Kahdeksan tuntia seitsemän hinnalla

Naisten ja miesten välinen palkkaero kaventui tänä syksynä 0,6 prosenttia. Tästä suuri osa selittyy toki rakenteilla, eli miesvaltaisilta aloilta on nyt enemmän ihmisiä työttöminä, kuin naisvaltaisilta, mutta pitää muistaa, että rakenteet ovat syypää koko palkkaeroon. Naisten euron voidaan nyt sanoa olevan 82 prosenttia miesten eurosta. Tämä on hyvä alku.

Eli kannattaa palkata nainen. Hän tekee lähes yhden ilmaisen tunnin päivässä verrattuna mieheen. Lisäksi nainen ottaa todennäköisesti helpommalla laittoman määräaikaisen työsuhteen vastaan, jolloin ei tarvitse huolehtia esimerkiksi äityisloma-ajan palkasta ja muista ikävistä kuluista, joita nainen työnantajalle aiheuttaa.

Olen aika vihainen juuri nyt. Ay-liikkeen ja palkansaajaliikkeen, jos siihen luetaan vasemmistopuolueet mukaan, ongelma on se, että ne eivät ole pysyneet työmarkkinoiden negatiivisen kehityksen mukana. Tradenomiliitto julkaisi vasta tutkimuksen, jonka mukaan suuri osa nuorista tradenominaisista on kokenut työhönottotilanteissa ja työelämässä syrjintää. Akateemisesti koulutetut päätyvät tekemään pätkätöitä ja ei-oman alan töitä surkeilla palkoilla. Miksi tähän suostutaan?

Varmaan pitäisi päivittää tahtotilan lisäksi keinot ja painostusvalmius tähän päivään. On totta, ettei ylempi toimihenkilö marssi heti työpaikalta ulos. Ja on myös totta, että ylemmän toimihenkilön marssiessa ulos, yhteiskunta ei välittömästi pysähdy. Mutta on väärin ajatella, että me asiantuntijat haluamme tehdä ylipitkiä viikkoja ilman kunnon korvauksia. Vielä enemmän on väärin ajatella, että palkankorotukset ovat se kaikkein tärkein asia tällä hetkellä.

Keskitettyjä kierroksia ei pidä vaatia vain siksi, että saadaan malttia palkankorotuksiin tai että niitä ylipäänsä saadaan. Tämän syksyn neuvotteluissa on pakko puhua myös laadullisista asioista. Ja neuvotteluissa on saatava kirjauksia siitä, että määräaikaisilla työsuhteilla kikkailu lopetetaan ja ihmisten jaksamiseen ja työhyvinvointiin kiinnitetään oikeasti huomiota.

Ei kukaan jaksa näin. Minä en ainakaan jaksa kauan. Holtittomasti kehittynyt työnkuva, määrittelemätön vastuu, määräaikainen työsuhde, muita pienempi palkka ja huono johtaminen. Miksi minä tähän suostun? Se on hyvä kysymys.

Sauli Niinistö - seurapiirien aatelia vai presidenttiainesta?

Siitä on aika tarkkaan pari viikkoa vajaa kaksi vuotta, kun puhelimeni soi matkalla kampaajalle. Sauli Niinistön avustaja soitti ja kysyi, laittaako Sauli illalla frakin vai puvun päälle. Sanoin, että muutkin miehet pukeutuu frakkiin, joten se olisi hyvä. Aiemmin samainen avustaja oli kysellyt juhlan emännältä minusta. Sauli osaisi nyt varmasti käyttäytyä kuten seuralainen parhaimmillaan vaan voi.

Juhlan alkua odotellessa mietin, mitä puhemiehen kanssa kuuluisi puhella. Maailman tilasta? Säästä? Juhlista? No, eiköhän puhemies ole puhemies ja hoida homman kotiin. Lähes ensimmäisenä puhemies Niinistö kertoikin, että aikoo heti päivällisen syötyään poistua. Mimmoinen mies poistuu treffeiltä ennen jälkiruokaa, ajattelin.

