Monday, September 26, 2011

Työnantaja osallistukoon kansallisiin talkoisiin muiden mukana

Tätä viikkoa pidetään ratkaiseva työmarkkinaviikkona. Torstaina odotetaan palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen yhdessä valtiovallan kanssa neuvottelemaa tulosta palkankorotuksista ja paketista, jolla on monta nimeä. Syksyyn on mahtunut monta ei-vastausta, monta uhkakuvaa ja viimeisimpänä Raimo Sailaksen toive (yksityishenkilönä) palkankorotusten nollalinjasta. Katainen lupaili jo aiemmin veronkevennyksiä ansiotulojen verotukseen, mikäli työmarkkinaosapuolet pääsevät sopuun maltillisesta palkkaratkaisusta.

Perjantain jälkeen teknologiateollisuudessa ollaan sopimuksettomassa tilassa, muita sopimuksia päättyy sen jälkeen vuoron perään ja esimerkiksi vakuutusalalla sopimus on jo päättynyt. Helsingin Sanomien pääkirjoitus uumoili lakonuhkia, vaikka moni ei edes ole huomannut sopimusten tai sopimuksettomien aikakausien vaihtelua.

Lakolla ei uhata tosissaan ja sopimukseton tila ei tarkoita maailmanloppua. Työehtosopimusrikkomuksia tehdään koko ajan sopimusten voimassaoloaikanakin, lähinnä työnantajien toimesta. Mihin on kadonnut ymmärrys työmarkkinapolitiikasta?

Kenen vuoro?

Teknologiateollisuus sai koottua rivinsä duunarista ylempään toimihenkilöön. Näyttää lehdestä luettuna helpolta, mutta uskoisin yhtenäisen esiintymisen vaatimeen monta nielaisua ja monta vääntöä, vaikka tavoitteet olisivatkin helposti yhteen sulatettavissa.

Kampanjalle annettiin nimeksi Meidän vuoro! Mahtaako vuoron luovuttaminen toisille yhteisten kansallisten talkoiden nimissä onnistua? Palkansaaja on korotuksensa ansainnut ja EK:n oma toive oli, että palkoista sovitaan liitto- tai paikallistasolla, jolloin voidaan ottaa alojen erilaisuus huomioon. Nyt se ei sitten käykään. Lisäksi Inkeroisen tuttu lause, ”ei vain ole varaa”, lienee pikkuisen jo kulunut. Palkankorotusten hoitamisen lisäksi EK on vaatinut valtiota kustantamaan osan lomautuskustannuksistaan. Ei se toki ole tyhmä joka pyytää, mutta ahneeksi voi jo kutsua.

On mahdotonta kuvitella, että vain palkansaajat ja valtiovalta osallistuvat näihin talkoisiin. Veronkevennyksillä ei paikata palkkojen jälkeenjääneisyyttä ja niihin ei muutenkaan mielestäni ole nyt varaa. Siis oikeasti ei ole varaa.

Miksi palkankorotukset eikä veronalennuksia?

Katainen on useaan otteeseen peräänkuuluttanut ostovoiman kehityksen merkitystä talouskasvuun ja taantuman yli pääsemiseen. Kun sitten mietitään, millä tuota ostovoimaa parannetaan, niin kyseeseen tulevat palkankorotukset, sillä niiden vaikutus ostovoimaan on veronkevennyksiä suurempi.

Olennaista on myös se, että palkankorotukset on kannustavampi ja oikeudenmukaisempi tapa hoitaa palkansaajien niin sanotun käteen jäävän osuuden riittävyyttä. Lisäksi valtion verotulot kasvavat tätä kautta, eivät pienene, kuten Kataisen mallissa kävisi. Yritysten tehtävä on huolehtia henkilöstöstään. Osa yrityksen tuotosta kuuluu siis tietenkin sen tekijöille ja tämä hoidetaan oikeudenmukaisen palkkauksen ja sen korottamisen kautta.

