Olen innoissani, koska minulle tarjoutuu tilaisuus päästä puhumaan vastavalmistuneiden akateemisesti koulutettujen työllistymisestä. Menemme yhdessä Akavan työvoimapoliittisen asiamiehen Heikki Taulun kanssa ylen aamulähetykseen ensi maanantaina. Taustalla on vasta julkaistu Akavan ja Aarresaariverkoston tutkimus, jonka mukaan epätyypilliset ja omaa alaa vastaamattomat työsuhteet vaikeuttavat korkeastikoulutettujen, akaatemisten työuralla etenemistä.
Tutkimus on mielenkiintoinen jatko pari vuotta sitten ilmestyneelle Viisi vuotta työelämässä tutkimukselle. On erittäin järkevää ja tärkeää selvittää asiaa säännöllisesti ja riittävän kattavasti. Nyt ilmestyneessä tutkimuksessa vastausprosentti oli hyvä. Kyselyn avulla tavoitettiin yli puolet 2001 valmistuneista maistereista ja vanhan tutkintojärjestelmän kandidaateista.
Työttömyys viiden vuoden kuluttua valmistumisesta on akateemisten keskuudessa melko pientä. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi onkin noussut niin sanottu laadullinen työllistyminen, eli se, onko työ koulutusta vastaavaa. Melko moni vastasi, ettei ole tai ettei tiedä onko. Ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt ovat jo pitkään toivoneet yliopistoihin ja niiden ohjaamiseen järjestelmää, jolla mitataan laadullista työllistymistä. Se olisi erityisen tärkeää aloituspaikkojen mitoittamisessa. Yhtä tärkeänä näen laadullisen työllistymisen mittarit koulutusten sisältöjen, tavoitteiden ja osaamiskuvausten määrittelyssä.
On itsestään selvää, ettei nykyinen työlämä vastaa enää samalla tavalla akateemisesti koulutettujen odotuksiin, kuin esimerkiksi 20-vuotta sitten, jolloin maistereita valmistui huomattavasti vähemmän. Työelämän ja koulutuksen yhteen nivomiseen on vaikuttanut etenkin ammattikorkeakoulusektori ja -järjestelmä, joka luotiin 1990-luvulla. Työelämästä lähtee vähemmän korkeastikoulutettuja kuin sinne on tulossa. Tämä aiheuttaa monelle alalle kohtaanto-ongelmia.
Aloituspaikkoja korkeakouluissa on pystyttävä vähentämään. Ei ole kenenkään etu kouluttaa turhaan. Toiseksi myös yliopistotutkintoihin on sisällytettävä yleisiä työelämän taitoja. En näe, että yleisten työelämävalmiuksien, kuten taloushallinnon, projektien ja atk-taitojen osaamisen lisääminen vaarantaisi perinteistä käsitystä ylimpään ja ajankohtaisimpaan tieteeseen perustuvasta opetuksesta. Olen esimerkiksi omassa työssäni toiminut määrätietoisesti ylioppilaskunnan linjan mukaisesti edistääkseni sitä, että näiden taitojen opetusta lisätään pakollisina kaikkiin tutkintoihin. Osittain huutoon on jo vastattu. Loppu on kovan työn takana.
Moni valmistuneista ei osannut vastata siihen, vastaako nykyinen työ omaa koulutusta. Tällöin voidaan olettaa, ettei vastaaja tunnista omaa osaamistaan eikä koulutuksensa antamaa henkistä pääomaa. Tähän voidaan vastata kuvaamalla tutkintojen sisällöt ja osaamistavoitteet mahdollisimman tarkasti. On sekä yliopiston, opiskelijan että työnantajan etu, että valmistuttuaan henkilö tietää, mitä hän osaa.
Mitä sitten tulee kokoomuksen lääkkeeseen nuorten työurien helpottamisesta, jota ministeri Hyssälä (kesk) esimerkiksi lähti komppaamaan, niin en kannata. Ehtojen heikentäminen ansiosidonnaisen osalta ei ole vastaus siihen, että vastavalmistuneiden korkeastikoulutettujen epätyypilliset työsuhteet tai työttömyysjaksot poistuisivat. Ylipäänsä keppi ja tiettyjen ryhmien eriarvoistaminen on mielestäni politiikkaa, joka tekee enemmän haittaa kuin hyötyä. Työvoimapoliittisia toimia on kehitettävä. Mitä jos kokeiltaisiin välillä porkkanaa ihan kaikkien ryhmien ja ikäluokkien kohdalla?
Mutta mitä tekisin itse? Olen ylioppilaskunnassa töissä. Minulla on vakituinen työsuhde. Valmistun maisteriksi syksyn aikana. Työni ei mielestäni vastaa tutkintoni antamaa osaamista ja oppimaani. Lähtisinkö siis vakituisesta työsuhteesta työttömäksi hakemaan oman alan töitä. Enpä usko. En vaikka elän yksin. Kun otetaan vielä huomioon, että monella valmistuneella on perhe, mahdollinen asuntolaina ja velat, ei työttömäksi heittäytyminen sen kustannuksella, että odottaa oman alan töitä ja sitä kautta parempaa työuraa, ole oikeasti useinkaan realistinen vaihtoehto.
Mitä sitten pitäisi tehdä. Mielestäni työelämää ja akateemisia tutkintoja pitää kehittää käsi kädessä. Työttömyysturvaa heikentämällä ei työllistetä yhtään maisteria. Akateemisesti koulutettujen täytyy puolestaan oppia tunnistamaan omaa osaamistaan ja myymään sitä. Oman alan vakituinen työpaikka kelvannee kenelle tahansa. Sitä ennen kunkin on tehtävä henkilökohtaisia valintoja sen suhteen, miten siihen tähtää.
Tutkimus on mielenkiintoinen jatko pari vuotta sitten ilmestyneelle Viisi vuotta työelämässä tutkimukselle. On erittäin järkevää ja tärkeää selvittää asiaa säännöllisesti ja riittävän kattavasti. Nyt ilmestyneessä tutkimuksessa vastausprosentti oli hyvä. Kyselyn avulla tavoitettiin yli puolet 2001 valmistuneista maistereista ja vanhan tutkintojärjestelmän kandidaateista.
Työttömyys viiden vuoden kuluttua valmistumisesta on akateemisten keskuudessa melko pientä. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi onkin noussut niin sanottu laadullinen työllistyminen, eli se, onko työ koulutusta vastaavaa. Melko moni vastasi, ettei ole tai ettei tiedä onko. Ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt ovat jo pitkään toivoneet yliopistoihin ja niiden ohjaamiseen järjestelmää, jolla mitataan laadullista työllistymistä. Se olisi erityisen tärkeää aloituspaikkojen mitoittamisessa. Yhtä tärkeänä näen laadullisen työllistymisen mittarit koulutusten sisältöjen, tavoitteiden ja osaamiskuvausten määrittelyssä.
On itsestään selvää, ettei nykyinen työlämä vastaa enää samalla tavalla akateemisesti koulutettujen odotuksiin, kuin esimerkiksi 20-vuotta sitten, jolloin maistereita valmistui huomattavasti vähemmän. Työelämän ja koulutuksen yhteen nivomiseen on vaikuttanut etenkin ammattikorkeakoulusektori ja -järjestelmä, joka luotiin 1990-luvulla. Työelämästä lähtee vähemmän korkeastikoulutettuja kuin sinne on tulossa. Tämä aiheuttaa monelle alalle kohtaanto-ongelmia.
Aloituspaikkoja korkeakouluissa on pystyttävä vähentämään. Ei ole kenenkään etu kouluttaa turhaan. Toiseksi myös yliopistotutkintoihin on sisällytettävä yleisiä työelämän taitoja. En näe, että yleisten työelämävalmiuksien, kuten taloushallinnon, projektien ja atk-taitojen osaamisen lisääminen vaarantaisi perinteistä käsitystä ylimpään ja ajankohtaisimpaan tieteeseen perustuvasta opetuksesta. Olen esimerkiksi omassa työssäni toiminut määrätietoisesti ylioppilaskunnan linjan mukaisesti edistääkseni sitä, että näiden taitojen opetusta lisätään pakollisina kaikkiin tutkintoihin. Osittain huutoon on jo vastattu. Loppu on kovan työn takana.
Moni valmistuneista ei osannut vastata siihen, vastaako nykyinen työ omaa koulutusta. Tällöin voidaan olettaa, ettei vastaaja tunnista omaa osaamistaan eikä koulutuksensa antamaa henkistä pääomaa. Tähän voidaan vastata kuvaamalla tutkintojen sisällöt ja osaamistavoitteet mahdollisimman tarkasti. On sekä yliopiston, opiskelijan että työnantajan etu, että valmistuttuaan henkilö tietää, mitä hän osaa.
Mitä sitten tulee kokoomuksen lääkkeeseen nuorten työurien helpottamisesta, jota ministeri Hyssälä (kesk) esimerkiksi lähti komppaamaan, niin en kannata. Ehtojen heikentäminen ansiosidonnaisen osalta ei ole vastaus siihen, että vastavalmistuneiden korkeastikoulutettujen epätyypilliset työsuhteet tai työttömyysjaksot poistuisivat. Ylipäänsä keppi ja tiettyjen ryhmien eriarvoistaminen on mielestäni politiikkaa, joka tekee enemmän haittaa kuin hyötyä. Työvoimapoliittisia toimia on kehitettävä. Mitä jos kokeiltaisiin välillä porkkanaa ihan kaikkien ryhmien ja ikäluokkien kohdalla?
Mutta mitä tekisin itse? Olen ylioppilaskunnassa töissä. Minulla on vakituinen työsuhde. Valmistun maisteriksi syksyn aikana. Työni ei mielestäni vastaa tutkintoni antamaa osaamista ja oppimaani. Lähtisinkö siis vakituisesta työsuhteesta työttömäksi hakemaan oman alan töitä. Enpä usko. En vaikka elän yksin. Kun otetaan vielä huomioon, että monella valmistuneella on perhe, mahdollinen asuntolaina ja velat, ei työttömäksi heittäytyminen sen kustannuksella, että odottaa oman alan töitä ja sitä kautta parempaa työuraa, ole oikeasti useinkaan realistinen vaihtoehto.
Mitä sitten pitäisi tehdä. Mielestäni työelämää ja akateemisia tutkintoja pitää kehittää käsi kädessä. Työttömyysturvaa heikentämällä ei työllistetä yhtään maisteria. Akateemisesti koulutettujen täytyy puolestaan oppia tunnistamaan omaa osaamistaan ja myymään sitä. Oman alan vakituinen työpaikka kelvannee kenelle tahansa. Sitä ennen kunkin on tehtävä henkilökohtaisia valintoja sen suhteen, miten siihen tähtää.
No comments:
Post a Comment