Niinistö on ollut puhemiehenä kova ottamaan kantaa. Milloin hän laittaa ruotuun eduskunnan urheilukerhoja, milloin poissaolevia kansanedustajia. Viimeksi hän keksi, että paikallaolot voidaan vioittuneen läsnäolopainikkeen sijaan ilmoittaa pyytämällä puheenvuoro. Mahtavaa innovatiivisuutta!

Niinistö kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta. Ei kuulemma kiinnosta. Kokoomus on pulassa, mistä mies miehen tilalle. Stubb? No ei lähde. Katainen on jo valtiovarainministeri ja Ilkka Kanervaa ei tohdi enää asettaa mihinkään julkiseen pestiin kokoomuksen mainetta pilaamaan.

Olisin toivonut Niinistöltä puhemiehenä aitoa arvojohtajuutta, sillä minusta hänestä olisi ollut siihen. Hän voisi ottaa oikeisiin asioihin kantaa, olla mies paikallaan, jos vain haluaisi. Köyhäksi on jäänyt ura puhemiehenä, kuten treffit TYYn 85-juhlissa konsanaan.

Samaa palkkaa, tahtoa vai toimia?

Tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin, mutta arvostavat osaamistaan pienestä asti vähemmän. Näin opetushallituksen opetusneuvos Liisa Jääskeläinen meille tänään taas Samanpalkkaisuusseminaarissa esitti. Myös maahanmuuttajatyttöjen kohdalla tilanne on sama verrattuna maahanmuuttajapoikiin. Poikien asennetta koulua kohtaan hän kuvaili jollain lailla hyvässä mielessä välinpitämättömäksi.

Kautta historian Suomessa on valmistunut enemmän naisylioppilaita, kuin miesylioppilaita. Ero on vuosikymmenet pysynyt samana huolimatta ylioppilaiden määrän kasvusta. Myös korkeakouluopiskelijoita ja korkeakouluista valmistuneita naisia on miehiä enemmän. Koulu- ja opiskelumenestyksessä tytöt ja naiset pärjäävät poikia ja miehiä paremmin.

Mutta miehet ovat napanneet johtavat asemat ja saavat naisia parempaa palkkaa. Miksi ihmeessä näin on? Ja mitä tälle asialle voisi tehdä?

Eri tahot vakuuttelivat jälleen tänään hyvää tahtoa naisten ja miesten palkkaerojen kaventamiseksi. Opetushallitus on ryhtynyt toimiin opetussuunnitelmien uudistamisesta opiskelijavalintoihin. Erilaisia hankkeita toteutetaan koko ajan ja tutkimuksia tehdään niin yleisesti, kuin tiettyjen ammattien osalta. Taantumasta haettiin syypäätä. Vaikea sulattaa tätä, sillä nousukaudenkaan aikana todellisia toimia ei ole tehty palkkaerojen kaventamisen eteen.

Kunnat näyttelivät palkkaohjelmillaan viime neuvottelukierroksella positiivista suuntaa, mutta jos ja todennäköisesti kun kehitys nyt tyssää, sen käynnistämiseen menee taas aikaa. Ja tämä on erittäin valitettavaa. Puhutaan siitä, että lama petti kolmekymppiset, mutta minusta yhteiskunta on pettänyt tytöt ja naiset. Jos palkkaerot niin eri tuloluokkien, kuin naisten ja miesten välillä haluttaisiin oikeasti poistaa, niin palkankorotuksissa tulee siirtyä prosenttikorotuksista euromääräisiin korotuksiin, joita vielä pidemmälle vietynä voidaan kohdentaa. Tämähän ei tietysti käy kovapalkkaisille miehille, vai käykö?

Lautaa, laatukamaa ja valtapyrkimyksiä

Mietin eilen, että eipä ole tullut kirjoitettua blogiin sitten Eurovaalien. Demarit saivat sunnuntaina Saksassa pataan historiallisen rumin lukemin. Euroopassa ja maailmassa on taantuma pahimmillaan. Suomessa on lähes 300 000 työtöntä ja 100 000 lomautettua. Kunnat säästävät opetuksesta ja terveydenhuollosta ja kunnallisveroprosentit senkun nousevat epätasa-arvoistaen progressiivista verotusjärjestelmäämme. Mutta mistä me puhumme? Matti Vanhasen tuppeensahatuista koivuhyllylaudoista! Eipä siis hirveästi kiinnosta pohtia talouden ja vasemmiston tilaa, kun kaikki muut seuraavat, kuka on antanut ja kenelle.