Laatukysymykset tiukoilla

Kun työmarkkinaosapuolet viime viikolla tulivat ulos aiempaa myötämielisempinä yhteiselle ratkaisulle, pisti silmiin se, että työnantajapuoli ei puhunut mitään työelämän laatukysymysten kytkemisestä mahdolliseen pakettiin. Mikäli palkankorotusten tasosta sovitaan keskitetysti, on mukaan otettava myös työelämän laatua parantavia asioita. Myös työnantajien on ymmärrettävä se tosiseikka, että vain työelämän laatua parantamalla pidennetään työuria ja lisätään tätä kautta kasvua ja kansantaloutta sekä pienennetään sitä kuuluisaa kestävyysvajetta.

Tupo, tai yhteiskuntasopimus tai kilpailusopimus, kuten yhteistä sopimusjärjestelmää eri tahoissa on kutsuttu, ei voi olla pelkkä palkankorotusten ja veronkevennysten sopimus, vaan siihen täytyy sisällyttää työelämän laatua parantavia lainsäädäntömuutoksia tai kehittämishankkeita. Esimerkiksi työsopimuslakia on kehitettävä niin, että työnantajan tarjoamat hyväksikäyttöä muistuttavat sopimukset tulevat laittomiksi, jolloin ne voidaan ainakin riitauttaa ja mielellään jo etukäteen estää.

Mihin tarvitaan parannuksia?

Parannuksia kaivataan erityisesti työntekijöille tarjottavien minimituntien määrään. Esimerkiksi kaupan- ja palvelualalla käytetään räikeästi hyväksi ihmisiä siten, että heitä kutsutaan töihin aina tarvittaessa. Työnantaja puhuu sujuvasti joustoista, mutta todellisuudessa tämä tarkoittaa työntekijälle elämistä epävarmuudessa ja jopa köyhyysrajan alapuolella samalla, kun työnantaja popsii rusinat pullasta.

Sopimalla voidaan vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon työnantajan on vähintään tarjottava tunteja ja milloin se voi esimerkiksi palkata lisää työvoimaa. Ensin olisi tarjottava täydet viikkotyötunnit niille, jotka työpaikalla jo aiemmin työskentelevät.

Hyviä viimeisiä esimerkkejä tupojen kautta tehdyistä laadullisista parannuksista ovat vuorotteluvapaa- ja aikuiskoulutusjärjestelmä. Kumpikin on tarjonnut työssä pidempään olleille mahdollisuuden kehittyä ja hengähtää. Lisäksi etenkin ensimmäinen on mahdollistanut uuden ja nuoren työvoiman pääsyn työmarkkinoille. Tällaisia kaikki voittaa –järjestelmiä on kehitettävä edelleen, jotta ihmiset jaksavat työelämässä pidempään ja paremmin. Paremmin voiva ihminen on myös tuottavampi ihminen. Tuskin tätä tarvitsee EK:llekaan kertoa.

Yksi hyvä tapa parantaa työelämää olisi lisäksi joustavien työaikamallien kehittäminen. Joustavat työajat lisäävät ihmisten kykyä pysyä työelämässä, kun työ ja oma elämä on helpompi sovittaa yhteen. Työnantaja ei häviä tässä mitään, sillä tehdyt tunnit pysyvät samoina tehtiin ne sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Työnantajan nihkeä suhtautuminen joustoihin kertoo autoritaarisesta johtamistavasta, joka työelämäämme edelleen vaivaa.

Kaikessa työelämän kehittämistyössä tuntuu olevan mukana työnantajan pelko siitä, että valvonta vaikeutuu. Ei ihmistä tarvitse oikeasti koko ajan valvoa. Työnantajapuoli voisi kokeilla joskus esim. luottamusta tiukan kurin sijaan. Parhaiten työpaikkojen sisäisiä asioita kehitetään toimivissa yhteistoimintaelinten ja työsuojelun kokouksissa ja asioiden huomioimisessa myös arjen työssä. Yhteistoiminta ei saa olla työnantajalle rasite, vaan se on vihdoin nähtävä mahdollisuutena. Yhteistoiminnan lisäksi työnantajan velvollisuuksiin kuuluu oikeudenmukainen palkanmaksu. Kansallisia taloustalkoita ei voi jättää vain hallitukselle ja palkansaajille.

No comments: