Home Sweet Home?

15 vuorokautta, yli 7000 kilometriä, monta ihanaa kaupunkia, aurinkoa, teguilaa.. Ihana loma takana, aikaerosta toipuminen menossa. New Yorkista alkanut ja Los Angelesiin päättynyt matkamme sisälsi niin paljon erilaisia kokemuksia, elämyksiä ja nähtävyyksiä, ettei sitä ole helppo pukea sanoiksi. Haaveilin pitkään matkasta USAn halki ja nyt se on ohi. En olisi uskonut, että kaipaus takaisin olisi näin kova. Vaikka amerikkalainen unelmiin ja kulutukseen perustuva elämäntapa on monen mielestä kestämätön, viihdyn siinä. Myönnän sen.

Pilvenpiirtäjiä ja pääkaupungin "sykettä"

New York on pakko kokea uudelleen. Empire State Buildingin katolla tuntee itsensä aika pieneksi ja ymmärtää jotenkin oman vaatimattoman paikkansa maailmassa. Manhattanin pilvenpiirtäjät saavat myös kadulla häkeltymään ja katseen kääntymään väkisin ylöspäin. Central Parkin vehreys auttaa rentoutumaan. Juoksemaan meistä ei tietenkään aitojen newyorkilaisten tapaan ollut. Ehkä seuraavalla kerralla pakkaan lenkkarit mukaan ja hyppään juoksijoiden sekaan. Olut puolestaan maistui Vapauden patsasta katsellessa ja auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta melko hyvältä.

Washingtonissa kävimme tietysti katsomassa kuuluisat nähtävyydet Valkoisen talon, The Washington Monumentin, Jefferson Memorialin ja Abraham Lincolnin patsaan, Vietnamin veteraaneille tehdyn muistoseinän ja Capitol Hillin. Viivyimme kaupungissa yhden iltapäivän ja alkuillan. Lomalentoja en kuitenkaan ole ihan heti varaamassa takaisin. Hieno paikka, melko virkamiesmäinen, joten nähty.

Maisemia, moottoritietä ja Atlanta eli CNN

Washingtonin jälkeen suuntasimme yöpymään pikkukaupunki Front Royaliin ja sieltä aamulla Appalakkien vuorille. Ajoimme Skyline Driveä pitkin Shenandoahin kansallispuiston läpi. Upeita näkymiä riitti, mutta kovin montaa villieläintä ei minun silmiini osunut. Matka jatkui nopeammin edettävää moottoritietä pitkin kohti Atlantaa, jossa nautimme aamupalasta vehreässä ja kuumassa Lakewood parkissa ja tutuistuimme CNN:n uutislähetysten tekemiseen. Lämpötila alkoi nousta tässä vaiheessa yli kolmenkymmenen. Osavaltioista olimme kahdeksannessa.

Läpi Alabaman matkalla Lousianaan, kuulostaa huisilta

Osavaltioita halkoessamme ehti miettimään aika paljon kaikenlaista. Aika moni mielikuva eri paikoista perustuu kirjoihin ja elokuviin. Maisemia ja tunnelmia, joita autosta nyt saattoi aika vähän aistia, ei pysty kuvaamaan. Ne pitää nähdä. Moni paikka oli juuri sellainen, millaiseksi sen oli kuvitellut. Esimerkiksi Alabama. Kauhea paikka, kauheita ihmisiä.

Pääsimme tiistai-illaksi perille New Orleansin raskalaiskortteleihin. Meno Bourbon streetillä oli hullua kuin Las Vegasissa. Baarista ostettiin juomaa mukaan, jonka kanssa kaduilla sai kävellä ja baaria vaihtaa miten halusi. Alkoholia ei oltu säästelty ja sen meistä varmasti jokainen seuraavana aamuna hikisessä helteessä sai tuntea nahoissaan. Onneksi aikaero ei enää tässä vaiheessa vaivannut ja jaksoimme juhlia aamun puolelle. Paikka oli siisti ja laitettu kuntoon kahden vuoden takaisen hirmumyrskyn jäljiltä. Aivan mahtavaa! Tai siis AWESOME!

Kiertelimme New Orleansissa seuraavaan iltapäivään. Talot olivat kauniita ja ruoka hyvää. Ennen seuraavaa etappia pysähdyimme vielä kammottavalla hautausmaalla kaupungin kupeessa, jossa ruumiit haudataan maan päälle. Iltapäivä oli sateinen ja kolkko, oloni hautausmaalla vähintäänkin karmiva.

