Poliittinen muisti on lyhyt

Kaksi kolmesta suomalaisesta vastustaa eläkeiän nostoa ja vaatii hallitusta neuvottelemaan asiasta työmarkkinajärjestöjen kanssa. Katainen toivoo malttia, EK on toiveikas, YTN uhkailee yleislakolla. Pattitilanteesta olisi syytä päästä ulos.

Eläkejärjestelmää uudistettiin vuonna 2005 muun muassa siten, että viimeiset työssäolovuodet 63 ikävuodesta kartuttavat niin kutsuttua supereläkettä, mikä tarkoittaa jokaisen "ylimääräisen" vuoden tuovan eläkkeeseen 4,5 prosentin korotuksen. Tulevia eläkkeiden maksajia, esimerkiksi minun sukupolveani kohtaan epäreilu eläkeuudistus jäi neuvotteluosapuolten mielestä puolitiehen ja asiaan piti palata muutaman vuoden kuluttua.

Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että työuria tulee pidentää. Eliniän odotus on noussut eläkejärjestelmän luomisen ajoista, eli 1960-luvun alusta useita vuosia. Opiskeluajat ovat samalla pidentyneet, joten karkeasti voidaan sanoa, että ihminen viettää koulussa tai eläkkeellä puolet elämästään.

Järkevintä ja oikeudenmukaisinta olisi avata koko eläkejärjestelmä. Järjestelmän tulisi olla sellainen, että epätasa-arvo eläkkeelle nyt jäävien suurten ikäluokkien, jotka ovat maksaneet paljon pienempien ikäluokkien eläkkeitä ja tulevien sukupolvien, jotka joutuvat maksamaan suurten ikäluokkien vieläpä paljon isommat eläkkeet, tasaantuisi.

Eläketurvakeskus laski viime eläkeuudistuksen yhteydessä, että yhtä pitkän työuran tekevistä henkilöistä vuonna 1945 syntynyt maksaa 339 000 euroa eläkemaksuja ja saa 1689 euron eläkkeen, kun taas vuonna 1975 syntynyt maksaa 411 000 euroa eläkemaksuja, reaalisestikin selvästi enemmän, mutta saa aikanaan alhaisemman eläkkeen.

Mitä siis tapahtui sille, että järjestelmästä neuvotellaan? Ymmärrän sen, että kukaan ei halua luopua vapaaehtoisesti omista eduistaan. En pysty silti mitenkään hyväksymään sitä tapaa, jolla itse suuriin ikäluokkiin, vähillä maksuilla kohtuullisen mojovat eläkkeet itselleen kartuttaneet poliittiset päättäjämme jättävät asian nyt uusien sukupolvien murheeksi. Tuliko eläkepommi yllätyksenä? Ei tullut. Asiaan olisi ja voitaisiin vielä puuttua oikeudenmukaisella tavalla.

Kansalaisten aktiivisuus tässä eläkeiän korotusasiassa on hyvä osoitus siitä, että mitä tahansa ei sentään niellä ja että nyt esitettävät päätökset ovat epäoikeudenmukaisuuden huippu. Neuvotteluja oikeudenmukaisen eläkejärjestelmän luomisesta ja suomalaisten työurien pidentämisestä on pikimmiten jatkettava. Tällaisia asioita ei päätetä hiihtolenkillä, vaan pöydässä, jossa ovat edustettuna ne osapuolet, joita uudistukset koskevat. Palkansaajia ja työnantajia ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa niitä koskevassa päätöksenteossa.

Poliitikot päättää

Matti Vanhasen kuuluisaksi tullut hiihtolenkki ansaitsee paikkansa pilapiirroksissa ja lehtien politiikan kulmissa. Mutta mahtoiko Matti tietää, mitä tuli lipsautuksella hiihtolenkillä keksitystä eläkeiän nostosta tehneeksi? En usko, että pääministeri on niin naivi, että uskoisi tätä maata voitavan johtaa kyseisellä tavalla. Hallituksen osoittama ylimielisyys tässä ja monessa aiemmassa päätöksessä on puhtaasti ideologisten valintojen seurausta. On turha puhua vastakkain asettelun ajan ohi olemisesta. Porvari tekee nyt porvarillista politiikkaa oikein urakalla. Hallituskautta on kaksi vuotta jäljellä. Mitä vielä ehtii tapahtumaan?

