Friday, October 24, 2008

Onneksi on vastakkaisia suuntia ja vapaus valita

Eräs nuori mies tuli kysymään alkuillasta torilla, onko meillä tarjolla viinaa. Ei ollut viinaa, oli kahvia, aatetta ja ajatuksia. Nuoren miehen seuralainen ottikin Uutispäivä Demarin ja pari mainosta mukaansa. Minua jäi mietityttämään miehen kommentti "Älä ota niitä, ei niistä tiedä mitä niissä lukee."

Eihän sitä tosiaan tiedä, mitä eri puolueet ja ihmiset ajattelevat, jos ei ota selvää. Mitä demarien mainoksessa voisi lukea. Että me lupaamme estää Turun omistamien vuokratalojen myynnin, vastustaa peruspalvelujen yksityistämistä tai lupaamme laittaa lisää rahaa lasten iltapäiväkerhotoimintaan.

Eilen julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 62 prosenttia suomalaisista uskoo, että vaalirahoituksella on vaikutusta valtuutettujen päätöksiin. Toisin sanoen 62 prosenttia on sitä mieltä, että poliitikko on ostettavissa. Että kunnanvaltuutettu on ostettavissa. Ei hyvin mene.

Ystäväni on vitsaillut, että hänellä on kriteerit äänestäjille. Toisaalta ei tämä ole kovin kaukana siitä, mitä minä ajattelen ehdolla olemisesta. Minä haluan, että äänestäjä tietää millainen arvopohja minulla on, millainen toimintatapa on minulle ominainen ja mitä minä osaan. Olen paneeleissa ja ihmisten kanssa keskustellessa puhunut suoraan ja rehellisesti paitsi oman puolueeni teoista, myös omien vaikuttamismahdollisuuksieni raameista ja ajatuksistani.

Olen tähänkin asti uskaltanut kantaa vastuun päätöksistä, joita olen ollut tekemässä ja työstä, jota olen eri edunvalvontatehtävissä tehnyt. Niin tulen tekemään jatkossakin. Minulle tärkeitä ovat vasemmistolaiset arvot. Kannatan esimerkiksi julkisia palveluja. Minun mielestäni sitä tulee auttaa, joka ei itse pysty. Veronkevennykset tulee kohdentaa pieni- ja keskituloisille ja mahdollisuus kiertää verotusta firmojen kautta tulee estää. Pääomatuloja on puolestaan verotettava nykyistä enemmän.

Minun vaalibudjettini näissä kunnallisvaaleissa on 70 euroa. Siitä 50 euroa tulee puolueosastoltani TOSYltä ja loput omasta pussista. Yhteiset mainokset on maksanut kunnallisjärjestö, TOSY ja Varsinais-Suomen demarinuoret.

Toivottavasti ihmiset jaksavat ottaa selvää ehdokkaiden ja puolueiden arvoista, tavoitteista ja teoista ja äänestää sitä ehdokasta, joka ajaa itselle tärkeitä asioita. Lisäksi sunnuntaina pitää myrskystä huolimatta jaksaa lähteä vaaliuurnille. Siellä nähdään!

Saturday, October 18, 2008

Onko ihmisen pahoinvoinnilla rajaa?

Jouduimme taas tänä aamuna lukemaan lehdistä valitettavan traagisesta ampumatapahtumasta. Tällä kertaa Oulussa, naapurien mukaan tavallista keskiluokkaista elämää viettänyt perhe kuoli isän ampumana. Helsingin Sanomien sivuilla käytiin keskustelua siitä, kenen tulee ottaa vastuu, pitääkö käsiaseet kieltää ja onko väsyneistä ja velkaantuneista vanhemmista (tässä tapauksessa surmatyöt tehneestä perheen isästä) välittäminen ja surmien hyväksyminen sama asia. Kertooko tapaus keskiluokan kurjistumisesta vai onko se yksittäinen onnettomuus?

Aamun lehdessä kirjoitettiin puolestaan erityisopetuksesta ja sinne tehtävien oppilassiirtojen lisääntymisestä. Jutussa esiteltiin 14-vuotias poika, jolle koulunkäynti ei maistunut. Erityisopetussiirtojen määrän kasvu ei ole niin yksinkertaista, kuin yleensä annetaan ymmärtää. Ongelmat eivät ole yksiselitteisesti lisääntyneet, vaan esimerkiksi diagnosointi on tarkentunut ja sitä kautta selittyy myös suuri osa erityisoppilaiden määrän kasvusta. Kunnat saavat lisäksi erityisoppilaista enemmän valtion tukea, joten joskus siirto erityisopetukseen on myös taloudellinen ratkaisu.

Erityisoppilaita tulisi minun mielestäni integroida tavallisiin opetusryhmiin tuettuina. Koulutus tarjoaisi tällöin paremmin yhdenmukaiset mahdollisuudet esimerkiksi jatkokoulutukseen ja oppilaita ei leimattaisi turhaan erilaisiksi. Erilaisuus ja erilleen jättäminen aiheuttavat niin nuorelle kuin aikuisellekin pahaa oloa.

Sillä, että nuori käy koulussa, saa onnistumisen kokemuksia, kuuluu yhteisöön, välittää ja on välitetty, on valtavasti merkitystä. Myöskään vanhempia ja aikuisia ei saa jättää yksin. Meillä on oltava tukiverkot, johon turvautua silloin, kun paha olo vaivaa. Mielenterveyspalveluihin on luotava enemmän mahdollisuuksia. Sinne on suunnattava rahaa, vaikka se täytyisi ottaa verotuloja kasvattamalla.

Mielenterveyspalveluiden ennaltaehkäisevää toimintaa on lisättävä. Ihmiset tulee kannustaa palvelujen käyttäjiksi jo siinä vaiheessa, kun paha olo ei ole äärirajaoilla. Matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet auttaisivat monia perheitä. Sillä ihmisen pahalla ololla on raja. Ja kun se raja ylittyy, olemme epäonnistuneet. Minun mielestäni välittäminen ja surmatöiden hyväksyminen eivät ole sama asia. Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on oikeus tukeen, jonka hän itse kokee tarvitsevansa.

Friday, October 17, 2008

Taloudellinen aikapommi?

Kaupunginjohtaja, kokoomuksen Mikko Pukkinen esitteli eilen Turulle uuden talousarvion. Samalla hän lupasi, että talous saadaan tasapainoon vuonna 2010 ilman kunnallisveroprosentin korotusta. Talousarvio on kuitenkin 10 miljoonaa euroa alijäämäinen. Ainakin sen verran syödään siis olemassa olevia säästöjä.

Seuraavalla valtuustolla on edessään väistämättä kipeitä taloudellisia ratkaisuja naapurikuntien voidessa samaan aikaan hyvin. Naantalin ja Maskun kunnallisveroprosentit ovat esimerkiksi 16 ja 16,5 kun Turussa maksetaan 18 prosenttia. Turku huolehtii kärjistäen koko seutukunnan vanhuksista ja vammaisista. Lapsiperheet ovat myös eriarvoisessa asemassa, kun muut kunnat esimerkiksi maksavat kodinhoidontuen kuntalisää ja Turku ei tähän pysty.

Talouden tasapainottamiseksi ainakin kokoomus on valmis myymään kiinteää omaisuutta. Tämä on tietysti lyhytnäköistä. Haluan, että mikäli kiinteistöjä joudutaan myymään, Turku myy arvokiinteistöjä keskustasta, eikä vuokratalojaan. Arvokkaat vanhat rakennukset on joka tapauksessa korjattava ja säilytettävä samanlaisina, jolloin turkulaiset pääsevät nauttimaan niistä jatkossakin.Vuokratalojen myynti taas aiheuttaisi eniten haittaa pienituloisille kaupungin vuokralaisille.

Yhden veroprosentin nosto Turussa toisi 25 miljoonaa euroa lisää kaupungin kassaan. Kunnallisvero ei ole progressiivinen, joten se tarkoittaa kaikille yhtä suurta verojen kiristymistä. Pienituloisille se on siten epäreilu. Näin ollen ensin tulee kartoittaa Turun ja naapurikuntien tasavertainen hyötyminen työssäkäyntialueen verotuloista. Kunnallisveroasteen nostamistakin on kuitenkin pakko seuraavan valtuuston miettiä. Palvelut eivät saa entisestään heikentyä eikä niitä saa enempää yksityistää. Kokoomus on väläyttänyt jopa kirjastojen ja koulujen tilojen yksityistämistä ja niiden vuokraamista sen jälkeen kunnan käyttöön.

Minun mielestäni kaikki ei ole myytävänä. Kunnan velvollisuus on tarjota asukkailleen vauvasta vanhukseen hyvät palvelut. Kunnan tulee myös pitää huolta työntekijöistään. Tämä tarkoittaa riittävää määrää kaikkea henkilökuntaa. Pukkisen ohjelmassa henkilöstöä tullaan vähentämään eläköitymisen kautta. Samaan aikaan palkataan kuitenkin konsultteja selvittämään kunnan asioita. Esimerkiksi talouden elvyttämiseen on käytetty jo satoja tuhansia euroja konsulttipalkkioina. Turun taloutta ei saa päästään yhtään huonommalle tolalle. Alijäämäisen budjetin tekeminen on vastuutonta.

Monday, October 13, 2008

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen koulumatkaan ja pieneen opetusryhmään

Lapsen oikeus lähikouluun on arvokas periaate. En kuitenkaan pidä siitä, että kouluja ylläpidetään väkisin esimerkiksi silloin, kun ensimmäisen luokan aloittaa vain muutama alueen lapsi. Turussa, kuten koko maassa, ikäluokat pienenevät koko ajan. Kouluverkkoon on voitava tehdä tarkistuksia.

Pieniä kouluja on puolustettu esimerkiksi sillä perusteella, että ryhmäkoot ovat pienissä kouluissa pieniä. Pienet ryhmäkoot eivät kuitenkaan ole millään tavalla riippuvaisia koulun koosta. Ryhmäkoko saadaan pieneksi palkkaamalla riittävästi opettajia. Lapsen tulee saada turvallista opetusta riittävän pienessä luokassa oman ikäistensä lasten joukossa. Luokkia ei siis tule yhdistää tarpeettoman monesta ikäluokasta, kuten pienissä kouluissa joudutaan usein tekemään. Tätä vastustavat erityisesti monet opettajat, sillä lapsen kasvua tuettaessa on huomioitava sekä ikäkaudelle tyypilliset piirteet että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat. Myös lahjakkaiden oppilaiden etenemiseen on pystyttävä kiinnittämään huomiota.

Turun ja lähikuntien aluetta on katsottava kokonaisuutena, kun kouluverkkoa tarkistetaan seuraavan kerran. Lisäksi vammaisten lasten oikeuksien toteutumista lähikoulun suhteen on tuettava. Erityisoppilaiden kuljettaminen pitkiä matkoja ei tarjoa heille mielekästä elämää. Erityisoppilaan on saatava myös käydä lähikoulua. Lähikoulua, jonne on turvallinen matka ja jonne tarvittaessa järjestetään koulukyyti. Tähän kyytiin mahtuvat niin vammaiset kuin vammattomatkin lapset.

Kaikille lapsille voidaan taata turvallisen ja kohtuullisen koulumatkan päässä oleva pieni opetusryhmä, mikäli kouluverkkoa supistetaan jonkun verran ja resurssit jaetaan uudelleen. Turussa on kouluja, joissa opintiensä aloitti tänä syksynä alle viisi lasta. Tämä ei voi olla oikeudenmukaista tilanteessa, joissa isompien koulujen luokkakoot lähentelevät samaan aikaan kolmeakymmentä. Koulutoimen resurssien on riitettävä kaikille. Tehdään järkeviä ratkaisuja Turun koulujen suhteen.

