Hyvinvointivaltiossa riskit kannetaan yhdessä

Minun ehdokkaani Pilvi Torsti julistautui blogissaan julkisten palvelujen alasajon vastavoimaksi. Hyvä niin, sillä näin tuleekin olla.

Mutta mitähän ajattelee Elina Lepomäki (kok) kannattaessaan tasaveroa ja julkisten palvelujen alasajoa? Hyvinvointivaltion ideana on se, että yksilöiden riskit kannetaan yhdessä. Tutkijoiden mukaan 90 prosenttia ihmisistä kohtaa sellaisen riskin elämässään, jolla on aitoja vaikutuksia yksilön elämään ja joiden kautta on mahdollista tipahtaa elämänhallinnasta. Onneksi on olemassa turvaverkko. Ainakin toistaiseksi.

Mikäli hyvinvointivaltio ajetaan alas, tipahtaa näistä 90 prosentista suuri osa jatkossa maahan asti. Onkohan Elina Lepomäki noiden 10 prosentin joukossa läpi elämänsä? On tai ei, sillä ei nyt ole niin suurta merkitystä kuin sillä, miten me haluamme jatkossa tätä yhteiskuntaa ylläpitää. Kukin kykyjensä mukaan, vai yhdessä riskit kantaen?

Moni sanoo, ettei kukaan oikeasti veroista tykkää. Minä tykkään. Juuri siitä syystä, että verovaroin me kannamme hyvinvoinnista huolta yhdessä ja otamme riskit vastuullemme yhdessä. Tämä on hyvin perusteltua jo siksi, että lähes jokainen kohtaa elämässään vaiheita, joissa turvaverkkoa tarvitaan tavalla tai toisella.

Pilviä voi äänestää joko 6.-12.4. ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä Helsingissä numerolla 110.

Naiset kotiin ja miehet töihin linja ei sovi 2000-luvulle

Eikä millekään muullekaan luvulle.

Keskustalainen lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ja hänen johtamansa työryhmä luovutti eilen esityksensä keskustalaiselle sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulalle. Tai paremminkin työryhmä luovutti mietinnön, koska se ei ollut päässyt yksimielisyyteen mistään esityksestä.

Julkisuudessa on puhuttu vuosia siitä, miten kalliiksi lapset tulevat naisten työnantajille. Todellisuudessa kustannukset ovat kuitenkin pääsääntöisesti vähäiset, sillä työnantajalle korvataan niin sanotut välittömät kustannukset lähes kokonaan. Palkalliset työehtosopimuksin sovittavat äitiyslomat ovat lisääntyneet ja osaltaan vähentäneet perheiden putoamista mahdolliseen tuloloukkuun, mikä on ilahduttavaa. Näiden kustannukset myös korvataan työnantajalle Kelan toimesta 56 (ensimmäiseltä) arkipäivältä 90 prosenttisesti. Mikä onkin oikein.

Voidaan myös laskea, että lähes puolet synnyttävistä naisista eivät rasita työnantajaa kustannusten puolesta ollenkaan, sillä heillä ei ole työpaikkaa, johon palata lapsen kasvettua päivähoitoikäiseksi. Naisyrittäjät ovat laskeneet lapsesta aiheutuviksi kuluiksi jopa 26 000 euroa. Kuluja syntyy neuvolakäynneistä, sijaisen rekrytoinnista ja kouluttamisesta ja myöhemmin sairaan lapsen hoitamisesta kotona. Hämmästyin eilisessä Ylen Aamu-tv:n haastattelussa esiintyneen naisyrittäjän Elina Wittin asennetta lapsia hankkivia naisia kohtaan. Hän käyttäytyi mielestäni haastattelussa jopa vihamielisesti.

Yhteiskunta tarvitsee lapsia, se on sanomattakin selvää. Nykyisessä mallissa epäoikeudenmukaisinta on se, että naiset joutuvat sekä työmarkkinoilla, että perheessä usein asemaan, jossa heillä ei ole samanlaisia valinnanmahdollisuuksia kuin miehillä. Edelleen yli 90 prosenttisesti lapsia hoitaa kotona äiti. Keskustapuolue tuntuu kannattavan tämän määrän vähintään nykytasolla pitämistä. Miksi?