Ounastelin porvarihallituksen heikentävän ay-liikkeen perinteistä vahvaa roolia yhteiskunnassa nopeammin. Nyt se sitten tuli. Tapa, jolla Vanhanen ja Katainen ay-liikkeen ohittamisen teki, oli hävytön. Jokainen voi varmasti allekirjoittaa sen, että suomalaisten työuria täytyy pidentää. Työurat eivät kuitenkaan pitene tällä tavalla. Työikäisen väestön terveydestä tulee ensin huolehtia. Työelämästä pitää myös tehdä siedettävää. Harmaat ylityöt ja työtahti, jolla tässä maassa töitä paiskitaan, eivät mairittele. Toiseksi, asioista neuvotellaan asianosaisten kanssa, sanelupolitiikka kuuluu jonnekin ihan muualle. Vanhanen halusi näyttää kaapin paikan. Tämä ajattelemattomuus olisi lähinnä huvittavaa, ellei kyseessä olisi näin vakava asia.

Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan jatkossakin. Suomessa on totuttu valmistelemaan asiat kolmikantaisesti työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen kesken. Tästä on ollut tuloksena mm. hyvä talouskasvu, työurien pidentäminen, tuloerojen jollain tasolla kurissa pysyminen ja järkevä ansiotason kasvu useimmille aloille. Hallituksen on täysin turha toivoa nyt ay-liikkeeltä malttia tulevaa liittokierrosta ajatellen. Porvari tuuppaa kumoon ja käskee perään. Ei toimi. Keskusjärjestöt ovat koordinoimassa yhtenäistä kierrosta, joka toisi ylivoimaisen otteen palkkaneuvotteluihin. Siihen ei Vanhasella ole paljon sanomista.

ps. Pakko kuitenkin kuitata: Ville Niinistö (vihr) ei suostunut äänestämään niin kutsutusta Lex Nokiasta. Sinnemäki oli sitä mieltä, että jokainen on vastuussa itse äänestäjilleen. Ville Niinistön onneksi vihreät eivät taida tajuta tätäkään.

pps. Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut menivät tänään piirun verran eteenpäin, kun selvitys eri vaihtoehdoista luovutettiin. Eiköhän nyt olisi jo aika tehdä yhdessä jotain ilmaston ja alueen kehittämisen eteen, eikä aina ajatella autoilijaa ensin.

Aluepolitiikkaa parhaimmillaan

Ministeri Hyssälällä (kesk) alkoi ilmeisesti valta tai sen halu painamaan niin, että hän päätti eilen maanantaina laittaa yllättäen pelin ja neuvottelut poikki lääkelaitoksen suhteen. Ministeriön pyytämää selvitystä ei edes ehditty saamaan valmiiksi, kun ministeri Hyssälän kärsivällisyys loppui. Keskustelua Lääkelaitoksen siirtämisestä Kuopioon käytiin kiivaasti. Myös työntekijät olivat harvinaisen aktiivisia asiassa. Laitoksen 200 työntekijästä 10 %, eli 20 on eronnut ja 12 on ilmoittanut voivansa muuttaa Kuopioon. Hyssälä kuitenkin ilmoitti, että muutto on kokonaisuudessaan tehty vuoteen 2014 mennessä.

Vika ei ole Kuopiossa. On aivan selvää, että kodin, perheen ja kokonaisen elinpiirin Helsinkiin luoneet työntekijät eivät ole valmiita muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Minusta on ihmisten täydellistä väheksymistä sanoa, että satojen kilometrien päähän pitäisi muuttaa, jos työnantaja, tässä valtio, niin sanoo. Puhutaan sitoutumisesta työnantajaan ja maakunnan arvostamisesta.

Useat Lääkelaitoksen työntekijät ovat todennäköisesti muutaneet Helsinkiin jo muualta. Heidän muu perheensä ja sukunsa voi olla jo toisella puolella Suomea. Työntekijöiden lapset ovat päiväkodissa tai koulussa, heillä on harrastuksia ja kavereita, he kuuluvat johonkin yhteisöön. Työntekijöiden puolisoille pitäisi myös löytää töitä ja uusi sosiaalinen yhteisö, johon kuulua. Kuopiosta luvattiin asuntoja. Entä kuka myy tässä taloudellisessa tilanteessa Lääkelaitoksen työntekijöiden asunnot Helsingistä?