Sunday, October 5, 2008

Puolueissa vaikuttavat erilaiset arvot

Kaikki puolueet ja niiden ohjelmat vaikuttavat hyvin samanlaisilta. Kaikki haluavat esimerkiksi näin vaalien alla tarjota hyviä asioita jokaiselle kuntalaiselle. Niin sanotun tavallisen äänestäjän on vaikea löytää eroja puolueiden ja ehdokkaiden välille. Politikkojen ja ehdokkaiden tulee kiinnittää tähän huomiota, koska kuten ystäväni eilen sanoi, vika ei ole kuulijassa.

Jotta puolueiden ajamien asioiden takana oleviin arvoihin pääsee todella kiinni, pitää politiikkaa seurata melko aktiivisesti. Minusta on todella huolestuttavaa, että kolme neljästä kansalaisesta ei osaa luetella hallituspuolueita. Selitä siinä sitten eroa porvarin ja demarin välillä. Sillä eroja on. Porvarin ja demarin arvoissa on hitosti eroja. Oikeisto- ja vasemmistopuolueiden ohjelmissa, tavoitteissa ja eteenpäin ajamissa asioissa on myös eroja. Kokoomuksen tavoitteissa ei esimerkiksi puhuta mitään ammattiyhdistysliikkeestä. Ruotsissa porvarihallitus heikensi jo ammattiliittojen ja niihin kuuluvien asemaa. Kuinka pitkälle Suomessa mennään oikeiston arvojen mukaisesti?

SDP haluaa pitää heikoimmista huolta. Minä teen vaikutustyötä niin puolueeni sisällä kuin yhteiskunnassa sen eteen, että näin todella tapahtuu. Demareita on haukuttu paljon siitä, että ne pitkän hallitusvastuunsa aikana antoivat tulo- ja hyvinvointierojen kasvaa. Myös varallisuusveron poistaminen on aiheuttanut suuttumusta, eikä syyttä. Hallitustyöskentely on kompromisseja. Se pitää muistaa. Mikäli vasemmisto ei hallituksessa ole, ei niiden ajamia asioita myöskään yhteiskunnassa näy. Moni asia olisi heikoimman kansalaisen kannalta huonommin, mikäli demarit olisivat aiemmin joutuneet oppositioon.

Mikäli sinä olet vasemmalla, äänestä silloin vasemmistoa. Äänestä demaria, älä porvaria. Sillä oikeiston arvot ovat kovempia. Puolueiden ajamissa asioissa on aina arvolataus taustalla. Ehokkaat ja puolueiden jäsenet valitsevat ryhmänsä sen mukaan, missä omille arvoille löytyy paikka. Ei ole mitään ylhäältä päin tulevaa ohjaavaa voimaa, joka pakottaa pätkätöiden teettämiseen, sosiaaliturvan heikentämiseen, kuntien palvelujen ulkoistamiseen, verokeplottelun sallimiseen, ansiosidonaisen työttömyysturvan heikentämiseen tai muuhun vastaavaan. Näiden kaikkien asioiden taustalla vaikuttaa päätökset, joita tehdään vaaleissa kansalaisten valitsemien henkilöiden toimesta.

Kunnallisvaalit ovat nyt. Kannattaa muistaa myös tehdyt päätökset, ei vain lupaukset. Turussa voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että oma puolueeni on tehnyt hyvää työtä esimerkiksi Turun talouden elvyttämiseksi, vaikka Petteri Orpo Turun Sanomissa väitti muuta. Kokoomuksen talousohjelma odottaa laatikossa. Haluatko sinä nähdä miten se käytännössä toimii? Minä en. Sillä minun kunnassani on riittävästi vanhusten hoitajia, vammaisten avustajia, lastentarhan opettajia, opinto-ohjaajia ja psykologeja. Minun kunnassani menoja karsitaan esimerkiksi kaupungin edustusmenoista. Kunnallisveroastetta on myös pystyttävä nostamaan ja naapurikuntia liittämään osaksi Turkua työssäkäyntialueen mukaisesti. Se olisi vähintään oikeudenmukaista.

Thursday, October 2, 2008

Esteetön Turku

Olen muiden ehdokkaiden tapaan viime viikkoina vastannut kyllästymiseen asti erilaisiin vaalikoneisiin. Kysymysten taso on vaihdellut erinomaisista mauttomiin. Maikkari halusi esimerkiksi tietää viihdynkö sinkkuna/eronneena ja käynkö oluella. Mitä siihen nyt sitten pitäisi vastata? En ja joo vai joo ja en..

Vaalikoneiden asialliset kysymykset olivat kyllä hyviä. Kun on joutunut miettimään asioita, on tavallaan kasvanut ehdokkaana. Itselle tärkeät teemat ovat löytyneet. Koska en voi luvata kaikille kaikkea Turun äärimmäisen vaikeassa taloustilanteessa ja muutenkaan, olen valinnut minulle tärkeimmiksi asioiksi esteettömyyden, erityis- ja yleisopetukseen panostamisen ja niiden integroimisen, sekä yleensä opintojen ja tukipalvelujen laatuun ja määrään panostamisen peruskoulusta toiselle asteelle. Jokaisen lapsen ja nuoren kasvu tasapainoiseksi ja kestävän elämäntavan omaksuvaksi aikuiseksi on parasta, mitä kunta voi asukkailleen antaa.

Esteetön Turku tarkoittaa minulle paitsi eri tavalla vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja vaikuttaa omassa kotikunnassaan, myös kaikkea esteettömyyttä. Kaikilla tulee olla samat mahdollisuudet ja ihmisiä tulee tukea yksilöllisesti saavuttamaan tavoitteitaan. Päivähoidon ja peruskoulun tulee tarjota jokaiselle lapselle ja perheelle parasta mahdollista hoitoa ja opetusta asuinalueesta riippumatta. Erityislapsilla on oikeus käydä koulua samassa paikassa kuin niin sanottujen tavallisten lasten. Vammaisella henkilöllä on oikeus avustajaan ja tarvitsemiinsa tukipalveluihin.

Olen tehnyt kandityöni lasten käsityksistä vammaisuudesta ja pian valmistuva graduni käsittelee perheiden tuen tarpeita, kun perheessä on vammainen lapsi. Opiskelen erityispedagogiikka seitsemättä vuotta Turun yliopistossa. Tämän ansiosta olen saanut kattavan kuvan erilaisista erityistä tukea tarvitsevista henkilöistä. Tiedän, että kaikilla ihmisillä ei voi olla tietoa kaikista tukimuodoista, joita eri tavalla vammaiset henkilöt tarvitsevat. On kuitenkin käsittämätöntä, että myös asenne Turussa on sellainen, ettei edes kiinnosta tarjota yksilöllisiä palveluja vammaisen henkilön tai perheen tarpeista käsin. Uudet rakennukset rakennetaan esimerkiksi lähes järjestään esteellisiksi.

Tietoa esteettömyydestä tulee olla saatavilla ja Turun tulee kantaa vastuunsa esteettömän kaupungin rakentamisesta. Tutkimukseni mukaan lapset, jotka olivat tekemisissä vammaisten oppilastoveriensa kanssa, suhtautuivat heihin positiivisemmin. Suurin este onkin asenne. Yhteiskunnassa ei ole vammaisuutta, on vain sosiaalisesti ja fyysisesti rakennettuja esteitä. Toivon Turkuun halua purkaa esteitä ihmisten hyvinvoinnin tieltä. Tässä työssä olen mielelläni mukana. Tarjoan oman osaamiseni Turun käyttöön tämän minulle tärkeän tavoitteen saavuttamiseksi.


Tuesday, September 23, 2008

Tänäänkään meillä ei ole hyviä uutisia

Kauhajoen tai Jokelan tapahtumia ei tarvitse tässä toistaa. Ihmiset kysyvät oikeutetusti miksi. Syytä etsitään kodeista, kouluista, yhteiskunnasta. Kysymys siitä, miksi niin sanotun hyvän kodin lapsista tulee murhaajia, on moneen kertaan esitetty. Puhutaan yhteisöllisyydestä, luottamuksesta, huomaamisesta, kuuntelemisesta.

Minustakin tuntuu pahalta ja tyhjältä. Miksei kukaan huomannut? Tai kun huomattiin, miksei puututtu? Miksei pakotettu puhumaan? Ihmisen sisään voi kertyä käsittämätön määrä vihaa. Tuleeko tämä hyväksyä osana yhteiskuntaamme, tuleeko meidän elää pelossa ja odottaa seuraavaa tapausta. Vai voidaanko jotain tehdä. Kyllä voidaan. Mutta kysymys kuuluu, halutaanko jotain todella tehdä? Koteja ja vanhempia auttaa, kouluja tukea, antaa lapsille ja nuorille yksilöllisiä mahdollisuuksia. Pitää jokaisesta huolta.

Odotan edelleen sitä päivää, kun kuulen päivän ensimmäiset uutiset ja siellä kerrotaan, että "Tänään meillä on hyviä uutisia. Ei enää suuria mullistuksia. Tänään meillä on hyviä uutisia.."


Tuesday, August 26, 2008

Voi porvaria, voi kurjuutta

Joskus on ihan pakko epäillä, ettei porvari usko, tai ainakaan tiedä itsekään mitä puhuu. Aamutv:ssä Timo Soinin kanssa kuntalaisten tarpeista oli tänään puhumassa kokoomuslainen kansanedustaja Hanna-Liisa Hemming. Kuulemma hallitus on ottanut pienituloisten tai muuten syrjäytymisvaarassa olevien kuntalaisten asiat hienosti huomioon. Ihan esimerkinkin Hemming antoi. Espoon kaunpunki on hoitanut asiat hienosti ja vieläpä maksaa muiden kuntien palveluita! Voi taivas. Voiko ihminen olla noin tyhmä. Espoo, tuo kaikkien kuntien äiti. Olisi varmaan hyvä hypätä joskus Volvon kyydistä tutustumaan ihan oikeisiin ihmisiin ihan oikeissa pienissä ja keskisuurissa kunnissa, joissa kamppaillaan palvelujen ja taloudellisen tilanteen ristipaineessa.

Toinen minua aamukahvin lomassa "viihdyttänyt" porvaritarina tuli pääministeri Matti Vanhasen suusta. Helsinginsanomien haastattelussa hän pohti, josko pieni- ja keskituloisille voisi sittenkin veronkevennyksissä muutaman rovon kohdentaa. Mahtavaa. Sitten käytiin kuitenkin pienituloisen kimppuun. Vanhanen lupasi laittaa pisteen palkankorotuksille ja inflaation kiihtymiselle. Vanhanen moitti etenkin julkista sektoria halusta nostaa palkkoja muiden tahdissa ja täten inflaation räjähdysmäisestä kasvattamisesta. Lisäksi Vanhanen pohti, miten palkkakehitystä mahtaisi olla mahdollista koordinoida. Hmm.. Onkohan pääministeri koskaan kuullut tupoista. Ai niin. Eihän syyllinen voi oikealta löytyä. EK on kertonut, ettei ole enää kiinnostunut tupoista. Laitetaan sitten vaikka julkisen sektorin piikkiin.

Onneksi kunnallisvaalit ovat tänä syksynä. Yhdessä saamme aikaan muutoksen.

Saturday, August 16, 2008

Maistereita työuraa etsimässä

Olen innoissani, koska minulle tarjoutuu tilaisuus päästä puhumaan vastavalmistuneiden akateemisesti koulutettujen työllistymisestä. Menemme yhdessä Akavan työvoimapoliittisen asiamiehen Heikki Taulun kanssa ylen aamulähetykseen ensi maanantaina. Taustalla on vasta julkaistu Akavan ja Aarresaariverkoston tutkimus, jonka mukaan epätyypilliset ja omaa alaa vastaamattomat työsuhteet vaikeuttavat korkeastikoulutettujen, akaatemisten työuralla etenemistä.

Tutkimus on mielenkiintoinen jatko pari vuotta sitten ilmestyneelle Viisi vuotta työelämässä tutkimukselle. On erittäin järkevää ja tärkeää selvittää asiaa säännöllisesti ja riittävän kattavasti. Nyt ilmestyneessä tutkimuksessa vastausprosentti oli hyvä. Kyselyn avulla tavoitettiin yli puolet 2001 valmistuneista maistereista ja vanhan tutkintojärjestelmän kandidaateista.

Työttömyys viiden vuoden kuluttua valmistumisesta on akateemisten keskuudessa melko pientä. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi onkin noussut niin sanottu laadullinen työllistyminen, eli se, onko työ koulutusta vastaavaa. Melko moni vastasi, ettei ole tai ettei tiedä onko. Ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt ovat jo pitkään toivoneet yliopistoihin ja niiden ohjaamiseen järjestelmää, jolla mitataan laadullista työllistymistä. Se olisi erityisen tärkeää aloituspaikkojen mitoittamisessa. Yhtä tärkeänä näen laadullisen työllistymisen mittarit koulutusten sisältöjen, tavoitteiden ja osaamiskuvausten määrittelyssä.

On itsestään selvää, ettei nykyinen työlämä vastaa enää samalla tavalla akateemisesti koulutettujen odotuksiin, kuin esimerkiksi 20-vuotta sitten, jolloin maistereita valmistui huomattavasti vähemmän. Työelämän ja koulutuksen yhteen nivomiseen on vaikuttanut etenkin ammattikorkeakoulusektori ja -järjestelmä, joka luotiin 1990-luvulla. Työelämästä lähtee vähemmän korkeastikoulutettuja kuin sinne on tulossa. Tämä aiheuttaa monelle alalle kohtaanto-ongelmia.

Aloituspaikkoja korkeakouluissa on pystyttävä vähentämään. Ei ole kenenkään etu kouluttaa turhaan. Toiseksi myös yliopistotutkintoihin on sisällytettävä yleisiä työelämän taitoja. En näe, että yleisten työelämävalmiuksien, kuten taloushallinnon, projektien ja atk-taitojen osaamisen lisääminen vaarantaisi perinteistä käsitystä ylimpään ja ajankohtaisimpaan tieteeseen perustuvasta opetuksesta. Olen esimerkiksi omassa työssäni toiminut määrätietoisesti ylioppilaskunnan linjan mukaisesti edistääkseni sitä, että näiden taitojen opetusta lisätään pakollisina kaikkiin tutkintoihin. Osittain huutoon on jo vastattu. Loppu on kovan työn takana.

Moni valmistuneista ei osannut vastata siihen, vastaako nykyinen työ omaa koulutusta. Tällöin voidaan olettaa, ettei vastaaja tunnista omaa osaamistaan eikä koulutuksensa antamaa henkistä pääomaa. Tähän voidaan vastata kuvaamalla tutkintojen sisällöt ja osaamistavoitteet mahdollisimman tarkasti. On sekä yliopiston, opiskelijan että työnantajan etu, että valmistuttuaan henkilö tietää, mitä hän osaa.

Mitä sitten tulee kokoomuksen lääkkeeseen nuorten työurien helpottamisesta, jota ministeri Hyssälä (kesk) esimerkiksi lähti komppaamaan, niin en kannata. Ehtojen heikentäminen ansiosidonnaisen osalta ei ole vastaus siihen, että vastavalmistuneiden korkeastikoulutettujen epätyypilliset työsuhteet tai työttömyysjaksot poistuisivat. Ylipäänsä keppi ja tiettyjen ryhmien eriarvoistaminen on mielestäni politiikkaa, joka tekee enemmän haittaa kuin hyötyä. Työvoimapoliittisia toimia on kehitettävä. Mitä jos kokeiltaisiin välillä porkkanaa ihan kaikkien ryhmien ja ikäluokkien kohdalla?

Mutta mitä tekisin itse? Olen ylioppilaskunnassa töissä. Minulla on vakituinen työsuhde. Valmistun maisteriksi syksyn aikana. Työni ei mielestäni vastaa tutkintoni antamaa osaamista ja oppimaani. Lähtisinkö siis vakituisesta työsuhteesta työttömäksi hakemaan oman alan töitä. Enpä usko. En vaikka elän yksin. Kun otetaan vielä huomioon, että monella valmistuneella on perhe, mahdollinen asuntolaina ja velat, ei työttömäksi heittäytyminen sen kustannuksella, että odottaa oman alan töitä ja sitä kautta parempaa työuraa, ole oikeasti useinkaan realistinen vaihtoehto.

Mitä sitten pitäisi tehdä. Mielestäni työelämää ja akateemisia tutkintoja pitää kehittää käsi kädessä. Työttömyysturvaa heikentämällä ei työllistetä yhtään maisteria. Akateemisesti koulutettujen täytyy puolestaan oppia tunnistamaan omaa osaamistaan ja myymään sitä. Oman alan vakituinen työpaikka kelvannee kenelle tahansa. Sitä ennen kunkin on tehtävä henkilökohtaisia valintoja sen suhteen, miten siihen tähtää.

Tuesday, August 12, 2008

Oikeudenmukainen verotus on valinta

Hallitus on sitoutunut keventämään lisää verotusta nykyisellä kaudellaan. Enää keskustellaan siitä, miten kevennykset ajoitetaan. Vasemmalta on yritetty ehdottaa, että kevennykset kohdennettaisiin järkevästi pieni- ja keskituloisille. Porvaria tämä ajatus ei tietenkään miellytä. En ymmärrä miksi. Kaikkein suurituloisimmat, porvaripuolueita äänestävät, eivät tuloveroja paljon maksele kuitenkaan. Heillä tulot tulevat jostain ihan muualta, kuin progressiivisesti verotettavasta palkkatulosta.

Eläminen kallistuu koko ajan. Ruuan hinta jatkaa nousuaan, asumiskustannukset eivät pysy kurissa vuokrien ja toisaalta korkojen noustessa. Inflaatio syö palkankorotuksia, jotka muutenkin hyödyttävät epäoikeudenmukaisen epätasaisesti. Aloilla, joissa korotukset jäivät esimerkiksi tälle vuodelle alle kolmen prosentin ovat jo nyt reaalisesti viime vuodesta jäljessä. Toisin sanoen, pieni- ja keskituloisille jää nyt vähemmän rahaa käyttöön, kuin viime vuonna.

Keskituloisten köyhdyttäminen pienituloisten köyhtyessä samalla entisestään on typerintä politiikkaa, mitä hallitus voi tehdä. Tuloerojen kasvattamisen pysäyttäminen tulee tehdä nyt. Se voidaan aloittaa veronevennyksillä, jotka kohdennetaan niitä eniten tarvitseville ja niistä eniten hyötyville. Samaan aikaan suurituloisimpien, kuten lääkärien ja lakimiesten verokeplottelu tulee estää. Jokainen maksakoon veroja samojen periaatteiden mukaisesti.

Saturday, July 19, 2008

Arjen hallintaa vaikeissa olosuhteissa

Loma tekee tehtävänsä. Jo kahden asian suorittaminen samaan aikaan tuottaa ongelmia. Keitin makaroonia ja paistoin kanaa. Ihmettelin aikani, miksi vesi ei ala kiehumaan ja kanat vain palavat. No, kahden levyn säätäminen ei varmasti ole kenellekään helppoa.

Olen ollut nyt neljä ja puoli viikkoa lomalla. Gradukirjoja olen toki hakenut kirjastosta, mutta osaamispääomaa ei vielä ole ehtinyt kertymään. Pino lattialla pölyttyy ja olen lomallani katsonut yhdet uutiset sekä selannut yhden hesarin läpi. En ole muistanut käydä kaupassa ja olen tappanut äidin ulkokukkaset, joita hän pyysi kastelemaan edes kerran.

Olen onnellinen, koska olen osannut viettää mukavaa lomaa ja tavannut paljon vanhoja kavereita. Olemme muistelleet ehkä enemmän kuin koskaan elettyä elämää ja pohtineet yhdessä tulevaa. 27-vuotiaana tulee ilmeisesti aika, jolloin haluaa vielä tehdä jotain uutta. Vaikka 30 on yksi luku muiden joukossa, se tuntuu rajalta, jonka ylittämistä haluaa venyttää.

Palaan töihin kahden ja puolen viikon kuluttua. Siihen mennessä arjen asioiden hoitamisesta olisi saatava kiinni. Olenkin jo pärjännyt paremmin. Hain neljän päivän postit laatikosta ja kastelin kukkaset. Sateen jälkeen tietenkin.

Sunday, July 6, 2008

Home Sweet Home?

15 vuorokautta, yli 7000 kilometriä, monta ihanaa kaupunkia, aurinkoa, teguilaa.. Ihana loma takana, aikaerosta toipuminen menossa. New Yorkista alkanut ja Los Angelesiin päättynyt matkamme sisälsi niin paljon erilaisia kokemuksia, elämyksiä ja nähtävyyksiä, ettei sitä ole helppo pukea sanoiksi. Haaveilin pitkään matkasta USAn halki ja nyt se on ohi. En olisi uskonut, että kaipaus takaisin olisi näin kova. Vaikka amerikkalainen unelmiin ja kulutukseen perustuva elämäntapa on monen mielestä kestämätön, viihdyn siinä. Myönnän sen.

Pilvenpiirtäjiä ja pääkaupungin "sykettä"

New York on pakko kokea uudelleen. Empire State Buildingin katolla tuntee itsensä aika pieneksi ja ymmärtää jotenkin oman vaatimattoman paikkansa maailmassa. Manhattanin pilvenpiirtäjät saavat myös kadulla häkeltymään ja katseen kääntymään väkisin ylöspäin. Central Parkin vehreys auttaa rentoutumaan. Juoksemaan meistä ei tietenkään aitojen newyorkilaisten tapaan ollut. Ehkä seuraavalla kerralla pakkaan lenkkarit mukaan ja hyppään juoksijoiden sekaan. Olut puolestaan maistui Vapauden patsasta katsellessa ja auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta melko hyvältä.

Washingtonissa kävimme tietysti katsomassa kuuluisat nähtävyydet Valkoisen talon, The Washington Monumentin, Jefferson Memorialin ja Abraham Lincolnin patsaan, Vietnamin veteraaneille tehdyn muistoseinän ja Capitol Hillin. Viivyimme kaupungissa yhden iltapäivän ja alkuillan. Lomalentoja en kuitenkaan ole ihan heti varaamassa takaisin. Hieno paikka, melko virkamiesmäinen, joten nähty.

Maisemia, moottoritietä ja Atlanta eli CNN

Washingtonin jälkeen suuntasimme yöpymään pikkukaupunki Front Royaliin ja sieltä aamulla Appalakkien vuorille. Ajoimme Skyline Driveä pitkin Shenandoahin kansallispuiston läpi. Upeita näkymiä riitti, mutta kovin montaa villieläintä ei minun silmiini osunut. Matka jatkui nopeammin edettävää moottoritietä pitkin kohti Atlantaa, jossa nautimme aamupalasta vehreässä ja kuumassa Lakewood parkissa ja tutuistuimme CNN:n uutislähetysten tekemiseen. Lämpötila alkoi nousta tässä vaiheessa yli kolmenkymmenen. Osavaltioista olimme kahdeksannessa.

Läpi Alabaman matkalla Lousianaan, kuulostaa huisilta

Osavaltioita halkoessamme ehti miettimään aika paljon kaikenlaista. Aika moni mielikuva eri paikoista perustuu kirjoihin ja elokuviin. Maisemia ja tunnelmia, joita autosta nyt saattoi aika vähän aistia, ei pysty kuvaamaan. Ne pitää nähdä. Moni paikka oli juuri sellainen, millaiseksi sen oli kuvitellut. Esimerkiksi Alabama. Kauhea paikka, kauheita ihmisiä.