Perhevapaat on pystyttävä jakamaan nykyistä tasaisemmin kummallekin lapsen vanhemmalle. Kustannuksista tulee puhua niin, ettei keskustelussa johdetaan ketään harhaan. Keskustan Rehula painottaa perheiden valinnanmahdollisuuksien säilyttämistä. Perhepolitiikassa on tehty kautta vuosikymmenten valintoja, joilla kannustetaan naiset kotiin hoitamaan lapsia, vaikka samalla puhutaan perheen omasta valinnasta. Kun tämä politiikka ei kerran ole toiminut, on ihan oikeasti pakko tehdä poliittisia valintoja. Esimerkiksi 6+6+6 malli antaisi isille mahdollisuuden ja oikeuden hoitaa lapsiaan ja naisille mahdollisuuden päästä työmarkkinoilla ja rekrytoinneissa edes lähelle samaa asemaa, jossa miehet ovat. Onneksi löytyy myös järkevästi ajattelevia poliitikkoja ja sellaiseksi haluavia. Kansanedustajaehdokas Pilvi Torstilla on mm. hyviä näkemyksiä ja ehdotuksia aiheeseen, joita tuen.

Muodissa kalliit harrastukset

Neule- ja muotiblogeja seurataan kaikkein eniten. Käsitöistä onkin tullut muoti-ilmiö, jota harrastavat "kaikki siihen kykenevät". Aamutv:n haastattelussa käsityötaitaja Anu Harkki kutoi villahousuja ja kertoi samalla, että neulominen on itse asiassa kallis harrastus. Ketjuista ostaminen on nopeuden lisäksi halvempaa.

Eilen illalla katsoin Stada-ajankohtaisohjelmaa, jossa kerrottiin toisesta muoti-ilmiöstä downshiftaamisesta. Toimittaja suomensi tämän tekemisen laiskotteluksi. Vitsissä mainostoimiston menestyjä osti itselleen paketin, jossa irtisanoudutaan työstä, muutetaan Intiaan ja talo- sekä koko omaisuus palaa. Hauskaa ehkä. Ehkä ei.

Ihmisillä menee siis hyvin. On aikaa tehdä itse kalliimpaa, voi irtisanoutua työstä tai voi lähteä Intiaan sapattivuoden ajaksi laiskottelemaan. Sotien jälkeinen ja teollistumisen myötä rakennettu hyvinvointivaltio mahdollistaa tämän. Mutta ei kaikille. Käyhä kun ei paljon downshiftaile.

Olimme tänään kansanedustajaehdokas Pilvi Torstin kanssa Itäkeskuksessa vaalityössä. Ihmiset kysyivät mitä SDP ja Pilvi voivat tarjota heille, joilla ei tulot riitä minkäänlaiseen kuluttamiseen, tai perusturva elämiseen. Ne ovat hyviä kysymyksiä.

Kun edellinen hallitus, jossa SDP oli mukana, jätti niin sanotun talousperinnön seuraajalleen Kokoomusvetoiselle hallitukselle, oli valtion talous kolme miljardia euroa PLUSSALLA. Kun menemme tätä kevättä kohti vaaleja, on valtion talous kahdeksan miljardia euroa MIINUKSELLA. Aikamoinen saavutus neljässä vuodessa. Veroja on kevennetty usean miljardin euron arvosta. Verojen kevennyksen seurauksena hyvin toimeentulevat tulevat nyt toimeen entistä paremmin ja pienituloiset entistä huonommin. Ei ole mitä jakaa, eikä tuloeroja tasoiteta riittävästi.

SDP haluaa, että verotuksella kustannetaan paitsi toimivat julkiset palvelut, myös tasataan tuloeroja niin, että kaikkein pienituloisimmat ja perusturvan varassa elävät pystyisivät myös toteuttamaan ihmisarvoista elämää. Minun mielestäni muoti-ilmiöillä, kuten kalliilla langoilla neulominen ja downshiftaus, hehkuttaminen ei edusta hyvää makua. Nämä ovat vain hyvin toimeentulevien ihmisten käsissä sillä välin, kun sadat tuhannet ihmiset laskevat pystyykö ostamaan maustetta tai saako tehdä seuraavassa kuussa sen verran tunteja, että pystyy maksamaan vuokran ja ostamaan rikkinäisten lenkkareiden tilalle uudet.