Olemmeko me Suomessakin jo niin pitkällä taloudellisen vallan uumenissa, että ihmisellä ei pidä olla muuta kuin työ? Kuuluuko työn olla keskeinen elämän sisältö? Voisivatko ihmiset paremmin, jos jo nykyisellään kiireisestä työhön keskittyvästä elämäntyylistä vähän tingittäisiin? Minusta tässä Lääkelaitoksen siirrossa ovat korostuneet todella kovat arvot. Työntekijöiden ja heidän perheidensä hyvinvoinnista ei ole juuri välitetty.

En ymmärrä näitä, jo olemassa olevien virastojen pakkosiirtämistä maakuntiin veronmaksajien rahoilla ollenkaan. Päätöksen takana ei ole mitään järkevää perustetta. Tämä on puolue- ja aluepolitiikkaa siis parhaimmillaan.

Tyhjän kalenterin kammoa ja uusia haasteita

Opintovapaani on nyt totta. Seuraajani perehdytys on hoidettu ja viime vuoden velvollisuudet muutenkin pikkuhiljaa paketissa. Kalenterin tyhjyys ensi viikon osalta hämmentää. Miksi?

On aika helppoa olla opiskelija. Vielä helpompaa on olla töissä käyvä opiskelija. Voi aina todistella itselleen, että voi milloin tahansa siirtyä taas opiskelijaksi. Vastuullista aikuisuutta ja eläkeikään asti kestäväätyöuraa voi näin mukavasti siirtää eteenpäin. Olen tehnyt omaa graduani yli kaksi vuotta. Sanon säännöllisin väliajoin itselleni, että ei se mitään haittaa, minulla on ollut rankkaa viimeisten kahden vuoden aikana. Eihän siinä voi keskittyä. Todellisuudessa valmistuminen myös vähän pelottaa.

Muutan kahden viikon kuluttua Helsinkiin. Sopiva tekosyy olla keskittymättä olennaiseen, kun voi koko ajan pakkailla, suunnitella ja järjestellä asioita. Samaan aikaan alkavat viestinnän opinnot. Pitäisi jaksaa käydä luennolla ja lukea tenttiin. Maaliskuun alussa minusta tulee kehittämispäällikön sijainen.

Sitä voi vaan taas kysyä, mistä aika tuohon kaikkeen riittää. Sen verran kuitenkin tunnen itseäni, että mitä enemmän minulla on tekemistä, sen paremmin saan itsestäni irti. Minulla on tyhjän kalenterin kammo. Ensi viikolla aion kuitenkin näyttää epäilijöille, itseni mukaan lukien, että gradu etenee tyhjästä kalenterista huolimatta. Tai ehkä juuri siitä syystä. Muuttolaatikot tilaan vasta päivää ennen muuttoa, jotta en häsää niiden kanssa turhaan monta päivää etukäteen.

Olen muuttanut ainakin kymmenen kertaa. Mikä siis tekee tästä kerrasta niin erityisen? Ensimmäinen pitkä yhtenäinen työsuhteeni katkeaa. Irrottaudun työyhteisöstä, jonne ehdin oikeasti juurtumaan. Työkaverini ovat olleet ystäviäni. Haikealta tuntuu. Saan myös ensimmäisen kämppiksen. En tosin mitä tahansa kämppistä, vaan muutan saman katon alle pitkäaikaisimman ystäväni kanssa. Asunto on mitä parhain ja se sijaitsee loistavalla paikalla Punavuoressa. Eiköhän tästä vuodesta tule siis kuitenkin kaikkine haasteineen ja ihanine asioineen parempi kuin muutamat viime vuodet yhteensä.

Onneksi on vastakkaisia suuntia ja vapaus valita

Eräs nuori mies tuli kysymään alkuillasta torilla, onko meillä tarjolla viinaa. Ei ollut viinaa, oli kahvia, aatetta ja ajatuksia. Nuoren miehen seuralainen ottikin Uutispäivä Demarin ja pari mainosta mukaansa. Minua jäi mietityttämään miehen kommentti "Älä ota niitä, ei niistä tiedä mitä niissä lukee."