Pääsimme tiistai-illaksi perille New Orleansin raskalaiskortteleihin. Meno Bourbon streetillä oli hullua kuin Las Vegasissa. Baarista ostettiin juomaa mukaan, jonka kanssa kaduilla sai kävellä ja baaria vaihtaa miten halusi. Alkoholia ei oltu säästelty ja sen meistä varmasti jokainen seuraavana aamuna hikisessä helteessä sai tuntea nahoissaan. Onneksi aikaero ei enää tässä vaiheessa vaivannut ja jaksoimme juhlia aamun puolelle. Paikka oli siisti ja laitettu kuntoon kahden vuoden takaisen hirmumyrskyn jäljiltä. Aivan mahtavaa! Tai siis AWESOME!

Kiertelimme New Orleansissa seuraavaan iltapäivään. Talot olivat kauniita ja ruoka hyvää. Ennen seuraavaa etappia pysähdyimme vielä kammottavalla hautausmaalla kaupungin kupeessa, jossa ruumiit haudataan maan päälle. Iltapäivä oli sateinen ja kolkko, oloni hautausmaalla vähintäänkin karmiva.

Don´t mess with Texas

Ihanasta New Orleansista jatkoimme matkamme puolivälietappiin San Antonioon. Yövyimme jälleen uudessa ihan kivassa motellissa, joissa ei matkan aikana eroja juuri nähty. (El Pason Budgetlodgea ei lasketa.) San Antoniossa vietimme kaksi yötä, joten tässä vaiheessa oli aika myös vähän huilata. Vietin rauhallisen iltapäivän vesipuistossa, jossa minua edelleen hämmensi amerikkalaisten häveliäisyys. Naisten pukuhuoneessa vaatteet ja suihkussa käyminen pitää hoitaa verhojen takana yksityisesti. En halunnut loukata USAn valiokansaa texasilaisia, joten toimin kuten hekin ja tyhmältä tuntui. Vesi oli kuitenkin ihanan lämmintä ja Texasin aurinko poltti suoraan ylhäältä 40 asteisesti. Ei paha. Illalla söimme River Walkilla. Oskun kanssa keskityimme tosin enemmän olennaiseen, eli tilasimme yli litran kokoiset margaritat, kuten asiaan kuului. Seuraavana aamuna matka läpi valtavan kokoisen Texasin jatkui.

El Paso, USA-Ciudad Juarez, Meksiko

El Pasoon tutustuimme lähinnä moottoritien varressa sijainneen meksikolaistyylisen ravintolan kautta. Seuraavana aamuna pakkasimme auton ja ajoimme rajalle. Meksikon puolelle mentäessä riitti 30 sentin tullimaksu, passeja ei kukaan kysellyt. Kävelimme siis sillan yli täysin toiseen maailmaan. Rajan toisella puolella kaikki oli mahdollista. Kaikkea sai ostaa kadulta tai apteekista tai taksi olisi vienyt minne tahansa hankkimaan rahalla mitä vaan voi kuvitella ostavansa. Ihmisiä oli paljon, ilma oli kuuma ja meteli kova. Kävelimme kojujen peittämiä ja vähemmän vilkkaita katuja muutaman tunnin ajan. Joimme muutamat oluet ja söimme aitoja meksikolaisia nachoja. Osuimme myös hääseremoniaan. Tilanne oli rento ja meille absurdi. Varmasti vihitystä parista tulee onnellinen. Ainakin sukua, ystäviä ja kylänmiehiä riitti todistamaan tapahtumaa.

USAan paluukin sujui kivuttomasti, tosin jonottamista ja kysymyksiä piti nyt sietää. Tullimaksu, muistaakseni 35 senttiä maksettiin automaattiin Meksikon puolella. Sillan jälkeen tulimme verkkoaita- ja piikkilankaviidakkoon, jossa ei tehnyt mieli tehdä yllättäviä liikkeitä. Tullimies kysyi minulta ennalta arvattavia kysymyksiä, mitä olen ostanut, miksi olin Meksikossa, minne menen ja mistä tulen. Hän tuntui olevan aidosti huolissaan siitä, että olin ollut rajan takana ja käski pitää huolta itsestäni jatkossa. Mietin asiaa muutaman hetken, mutta en osannut murehtia. Jos ei koskaan uskalla mihinkään mennä tai mitään tehdä, ei mitään näekään. Meksikoon voisin mennä uudelleen. Rento elämäntapa ja lämmin ilmasto houkuttavat.

Phoenixin kuumuus

Kaupungit pullahtavat moottoritien varteen aina vähän yllättäen. Ensin alkaa alue, joka on täynnä autokauppoja ja amerikanliput liehuvat tien varressa. Sitten tulee korkeita taloja ja sitten se on ohi. Suora moottoritie jatkuu ja jatkuu. Teiden suunnittelijoilla ei tuossa maassa ihan valtavasti ole suunniteltavaa. Lähinnä on osattava pitää viivotin suorassa. Ja tilaa riittää. Sitä näimme enemmän kuin tarpeeksi.

Phoenixiin, Arizonaan päätimme ajaa lopun matkaa pienempää maisematietä. Alku ei vaikuttanut muuttavan tilannetta, sillä edessä oli 50 mailin mittainen suora. Maisema oli tosin mykistävä. Tien varressa ei ollut muuta kuin kaunista luontoa ja muutamia nopeasti ohitettavia pikkukaupunkeja. Tie taisi olla Skyline Driven ja länsirannikon 1-tien ohella ainoa kaksikaistainen, jota ajoimme. Kaikkialle, minne menimme, oli vähintään kaksi kaistaa samaan suuntaan. Hermoja ei siis ainakaan autoillessa juuri koeteltu. Mitä nyt aika kävi silloin tällöin pitkäksi.

Matka jatkui henkeäsalpaavana. Tie mutkitteli vuoristossa. En ole eläessäni ajanut missään niin mielettömässä paikassa. Ja sitten olimme perillä. Phoenix on erilainen kaupunki, joka sijaitsee kokonaan laaksossa. Ja tuossa laaksossa on kuuma! Päivällä lämpötila nousi 45 asteeseen.

Illalla kävimme paikallisen rikkaan nuorison suosimassa baarissa. Olin luultavasti ainoa nainen, jolla ei ollut meikkiä ja muutenkin olimme kuin tuhkimot satulinnassa. Väärässä paikassa. Seuraavana aamuna kiersimme lyhyesti rikasta Scottsdalea, katsoimme jalkapalloa ja otimme aurinkoa. Eli pojat katsoivat jalkapalloa ja minä otin aurinkoa. Iltapäivällä jatkoimme odotettua matkaa kohti ihanaa Kaliforniaa.

West Coast

Jälleen satojen kilometrien jälkeen majoituimme motelliin Los Angelesin länsipuolelle, josta olisi aamulla helppo jatkaa matkaa rannikkoa pitkin kohti unelmien kaupunkia San Franciscoa. Tie kulkee lähes rannikon myötäisesti tai ruosteisten kukkuloiden välissä. Noita mahtavia maisemia katsellessa aika tuntui pysähtyvän ja arki menettävän merkityksensä. Ehkä niin kävikin.

1-tie oli Kalifornian metsäpaljon takia poikki, joten sattuma vei meidät vieläkin huikeammalle seikkailulle pienelle vuoristotielle satojen metrien korkeuksiin. Penkkaa ei tien vieressä juuri ollut, joten välillä tuntui että suistumme rotkoon. Meri näkyi vuorten takaa ja puiden latvat jäivät kauas alas. Kokemuksen kuvaamiseen ei riitä sanoja.

Ennen isommalle 101-tielle tuloa pääsimme vielä ajamaan armeijan harjoitusalueen poikki. Portilla asiallisesti käyttäytyvä militanttihenkilö kysyi kaikkien henkilöllisyystodistukset ja vuokra-automme paperit. Alue oli mielenkiintoinen, tosin harjoitukset olivat ilmeisesti siltä päivältä ohi, koska ohjuksia emme nähneet tai kuulleet.

San Franciscon 46 kukkulaa

Olin odottanut kuusi vuotta pääsyä takaisin kaupunkiin, johon rakastuin ensi kosketuksella. Ajaessamme Golden Gate Bridgeä pitkin valokuvauspaikalle olisin voinut itkeä onnesta. Tunne kotiinpaluusta oli mykistävä. San Francisco on kaunis ja sen välitön tunnelma helposti aistittavissa. Vaikka maanantai-ilta kaupungissa oli hiljainen, nautin joka hetkestä. Seuraavan päivän vietimme kukkuloita ylös alas kävellen ja toinen toistaan kauniimmista rakannuksista nauttien. San Francisco on siitä hieno kaupunki, että siellä asutaan. Pilvenpiirtäjien reunoilla on vieri vieressä upeita parikerroksisia taloja. Jokainen katu on hyvin suunniteltu ja miellyttävä. Täällä voisin asua.

Upea matkan päätös Los Angelesissa

San Franciscosta hurautimme mielettömään Los Angelesiin, jossa vietimme loppulomamme kolme päivää. Tässä vaiheessa aikaa oli ostoksillekin. Kurssi oli meille edullinen ja hinnat muutenkin alhaalla. Äiti nauroi, kun kerroin ostaneeni vain neljät kengät ja kaksi laukkua. Myös Old Navyn kokoelmat tuli koluttua. Luottokorttilaskua odotellessa on hyvä kuitenkin vielä palata Hollywoodiin.

Juhana halusi ottaa lomasta kaiken irti ja ajaa Corvetella pitkin Mulhollandia ja Hollywoodin katuja. Tämän jälkeen arki Suomessa tuntuisi ehkä vielä mitäänsanomattomammalta, mutta kotiin tultaisiin jälleen yhtä kokemusta rikkaampana. Ja olihan se mahtavaa. Tätä lisää kiitos!

Seuraavana päivänä lounastimme Oskun kanssa Sunset Boulevardin varressa Sunset Plazalla kalliiden merkkiliikeiden kupeessa. Ajoimme myös läpi Hollywood Boulevardin, jonne tähdet ovat saaneet omat tähtensä ja parhaat painaa käden jälkensä sementtiin turistien kuvattavaksi. Olo oli epätodellinen. Kevyt ja onnelllinen, mutta epätodellinen. Viimeistä lomapäivää, Itsenäisyyspäivää vietimme Manhattan Beachillä ja itäisessä Los Angelesissa, Wattsissa ja Comptonissa ajellen. Wattsissa on kierrätysmateriaalista tehty nähtävyyskin. Enemmän meitä taisi kierolla tavalla kiehtoa kuitenkin Burger Kingin tiskin päällä ollut luodinkestävä pleksi, josta Osku tietysti nappasi kuvankin.

Autopaljoutta, moottoriteitä, upeita maisemia, innostuneita ihmisiä, halpaa pikaruokaa ja laihaa kevytolutta, josta en tosin pitänyt. Tuota kaikkea se oli. Ja paljon enemmän. Haluan kiittää Juhanaa järjestelyistä, Oskua matkan tallentamisesta kuvina ja Mikkoa viilipyttymäisestä tuomaroinnista visojen aikana. Ikimuistoinen matka taittui upeasti teidän kanssanne, hyvät ystävät. Iso ja lämmin kiitos.


Thursday, June 19, 2008

Hullunkurinen perhe Amerikkaa valloittamassa

Vapun tienoilla syntynyt mieletön päätös Road Tripistä on kohta totta. Hullunkuriseksi perheeksi ristitty konklaavimme, eli minä, Juhana, Mikko ja Osku istumme huomenna koneeseen ja laskeudumme New Yorkiin. Tarkoituksena olisi ajella Washingtonin ja Atlantan kautta kohti eteläisiä kaupunkeja New Orleansia, San Antoniota ja El Pasoa. Phoenixin jälkeen testataan istumalihaksia ja suunnataan San Franciscoon tai suoraan Los Angelesiin. Tosin matkasuunnitelma on jo nyt muuttunut yhtä monta kertaa, kuin on matkustajiakin, joten katsotaan nyt minne matka vie. Tiukkoja suunnitelmia emme ole muutenkaan tehneet, vaan annamme virran viedä. Ainoa pakollinen etappi on ehtiä heinäkuun 4.päivän illaksi Los Angelesin lentokentälle.