Jaksoin juuri ja juuri vielä kesäkuun alussa seurata vaalirahakeskustelua. Se on siitä vain paisunut ja paisunut ja ei vähempää voisi kiinnostaa. Paitsi nyt on minusta tultu päätepisteeseen. Puhutaan epäselvistä muistijäljistä ja valehtelusta ja vaikka mistä. Olennaisinta ja surullista on kuitenkin se, että politiikka on ryvettynyt. Pitäisi puhua asioista ja vielä tätäkin enemmän kaipaan poliitikoilta selkärankaa. Pitäisi tietää, milloin on menty liian pitkälle.

Olen viime aikoina sattuneista syistä miettinyt väsymiseen asti ihmisten henkilökohtaisia valtapyrkimyksiä. Ei näköjään ole olemassa niin pientä yhdistystä, säätiötä tai jotakin tarkoitusta varten perustettua ryhmää, etteikö sinne tulisi mukaan yksilölliset halut saavuttaa jotain. Siitähän vaalirahoittamissotkuissakin on kyse. Monta kysymystä on heitetty aiheesta, että eikö ole enää puhtaasti asian edistämistä haluavia henkilöitä olemassa. Olen miettinyt ihan samaa.

Olen myös miettinyt kansalaisten vastuuta ymmärtää asioita. On esimerkiksi turha tulla minulle itkemään ruuan kallista hintaa tai ABC-ketjujen ylivaltaa maanteiden varsilla, ja samaan aikaan käyttää s-etukorttia ylläpitääkseen tätä järjestelmää. Tai palatakseni vaalirahoittamiseen, niin tottakai eturyhmät haluavat valtaan sellaisia ihmisiä, jotka ajavat heidän haluamaansa asiaa! En voi käsittää sitä, että joku yllättyi näistä rahoituskuvioista. Se minua yllättää, että tässä maassa pääsee näin pitkälle valehtelemalla. Kyllä Matti Vanhasen olisi syytä ainakin tehdä johtopäätöksiä, vaikka ei koko sotku hänen harteillaan yksin olekaan.

Nyt siis asioihin kiinni ja tämä case close, kiitos!

Mitä jos viesti menikin perille?

Vasemmisto sai takkiinsa näissä vaaleissa oikein urakalla, se lienee kaikille jo selvää. Syytä on haettu huonosta ehdokaslistasta ja siitä, että viesti ei mennyt perille. Oliko vasemmistolla viesti? Tai jos vasemmistolla oli viesti, oliko se väärä?

Minua ärsyttää kaikkein eniten se, että puolueet tuntuvat tekevän työtään vain vaaleja varten. Puhutaan paljon kampanjoiden onnistumisesta tai epäonnistumisesta ja sen kuuluisan "viestin" perille menemisestä. Ei ole olemassa mitään viestiä, jos ei ole tekoja lupausten ja puheiden taakse. Kansa ei ole tyhmä.

Joskus tuntuu, että päättäjät ovat rakastuneet enemmän rakenteisiin kuin ihmisten asioihin. Ei meidän pidä kertoa kansalle, miten asiat tehdään, vaan kansan tulee kertoa se meille. Ay-liike ja vasemmisto ovat saman ongelman edessä. Kuinka luopua vanhoista rakenteista sen vuoksi, että saadaan vietyä ihmisille tässä ajassa tärkeitä asioita paremmin eteenpäin.

Entä mitä jos me olemmekin alkaneet toteuttamaan vääriä asioita? Mitä jos me emme enää osaakaan pitää heikoimmasta huolta? Silloin viesti on mennyt perille ja kansa on kertonut, että ei käy.

Olen lukenut vaalitappion harmistamana kirjaa, joka kertoo ay-liikkeen osuudesta 50-60-luvun taitteen sosiaaliturvataistelussa. Se oli varmasti hienoa aikaa ja olisi ollut upeaa olla mukana voittamassa tavalliselle kansalle lapsilisiä, eläketurvaa ja sairausvakuutuksia. Mutta ei vasemmisto eikä ay-liike voi enää niillä saavutuksilla ratsastaa.