Eihän sitä tosiaan tiedä, mitä eri puolueet ja ihmiset ajattelevat, jos ei ota selvää. Mitä demarien mainoksessa voisi lukea. Että me lupaamme estää Turun omistamien vuokratalojen myynnin, vastustaa peruspalvelujen yksityistämistä tai lupaamme laittaa lisää rahaa lasten iltapäiväkerhotoimintaan.

Eilen julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 62 prosenttia suomalaisista uskoo, että vaalirahoituksella on vaikutusta valtuutettujen päätöksiin. Toisin sanoen 62 prosenttia on sitä mieltä, että poliitikko on ostettavissa. Että kunnanvaltuutettu on ostettavissa. Ei hyvin mene.

Ystäväni on vitsaillut, että hänellä on kriteerit äänestäjille. Toisaalta ei tämä ole kovin kaukana siitä, mitä minä ajattelen ehdolla olemisesta. Minä haluan, että äänestäjä tietää millainen arvopohja minulla on, millainen toimintatapa on minulle ominainen ja mitä minä osaan. Olen paneeleissa ja ihmisten kanssa keskustellessa puhunut suoraan ja rehellisesti paitsi oman puolueeni teoista, myös omien vaikuttamismahdollisuuksieni raameista ja ajatuksistani.

Olen tähänkin asti uskaltanut kantaa vastuun päätöksistä, joita olen ollut tekemässä ja työstä, jota olen eri edunvalvontatehtävissä tehnyt. Niin tulen tekemään jatkossakin. Minulle tärkeitä ovat vasemmistolaiset arvot. Kannatan esimerkiksi julkisia palveluja. Minun mielestäni sitä tulee auttaa, joka ei itse pysty. Veronkevennykset tulee kohdentaa pieni- ja keskituloisille ja mahdollisuus kiertää verotusta firmojen kautta tulee estää. Pääomatuloja on puolestaan verotettava nykyistä enemmän.

Minun vaalibudjettini näissä kunnallisvaaleissa on 70 euroa. Siitä 50 euroa tulee puolueosastoltani TOSYltä ja loput omasta pussista. Yhteiset mainokset on maksanut kunnallisjärjestö, TOSY ja Varsinais-Suomen demarinuoret.

Toivottavasti ihmiset jaksavat ottaa selvää ehdokkaiden ja puolueiden arvoista, tavoitteista ja teoista ja äänestää sitä ehdokasta, joka ajaa itselle tärkeitä asioita. Lisäksi sunnuntaina pitää myrskystä huolimatta jaksaa lähteä vaaliuurnille. Siellä nähdään!

Onko ihmisen pahoinvoinnilla rajaa?

Jouduimme taas tänä aamuna lukemaan lehdistä valitettavan traagisesta ampumatapahtumasta. Tällä kertaa Oulussa, naapurien mukaan tavallista keskiluokkaista elämää viettänyt perhe kuoli isän ampumana. Helsingin Sanomien sivuilla käytiin keskustelua siitä, kenen tulee ottaa vastuu, pitääkö käsiaseet kieltää ja onko väsyneistä ja velkaantuneista vanhemmista (tässä tapauksessa surmatyöt tehneestä perheen isästä) välittäminen ja surmien hyväksyminen sama asia. Kertooko tapaus keskiluokan kurjistumisesta vai onko se yksittäinen onnettomuus?

Aamun lehdessä kirjoitettiin puolestaan erityisopetuksesta ja sinne tehtävien oppilassiirtojen lisääntymisestä. Jutussa esiteltiin 14-vuotias poika, jolle koulunkäynti ei maistunut. Erityisopetussiirtojen määrän kasvu ei ole niin yksinkertaista, kuin yleensä annetaan ymmärtää. Ongelmat eivät ole yksiselitteisesti lisääntyneet, vaan esimerkiksi diagnosointi on tarkentunut ja sitä kautta selittyy myös suuri osa erityisoppilaiden määrän kasvusta. Kunnat saavat lisäksi erityisoppilaista enemmän valtion tukea, joten joskus siirto erityisopetukseen on myös taloudellinen ratkaisu.

Erityisoppilaita tulisi minun mielestäni integroida tavallisiin opetusryhmiin tuettuina. Koulutus tarjoaisi tällöin paremmin yhdenmukaiset mahdollisuudet esimerkiksi jatkokoulutukseen ja oppilaita ei leimattaisi turhaan erilaisiksi. Erilaisuus ja erilleen jättäminen aiheuttavat niin nuorelle kuin aikuisellekin pahaa oloa.