On hienoa palata tuohon valtavaan mahdollisuuksien maahan kuuden vuoden tauon jälkeen. Olen tosin monesti vannonut, etten USAhan enää mene, mutta onneksi lupaukset ja valat on tarkoitettu rikottaviksi. Pieni mutka nyt voi edelleen tulla matkaan, mikäli edellisen kerran laiton oleiluni maassa käy ilmi. Käytännön asioilla on onneksi tapana järjestyä ja hymyilemällä sekä hyvällä käytöksellä pääsee yleensä pitkälle. Niiden tuottaminen huomenna ei pitäisi olla ongelma. Saa nähdä. Nyt pakkaamaan!

Friday, June 6, 2008

Apua ja tukea ihmisen tarpeista käsin

Valmistuttuaan nuori ihminen tekee mielummin töitä urheilijan tai hyvin liikkuvan ihmisen kuin vaikka mummun tai vaarin kanssa. Näin totesi uutta Sport-ammattikorkeakorkeakoulua havitteleva Tampereen urheilijahierojakoulun rehtori Mikko Nurmi tänään Helsingin Sanomissa. Varmasti onkin mukavampi tehdä töitä kauniiden ja hyvinvoivien ihmisten kanssa kuin ottaa vastaan vammaisen, sairaan tai vanhuksen huutoa tuskassa, jota kivut, masennus ja epätoivo usein aiheuttavat.

Helsingin kaupunki maksaa toimintaterapeuteilleen 2098 euroa lähtöpalkkaa. Toimintaterapeutin virkoja on 30. Toimintaterapeutti tekee lääkärien, hoitajien ja fysioterapeuttien kanssa arvokasta työtä kuntoutujien, vammaisten, sairaiden ja vanhusten eteen. Omatoimisuuteen pystyviä tuetaan pärjäämään kotona. Autettavia autetaan elämään mahdollisimman hyvää elämää kuntoutumisen eri vaiheissa tai elämän lopputaipaleella. Tätä työtä arvostetaan palkassa ja virkojen määrässä katsottuna hävettävän vähän. Samaan aikaan puuhataan valmiiksi hyvinvoivien ihmisten hyväksi, kun mummut ja vaarit makaavat vaipoissaan odottamassa auttajaa.

Tätäkö me todella haluamme? Hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut alkavat olla siinä jamassa, ettei niitä voi tätä nykyä enää ylpeydellä esitellä. Oma mummuni makaa neljättä viikkoa sairaalassa ja pelkää koko ajan. Hän pelkää pääseekö vessaan, syöttääkö kukaan, laitetaanko hänet vielä jonnekin pahempaan paikkaan. Ulkona tai sairaalan kanttiinissa hän ei ole päässyt käymään kertaakaan. Elämänhalua etsitään huonetovereiden kanssa rutiineista, joita sairaalassa rytmitetään lähinnä ruokailujen avulla. Kenelläkään ei ole aikaa jutella ja kysyä kuulumisia. Huoneessa on käsinkosketeltava epätoivon tunnelma. Kuolemaa tunnutaan odottavan yhdessä.

Mummun huoneen seinällä on ohjeistus omatoimisuuteen kannustamisesta. Tämä tarkoittaa käytännössä lähinnä sitä, että hoitaja kiireiltään huikkaa mummuille, että nouskaas ylös. Itse pitää nousta ja syödä. Jos syöminen ei onnistu, ruoka viedään pois. Minusta on hyvä, että vanhuksia ja sairaita kannustetaan omatoimisuuteen. Jonkun on kuitenkin ehdittävä tukemaan sitä henkilön tarpeiden mukaan. Autettavaa on ehdittävä auttamaan, tuettavaa tukemaan.

Meidän on tehtävä kunnissa sellaisia arvovalintoja, että auttavaa henkilökuntaa on kaikkialla riittävästi. Helsingissä on meneillään yritys toimintaterapeuttien virkojen lisäämisestä. Toivottavasti lautakunnassa on rohkeutta päättää oikein, kun asia sinne asti ehtii.

Thursday, April 24, 2008

Pala itsestäni

Timo on jo pari kertaa muistutellut blogin päivittämisestä. Olen ollut viime aikoina aika uupunut ja ideoita tekstiksi ei ole syntynyt. Päätinkin terapeuttisessa mielessä kirjoittaa vähän itsestäni.

Olen viimeisen vuoden aikana joutunut valitettavan usein pohtimaan, kuinka paljon ihminen jaksaa kantaa vastoinkäymisiä. Aika usein on myös tullut todettua, että tästä ei ainakaan voi huonommin mennä. Joka kerta on mennyt. Kun vuosi sitten oma avioliittoni kaatui ja tärkein tukiverkko, jolle elämäni olin rakentanut hävisi, olin pitkään hukassa. Olen sitä edelleen, eikä valoa tunnelin päässä aina näy.

Oman pitkän suhteeni kanssa samaan aikaan päättyi vanhempieni liitto. Lapsuuteni kotia ei enää periaatteessa ole olemassa, eikä äidin ja isän huomaan pääse turvaan samalla tavalla kuin ennen. En saanut yksinäisyyteni pahimpina aikoina tukea sieltä, josta olisin sitä eniten tarvinnut. Olenkin kuin pieni lapsi, joka ei ole ensimmäisinä kuukausinaan saanut riittävää perushoitoa. Perhepiiriini on pitkin kulunutta vuotta tipahdellut hiljalleen uusia surullisia uutisia. En voi olla kysymättä, mikä tarkoitus tällä kaikella on?

Viime syksynä hain apua YTHS:ltä. Pääsin juttelemaan erikoissairaanhoitajan kanssa, koska jonot psykologille olivat tietysti pitkiä. En aluksi pitänyt siitä, että minut pakotettiin ajattelemaan asioita. Pikku hiljaa puhumisen muuri vähän hälveni. Neljännen kerran jälkeen terveydenhoitaja kuitenkin totesi, ettei aikoja enää tarvita. Kuulemma näytin voivan jo hyvin. Käteeni jäi kolme purkillista lääkkeitä sekä kasa käsittelemättömiä asioita.

Puhun asioistani liian vähän ja liian harvoille. Parhaat ystäväni ovat muka kaukana tai työkavereitani. Tilanne on vähän hankala, kun työtä ja omaa elämää haluaisi suojella toisiltaan. Puhuminen niille, joiden kanssa teen töitä päivittäin, on erittäin vaikeaa. Silti haluan koko ajan, että joku huomaisi ja auttaisi. Tiedän, olen vaikea.

Olen viime aikoina purkanut pahaa oloani lähinnä muiden asioiden lomassa ja etenkin töissä. Se ei ole missään nimessä ollut tarkoitukseni eikä järkevää. Olen käytökselläni saanut karkotettua ihmisiä läheltäni ja heidätkin voimaan huonosti. Olen todella pahoillani tästä. Siitä olen kuitenkin iloinen, että olen oppinut paljon itsestäni ja rajoistani. Tiedän, että minusta tulee tämän kaiken jälkeen vähän parempi ja vahvempi ihminen. Aikaa se kuitenkin ottaa, toivottavasti sitä vielä on.

Kiitos teille kaikille, jotka olette tukeneet ja kestäneet minua. Arvostan sitä suuresti, vaikka en varmasti aina sitä näytä.


Sunday, April 6, 2008

Täydellinen maailma?

Yhteisvastuukeräyksen kohde on tänä vuonna kehitysvammaisten työllistyminen. Aivan mahtavaa, että asia on nostettu esiin! Moni kehitysvammainen pystyy tekemään töitä, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Ylen Aamusydämellä ohjelma esittelee kehitysvammaisia nuoria, jotka ovat jo työllistyneet. Kannattaa katsoa, tulee hyvälle mielelle.

Kun yhteisvastuukeräys alkoi, Helsinginsanominen nettisivuilla käytiin keskustelua siitä, onko oikein, että vammaiset saaavat töitä, kun kaikki terveetkään eivät saa. Ensinnäkään vammaisuus ei ole sairaus ja toiseksi, kenellä on oikeus määritellä työhön kelpaavat ja ei-kelpaavat jonkin ominaisuuden mukaan?

Vammaisuus on asia, joka pelottaa ihmisiä. Lääketiede on kehittynyt pitkälle ja seulontojen avulla mahdollisesti vammaisena syntyvät lapset pystytään melko helposti tunnistamaan. Nämä testit eivät kuitenkaan ole täysin varmoja ja abortteja tehdään myös ns. terveille lapsille vammaisuuden pelossa. Ihminen leikkii jumalaa, ottaessaan käsiinsä vallan määritellä, kenellä on oikeus syntyä tähän maailmaan.

Suomessakaan ei tarvitse mennä kovin pitkälle ajassa taaksepäin, kun rotuopin mukaisesti vammaisia steriloitiin ja suljettiin laitoksiin. Joskun tuntuu, että elämämme edelleen aikaa, jolloin ihmiselle kelpaa vain täydellisyys. Lapsen tulee olla kaunis ja virheetön, puolison ja parisuhteen pitää olla jotain ihmeellistä päivästä toiseen, elämässä pitää menestyä työn ja hyvien tulojen kautta jne.

Kun ihminen tavoittelee täydellisyyttä, hän menettää taidon elää ja olla onnellinen. Täydellinen maailma saavutetaan lopettamalla täydellisyyden tavoittelu. Täydellisyyden, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Aloitetaan vaikka siitä, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä tähän maailmaan ja jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä työtä.





Thursday, April 3, 2008

Muutama ajatus prostituutiosta

Luin sairaslomalla ajankulukseni pitkään kirjahyllyssä lojuneen artikkelikokoelman ”Rajat ylittävä prostituutio. Globaalien toimintamallien muuttuminen.”. Susanne Thorbekin ja Bandana Pattainakin toimittama teos ei sorru syyttelyyn eikä tekopyhyyteen, kuten lupaa. Tarkoitus on herättää keskustelua vaikeasta asiasta harkitsevasti ja humaanisti suhtautuen.

Kysymykset siitä, saako nainen tai mies myydä omaa ruumistaan ja onko se koskaan vapaaehtoista, eivät ole yksiselitteisiä. Ihmiskauppa on ehdottomasti tuomittavaa ja sen kitkemiseksi tulee ponnistella maailmanlaajuisesti. Vaihtoehtoja prostituutiolle on tarjottava ja prostituutiosta irrottautumiseen tulee antaa mahdollisuuksia. Typerin lukemani kommentti eräältä seksiä ostaneelta mieheltä liittyi siihen, että on hyvä asia kun asiakkaita, jotka suostuvat maksamaan seksistä, riittää ja täten kurjissa oloissa eläviä naisia (prostituoituja) voidaan auttaa. Ihmiskaupan uhreja ei todellakaan auteta lisäämällä kysyntää.

Mietin sitä, miltä tuntuisi myydä itseään tai ostaa seksiä toiselta. Monia ajatus puistattaa. Ne, jotka vaativat sekä seksin oston, että myymisen kieltämistä vetoavat siihen, ettei nainen tai mies myy seksiä koskaan vapaaehtoisesti. Entä voiko seksin ostamisessa ja myymisessä vain toinen puoli olla kriminalisoitua? Jos nainen tai mies haluaa myydä seksiä ja se on laillista, miksi sitä ei saisi ostaa?