Ja mitä noihin muotiblogeihin tulee, niin taidan itse jatkaa veroaiheisilla teksteillä ja julkisia palveluita fanittaen, vaikka lukijakunta lisääntyisi aihetta neulomiseen vaihtaen. Voin silti antaa yhden vinkin. Villasukkiin, lapasiin ja pipoon, joita kutoo neljällä puikolla, kannattaa tehdä palmikko puikkojen vaihtokohtaan, jolloin silmukat pitää nostaa vain kerran puikolta puikolle, eikä tähän siis tarvita apupuikkoa. Palmikon kohdan saa merkattua kätevästi pinnillä, jolloin rivien laskeminen helpottuu.

Nimistä viis

Kokoomus käyttää tällä hetkellä yllättävänkin paljon aikaa ja energiaa todistellakseen, ettei se kannata tasaveroa (viimeksi HS 24.2. / Sarkomaa). Tasaveroa on myös haukuttu nimenä, joten jätän käyttämättä sitä tässä kirjoituksessa.

Verotuksessa enää alle 10 prosenttia kerätään progressiivisen verotuksen kautta. Kokoomuksen mallissa progressiivisia veroja ovat myös kunnallisverot, vaikka kunnallisveroprosentti on sama kaikille (kirosanaa tasavero ei kuitenkaan saa käyttää). Ajatus lähtee ilmeisesti siitä, että kunnallisverotuksessa pieni- ja keskituloiset saavat tehdä verotukseen ansiotulovähennyksen, joka on alle 3000 euroa. No hyvä, jos tämä tekee verotuksesta progressiivista, niin tehdään pieni harjoitus tähän yhteyteen.

Erilaisia verovähennyksiä kun on muitakin. Asuntolainojen korkoja saa vähentää 3000 euroa, remonttirahaa saman verran ja tähän päälle vielä yksi mokoma (=3000 euroa) jos säästää eläkettä varten. Kenellehän nämä vähennykset kohdistuvat, kun tulojakin pitää olla ihan kiitettävästi, ennen kuin vähennys tilille kolahtaa?

Kokoomus saa kannattaa ihan mitä veromuotoa se lystää, mutta miksei se voi sanoa rehellisesti sitä, kenen etua se ajaa. Niin. Kun kansalta kysytään, nousee hyvinvointivaltio ja sen tarjoamat universaalit palvelut etusijalle, progressiivinen verotus saa kannatusta ja kaikille yhtä suuret (kirosanaa tasavero ei saa vieläkään sanoa) kulutusverot ovat myrkkyä, koska ne kurittavat pieni- ja keskituloisia eniten.

Kirosanasta tasavero kannattaa lukea myös täältä.

Veroja ja veroja

Verokertymä ei ole kertaakaan alentunut vuodessa yhtä paljon, kun vuosien 2009 ja 2008 välillä. Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja kerättiin vuonna 2009 yhteensä 73,8 miljardia euroa, mikä on 7,3 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kestävyysvajeesta puhutaan ymmärrettävästi paljon ja sen varjolla erityisesti julkinen sektori on asetettu huonoon valoon. Julkinen sektori tuntuu monissa puheissa olevan pelkkä menoerä.

Kestävyysvajetta pitäisi jollain paikata. Tunnetuin väite lienee se, että veroja ei voi nostaa, sillä se estää työllisyyden kehittymistä ja hidastaa talouskasvua. Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti voida olla varmoja, sillä markkinat eivät toimi yksin verotuksen ehdoilla. Lisäksi ihmetetyttää, että kun veroja on 2000-luvun puolivälin jälkeen laskettu ahkerasti, työttömyys pääsi vuosina 2008 ja 2009 kasvamaan huomattavasti. Verojen alentaminen ei siis ainakaan suojaa taantumalta.

Myös pohjoismaiset esimerkit osoittavat toista. Veroasteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ovat eurooppalaisella mittarilla mitattuna hivenen korkeat, mutta kyseiset maat ovat kilpailukyvyllä mitattuna monia Euroopan maita edellä. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen laadusta ja määrästä puhumattakaan.

Valtio keräsi viime vuonna noin 36 miljardia euroa verotuloja. Näistä veroista vain n. 8 prosenttia kerättiin enää progressiivisesti työtuloista ja ansiotuloistakin kerättiin yhteensä vain n. 13 miljardia. Loput verot kerättiin tasaverojärjestelmällä kulutusverojen kautta. Esimerkiksi arvonlisäveroa kerättiin viime vuonna enemmän, kuin verotuloja ansiotuloista.