Sillä, että nuori käy koulussa, saa onnistumisen kokemuksia, kuuluu yhteisöön, välittää ja on välitetty, on valtavasti merkitystä. Myöskään vanhempia ja aikuisia ei saa jättää yksin. Meillä on oltava tukiverkot, johon turvautua silloin, kun paha olo vaivaa. Mielenterveyspalveluihin on luotava enemmän mahdollisuuksia. Sinne on suunnattava rahaa, vaikka se täytyisi ottaa verotuloja kasvattamalla.

Mielenterveyspalveluiden ennaltaehkäisevää toimintaa on lisättävä. Ihmiset tulee kannustaa palvelujen käyttäjiksi jo siinä vaiheessa, kun paha olo ei ole äärirajaoilla. Matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet auttaisivat monia perheitä. Sillä ihmisen pahalla ololla on raja. Ja kun se raja ylittyy, olemme epäonnistuneet. Minun mielestäni välittäminen ja surmatöiden hyväksyminen eivät ole sama asia. Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on oikeus tukeen, jonka hän itse kokee tarvitsevansa.

Taloudellinen aikapommi?

Kaupunginjohtaja, kokoomuksen Mikko Pukkinen esitteli eilen Turulle uuden talousarvion. Samalla hän lupasi, että talous saadaan tasapainoon vuonna 2010 ilman kunnallisveroprosentin korotusta. Talousarvio on kuitenkin 10 miljoonaa euroa alijäämäinen. Ainakin sen verran syödään siis olemassa olevia säästöjä.

Seuraavalla valtuustolla on edessään väistämättä kipeitä taloudellisia ratkaisuja naapurikuntien voidessa samaan aikaan hyvin. Naantalin ja Maskun kunnallisveroprosentit ovat esimerkiksi 16 ja 16,5 kun Turussa maksetaan 18 prosenttia. Turku huolehtii kärjistäen koko seutukunnan vanhuksista ja vammaisista. Lapsiperheet ovat myös eriarvoisessa asemassa, kun muut kunnat esimerkiksi maksavat kodinhoidontuen kuntalisää ja Turku ei tähän pysty.

Talouden tasapainottamiseksi ainakin kokoomus on valmis myymään kiinteää omaisuutta. Tämä on tietysti lyhytnäköistä. Haluan, että mikäli kiinteistöjä joudutaan myymään, Turku myy arvokiinteistöjä keskustasta, eikä vuokratalojaan. Arvokkaat vanhat rakennukset on joka tapauksessa korjattava ja säilytettävä samanlaisina, jolloin turkulaiset pääsevät nauttimaan niistä jatkossakin.Vuokratalojen myynti taas aiheuttaisi eniten haittaa pienituloisille kaupungin vuokralaisille.

Yhden veroprosentin nosto Turussa toisi 25 miljoonaa euroa lisää kaupungin kassaan. Kunnallisvero ei ole progressiivinen, joten se tarkoittaa kaikille yhtä suurta verojen kiristymistä. Pienituloisille se on siten epäreilu. Näin ollen ensin tulee kartoittaa Turun ja naapurikuntien tasavertainen hyötyminen työssäkäyntialueen verotuloista. Kunnallisveroasteen nostamistakin on kuitenkin pakko seuraavan valtuuston miettiä. Palvelut eivät saa entisestään heikentyä eikä niitä saa enempää yksityistää. Kokoomus on väläyttänyt jopa kirjastojen ja koulujen tilojen yksityistämistä ja niiden vuokraamista sen jälkeen kunnan käyttöön.

Minun mielestäni kaikki ei ole myytävänä. Kunnan velvollisuus on tarjota asukkailleen vauvasta vanhukseen hyvät palvelut. Kunnan tulee myös pitää huolta työntekijöistään. Tämä tarkoittaa riittävää määrää kaikkea henkilökuntaa. Pukkisen ohjelmassa henkilöstöä tullaan vähentämään eläköitymisen kautta. Samaan aikaan palkataan kuitenkin konsultteja selvittämään kunnan asioita. Esimerkiksi talouden elvyttämiseen on käytetty jo satoja tuhansia euroja konsulttipalkkioina. Turun taloutta ei saa päästään yhtään huonommalle tolalle. Alijäämäisen budjetin tekeminen on vastuutonta.