Me perustimme kyllä hyvinvointivaltion, peruskoulun ja jokainen kansalainen pääsi sosiaaliturvan piiriin. Tärkeää on kuitenkin se, mitä me tarjoamme nyt. Meillä pitää olla porvarille ja työnantajalle vaihtoehto. Säädelty markkinatalous, tuloeroja tasaava tulonjakomalli, hyvinvointivaltiota ylläpitävä verotusjärjestelmä.

Ja näitä asioita pitää sitten myös toteuttaa, kun ne kuuluisat seuravat vaalit hyvällä kampanjalla voitetaan.

Maailman pelastaminen politiikan avulla ei pääty vaaliuurnien sulkeutumiseen

Vaalikampanjointi päättyy tänään, mutta maailman pelastaminen politiikan avulla jatkuu. Pilviin tutustuminen ja hänen kampanjassaan mukana oleminen on palauttanut myös oman kiinnostukseni yhteisten asioiden hoitamiseen.

Alkuvuodesta olin väsynyt sekä omaan osallistumiseeni, että puolueeni toimintaan. Viime vuoden urakka Turun demariopiskelijoiden puheenjohtajana ja kunnallisvaaliehdokkaana jätti jälkensä, enkä hetkeen osallistunut yhtään mihinkään. 25. päivä helmikuuta päätin kuitenkin lähteä ravintola Säveleen tutustumaan Pilvi Torstin ideaan siitä, että politiikan täytyy pelastaa maailma. Tiesin sinä iltana, ketä Eurovaaleissa tulisin äänestämään.

Pilvi on juuri sellainen ihminen, jonka haluan nähdä hoitamassa yhteisiä asioitamme. Hän jaksaa kysyä ihmisiltä, kuunnella ja mikä parasta, ottaa viestit huomioon toiminnassaan. Pilvi puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja hänen mielipiteensä on helppo allekirjoittaa. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme lisää. On aivan turha puhua ihmisille, jotka eivät ole puolueiden tai politiikan ytimessä jargonilla, joka usein vaikuttaa opetellulta sanahelinältä.

Omalla vaatimattomalla panoksellani olen halunnut auttaa Pilvin menoa euroopan parlamenttiin. Meillä on toki muitakin hyviä ehdokkaita, kuten Jenny Lindborg ja Niko Korte. Toivon heillekin mitä parhainta menestystä näissä vaaleissa. Toivon myös, että SDP:llä on kykyä omaksua toimintaansa edes pieni osa sitä innostusta, jota näissä vaaleissa on nähty Pilvin, Jennyn ja Nikon tekemisessä.

Sisältöä, kiitos!

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kehotettiin tänään vaalikoneiden äärelle ja äänestämään vaikka sitten sieltä tulevaa ehdokasta. Miksei niin. Hyvä jos kansalainen jaksaa olla sen verran aktiivinen, että menee vaalikoneelle. Hän saattaa silloin jopa käyttää pienen hetken lukeakseen ehdokkaan perustelujakin. Keskipaksut keskivertovastaukset, joita monet ehdokkaat osumien toivossa koneisiin syöttävät, kun eivät paljon kerro.

Edessä olevat Eurovaalit tuntuvat tarjoavan kansalle vain joko julkkisehdokkaita tai asiantuntijoita. Asiantuntijaksi itsensä leimaaminen lienee eräänlainen irtiotto urheilijoista, misseistä ja piispoista, mutta mitä sisältöä kaikilla näillä on tarjota, sitä en ole vielä keksinyt.

Toinen minua ärsyttävä seikka on Suomen edun ylikorostaminen. "Eija Riitta Korhola: aktiivisin Suomen edun puolustaja." Suomen etu on toimiva Euroopan Unioni, joten minun mielestäni työtä tulisi tehdä tästä lähtökohdasta. Eri asioiden asiantuntijat ovat siis kuitenkin lähempänä minun ajatusmaailmaani, mutta edelleen korostan sisältöä.

SDP nappasi mielestäni lottovoiton saadessaan listalleen ehdokkaaksi valtiotieteiden tohtorin, Helsingin yliopistossa tutkijana ja opettajana toimivan Pilvi Torstin. Pilvin kansantajuinen tapa puhua ja esittää osaamansa asia on hieno. Pilvi on myös nähnyt ja kokenut käytönnössä niitä asioita, joiden puolesta hän haluaa EU:ssa työskennellä. Esimerkiksi Pilvin vastinpariksi nostetussa kokoomuksen Ukko Metsolassa on jotain niin vastenmielistä, että tulen vihaiseksi. "Kymmenen vuoden kokemus EU-asioista, asiantuntijasi, jne." Mikä kokemus, mikä asiantuntemus? Ei löydy.

Minun ääneni saa sellainen henkilö, jolla on oikeasti mielipiteitä, osaamista ja kykyä sekä halua sanoa julki se, mitä haluaa ja aikoo saada aikaiseksi. Kokoomus on mennyt populistisuudessaan puheiden tasolla hyvin vasemmalle. Voisi kuvitella, että kansaa yritetään nyt vähän vedättää. Minun valintani on Pilvi Torsti. Siinä on nainen paikallaan.

Kasvaako raha puussa, ministeri Katainen?

Mukavaa kuunneltavaa se, kun kokoomuslainen valtiovarainministeri puhuu pehmeällä äänellään hyvinvointivaltion perustan vahvistamisesta. Kunhan ei kuuntele sisältöä. En ymmärrä, miten kukaan voi itsekään uskoa siihen, että hyvinvointivaltio ja sen palvelut säilyvät keventämällä verotusta, kurjistamalla kuntia ja tarjoamalla muutaman hassun miljoonan elvytyspakettia. Katainen puhuu kerrannaisvaikutuksista. Niin, onhan sitä ennenkin yritetty. Leikattiin liian lyhyttä peittoa toisesta päästä ja ommeltiin pala toiseen päähän. Ja peitto piteni. Vai pitenikö?

Hallitusta on monesta suunnasta neuvottu olemaan keventämättä verotusta, lisäämään kuntien valtion osuuksia ja aloittamaan isompia rakennushankkeita, kuten ratahankkeita ja lisäämään rahaa elvytyspakettiin. Veroja on kuitenkin luvattu keventää entisestään. Tällä taataan kuulemma ostovoiman lisääntymistä. Niin, rikkaille. Jotka voivat sitten entistä helpommin ostaa konkurssikypsiä pieniä yrityksiä ja asuntoja, joita keskiluokkaiset velkoihin kaatuvat perheet joutuvat nyt myymään.

Veronkevennyksistä hyötyy aina eniten valmiiksi hyvin toimeentuleva. Veroja tässä tilanteessa keventämällä aiheutetaan sekä tuloerojen kasvattaminen, että valtion verotulojen tippuminen, joka aiheuttaa palvelujen karsimista, joka taas on pois pienituloisilta, jotka kurjistuvat entisestään. Siinä Kataiselle kerrannaisvaikutusta.

En voi ymmärtää sitä, että valtio päästää kunnat taloudelliseen ahdinkoon. Ei voida sanoa, että valtiolla menee hyvin, jos kunnilla ei mene. Kunnat tarjoavat valtaosan palveluista. Jos niitä ei pystytä tarjoamaan, ei voida enää puhua hyvinvointivaltiostakaan. Hyvinvointivaltio koostuu hyvinvoivista kunnista, mutta koskaan ei puhuta hyvinvointikunnista. Ikään kuin se ei olisi tärkeää.

Kataista on neuvottu lisäämään elvytyspakettiin rahaa. Katainen otti esimerkiksi taloyhtiöiden remonttiavustuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos taloyhtiöt aloittavat muistaakseni kesäkuun alkuun mennessä remontin, valtio tukee sitä 10 prosentilla. Valtaosa, eli 90 prosenttia on kerättävä muualta, eli asukkailta, säästöistä tai lainalla. Tästä Katainen on ottamassa kunniaa valtiolle. Saadaan kuulemma raha kiertämään. Toisin sanoen, laitetaan yksilö maksamaan valtion menoja, joita on ensin leikattu esimerkiksi veronkevennyksillä.