Toinen puoli kriminalisointiongelmaa on toki kysymys siitä, milloin seksiä myydään vapaaehtoisesti. Ja mitä vapaaehtoisuus tässä tarkoittaa? Ainakin tietysti sitä, että kolmas osapuoli ei ota välistä rahaa ja pakota seksin myymiseen. Mutta onko seksin myymiselle aitoja vaihtoehtoja? Jos siihen ei pakota toinen ihminen, siihen voi pakottaa esimerkiksi taloudellinen tilanne. Lisäksi tulot prostituutiosta ovat monta kertaa hyviä ja myös tähän jää kiinni.

Mikä sitten on seksin myymistä? Vain se, kun antaa ja ottaa rahaa? Entä jos pari on seksisuhteessa ja toinen ostaa toiselle lahjoja tai auttaa saamaan vaikka työpaikan? Monessa rakkaussuhteessakin seksi näyttelee suurta roolia siinä mielessä, että sen avulla toinen osapuoli voi melko helposti kiristää toista, jolloin seksistä tulee ikään kuin kauppatavaraa.

Seksin myyminen ja ostaminen eivät liity vain niin sanotusti punaisten lyhtyjen alueille. Niiden kriminalisointi ei myöskään ole yksiselitteistä. En silti usko, etteivätkö kaikki vaihtaisi prostituoidun ammattia tai lopettaisi seksin antamista rahaa tai muuta hyötyä vastaan, jos olemassa olisi vaihtoehto. En silti osaa vastata siihen, miltä seksin myymisen tai ostamisen pitäisi tuntua. Tähän voi vastata vain henkilö, joka on niin tehnyt. Siitäkin huolimatta, että ympäröivä yhteiskunta ja muut ihmiset ovat aina pyrkineet sen määrittelemään.

Tuesday, April 1, 2008

Elämää säkissä?

Uskomatonta, että Ilkka Kanerva erotettiin tehtävistään ulkoministerinä. Katainen ei suostunut myöntämään, että medialla olisi ollut osaa asiaan, vaan hän koki tehneesä päätöksen itse. Kanervan luottamus oli kuulemma mennyt.

Olkoonkin, että Kanervalla on vähän ongelmia. Mutta kukapa meistä ei olisi muutamaa tekstiviestiä joskus lähettänyt. Olisi varmaan järkevää, että minäkin pyydän varmuuden vuoksi anteeksi niiltä ystäviltäni, joille lähetetyt viestit ovat ylittäneet sopivuuden rajan. Käytetäänkö niitä minua vastaan, jos minusta joskus tulee jotain?

Median valta on suuri. Päättyykö tämä niin, ettei korkeille paikoille uskalleta enää nostaan ketään, jolla on niin sanotusti elämää? Onko parempi, että elämme säkissä, jotta voimme olla nyt ja jatkossa uskottavia työssämme? Ei se nyt hyvänen aika voi niin olla. Ihmisiähän tässä ollaan. Media on aikoja sitten halunnnut unohtaa sen.

Friday, March 28, 2008

Tahtoa ja tietoa Bulgariaan

Koska kevät tuo tullessaan ikävää valoisuutta, olin lauantai-aamuna hereillä jo seitsemän aikaan. Päivä sai vähän kurjan lähtölaukauksen, kun katsoin viikolla esitetyn dokumentin Bulgarian Mogilinon lastenkotiin hylätyistä lapsista.

Kaikki Mogilinon lapset olivat vammaisia. Vanhemmat olivat hylänneet heidät, eikä kenelläkään ollut toivoa kotiin paluusta tai pääsystä uuteen kotiin. Lapset oli luokiteltu koulutuskelvottomiksi, joten heille ei opetettu laitoksessa mitään. Lisäksi lapset oli luokiteltu laitoksen sisällä ainoastaan makaaviin ja käveleviin. Kaikkia lapsia vammaisuuden asteesta tai laadusta huolimatta hoidettiin samalla tavalla. Hoito tässä tarkoittaa pikaista syöttämistä ja pesulla käyttämistä.

Brittiläinen kuvausryhmä vieraili laitoksessa useita kuukausia. Tällä välillä osa lapsista kuoli, suurin osa taantui entisestään. Mogilinon lastenkodin johtaja kertoi, että syy huonoon tilaan on osaamattomissa ja laiskoissa hoitajissa. Hän itse kertoi tehneensä hyvää työtä esimerkiksi hankkimalla laitokseen kasettisoittimia, televisioita, huollattamalla kuntosalin ja ostamalla uima-altaalle aurinkovarjoja. Lapset eivät koskaan käyneet ulkona, eikä heidän kanssaan tehty mitään. Kuntoutus ei kuulunut laitoksen ohjelmaan.

Bulgarian edelleen toiminnassa olevissa 140 lastenkodissa, jotka vastaavat tasoltaan Mogilinoa, on yhteensä 8600 lasta. Noilla lapsilla ei ole mitään toivoa paremmasta. Periaatteena on, ettei aikaa ja rahaa tuhlata heidän kouluttamiseensa. Monet lapsista oppisivat puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan, jos heille suunnattaisiin oikeanlaisia tukitoimia.

Bulgarian lastenkotien vammaisia lapsia varten on perustettu avustusjärjestö, jonka keräämillä tuotoilla on voitu auttaa osaa lapsista. Lastenkodeissa taloudellinen apu otetaan mielellään vastaan, kun lapsille voidaan tarjota esimerkiksi ravitsevampaa ruokaa. Lisäksi tarvitaan kuitenkin tietoa ja koulutusta bulgarialaisille hoitajille erityislasten kanssa toimimisesta.

Kuntoutus kuuluu vammaisen ihmisen perusoikeuksiin. Jokaisen ihmisen on voitava saavuttaa se taso, jolle hän fyysisesti ja psyykkisesti kykenee. Jokaisella on oikeus saada tähän tarvitsemaansa tukea. Ihmiset on tietysti ensin saatava ymmärtämään tämä, sen jälkeen heidät voidaan kouluttaa antamaan yksilöllistä erityistukea vammaisille lapsille.

Bulgaria on kehityksen jälkeenjääneisyydestään huolimatta EU:n jäsenmaa. Vastuu on siis yhdessä meidän. Vai onko?

Monday, March 24, 2008

Mikä maksaa?

Joensuun yliopistossa laskettiin vuosi sitten maisterin tutkinnolle hinta. Maisteri maksaa keskimäärin 44 000 euroa. Perusyhteiskuntatieteilijän saa toki halvemmalla, tietojenkäsittelijä maksaa enemmän. Edullisinta opetus oli oikeustieteissä, kalleinta oli opettaa kemiaa. Eroa näiden oppiaineiden välille kertyi 424 euroa/opintopiste.

Aiheesta käyty keskustelu pyöri luonnollisesti sen ympärillä, kuka tutkinnon maksaa, kenen se tulisi maksaa ja miten. Koulutus on Suomessa yliopistotasolla asti julkisin varoin toteutettua, eli sen kustantaa veronmaksajat. Keskipalkka Suomessa on tällä hetkellä vajaa 3000 euroa/kuukaudessa. Kemiaa pääaineenaan opiskellut maisteri tienaa suurin piirtein tämän verran. Juristin keskipalkka on Lakimiesliiton mukaan puolestaan 4600 euroa/kuukaudessa.

Tutkintojen arvostaminen ja sitä kautta saavutettu palkkataso Suomessa eivät ole sidottu tutkinnon kustannuksiin. Tutkinnoille ei voi muutenkaan laskea omakustannushintaa, joka olisi millään tavalla oikeudenmukainen.

Minua pelottaa pinnan alla vellova lukukausimaksukeskustelu. Jos lukukausimaksut tulisivat, olisivatko ne kaikilla aloilla samat, vai pitäisikö tutkinnosta maksaa kustannusten mukainen hinta? Lukukausimaksut eriarvoistaisivat joka tapauksessa koulutusmahdollisuudet, kun vain rikkaiden lapsilla olisi enää varaa opiskella.

Entä kuka kouluttautuisi kalleimmille aloille, joilta valmistuttuaan näkyvissä oleva palkkataso ei nousisi keskipalkkoja ylemmäs? Kaikkien alojen osaajia kuitenkin tarvitaan. Lukukausimaksukeskustelu on muutenkin niin älytön, että se voitaisiin lopettaa!

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa Tilastokeskuksen ja Stakesin Suomalainen lapsi 2007-selvityksen mukaan 105 600 euroa. Menee muuten suurelta osin vanhempien kukkarosta. Viitaten aiempaan tekstiini, yhteiskunta voisi oikeasti tulla vähän enemmän vastaan.

Tuesday, March 4, 2008

Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan jaksaa kantaa

Tieliikennekuolemien määrä on kymmenen vuoden aikana pudonnut seitsemästä sadasta neljään sataan vuodessa. Suunta on oikea, mutta jokainen onnettomuus on turha ja liikaa.

Satakunnan Kansa uutisoi viime lauantaina koko sivun kokoisella jutulla Luvian kohdalla tapahtuneesta onnettomuudesta. Kuvat oli otettu autojonosta, joka onnettomuuspaikalla oli tukkinut tietä useita tunteja, sekä romuksi menneestä Opel Corsasta. Tuota Corsaa ajoi rakas kummitätini. Hän oli matkalla Turkuun opiskelemaan, kuten niin monena muunakin perjantai-aamuna kuluneen vuoden aikana.

Ihmisen mieli on kummallinen. Ensimmäinen reaktio tällaisessa tapahtumassa on shokinomainen epäusko. Melko pian mieleen alkaa nousemaan kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Miksi piti lähteä ohittamaan, mitä hän sillä voitti. Kummitädilläni oli kotoa lähdettyään 13 kilometriä kiire, jonka jälkeen kiire loppui ikuisiksi ajoiksi. Hän oli 45-vuotias.

Parempaa kummitätiä en olisi itselleni voinut toivoa. Hän kuunteli, neuvoi, ymmärsi, hyväksyi, oli läsnä. Kaikki muistot ovat hyviä. Serkuilleni toivon voimaa jaksaa elämää ilman äitiä. Äidilleni yritän antaa myös kaiken tukeni pikkusiskon menetyksen johdosta. Muistoja ei kukaan voi onneksi ottaa pois.

Kiitos kaikille osanotosta, lämpimistä sanoista ja halauksista. Yksi on poissa, mutta elämän täällä on jatkuttava.

Saturday, February 16, 2008

Sosialidemokraatti rakastaa veroja - kunhan ne on oikein kohdennettuja

Viime maanantaina julkaistiin Veronmaksajien pääekonomisti Jaana Kurjenojan tutkimus, jossa vertailtiin lapsiperheitä ja niiden käteen jääviä tuloja 11 Euroopan maassa. Suomalaiset perheet pärjäävät vertailussa valitettavan huonosti. Perhekohtaiset verovähennykset poistettiin vuonna 1994, mikä on yksinkertaistanut ja selkiyttänyt verotusta, mutta aiheuttanut samalla sen, että perheet, joissa on etenkin paljon lapsia maksavat erilaisia veroja huomattavasti muita enemmän. Lapsiperheiden kurjistaminen on tyhmää politiikkaa.

Jotta sukupolvet pystyisivät huolehtimaan edeltäjistään ja lapsistaan, tulisi syntyvyyden olla keskimäärin 2,1 lasta/nainen. Vuonna 2006 Suomeen syntyi 58 840 lasta. Tämä tarkoittaa sitä, että
nainen synnyttää tällä hetkellä keskimäärin 1,84 lasta hedelmällisen kautensa aikana. Ensisynnyttäjien keski-ikä nousi taas vähän, ollen nyt tasan 28 vuotta. Yhtälö on ilmiselvästi hankala.

Valtion tavoitteena on perustellusti syntyvyyden lisääminen ja synnytysiän alentaminen, jotta väestön huoltosuhde ei entisestään heikkene. Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ovat mm. epätyypillisten työsuhteiden vähentäminen, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, lapsiperheiden asumisen ja toimeentulon helpottaminen, perhevapaiden käytön tukeminen, perhepoliittisten tukien kehittäminen ja lisääntymisterveydestä huolehtiminen.

Tavoitteet ovat kannatettavia, mutta eivät vielä näy perheiden arjessa. Haasteet ovat tunnustettuja: opiskelun aikana ei ole varaa hankkia lapsia, työuran alussa lasten hankkiminen on riski urakehitykselle, myöhemmällä iällä lapsen saamiseen liittyy biologisia rajoituksia jne.

Kukaan ei perusta perhettä ja hanki lapsia rahan takia, mutta lapsen hankkimatta jättäminen voi johtua taloudellisesta tilanteesta. Valtion tulisi ehdottomasti mahdollistaa taloudellisesti lasten hankkiminen jo opiskeluaikana. Jos opiskelevan perheen tulot tippuvat verotuksen tai tukien vähenemisen johdosta lapsen syntymän jälkeen, joutuu asiaa ihan oikeasti miettimään. Nuorten naisten työllistymiseen ja työuralla etenemiseen liittyviä uhkia on myös voitava vähentää, jotta naiset uskaltavat hankkia lapsia siinä iässä, kun se on biologisesti järkevintä ja jotta useamman lapsen synnyttäminen on mahdollista.

Perheiden verotus on saatava takaisin sellaiselle tasolle, ettei niiden perheiden köyhtyminen jatku, jossa on paljon lapsia tai lapsia yleensä. Verotuksen avulla ylläpidetään monia lapsiperheitäkin tukevia palveluja. Verotusta ei kuitenkaan missään nimessä saa kohdentaa pienituloisemmille ja lapsiperheille, vaan niille, joilla on varaa maksaa. Hyvinvointivaltion perusta on väestökasvun terveessä kehittymisessä ja riittävässä työssäkäyvien eli veronmaksajien määrässä. Perheille ja perheen perustamista suunnitteleville annetut lupaukset on aika lunastaa.







Sunday, February 10, 2008

Hyvä-Parempi-Paras Maailma

Vaikka Eero heitti tänään jymyuutisen ilmoille ja puolue otti jättiläisen askelia uudistumisessa, ajattelin julkaista pari päivää sitten kirjoittamani jutun paremmasta maailmasta. Tämä siksi, että tarkoituksenani on ennemmin tai myöhemmin parantaa maailma. Samalla tulen kertoneeksi teille itsestäni ja minulle tärkeistä asioista.

Lapsen oikeus on saada olla lapsi

Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna ihmisenä tähän maailmaan ja oikeus tulla kasvatetuksi osaksi yhteiskuntaa rakastettuna ja kunnioitettuna. Jokaisella lapsella on oikeus vanhempiin. Jokaisella lapsella on myös oikeus syödä vatsansa täyteen joka päivä. Ja jokaisella lapsella on oikeus leikkiin.

Tämä on peruslähtökohta paremmalle maailmalle. Uskon, että nämä asiat täyttämällä meillä olisi vähemmän pahoinvointia ja kurjuutta. Ihminen on kasvatuksen, ympäristön ja perimänsä summa. Ihminen on lähtökohtaisesti hyvä.

Mahdollisuuksien tasa-arvo

Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella tulee olla mahdollisuus käydä koulua, opiskella ja oppia uutta. Jokaisella on oltava mahdollisuus työntekoon, puolisoon, perheeseen ja omaan kotiin. Jokaisen on voitava antaa se panos, jonka pystyy. Jokaisen velvollisuus on pitää huolta heikommista ja toisistaan.

Elämän aakkoset

Työelämän pelisääntöjen pitää olla oikeudenmukaisia kaikkialla maailmassa. Lapsityövoimaa ei saa hyväksyä koskaan, eikä missään tilanteessa. Eläinrääkkäystä tai eläinten kaltoin kohtelua ei saa suvaita missään tarkoitusperässä. Ihmisten oikeutta yksityisyyteen ja omiin mielipiteisiin tulee arvostaa. Jokainen elävä olento on itsessään arvokas.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia

Naisilla ja miehillä tulee olla samanlaiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet elää osana perhettä, yhteisöä ja yhteiskuntaa, sekä osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan kaikkialla maailmassa. Vammaisilla tulee olla oikeus tehdä työtä ja osallistua tasavertaisina kansalaisina kaikkeen toimintaan. Syntyperällä ei saa olla merkitystä asuinpaikkaa, työtä tai sosiaalisia suhteita etsiessä. Kenelläkään ei ole oikeutta asettaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen.

Lahjoitukset, vapaaehtoistyö, leipätyö

Koska mahdollisuuteni parantaa koko maailma ovat rajalliset, olen valinnut muutaman asian, jotka juuri minä voin tehdä. Lahjoitan rahaa Amnestylle ja Unicefille. Olen Suomen ja Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja käyn auttamassa kodittomien koirien hoitamisessa viikonloppuisin. Kuulun maailman suurimpaan sosialidemokraattiseen liikkeeseen ja olen järjestäytynyt ammattiyhdistykseen. Teen työtä, jolla on tarkoitus. Annan aina kaikkeni. Iloitsen aidosti siitä, että saan tehdä asioita toisten hyväksi.

Friday, February 1, 2008

Korkeakoulujärjestelmän täysremontti parissa vuodessa on älytön tavoite

Suomessa ollaan vakaasti sitä mieltä, että yliopistomme eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa nykyisellä mallilla. Vuonna 2006 opetusministeriö esitti ensimmäisiä konkreettisia rakenteellisen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia. Rakenteellisesta kehittämisestä tuli mantra, jota on siitä asti hoettu. Seuraavat toimenpide-ehdotukset rakenteiden kehittämiseen tullaan saamaan pian. Tähän väliin mahtuu mm. Jääskisen ja Rantasen ehdotuksia yliopiston kehittämiseksi, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa ja koulutusmäärien ennakointiraporttia sekä tutkijanuran vahvistamiseen tähtääviä toimenpide-ehdotuksia. Uusi yliopistolaki tulee puolestaan voimaan 1.8.2009 ja sen mukaisesti yliopistoissa tullaan elämään vuodesta 2010 lähtien. Koulutuspoliittisella sektorilla ei ainakaan tekemistä ole tarvinnut viime vuosina keksiä.

Turussakin puuhastellaan rakenteellisen kehittämisen parissa. Konsortiohanke tähtää Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun yhdistymiseen. Alkuperäisestä aikataulusta, vuodesta 2012 on nyt nipistetty kaksi vuotta. Aikaa on kaksi vuotta. Kukaan ei tiedä miltä uusi yliopisto näyttää.

Se on varmaa, että yliopistot saavat itsenäisen julkisoikeudellisen oikeushenkilöaseman ja ne eivät enää ole valtion tilivirastoja. Monet iloitsevat taloudellisen itsenäisyyden asteen kasvamisesta. Itse olen kauhuissani taloudellisen vastuun kasvamisesta mittoihin, johon yliopistojen hallinto ei vielä ole valmis.

Porvarihallituksen tavoite korkeakoulusektorin uudistamisessa näyttäytyy jokseenkin siltä, että kädenjäljen on jäätävä, oli lopputulos sitten kuinka surkea tahansa. Kun yliopistojen rakenteiden kehittämiseen on viime aikoina sotkettu myös ammattikorkeakoulun kanssa tehtäviä yhteistyökuvioita, on soppa varmasti valmis ja ainekset katastrofiinkin valmiina.

Järkevää duaalimallin mukaista koulutusjärjestelmää murretaan ilman kunnollista analyysia siitä, mihin se johtaa. Työmarkkinoilla vapautuu nyt jo huomattavasti vähemmän akateemisia työpaikkoja, kuin akateemisia työntekijöitä on tarjolla. Tarvitsemme jatkossakin ammatillista osaamista, jota ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut viime kädessä tuottavat. Kaikista ei yksinkertaisesti ole järkevää kouluttaa akateemisia osaajia.

Aikataulu korkeakoulujärjestelmän täysremontille on yksinkertaisesti aivan mahdoton. Siitä ei yksikään yliopisto tai yliopistojen yhteenliittymä tule selviämään kunnialla, jos nykymeno jatkuu. Hallitus kiirehtii, kun samalla yliopistoissa odotetaan jähmettyneinä. Lopputulos ei varmasti vastaa porvarinkaan tavoitetta kilpailukykyisestä korkeakoulusektorista.

En muutenkaan ymmärrä, miten kilpailukyky oikeasti paranee sillä, että nyt eri yliopistoissa tuotetut tutkinnot ja julkaisut lasketaan jatkossa yhteen. 1+1 kun on edelleenkin 2.

Sunday, January 27, 2008

Elämää vammaisen lapsen kanssa

Graduprojektini siirtyy tänään lähes vuoden tauon jälkeen niin sanottuun viimeistelyvaiheeseen, joka tähtää valmistumiseeni tämän vuoden loppuun mennessä. On siis aika palauttaa vähän mieleen mistä tässä kaikessa on kyse.

Tuotin isolle vammaisjärjestölle viime helmikuussa tietoa siitä, millaista tukea perheet, joissa on vammainen lapsi, tarvitsevat. Graduni tulee käsittelemään tätä samaa aihetta. Haastattelin seitsemään perhettä eri puolilta Suomea eri kokoisista kunnista. Perheissä olevien lasten vamman aste vaihteli lievästä vaikeaan. Monet tuen tarpeet olivat silti samanlaisia. Palvelut kunnista riippuen taas eivät. Eivät edes Kelalta saatavat.

Kelalla ja kunnalla on lakisääteisiä velvollisuuksia tuottaa palveluja vammaisille ja heidän perheilleen. Kuntoutusta voi saada, jos selviää tästä:


Kuntoutusta, sopeutumisvalmennusta tai kuntoutuskursseja haetaan Kelan toimistosta lomakkeilla ja liitelomakkeilla. Kuntoutushakemukseen liitetään aina B-lääkärinlausunto, josta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus, vika tai vamma ja suositeltu kuntoutus ja sen perustelut. Ammatillista kuntoutusta haettaessa liitteeksi laitetaan lisäksi koulu- ja työtodistukset tarpeen mukaan. Edelleen haettaessa vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta tarvitaan kuntoutussuunnitelma. Terapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta haettaessa täytetään myös oma erillinen liitelomake. Tyk -kuntoutusta haettaessa tarvitaan puolestaan selvitys työterveyshuollon ja työpaikan toimenpiteistä. Apuvälineitä haettaessa tarvitaan erillinen selvitys apuvälineiden tarpeesta ja suositellusta apuvälineestä sekä täytetään oma liitelomake.

Osalla hakijoista voi myös käydä tuuri, ja he voivat saada "ylimääräistä" kuntoutusta: (Niin, mikäli jaksaa vielä hakemusrumbaa.)

Kela järjestää lisäksi harkinnanvaraista kuntoutusta. Sillä tarkoitetaan muuta kuntoutusta, kuin lakisääteistä ammatillista ja vaikeavammaisen lääkinnällistä kuntoutusta. Kuntoutuksen järjestämismahdollisuudet ovat rajalliset ja usein harkinnanvaraisen kuntoutuksen rahamäärällä pystytäänkin järjestämään kuntoutusta vain osalle kuntoutuspalvelujen kohderyhmiin kuuluvista hakijoista. Kuntoutuspalveluja voi hakea uudestaan seuraavan vuoden rahamäärästä, jos hylkäämisen syynä on ollut rahamäärän riittämättömyys. Terapioista korvataan vahvistetun taksan mukainen korvaus, jolloin asiakkaalle voi jäädä omavastuuosuutta terapeutin perimästä palkkiosta. (Psykoterapioiden enimmäiskorvaukset) Harkinnanvaraisen kuntoutuksen kuntoutuspäätöksistä ei ole valitusoikeutta. Tätä ns. harkinnanvaraista kuntoutusta järjestetään valtion tulo- ja menoarviossa vuosittain vahvistetun rahamäärän mukaan.

