Keräsin pienenä ämpärin täyteen sammalta ja päälle kerroksen mustikoita. Loppuajan lähinnä viihdytin muita metsään lähteneitä. Kärsivällisyys ei yksinkertaisesti riitä pienten marjojen kanssa pipertämiseen ja viihdyttämisessä olen aina ollut muutenkin parempi.
Voin samoilla metsässä tuntikausia. Sienestämisessä on jotain aivan valtavaa lapsenomaista löytämisen riemua. Kun silmiin osuu lehtien keskeltä rypäs kuivia ja kauniita suppilovahveroita, tulee onnistumisen tunne, jota joutuu muussa tekemisessä välillä kunnolla etsimään. Suppilovahveroita ei voi löytää, ellei pidä silmiä koko ajan auki ja keskity pelkästään siihen, mitä etsii.
Tunnustaudun suurten tunteiden kanssa eläjäksi. Elän hetkessä ja yleensä aina täysillä. Itken surut, ja nauran ilot. Nautin eniten onnistumisesta, jos sen voi jakaa muiden kanssa.
Aikuisena ystävien löytäminen ei ole välttämättä ihan helppoa. Olen ollut todella onnekas, kun olen saanut viime vuosina toimia sellaisissa yhteisöissä, joista olen löytänyt paitsi maailman ammattitaitoisinta ja sitoutuneinta väkeä, myös ihania ihmisiä, joista on tullut ystäviäni. Nämä hienot ihmiset ovat elämäni suppilovahveroita. Onneksi olen osannut pitää silmät auki ja keskittyä olemaan läsnä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment