Utopistista höttöä

Neljäpäiväinen työviikko voisi pidentää työuria hallituksen vaatimat kolme vuotta. Ahtelan työryhmän niin sanonut pehmeät ratkaisut veisivät asiaa myös eteenpäin enemmän, kuin Vanhasen esittämä karkea eläkeiän nosto kahdella vuodella. Pohjoisrannalle tämä ei kuitenkaan riitä, vaan varhaiseläkkeelle jäävien ansiosidonnaisen lisäpäivien poisto, eli niin sanottu työttömyyseläkeputki halutaan myös listalle ja tukkoon. Ihan kuin yksilön kurjuuden maksimoimiseksi ei riittäisi se, että työuran viime metreillä työnantaja työntää kortistoon odottamaan eläkkeelle siirtymistä. Tästä pitäisi vielä yksilön maksaa sillä kustannuksella, että lisäpäivien poisto pidentäisi työuria laskennallisesti kuukaudella. Mutta koska työnantajalle on lisäpäivistä kustannuksia, niin kaikki tuntuu olevan taas sallittua.

Aina välillä pysähdyn miettimään, että miksi ihmeessä nämä oikeistolaiset näkemykset otetaan vastaan annettuina totuuksina. Puhutaan siis yksilön vastuusta, yrittäjyyteen kannustamisesta, verojen alentamisesta, kustannusten leikkaamisesta. Mutta missä puhutaan ihmisestä? Riikka Uosukainen, Ylen politiikan toimituksen esimies analysoi niin sanottua eläkekiistaa, Ahtelan työryhmän ratkaisua ja Rantalan työryhmän erimielisyyttä niin, että palkansaajapuoli ei jostain kumman syystä halua osallistua näihin talkoisiin.

Kyllä me talkoisiin osallistutaan ja osallistutaan heti myös enemmän, kunhan aletaan puhumaan jostain muustakin, kuin yritysten voitoista. Kuinka suuri osa yrityksen tuloksesta on oikeutettua jakaa omistajille ja kuinka suuren siivun ne ihmiset, jotka tuon tuloksen tekevät, ovat ansainneet? Minun mielestäni isomman osan, kuin tällä hetkellä. Ja vielä olennaisempaa on se, että yksikään työura ei pitene, ellei tässä maassa aleta arvostamaan työntekijää sen vertaa, että välitetään siitä, miten hän jaksaa ja voi. Tässä työnantaja ei voi enää pakoilla vastuuta.

Nelipäiväinen työviikko auttaisi pidentämään työuria siitä syystä, että ihmisille jäisi aikaa itselle, lähimmäisille ja harrastuksille. Tämän johdosta töissä jaksettaisiin pidempään. Muitakin keinoja on. Ei työntekijästä tarvitse ottaa kaikkea irti, vaikka uuteen vaihtaminen onkin Suomessa helppoa ja työnantajalle halpaa. Tämä joidenkin mielestä utopistinen höttö, joidenkin mielestä pehmeät ratkaisut ovat oikeasti ainoa mahdollisuus viedä tätä yhteiskuntaa eteenpäin. Yhdessä ja samoissa talkoissa huhkien.

Kahdeksan tuntia seitsemän hinnalla

Naisten ja miesten välinen palkkaero kaventui tänä syksynä 0,6 prosenttia. Tästä suuri osa selittyy toki rakenteilla, eli miesvaltaisilta aloilta on nyt enemmän ihmisiä työttöminä, kuin naisvaltaisilta, mutta pitää muistaa, että rakenteet ovat syypää koko palkkaeroon. Naisten euron voidaan nyt sanoa olevan 82 prosenttia miesten eurosta. Tämä on hyvä alku.

Eli kannattaa palkata nainen. Hän tekee lähes yhden ilmaisen tunnin päivässä verrattuna mieheen. Lisäksi nainen ottaa todennäköisesti helpommalla laittoman määräaikaisen työsuhteen vastaan, jolloin ei tarvitse huolehtia esimerkiksi äityisloma-ajan palkasta ja muista ikävistä kuluista, joita nainen työnantajalle aiheuttaa.

Olen aika vihainen juuri nyt. Ay-liikkeen ja palkansaajaliikkeen, jos siihen luetaan vasemmistopuolueet mukaan, ongelma on se, että ne eivät ole pysyneet työmarkkinoiden negatiivisen kehityksen mukana. Tradenomiliitto julkaisi vasta tutkimuksen, jonka mukaan suuri osa nuorista tradenominaisista on kokenut työhönottotilanteissa ja työelämässä syrjintää. Akateemisesti koulutetut päätyvät tekemään pätkätöitä ja ei-oman alan töitä surkeilla palkoilla. Miksi tähän suostutaan?

Varmaan pitäisi päivittää tahtotilan lisäksi keinot ja painostusvalmius tähän päivään. On totta, ettei ylempi toimihenkilö marssi heti työpaikalta ulos. Ja on myös totta, että ylemmän toimihenkilön marssiessa ulos, yhteiskunta ei välittömästi pysähdy. Mutta on väärin ajatella, että me asiantuntijat haluamme tehdä ylipitkiä viikkoja ilman kunnon korvauksia. Vielä enemmän on väärin ajatella, että palkankorotukset ovat se kaikkein tärkein asia tällä hetkellä.

Keskitettyjä kierroksia ei pidä vaatia vain siksi, että saadaan malttia palkankorotuksiin tai että niitä ylipäänsä saadaan. Tämän syksyn neuvotteluissa on pakko puhua myös laadullisista asioista. Ja neuvotteluissa on saatava kirjauksia siitä, että määräaikaisilla työsuhteilla kikkailu lopetetaan ja ihmisten jaksamiseen ja työhyvinvointiin kiinnitetään oikeasti huomiota.

Ei kukaan jaksa näin. Minä en ainakaan jaksa kauan. Holtittomasti kehittynyt työnkuva, määrittelemätön vastuu, määräaikainen työsuhde, muita pienempi palkka ja huono johtaminen. Miksi minä tähän suostun? Se on hyvä kysymys.

Sauli Niinistö - seurapiirien aatelia vai presidenttiainesta?

Siitä on aika tarkkaan pari viikkoa vajaa kaksi vuotta, kun puhelimeni soi matkalla kampaajalle. Sauli Niinistön avustaja soitti ja kysyi, laittaako Sauli illalla frakin vai puvun päälle. Sanoin, että muutkin miehet pukeutuu frakkiin, joten se olisi hyvä. Aiemmin samainen avustaja oli kysellyt juhlan emännältä minusta. Sauli osaisi nyt varmasti käyttäytyä kuten seuralainen parhaimmillaan vaan voi.

Juhlan alkua odotellessa mietin, mitä puhemiehen kanssa kuuluisi puhella. Maailman tilasta? Säästä? Juhlista? No, eiköhän puhemies ole puhemies ja hoida homman kotiin. Lähes ensimmäisenä puhemies Niinistö kertoikin, että aikoo heti päivällisen syötyään poistua. Mimmoinen mies poistuu treffeiltä ennen jälkiruokaa, ajattelin.

Niinistö on ollut puhemiehenä kova ottamaan kantaa. Milloin hän laittaa ruotuun eduskunnan urheilukerhoja, milloin poissaolevia kansanedustajia. Viimeksi hän keksi, että paikallaolot voidaan vioittuneen läsnäolopainikkeen sijaan ilmoittaa pyytämällä puheenvuoro. Mahtavaa innovatiivisuutta!

Niinistö kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta. Ei kuulemma kiinnosta. Kokoomus on pulassa, mistä mies miehen tilalle. Stubb? No ei lähde. Katainen on jo valtiovarainministeri ja Ilkka Kanervaa ei tohdi enää asettaa mihinkään julkiseen pestiin kokoomuksen mainetta pilaamaan.

Olisin toivonut Niinistöltä puhemiehenä aitoa arvojohtajuutta, sillä minusta hänestä olisi ollut siihen. Hän voisi ottaa oikeisiin asioihin kantaa, olla mies paikallaan, jos vain haluaisi. Köyhäksi on jäänyt ura puhemiehenä, kuten treffit TYYn 85-juhlissa konsanaan.

Samaa palkkaa, tahtoa vai toimia?

Tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin, mutta arvostavat osaamistaan pienestä asti vähemmän. Näin opetushallituksen opetusneuvos Liisa Jääskeläinen meille tänään taas Samanpalkkaisuusseminaarissa esitti. Myös maahanmuuttajatyttöjen kohdalla tilanne on sama verrattuna maahanmuuttajapoikiin. Poikien asennetta koulua kohtaan hän kuvaili jollain lailla hyvässä mielessä välinpitämättömäksi.

Kautta historian Suomessa on valmistunut enemmän naisylioppilaita, kuin miesylioppilaita. Ero on vuosikymmenet pysynyt samana huolimatta ylioppilaiden määrän kasvusta. Myös korkeakouluopiskelijoita ja korkeakouluista valmistuneita naisia on miehiä enemmän. Koulu- ja opiskelumenestyksessä tytöt ja naiset pärjäävät poikia ja miehiä paremmin.

Mutta miehet ovat napanneet johtavat asemat ja saavat naisia parempaa palkkaa. Miksi ihmeessä näin on? Ja mitä tälle asialle voisi tehdä?

Eri tahot vakuuttelivat jälleen tänään hyvää tahtoa naisten ja miesten palkkaerojen kaventamiseksi. Opetushallitus on ryhtynyt toimiin opetussuunnitelmien uudistamisesta opiskelijavalintoihin. Erilaisia hankkeita toteutetaan koko ajan ja tutkimuksia tehdään niin yleisesti, kuin tiettyjen ammattien osalta. Taantumasta haettiin syypäätä. Vaikea sulattaa tätä, sillä nousukaudenkaan aikana todellisia toimia ei ole tehty palkkaerojen kaventamisen eteen.

Kunnat näyttelivät palkkaohjelmillaan viime neuvottelukierroksella positiivista suuntaa, mutta jos ja todennäköisesti kun kehitys nyt tyssää, sen käynnistämiseen menee taas aikaa. Ja tämä on erittäin valitettavaa. Puhutaan siitä, että lama petti kolmekymppiset, mutta minusta yhteiskunta on pettänyt tytöt ja naiset. Jos palkkaerot niin eri tuloluokkien, kuin naisten ja miesten välillä haluttaisiin oikeasti poistaa, niin palkankorotuksissa tulee siirtyä prosenttikorotuksista euromääräisiin korotuksiin, joita vielä pidemmälle vietynä voidaan kohdentaa. Tämähän ei tietysti käy kovapalkkaisille miehille, vai käykö?

Lautaa, laatukamaa ja valtapyrkimyksiä

Mietin eilen, että eipä ole tullut kirjoitettua blogiin sitten Eurovaalien. Demarit saivat sunnuntaina Saksassa pataan historiallisen rumin lukemin. Euroopassa ja maailmassa on taantuma pahimmillaan. Suomessa on lähes 300 000 työtöntä ja 100 000 lomautettua. Kunnat säästävät opetuksesta ja terveydenhuollosta ja kunnallisveroprosentit senkun nousevat epätasa-arvoistaen progressiivista verotusjärjestelmäämme. Mutta mistä me puhumme? Matti Vanhasen tuppeensahatuista koivuhyllylaudoista! Eipä siis hirveästi kiinnosta pohtia talouden ja vasemmiston tilaa, kun kaikki muut seuraavat, kuka on antanut ja kenelle.

Jaksoin juuri ja juuri vielä kesäkuun alussa seurata vaalirahakeskustelua. Se on siitä vain paisunut ja paisunut ja ei vähempää voisi kiinnostaa. Paitsi nyt on minusta tultu päätepisteeseen. Puhutaan epäselvistä muistijäljistä ja valehtelusta ja vaikka mistä. Olennaisinta ja surullista on kuitenkin se, että politiikka on ryvettynyt. Pitäisi puhua asioista ja vielä tätäkin enemmän kaipaan poliitikoilta selkärankaa. Pitäisi tietää, milloin on menty liian pitkälle.

Olen viime aikoina sattuneista syistä miettinyt väsymiseen asti ihmisten henkilökohtaisia valtapyrkimyksiä. Ei näköjään ole olemassa niin pientä yhdistystä, säätiötä tai jotakin tarkoitusta varten perustettua ryhmää, etteikö sinne tulisi mukaan yksilölliset halut saavuttaa jotain. Siitähän vaalirahoittamissotkuissakin on kyse. Monta kysymystä on heitetty aiheesta, että eikö ole enää puhtaasti asian edistämistä haluavia henkilöitä olemassa. Olen miettinyt ihan samaa.

Olen myös miettinyt kansalaisten vastuuta ymmärtää asioita. On esimerkiksi turha tulla minulle itkemään ruuan kallista hintaa tai ABC-ketjujen ylivaltaa maanteiden varsilla, ja samaan aikaan käyttää s-etukorttia ylläpitääkseen tätä järjestelmää. Tai palatakseni vaalirahoittamiseen, niin tottakai eturyhmät haluavat valtaan sellaisia ihmisiä, jotka ajavat heidän haluamaansa asiaa! En voi käsittää sitä, että joku yllättyi näistä rahoituskuvioista. Se minua yllättää, että tässä maassa pääsee näin pitkälle valehtelemalla. Kyllä Matti Vanhasen olisi syytä ainakin tehdä johtopäätöksiä, vaikka ei koko sotku hänen harteillaan yksin olekaan.

Nyt siis asioihin kiinni ja tämä case close, kiitos!

Mitä jos viesti menikin perille?

Vasemmisto sai takkiinsa näissä vaaleissa oikein urakalla, se lienee kaikille jo selvää. Syytä on haettu huonosta ehdokaslistasta ja siitä, että viesti ei mennyt perille. Oliko vasemmistolla viesti? Tai jos vasemmistolla oli viesti, oliko se väärä?

Minua ärsyttää kaikkein eniten se, että puolueet tuntuvat tekevän työtään vain vaaleja varten. Puhutaan paljon kampanjoiden onnistumisesta tai epäonnistumisesta ja sen kuuluisan "viestin" perille menemisestä. Ei ole olemassa mitään viestiä, jos ei ole tekoja lupausten ja puheiden taakse. Kansa ei ole tyhmä.

Joskus tuntuu, että päättäjät ovat rakastuneet enemmän rakenteisiin kuin ihmisten asioihin. Ei meidän pidä kertoa kansalle, miten asiat tehdään, vaan kansan tulee kertoa se meille. Ay-liike ja vasemmisto ovat saman ongelman edessä. Kuinka luopua vanhoista rakenteista sen vuoksi, että saadaan vietyä ihmisille tässä ajassa tärkeitä asioita paremmin eteenpäin.

Entä mitä jos me olemmekin alkaneet toteuttamaan vääriä asioita? Mitä jos me emme enää osaakaan pitää heikoimmasta huolta? Silloin viesti on mennyt perille ja kansa on kertonut, että ei käy.

Olen lukenut vaalitappion harmistamana kirjaa, joka kertoo ay-liikkeen osuudesta 50-60-luvun taitteen sosiaaliturvataistelussa. Se oli varmasti hienoa aikaa ja olisi ollut upeaa olla mukana voittamassa tavalliselle kansalle lapsilisiä, eläketurvaa ja sairausvakuutuksia. Mutta ei vasemmisto eikä ay-liike voi enää niillä saavutuksilla ratsastaa.

Me perustimme kyllä hyvinvointivaltion, peruskoulun ja jokainen kansalainen pääsi sosiaaliturvan piiriin. Tärkeää on kuitenkin se, mitä me tarjoamme nyt. Meillä pitää olla porvarille ja työnantajalle vaihtoehto. Säädelty markkinatalous, tuloeroja tasaava tulonjakomalli, hyvinvointivaltiota ylläpitävä verotusjärjestelmä.

Ja näitä asioita pitää sitten myös toteuttaa, kun ne kuuluisat seuravat vaalit hyvällä kampanjalla voitetaan.

Maailman pelastaminen politiikan avulla ei pääty vaaliuurnien sulkeutumiseen

Vaalikampanjointi päättyy tänään, mutta maailman pelastaminen politiikan avulla jatkuu. Pilviin tutustuminen ja hänen kampanjassaan mukana oleminen on palauttanut myös oman kiinnostukseni yhteisten asioiden hoitamiseen.

Alkuvuodesta olin väsynyt sekä omaan osallistumiseeni, että puolueeni toimintaan. Viime vuoden urakka Turun demariopiskelijoiden puheenjohtajana ja kunnallisvaaliehdokkaana jätti jälkensä, enkä hetkeen osallistunut yhtään mihinkään. 25. päivä helmikuuta päätin kuitenkin lähteä ravintola Säveleen tutustumaan Pilvi Torstin ideaan siitä, että politiikan täytyy pelastaa maailma. Tiesin sinä iltana, ketä Eurovaaleissa tulisin äänestämään.

Pilvi on juuri sellainen ihminen, jonka haluan nähdä hoitamassa yhteisiä asioitamme. Hän jaksaa kysyä ihmisiltä, kuunnella ja mikä parasta, ottaa viestit huomioon toiminnassaan. Pilvi puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja hänen mielipiteensä on helppo allekirjoittaa. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme lisää. On aivan turha puhua ihmisille, jotka eivät ole puolueiden tai politiikan ytimessä jargonilla, joka usein vaikuttaa opetellulta sanahelinältä.

Omalla vaatimattomalla panoksellani olen halunnut auttaa Pilvin menoa euroopan parlamenttiin. Meillä on toki muitakin hyviä ehdokkaita, kuten Jenny Lindborg ja Niko Korte. Toivon heillekin mitä parhainta menestystä näissä vaaleissa. Toivon myös, että SDP:llä on kykyä omaksua toimintaansa edes pieni osa sitä innostusta, jota näissä vaaleissa on nähty Pilvin, Jennyn ja Nikon tekemisessä.