Jos rahaa kasvaisi taloyhtiöiden ja kuntalaisten pihojen puissa, ei tässäkään lamassa olisi mitään pelättävää. Yle näytti viikko sitten uusintana vuodelta 1992 ohjelman, jossa käsiteltiin viime laman hoitamista ja etsittiin syyllisiä. Monella olisi sieltä opittavaa.

Poliittinen muisti on lyhyt

Kaksi kolmesta suomalaisesta vastustaa eläkeiän nostoa ja vaatii hallitusta neuvottelemaan asiasta työmarkkinajärjestöjen kanssa. Katainen toivoo malttia, EK on toiveikas, YTN uhkailee yleislakolla. Pattitilanteesta olisi syytä päästä ulos.

Eläkejärjestelmää uudistettiin vuonna 2005 muun muassa siten, että viimeiset työssäolovuodet 63 ikävuodesta kartuttavat niin kutsuttua supereläkettä, mikä tarkoittaa jokaisen "ylimääräisen" vuoden tuovan eläkkeeseen 4,5 prosentin korotuksen. Tulevia eläkkeiden maksajia, esimerkiksi minun sukupolveani kohtaan epäreilu eläkeuudistus jäi neuvotteluosapuolten mielestä puolitiehen ja asiaan piti palata muutaman vuoden kuluttua.

Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että työuria tulee pidentää. Eliniän odotus on noussut eläkejärjestelmän luomisen ajoista, eli 1960-luvun alusta useita vuosia. Opiskeluajat ovat samalla pidentyneet, joten karkeasti voidaan sanoa, että ihminen viettää koulussa tai eläkkeellä puolet elämästään.

Järkevintä ja oikeudenmukaisinta olisi avata koko eläkejärjestelmä. Järjestelmän tulisi olla sellainen, että epätasa-arvo eläkkeelle nyt jäävien suurten ikäluokkien, jotka ovat maksaneet paljon pienempien ikäluokkien eläkkeitä ja tulevien sukupolvien, jotka joutuvat maksamaan suurten ikäluokkien vieläpä paljon isommat eläkkeet, tasaantuisi.

Eläketurvakeskus laski viime eläkeuudistuksen yhteydessä, että yhtä pitkän työuran tekevistä henkilöistä vuonna 1945 syntynyt maksaa 339 000 euroa eläkemaksuja ja saa 1689 euron eläkkeen, kun taas vuonna 1975 syntynyt maksaa 411 000 euroa eläkemaksuja, reaalisestikin selvästi enemmän, mutta saa aikanaan alhaisemman eläkkeen.

Mitä siis tapahtui sille, että järjestelmästä neuvotellaan? Ymmärrän sen, että kukaan ei halua luopua vapaaehtoisesti omista eduistaan. En pysty silti mitenkään hyväksymään sitä tapaa, jolla itse suuriin ikäluokkiin, vähillä maksuilla kohtuullisen mojovat eläkkeet itselleen kartuttaneet poliittiset päättäjämme jättävät asian nyt uusien sukupolvien murheeksi. Tuliko eläkepommi yllätyksenä? Ei tullut. Asiaan olisi ja voitaisiin vielä puuttua oikeudenmukaisella tavalla.

Kansalaisten aktiivisuus tässä eläkeiän korotusasiassa on hyvä osoitus siitä, että mitä tahansa ei sentään niellä ja että nyt esitettävät päätökset ovat epäoikeudenmukaisuuden huippu. Neuvotteluja oikeudenmukaisen eläkejärjestelmän luomisesta ja suomalaisten työurien pidentämisestä on pikimmiten jatkettava. Tällaisia asioita ei päätetä hiihtolenkillä, vaan pöydässä, jossa ovat edustettuna ne osapuolet, joita uudistukset koskevat. Palkansaajia ja työnantajia ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa niitä koskevassa päätöksenteossa.

Poliitikot päättää

Matti Vanhasen kuuluisaksi tullut hiihtolenkki ansaitsee paikkansa pilapiirroksissa ja lehtien politiikan kulmissa. Mutta mahtoiko Matti tietää, mitä tuli lipsautuksella hiihtolenkillä keksitystä eläkeiän nostosta tehneeksi? En usko, että pääministeri on niin naivi, että uskoisi tätä maata voitavan johtaa kyseisellä tavalla. Hallituksen osoittama ylimielisyys tässä ja monessa aiemmassa päätöksessä on puhtaasti ideologisten valintojen seurausta. On turha puhua vastakkain asettelun ajan ohi olemisesta. Porvari tekee nyt porvarillista politiikkaa oikein urakalla. Hallituskautta on kaksi vuotta jäljellä. Mitä vielä ehtii tapahtumaan?