Miksi me puhumme niin paljon työtulojen verotuksesta, vaikka se on kaikesta verotuksesta hyvin pieni potti? Veronmaksajien keskusliitto ei esimerkiksi juuri muusta puhukaan, kuin työtulojen veroprosenttien laskemisesta, joka tuntuisi olevan monelle autuaaksi tekevä päätös. Olen eri mieltä. Oikeudenmukaisin verotustapa on progressiivinen verotus, jossa kukin maksaa veroja kykyjensä mukaan. Tätä verotuksen mallia on murennettu monen huomaamatta muuttamalla verotusta kulutusverotuksen suuntaan, joka on kaikille varallisuudesta riippumatta saman suuruista. On ihan eri asia maksaa maksalaatikosta 50 senttiä veroja 5000 euron kuukausituloilla ja 500 euron kuukausituloilla.

Järjestelmän ymmärtämistä ja siitä puhumista haittaa myös se, että luvuissa puhutaan usein ihan eri asioista. Veronmaksajien keskusliitto ilmoittaa veroprosenttien keskiarvoihin mukaan veronluontoiset lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut, eli eläkevakuutus-, sosiaalivakuutus- ja sairaspäivärahamaksun. Kuitenkin yleensä, kun ilmoitetaan valtion keräämät verotuotot, nämä edellä mainitut puuttuvat tuottojen loppusummasta. Ja näin pitääkin olla. Mutta miten tämän yhtälön jälkeen päästään ylipäänsä keskustelemaan samasta asiasta? Kyseisistä asioista päätetään, jos ei täysin eri pöydissä, niin ainakin eri yhteyksissä.

Julkinen sektori on joutunut huonoon maineeseen syyttä. Jokainen julkisiin palveluihin käytetty (vero)euro menee suoraan palvelun järjestämiseen, kun yksityisenä palveluntuotantona tuolla samalla eurolla on tuotettava myös voittoa. Monelle on tullut yllätyksenä, että ulkoistamalla palveluja ei olekaan saatu aikaan toivottuja säästöjä.

Monelle tulee varmasti yllätyksenä, että työtuloista maksettavat verot ovat enää pieni osa valtion verotusta. Onko oikein, että emme uskalla puhua verotuksesta sen oikeilla nimillä, vaan piilotamme verotusta kulutukseen, jolta tavalliset pienituloiset ihmiset eivät voi välttyä?

Vain suurituloisella on mahdollisuus verosuunnitteluun ja tulojen muuttamiseen vähemmän verotettavaksi pääomatuloksi. Tuloerojen kasvattaminen on pysäytettävä ja verotus on muutetattava oikeudenmukaisemmaksi seuraavalla vaalikaudella. Tämä tarkoittaa progressiivisen verotuksen osuuden kasvattamista.

Pätkisten liitto

Pätkätyöläisten asemasta puhutaan paljon ja yhtä paljon siitä, että ay-liike tai oikeastaan mikään mukaan liike ei tee asialle yhtään mitään. Ay-liike ja työväenpuolueet, jollaisiksi kaikki itseään nykyään tituleeraavat, vannovat tekevänsä kaikkensa työelämän pirstoutumisen ja polarisoitumisen estämiseksi. Pätkätyöeläinen on arvokas työläinen, jolla on myös oikeuksia. Vai onko?

Meillä on kaveriporukan kanssa tapana parantaa pätkätyöläisten maailmaa miettimällä heille (meille) omaa liittoa. Siihen voisivat kuulua kaikki ja se voisi olla keskusjärjestöistä vapaa vyöhyke. Vähän omituista olisi toki se, että tavoitteena tällaisella liitolla tulisi olla sen jäsenmäärän saaminen nollaan.

Kenen kanssa keskusjärjestöistä vapaa kaikkien pätkätyöläisten liitto Pätkis Ry neuvottelisi? Millä se painostaisi ja ketä? Kaikkia työnantajia yksitellen, EK:ta, yhteiskuntaa? Haasteita riittäisi. Ehkä pätkätyöläisten asemaa ei parannetakaan oman liiton kautta. Pätkätyöläisten aseman parantamiseksi tulisi sen sijaan perustaa kaikkien keskusjärjestöjen yhteinen neuvottelujärjestö.