Don´t mess with Texas

Ihanasta New Orleansista jatkoimme matkamme puolivälietappiin San Antonioon. Yövyimme jälleen uudessa ihan kivassa motellissa, joissa ei matkan aikana eroja juuri nähty. (El Pason Budgetlodgea ei lasketa.) San Antoniossa vietimme kaksi yötä, joten tässä vaiheessa oli aika myös vähän huilata. Vietin rauhallisen iltapäivän vesipuistossa, jossa minua edelleen hämmensi amerikkalaisten häveliäisyys. Naisten pukuhuoneessa vaatteet ja suihkussa käyminen pitää hoitaa verhojen takana yksityisesti. En halunnut loukata USAn valiokansaa texasilaisia, joten toimin kuten hekin ja tyhmältä tuntui. Vesi oli kuitenkin ihanan lämmintä ja Texasin aurinko poltti suoraan ylhäältä 40 asteisesti. Ei paha. Illalla söimme River Walkilla. Oskun kanssa keskityimme tosin enemmän olennaiseen, eli tilasimme yli litran kokoiset margaritat, kuten asiaan kuului. Seuraavana aamuna matka läpi valtavan kokoisen Texasin jatkui.

El Paso, USA-Ciudad Juarez, Meksiko

El Pasoon tutustuimme lähinnä moottoritien varressa sijainneen meksikolaistyylisen ravintolan kautta. Seuraavana aamuna pakkasimme auton ja ajoimme rajalle. Meksikon puolelle mentäessä riitti 30 sentin tullimaksu, passeja ei kukaan kysellyt. Kävelimme siis sillan yli täysin toiseen maailmaan. Rajan toisella puolella kaikki oli mahdollista. Kaikkea sai ostaa kadulta tai apteekista tai taksi olisi vienyt minne tahansa hankkimaan rahalla mitä vaan voi kuvitella ostavansa. Ihmisiä oli paljon, ilma oli kuuma ja meteli kova. Kävelimme kojujen peittämiä ja vähemmän vilkkaita katuja muutaman tunnin ajan. Joimme muutamat oluet ja söimme aitoja meksikolaisia nachoja. Osuimme myös hääseremoniaan. Tilanne oli rento ja meille absurdi. Varmasti vihitystä parista tulee onnellinen. Ainakin sukua, ystäviä ja kylänmiehiä riitti todistamaan tapahtumaa.

USAan paluukin sujui kivuttomasti, tosin jonottamista ja kysymyksiä piti nyt sietää. Tullimaksu, muistaakseni 35 senttiä maksettiin automaattiin Meksikon puolella. Sillan jälkeen tulimme verkkoaita- ja piikkilankaviidakkoon, jossa ei tehnyt mieli tehdä yllättäviä liikkeitä. Tullimies kysyi minulta ennalta arvattavia kysymyksiä, mitä olen ostanut, miksi olin Meksikossa, minne menen ja mistä tulen. Hän tuntui olevan aidosti huolissaan siitä, että olin ollut rajan takana ja käski pitää huolta itsestäni jatkossa. Mietin asiaa muutaman hetken, mutta en osannut murehtia. Jos ei koskaan uskalla mihinkään mennä tai mitään tehdä, ei mitään näekään. Meksikoon voisin mennä uudelleen. Rento elämäntapa ja lämmin ilmasto houkuttavat.

Phoenixin kuumuus

Kaupungit pullahtavat moottoritien varteen aina vähän yllättäen. Ensin alkaa alue, joka on täynnä autokauppoja ja amerikanliput liehuvat tien varressa. Sitten tulee korkeita taloja ja sitten se on ohi. Suora moottoritie jatkuu ja jatkuu. Teiden suunnittelijoilla ei tuossa maassa ihan valtavasti ole suunniteltavaa. Lähinnä on osattava pitää viivotin suorassa. Ja tilaa riittää. Sitä näimme enemmän kuin tarpeeksi.

Phoenixiin, Arizonaan päätimme ajaa lopun matkaa pienempää maisematietä. Alku ei vaikuttanut muuttavan tilannetta, sillä edessä oli 50 mailin mittainen suora. Maisema oli tosin mykistävä. Tien varressa ei ollut muuta kuin kaunista luontoa ja muutamia nopeasti ohitettavia pikkukaupunkeja. Tie taisi olla Skyline Driven ja länsirannikon 1-tien ohella ainoa kaksikaistainen, jota ajoimme. Kaikkialle, minne menimme, oli vähintään kaksi kaistaa samaan suuntaan. Hermoja ei siis ainakaan autoillessa juuri koeteltu. Mitä nyt aika kävi silloin tällöin pitkäksi.

Matka jatkui henkeäsalpaavana. Tie mutkitteli vuoristossa. En ole eläessäni ajanut missään niin mielettömässä paikassa. Ja sitten olimme perillä. Phoenix on erilainen kaupunki, joka sijaitsee kokonaan laaksossa. Ja tuossa laaksossa on kuuma! Päivällä lämpötila nousi 45 asteeseen.

Illalla kävimme paikallisen rikkaan nuorison suosimassa baarissa. Olin luultavasti ainoa nainen, jolla ei ollut meikkiä ja muutenkin olimme kuin tuhkimot satulinnassa. Väärässä paikassa. Seuraavana aamuna kiersimme lyhyesti rikasta Scottsdalea, katsoimme jalkapalloa ja otimme aurinkoa. Eli pojat katsoivat jalkapalloa ja minä otin aurinkoa. Iltapäivällä jatkoimme odotettua matkaa kohti ihanaa Kaliforniaa.