Ounastelin porvarihallituksen heikentävän ay-liikkeen perinteistä vahvaa roolia yhteiskunnassa nopeammin. Nyt se sitten tuli. Tapa, jolla Vanhanen ja Katainen ay-liikkeen ohittamisen teki, oli hävytön. Jokainen voi varmasti allekirjoittaa sen, että suomalaisten työuria täytyy pidentää. Työurat eivät kuitenkaan pitene tällä tavalla. Työikäisen väestön terveydestä tulee ensin huolehtia. Työelämästä pitää myös tehdä siedettävää. Harmaat ylityöt ja työtahti, jolla tässä maassa töitä paiskitaan, eivät mairittele. Toiseksi, asioista neuvotellaan asianosaisten kanssa, sanelupolitiikka kuuluu jonnekin ihan muualle. Vanhanen halusi näyttää kaapin paikan. Tämä ajattelemattomuus olisi lähinnä huvittavaa, ellei kyseessä olisi näin vakava asia.

Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan jatkossakin. Suomessa on totuttu valmistelemaan asiat kolmikantaisesti työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen kesken. Tästä on ollut tuloksena mm. hyvä talouskasvu, työurien pidentäminen, tuloerojen jollain tasolla kurissa pysyminen ja järkevä ansiotason kasvu useimmille aloille. Hallituksen on täysin turha toivoa nyt ay-liikkeeltä malttia tulevaa liittokierrosta ajatellen. Porvari tuuppaa kumoon ja käskee perään. Ei toimi. Keskusjärjestöt ovat koordinoimassa yhtenäistä kierrosta, joka toisi ylivoimaisen otteen palkkaneuvotteluihin. Siihen ei Vanhasella ole paljon sanomista.

ps. Pakko kuitenkin kuitata: Ville Niinistö (vihr) ei suostunut äänestämään niin kutsutusta Lex Nokiasta. Sinnemäki oli sitä mieltä, että jokainen on vastuussa itse äänestäjilleen. Ville Niinistön onneksi vihreät eivät taida tajuta tätäkään.

pps. Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut menivät tänään piirun verran eteenpäin, kun selvitys eri vaihtoehdoista luovutettiin. Eiköhän nyt olisi jo aika tehdä yhdessä jotain ilmaston ja alueen kehittämisen eteen, eikä aina ajatella autoilijaa ensin.

Aluepolitiikkaa parhaimmillaan

Ministeri Hyssälällä (kesk) alkoi ilmeisesti valta tai sen halu painamaan niin, että hän päätti eilen maanantaina laittaa yllättäen pelin ja neuvottelut poikki lääkelaitoksen suhteen. Ministeriön pyytämää selvitystä ei edes ehditty saamaan valmiiksi, kun ministeri Hyssälän kärsivällisyys loppui. Keskustelua Lääkelaitoksen siirtämisestä Kuopioon käytiin kiivaasti. Myös työntekijät olivat harvinaisen aktiivisia asiassa. Laitoksen 200 työntekijästä 10 %, eli 20 on eronnut ja 12 on ilmoittanut voivansa muuttaa Kuopioon. Hyssälä kuitenkin ilmoitti, että muutto on kokonaisuudessaan tehty vuoteen 2014 mennessä.

Vika ei ole Kuopiossa. On aivan selvää, että kodin, perheen ja kokonaisen elinpiirin Helsinkiin luoneet työntekijät eivät ole valmiita muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Minusta on ihmisten täydellistä väheksymistä sanoa, että satojen kilometrien päähän pitäisi muuttaa, jos työnantaja, tässä valtio, niin sanoo. Puhutaan sitoutumisesta työnantajaan ja maakunnan arvostamisesta.