Työ kohdistuisi erityisesti laittomiin ja perusteettomiin määräaikaisiin työsuhteisiin, työntekijöiden ja työnantajien tietoisuuden lisäämiseen ja työehtosopimusten puutteisiin. Neuvottelujärjestön tehtävänä olisi siis kehittää työehtosopimustoimintaa niin, että määräiaikaisissa työsuhteissa olevat huomioitaisiin niissä nykyistä paremmin. Neuvottelujärjestöllä olisi mahdollisuus kirjoittaa suoria tekstejä, joita kaikissa työehtosopimuksissa tulisi olla. Itse neuvottelutoiminta olisi nykyisenlaista yhteistoimintaa työnantajan kanssa. Painostusvalmius synnytettäisiin työntekijöiden tietoisuutta ja taisteluvalmiutta kasvattamalla. Tähän työhön tarvittaisiin jalkatyötä jos mitä.

Miksi keskusjärjestöt lähtisivät tähän mukaan ja maksaisivat jäsenmaksua pätkätyöläisten neuvottelujärjestölle? Koska määräaikaisuudet koskettavat meitä kaikkia yleensä jossain vaiheessa työelämää henkilökohtaisesti, mutta vähintään työpaikalla työtoverien kautta. Kukaan ei hyödy määräaikaisten työsuhteiden kestämättömältä ja nykyisenlaiselta laittomalta käytöltä. Näin keskusjärjestöt pystyisivät myös osoittamaan, että ne todella tekevät jotain pätkätyössä olevien jäsentensä hyväksi. Neuvottelujärjestöön kuuluisi jokainen oman liittonsa kautta, joten kenenkään ei tarvitsisi vaihtaa liittoa tai kaksoisjärjestäytyä henkilökohtaisen työmarkkinatilanteensa vuoksi.

Puolueet voisivat omalta osaltaan lähteä tukemaan kyseisen järjestelmän syntymistä ja sen toimintaa. Neuvottelujärjestöllä olisi omat työntekijänsä ja sen lisäksi se toimisi yhteistyössä keskusjärjestöjen ja eri liittojen kanssa. Työnantajapuolen kanssa toimittaisiin joko EK:n, työnantajaliittojen tai suoraan työnantajien kanssa. Minusta tässä voisi olla ideaa.

Missä kulkee hävyttömyyden raja?

Tuloerojen kasvamisesta ja köyhyydestä käyty keskustelu ei tunnu päättäjiä aidosti kiinnostavan. Tuloerojen kasvaminen onkin sananparsi vailla merkitystä, jos ei viitsi yhtään ajatella ihmisiä asian takana. Sosiaali- ja terveysturvan liitto järjesti eilen eduskunnassa seminaarin, jossa tavalliset "oikeat" köyhät ihmiset olivat kertomassa omasta tilanteestaan. Paikalla oli Helsingin Sanomien mukaan kokonaiset viisi kansanedustajaa. Naurattaisi, ellei tämä olisi todellista.

Tehdyt veronalennukset, joita Hetemäen verotyöryhmä vielä kehtaa esittää lisää, pitää jollain kustantaakin. Hyvä väylä porvarihallituksen mielestä on julkisten palvelujen alasajo. Paperilla asia on ehkä yksinkertainen, mutta tavallisen ihmisen elämässä se tarkoittaa pahimmillaan omissa eritteissä makaamista, kun esimerkiksi vaipat ja muut apuvälineet, sekä henkilökohtainen apu kiristetään minimiin.

Miten me kehtaamme väittää elävämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa heikommasta pidetään huolta, jos tämän kaiken rahoittamiseen ja toteuttamiseen ei oikeasti ole mitään haluja. Ei ainakaan nykyisillä päättäjillä. Verottaminen on paitsi julkisen talouden hoitamista, myös ja mitä isoimmassa määrin arvokysymys. Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä esittävät Kalevi Sorsa säätiön uusimassa julkaisussa 15 keinoa verottaa nykyistä enemmän, mutta samalla oikeudenmukaisemmin. Verottamalla julkaisussa esitetyllä tavalla, pystymme kohentamaan kaikkein pienituloisimpien työntekijöiden asemaa ja samalla parantamaan julkisten palvelujen tasoa.

Ei todellakaan voi olla millään perusteella oikeudenmukaista, että ne, jotka tarvitsevat jotain apua ja tukea yhteiskunnalta elääkseen edes jollain mittarilla mitattuna ihmisen arvoista elämää, eivät tukea saa. Hävyttömyyden raja alkaa olemaan käsillä, kun vaippojen määrä lasketaan päiväkohtaiseksi.