Minulla on tietysti omat ennakko-oletukseni Kelan ja kuntien palvelujen saatavuudesta, jotka ovat syntyneet opiskellessani viisi vuotta erityispedagogiikkaa Turun yliopistossa, tehdessäni muutaman vuoden ajan sijaisuuksia erityiskouluissa ja seuratessani yhdeksän vuotta sitten vammautuneen parhaan ystäväni taisteluita hakemusviidakossa. Olen silti vähän hämmästynyt siitä kritiikin määrästä, jota haastatteluissani tuli esiin.

Monet kokivat palvelujen hakemisen todella vaikeaksi ja osin näyryyttäväksi. Kelan ja kuntien etuisuuskäsittelijöillä tuntuu olevan vallalla käsitys, että lähtökohtaisesti jokainen palvelunhakija yrittää huijata ja sitä varten pitää olla todella tarkkana ja tiukkana. Lisäksi palvelujen saatavuus on kiinni siitä, missä kunnassa sattuu asumaan tai kenen kanssa asioi. Kenelläkään ei ollut sellaista kokemusta, että esimerkiksi Kelasta olisi kerrottu, mihin perhe tai vammainen lapsi on oikeutettu. Ennemminkin kokemus oli sellainen, että jos osasi pyytää jotain, virkailija tuskastui, että kuka tuonkin on noille kertonut..

Vammaisella lapsella on oikeus lääkinnälliseen kuntoutukseen ja perheillä oikeus muutamaan vapaaseen kuukaudessa, mikäli on sattunut pääsemään niiden "onnellisten" joukkoon, joiden lapsi on diagnosoitu vaikeasti vammaiseksi ja perheelle on myönnetty korotettua lapsen hoitotukea tai erityishoitotukea, korotettua vammaistukea tai erityisvammaistukea. Vammaisen lapsen hoitopaikkoja tai hoitajia ei kuitenkaan ole tarpeeksi ja lomapäivien järjestyminen sattumanvaraista.

Myös taksimatkoja lapsen kuljetukseen on vaikea saada riittävästi ja esimerkiksi pyörätuolin kuljettamiseen sopivan auton hankkiminen ei kaikille ole mahdollista, sillä erikoisvarusteet tai ison auton hankkiminen on kallista. Kela kun ei välttämättä katso sellaisen hankkimista kaikkien kohdalla tarpeelliseksi, eikä aina korvaa aiheutuneita ylimääräisiä kuluja. Näin ollen vanhemmat joko kuljettavat vammaista lastaan itse, tai viettävät illat ja viikonloput kotona. Tämäkin on raskasta, kun vammainen lapsi tarvitsee koko ajan huomiota ja hoitajaa. Ei ihme, että vanhempien yksi suurimmista toiveista oli hakemusrumban helpottamisen lisäksi edes muutamien hengähdystaukojen järjestäminen arkea helpottamaan.

Joidenkin täytyy edelleen täyttää Kelalle kuntoutushakemuksia vuosittain, osassa kuntoutuksia on sentään siirrytty kahden vuoden käytäntöön, vaikka vamma ja siitä aiheutuva haitta olisi luokiteltu pysyväksi. Jotkut ovat joutuneet viemään vammaisen lapsensa näytille Kelaan, että kyllä se oikeasti istuu pyörätuolissa, eikä puhu..

Voisiko ajatella, että nämä perheet, joissa on vammainen lapsi, eivät lähtökohtaisesti yritä kusettaa yhteiskuntaamme? Voisiko myös ajatella, että yhteiskuntamme järjestäisi niin vammaiselle itselleen, kuin hänen perheelleen mahdollisuuden elää ihmisarvoista ja tasavertaista elämää niiden kanssa, joilla ei ole vammaa tai vammaista lasta? Määrärahat harkinnanvaraiseen kuntoutukseen loppuvat pitkälti ennen vuoden loppua. Samoin lakisääteisten palveluiden järjestäminen tökkii ja periatteessahan nekin ovat harkinnanvaraisia.

Harkinnanvaraisuus menee joskus niin pitkälle, että neliraajahalvaantuneelle lapselle kustannetaan puoli tuntia viikossa liikunnallista fysioterapiaa. Voi kysyä, onko tämä oikeasti riittävä määrä harkitusti myönnettyä kuntoutusta vai perustuuko päätös enemmäkin etuisuuskäsittelijän ja yhteiskunnan yleiseen kielteiseen asenteeseen..


Sunday, January 20, 2008

Kannustavaa palkkapolitiikkaa?

Olin viikonloppuna AOVAn seminaarissa. Asiantuntijapuheenvuorot aloitti EK:n Eeva-Liisa Inkeroinen. Aika nopeasti muistui mieleen myös reilun vuoden takainen tapaamisemme, jolloin hän puhui talouskasvusta ja sen vaikutuksesta palkkojen kehitykseen. Puheenvuoro oli puistattava. Tällä kertaa Inkeroinen peilasi viime syksyn ja edelleen meneillään olevan liittokierroksen saavutuksia ja tapahtumia EK:n tavoitteisiin. Tärkeimpiä asioita työnantajan näkökulmasta ovat tietysti kilpailukyky ja vakaus pitkillä sopimuksilla. Tätä liittokierrosta Inkeroinen kuvasi läpimurroksi. Inkeroista kuunnellessa mieleen nousi aika monta syytä siihen, miksi ainakin minä olen järjestäytynyt.

Liittokierrokselle EK oli päättänyt mennä jo keväällä, eikä tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta haluttu edes keskustella. Liittokierros toi työnantajan näkökulmasta onnistumisen etenkin siksi, että paikallisia eriä jaetaan paljon. EK:n mielestä solidaarinen, kaikille yhtä paljon palkankorotuksia takaava palkkapolittiikka on vanhanaikaista ja vaarallista. Palkalla on voitava kannustaa työntekijöitä kilpailemaan ja olemaan tehokkaampia. Mikäli työnantajalla on mahdollisuus maksaa samaakin työtä tekeville työntekijöilleen eri suuruista palkkaa, Suomi säilyy kilpailukykyisenä maana. Paikallisilla erillä saavutetaan Inkeroisen mukaan parannusta henkilöstöpolitiikkaan ja se johtaa muutenkin työpaikoilla aktiiviseen arviointiin, sekä pakottaa neuvottelemaan työpaikoilla.

Lisäksi Inkeroinen iloitsi siitä, että liittokierroksen avulla palkankorotuksia on voitu kohdentaa niille aloille, jotka ovat tuottavia. Tupon myötä palkankorotuksia kun on maksettu suhteessa eniten aloille, jotka eivät ole tuottavia eivätkä vaativia. EK haluaa palkita vain osaamisesta ja vaativan työn tekemisestä.

Vaikka työnantajapuoli ei Inkeroisen mukaan halua repiä tuottavuutta työntekijöiden selkänahasta, ei tässäkään esityksessä puhuttu sanaakaan työhyvinvoinnista, joustoista työnantajan puolelta, eikä työntekijöiden jaksamisesta. Työnantaja elää kuulemma vyö kireällä ja sovitut palkankorotukset ovat kipurajalla, vaikka suomalainen asiantuntija ykistyisellä sektorilla on ns. vanhoista EU maiden työntekijöistä halvin. Lisäksi Suomi on Latvian ja Liettuan kanssa yksi joustavimmista maista työaikojen suhteen.

Neuvotteluvalmiudet ja -taidot yksittäisen työntekijän kohdalla eivät myöskään mitenkään voi koskaan olla tasavertaisia. Toisaalta tuottavuuden mittaaminen on vaikeaa aloilla, joilla ei suoraan tehdä myytäviä tuotteita. Miten mittaamme esimerkiksi hoito- tai opetustyön tuottavuutta? Miten suhteutamme näihin suomalaisen ainutlaatuisen järjestötoimintaan perustuvan vapaaehtoistyöjärjestelmän. Suomessa on yli 100 000 yhdistystä, jotka paikkaavat yhteiskunnan epäkohtia järjestämällä apua monelle sitä tarvitsevalle. Esimerkiksi vammaisjärjestöjä ja niiden vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa ei mikään yhteiskunnallinen tukitoimi tai palkkaratkaisu voi korvata. Mikä siis on tehokasta ja mikä ei? Kun osakkeenomistajalle kilahtaa euro kassaan vai kun yhteiskunta ja sen ihmiset voivat hyvin? Vai silloin kun työ tekijäänsä kannustaa ja työntekijän on joka aamu helppo mennä töihin?

Tuntui kornilta kuunnella Inkeroisen puhetta "kannustavasta" palkkapolitiikasta ja työnantajaroolista, kun samalla AOVA suunnittelee yhdessä SYL:n ja SAMOKin kanssa seminaaria, jonka aihe on "loppuunpalanut jo syttyessään". Seminaarissa käsitellään etenkin nuorten työelämään siirtyvien jaksamista tässä kilpailua ja itsenäistä pärjäämistä korostavassa ajassa. Suomessa tehdään pidempää työviikkoa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Suomen pitkä ja pimeä talviaika luo lisäksi omat rajoituksensa suomalaisen työläisen jaksamiselle. Työnantaja odottaa työntekijältä joustoja työajoissa ja palkankorotukset pitäisi saada jakaa epätasaisemmin kohdentaen ne niille, jotka tekevät tuottavinta työtä. Työntekijät ovat puolestaan uupuneita ja selvitysten mukaan kaipaavat enemminkin lisää vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia osa-aikaisen työn tekemiseen, kuin lisää palkkaa. Miten minusta tuntuu, että ammattiliittoja tarvitaan jatkossakin?


Monday, January 14, 2008

Ajatus juoksee juostessa

Juoksin viikko sitten lenkkiä Kupittaalla Turussa. Mies ulkoilutti isoa dobermannia tuhannen tuiskeessa ja sätti koiraa. Ohi mennessäni mies hymyili minulle ivallisesti. Mietin, josko voisin vaihtaa miehen ja koiran rooleja. Idiootti hihnan päässä ja uskollinen ystävä nauttimassa elämästään. Vihaan eläinten kaltoin kohtelemista. Mietin silloin, että aloitan tästä blogin kirjoittamisen. En tiedä miksi.

Yhtä paljon vihaan maailmaa, jossa ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti erilaisten syiden perusteella. Ihonvärin, sukupuolen, iän, vamman, sairauden.. Kaikki nämä luetellaan laissakin, mutta syrjintää näkee päivittäin. Juoksin samalla äsken mainitulla lenkillä vanhan kesätyöpaikkani psykiatrisen sairaalan ohi. Olin siellä avo-osastolla. Mietin pitkään tuon kesän jälkeen, miten ihmiset saataisiin ymmärtämään, että kaikki ei täällä ole sitä, miltä päälle näyttää. Yritysjohtajia, opiskelijoita, perheen äitejä ja isiä, vanhuksia, suomalaisia, ulkomaalaisia, naisia, miehiä.. Ihan tavallisia ihmisiä, joilla ei syystä tai toisesta mene hyvin.

Avo-osaston potilaat elävät melko normaalia elämää meidän keskuudessamme jollain tavalla yhteiskunnan tukemina. Monet potilaista olisi kuitenkin pitänyt ongelmiensa takia sijoittaa suljetulle osastolle, mutta siellä ei ollut paikkoja, siihen ei ole varaa. Miten me saisimme kanssaihmiset ja päättäjät ymmärtämään, että heikommista täytyy pitää huolta?

Huomaamatta jättäminen ei ole välittämistä. Välittämistä on silmien avaaminen ja asioille jotain tekeminen. Hallitus leikkasi lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta varoja. Tätä välittäminen ei ainakaan ole.