärjestelmän. Suomessa on yli 100 000 yhdistystä, jotka paikkaavat yhteiskunnan epäkohtia järjestämällä apua monelle sitä tarvitsevalle. Esimerkiksi vammaisjärjestöjä ja niiden vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa ei mikään yhteiskunnallinen tukitoimi tai palkkaratkaisu voi korvata. Mikä siis on tehokasta ja mikä ei? Kun osakkeenomistajalle kilahtaa euro kassaan vai kun yhteiskunta ja sen ihmiset voivat hyvin? Vai silloin kun työ tekijäänsä kannustaa ja työntekijän on joka aamu helppo mennä töihin?

Tuntui kornilta kuunnella Inkeroisen puhetta "kannustavasta" palkkapolitiikasta ja työnantajaroolista, kun samalla AOVA suunnittelee yhdessä SYL:n ja SAMOKin kanssa seminaaria, jonka aihe on "loppuunpalanut jo syttyessään". Seminaarissa käsitellään etenkin nuorten työelämään siirtyvien jaksamista tässä kilpailua ja itsenäistä pärjäämistä korostavassa ajassa. Suomessa tehdään pidempää työviikkoa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Suomen pitkä ja pimeä talviaika luo lisäksi omat rajoituksensa suomalaisen työläisen jaksamiselle. Työnantaja odottaa työntekijältä joustoja työajoissa ja palkankorotukset pitäisi saada jakaa epätasaisemmin kohdentaen ne niille, jotka tekevät tuottavinta työtä. Työntekijät ovat puolestaan uupuneita ja selvitysten mukaan kaipaavat enemminkin lisää vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia osa-aikaisen työn tekemiseen, kuin lisää palkkaa. Miten minusta tuntuu, että ammattiliittoja tarvitaan jatkossakin?

Ajatus juoksee juostessa

2008-01-14T12:27:00.000-08:00

Juoksin viikko sitten lenkkiä Kupittaalla Turussa. Mies ulkoilutti isoa dobermannia tuhannen tuiskeessa ja sätti koiraa. Ohi mennessäni mies hymyili minulle ivallisesti. Mietin, josko voisin vaihtaa miehen ja koiran rooleja. Idiootti hihnan päässä ja uskollinen ystävä nauttimassa elämästään. Vihaan eläinten kaltoin kohtelemista. Mietin silloin, että aloitan tästä blogin kirjoittamisen. En tiedä miksi.

Yhtä paljon vihaan maailmaa, jossa ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti erilaisten syiden perusteella. Ihonvärin, sukupuolen, iän, vamman, sairauden.. Kaikki nämä luetellaan laissakin, mutta syrjintää näkee päivittäin. Juoksin samalla äsken mainitulla lenkillä vanhan kesätyöpaikkani psykiatrisen sairaalan ohi. Olin siellä avo-osastolla. Mietin pitkään tuon kesän jälkeen, miten ihmiset saataisiin ymmärtämään, että kaikki ei täällä ole sitä, miltä päälle näyttää. Yritysjohtajia, opiskelijoita, perheen äitejä ja isiä, vanhuksia, suomalaisia, ulkomaalaisia, naisia, miehiä.. Ihan tavallisia ihmisiä, joilla ei syystä tai toisesta mene hyvin.

Avo-osaston potilaat elävät melko normaalia elämää meidän keskuudessamme jollain tavalla yhteiskunnan tukemina. Monet potilaista olisi kuitenkin pitänyt ongelmiensa takia sijoittaa suljetulle osastolle, mutta siellä ei ollut paikkoja, siihen ei ole varaa. Miten me saisimme kanssaihmiset ja päättäjät ymmärtämään, että heikommista täytyy pitää huolta?

Huomaamatta jättäminen ei ole välittämistä. Välittämistä on silmien avaaminen ja asioille jotain tekeminen. Hallitus leikkasi lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta varoja. Tätä välittäminen ei ainakaan ole.