West Coast

Jälleen satojen kilometrien jälkeen majoituimme motelliin Los Angelesin länsipuolelle, josta olisi aamulla helppo jatkaa matkaa rannikkoa pitkin kohti unelmien kaupunkia San Franciscoa. Tie kulkee lähes rannikon myötäisesti tai ruosteisten kukkuloiden välissä. Noita mahtavia maisemia katsellessa aika tuntui pysähtyvän ja arki menettävän merkityksensä. Ehkä niin kävikin.

1-tie oli Kalifornian metsäpaljon takia poikki, joten sattuma vei meidät vieläkin huikeammalle seikkailulle pienelle vuoristotielle satojen metrien korkeuksiin. Penkkaa ei tien vieressä juuri ollut, joten välillä tuntui että suistumme rotkoon. Meri näkyi vuorten takaa ja puiden latvat jäivät kauas alas. Kokemuksen kuvaamiseen ei riitä sanoja.

Ennen isommalle 101-tielle tuloa pääsimme vielä ajamaan armeijan harjoitusalueen poikki. Portilla asiallisesti käyttäytyvä militanttihenkilö kysyi kaikkien henkilöllisyystodistukset ja vuokra-automme paperit. Alue oli mielenkiintoinen, tosin harjoitukset olivat ilmeisesti siltä päivältä ohi, koska ohjuksia emme nähneet tai kuulleet.

San Franciscon 46 kukkulaa

Olin odottanut kuusi vuotta pääsyä takaisin kaupunkiin, johon rakastuin ensi kosketuksella. Ajaessamme Golden Gate Bridgeä pitkin valokuvauspaikalle olisin voinut itkeä onnesta. Tunne kotiinpaluusta oli mykistävä. San Francisco on kaunis ja sen välitön tunnelma helposti aistittavissa. Vaikka maanantai-ilta kaupungissa oli hiljainen, nautin joka hetkestä. Seuraavan päivän vietimme kukkuloita ylös alas kävellen ja toinen toistaan kauniimmista rakannuksista nauttien. San Francisco on siitä hieno kaupunki, että siellä asutaan. Pilvenpiirtäjien reunoilla on vieri vieressä upeita parikerroksisia taloja. Jokainen katu on hyvin suunniteltu ja miellyttävä. Täällä voisin asua.

Upea matkan päätös Los Angelesissa

San Franciscosta hurautimme mielettömään Los Angelesiin, jossa vietimme loppulomamme kolme päivää. Tässä vaiheessa aikaa oli ostoksillekin. Kurssi oli meille edullinen ja hinnat muutenkin alhaalla. Äiti nauroi, kun kerroin ostaneeni vain neljät kengät ja kaksi laukkua. Myös Old Navyn kokoelmat tuli koluttua. Luottokorttilaskua odotellessa on hyvä kuitenkin vielä palata Hollywoodiin.

Juhana halusi ottaa lomasta kaiken irti ja ajaa Corvetella pitkin Mulhollandia ja Hollywoodin katuja. Tämän jälkeen arki Suomessa tuntuisi ehkä vielä mitäänsanomattomammalta, mutta kotiin tultaisiin jälleen yhtä kokemusta rikkaampana. Ja olihan se mahtavaa. Tätä lisää kiitos!

Seuraavana päivänä lounastimme Oskun kanssa Sunset Boulevardin varressa Sunset Plazalla kalliiden merkkiliikeiden kupeessa. Ajoimme myös läpi Hollywood Boulevardin, jonne tähdet ovat saaneet omat tähtensä ja parhaat painaa käden jälkensä sementtiin turistien kuvattavaksi. Olo oli epätodellinen. Kevyt ja onnelllinen, mutta epätodellinen. Viimeistä lomapäivää, Itsenäisyyspäivää vietimme Manhattan Beachillä ja itäisessä Los Angelesissa, Wattsissa ja Comptonissa ajellen. Wattsissa on kierrätysmateriaalista tehty nähtävyyskin. Enemmän meitä taisi kierolla tavalla kiehtoa kuitenkin Burger Kingin tiskin päällä ollut luodinkestävä pleksi, josta Osku tietysti nappasi kuvankin.

Autopaljoutta, moottoriteitä, upeita maisemia, innostuneita ihmisiä, halpaa pikaruokaa ja laihaa kevytolutta, josta en tosin pitänyt. Tuota kaikkea se oli. Ja paljon enemmän. Haluan kiittää Juhanaa järjestelyistä, Oskua matkan tallentamisesta kuvina ja Mikkoa viilipyttymäisestä tuomaroinnista visojen aikana. Ikimuistoinen matka taittui upeasti teidän kanssanne, hyvät ystävät. Iso ja lämmin kiitos.