Useat Lääkelaitoksen työntekijät ovat todennäköisesti muutaneet Helsinkiin jo muualta. Heidän muu perheensä ja sukunsa voi olla jo toisella puolella Suomea. Työntekijöiden lapset ovat päiväkodissa tai koulussa, heillä on harrastuksia ja kavereita, he kuuluvat johonkin yhteisöön. Työntekijöiden puolisoille pitäisi myös löytää töitä ja uusi sosiaalinen yhteisö, johon kuulua. Kuopiosta luvattiin asuntoja. Entä kuka myy tässä taloudellisessa tilanteessa Lääkelaitoksen työntekijöiden asunnot Helsingistä?

Olemmeko me Suomessakin jo niin pitkällä taloudellisen vallan uumenissa, että ihmisellä ei pidä olla muuta kuin työ? Kuuluuko työn olla keskeinen elämän sisältö? Voisivatko ihmiset paremmin, jos jo nykyisellään kiireisestä työhön keskittyvästä elämäntyylistä vähän tingittäisiin? Minusta tässä Lääkelaitoksen siirrossa ovat korostuneet todella kovat arvot. Työntekijöiden ja heidän perheidensä hyvinvoinnista ei ole juuri välitetty.

En ymmärrä näitä, jo olemassa olevien virastojen pakkosiirtämistä maakuntiin veronmaksajien rahoilla ollenkaan. Päätöksen takana ei ole mitään järkevää perustetta. Tämä on puolue- ja aluepolitiikkaa siis parhaimmillaan.

Tyhjän kalenterin kammoa ja uusia haasteita

Opintovapaani on nyt totta. Seuraajani perehdytys on hoidettu ja viime vuoden velvollisuudet muutenkin pikkuhiljaa paketissa. Kalenterin tyhjyys ensi viikon osalta hämmentää. Miksi?

On aika helppoa olla opiskelija. Vielä helpompaa on olla töissä käyvä opiskelija. Voi aina todistella itselleen, että voi milloin tahansa siirtyä taas opiskelijaksi. Vastuullista aikuisuutta ja eläkeikään asti kestäväätyöuraa voi näin mukavasti siirtää eteenpäin. Olen tehnyt omaa graduani yli kaksi vuotta. Sanon säännöllisin väliajoin itselleni, että ei se mitään haittaa, minulla on ollut rankkaa viimeisten kahden vuoden aikana. Eihän siinä voi keskittyä. Todellisuudessa valmistuminen myös vähän pelottaa.

Muutan kahden viikon kuluttua Helsinkiin. Sopiva tekosyy olla keskittymättä olennaiseen, kun voi koko ajan pakkailla, suunnitella ja järjestellä asioita. Samaan aikaan alkavat viestinnän opinnot. Pitäisi jaksaa käydä luennolla ja lukea tenttiin. Maaliskuun alussa minusta tulee kehittämispäällikön sijainen.

Sitä voi vaan taas kysyä, mistä aika tuohon kaikkeen riittää. Sen verran kuitenkin tunnen itseäni, että mitä enemmän minulla on tekemistä, sen paremmin saan itsestäni irti. Minulla on tyhjän kalenterin kammo. Ensi viikolla aion kuitenkin näyttää epäilijöille, itseni mukaan lukien, että gradu etenee tyhjästä kalenterista huolimatta. Tai ehkä juuri siitä syystä. Muuttolaatikot tilaan vasta päivää ennen muuttoa, jotta en häsää niiden kanssa turhaan monta päivää etukäteen.

Olen muuttanut ainakin kymmenen kertaa. Mikä siis tekee tästä kerrasta niin erityisen? Ensimmäinen pitkä yhtenäinen työsuhteeni katkeaa. Irrottaudun työyhteisöstä, jonne ehdin oikeasti juurtumaan. Työkaverini ovat olleet ystäviäni. Haikealta tuntuu. Saan myös ensimmäisen kämppiksen. En tosin mitä tahansa kämppistä, vaan muutan saman katon alle pitkäaikaisimman ystäväni kanssa. Asunto on mitä parhain ja se sijaitsee loistavalla paikalla Punavuoressa. Eiköhän tästä vuodesta tule siis kuitenkin kaikkine haasteineen ja ihanine asioineen parempi kuin muutamat viime vuodet yhteensä.