Olin viikonloppuna AOVAn seminaarissa. Asiantuntijapuheenvuorot aloitti EK:n Eeva-Liisa Inkeroinen. Aika nopeasti muistui mieleen myös reilun vuoden takainen tapaamisemme, jolloin hän puhui talouskasvusta ja sen vaikutuksesta palkkojen kehitykseen. Puheenvuoro oli puistattava. Tällä kertaa Inkeroinen peilasi viime syksyn ja edelleen meneillään olevan liittokierroksen saavutuksia ja tapahtumia EK:n tavoitteisiin. Tärkeimpiä asioita työnantajan näkökulmasta ovat tietysti kilpailukyky ja vakaus pitkillä sopimuksilla. Tätä liittokierrosta Inkeroinen kuvasi läpimurroksi. Inkeroista kuunnellessa mieleen nousi aika monta syytä siihen, miksi ainakin minä olen järjestäytynyt.
Liittokierrokselle EK oli päättänyt mennä jo keväällä, eikä tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta haluttu edes keskustella. Liittokierros toi työnantajan näkökulmasta onnistumisen etenkin siksi, että paikallisia eriä jaetaan paljon. EK:n mielestä solidaarinen, kaikille yhtä paljon palkankorotuksia takaava palkkapolittiikka on vanhanaikaista ja vaarallista. Palkalla on voitava kannustaa työntekijöitä kilpailemaan ja olemaan tehokkaampia. Mikäli työnantajalla on mahdollisuus maksaa samaakin työtä tekeville työntekijöilleen eri suuruista palkkaa, Suomi säilyy kilpailukykyisenä maana. Paikallisilla erillä saavutetaan Inkeroisen mukaan parannusta henkilöstöpolitiikkaan ja se johtaa muutenkin työpaikoilla aktiiviseen arviointiin, sekä pakottaa neuvottelemaan työpaikoilla.
Lisäksi Inkeroinen iloitsi siitä, että liittokierroksen avulla palkankorotuksia on voitu kohdentaa niille aloille, jotka ovat tuottavia. Tupon myötä palkankorotuksia kun on maksettu suhteessa eniten aloille, jotka eivät ole tuottavia eivätkä vaativia. EK haluaa palkita vain osaamisesta ja vaativan työn tekemisestä.
Vaikka työnantajapuoli ei Inkeroisen mukaan halua repiä tuottavuutta työntekijöiden selkänahasta, ei tässäkään esityksessä puhuttu sanaakaan työhyvinvoinnista, joustoista työnantajan puolelta, eikä työntekijöiden jaksamisesta. Työnantaja elää kuulemma vyö kireällä ja sovitut palkankorotukset ovat kipurajalla, vaikka suomalainen asiantuntija ykistyisellä sektorilla on ns. vanhoista EU maiden työntekijöistä halvin. Lisäksi Suomi on Latvian ja Liettuan kanssa yksi joustavimmista maista työaikojen suhteen.
Neuvotteluvalmiudet ja -taidot yksittäisen työntekijän kohdalla eivät myöskään mitenkään voi koskaan olla tasavertaisia. Toisaalta tuottavuuden mittaaminen on vaikeaa aloilla, joilla ei suoraan tehdä myytäviä tuotteita. Miten mittaamme esimerkiksi hoito- tai opetustyön tuottavuutta? Miten suhteutamme näihin suomalaisen ainutlaatuisen järjestötoimintaan perustuvan vapaaehtoistyöjärjestelmän. Suomessa on yli 100 000 yhdistystä, jotka paikkaavat yhteiskunnan epäkohtia järjestämällä apua monelle sitä tarvitsevalle. Esimerkiksi vammaisjärjestöjä ja niiden vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa ei mikään yhteiskunnallinen tukitoimi tai palkkaratkaisu voi korvata. Mikä siis on tehokasta ja mikä ei? Kun osakkeenomistajalle kilahtaa euro kassaan vai kun yhteiskunta ja sen ihmiset voivat hyvin? Vai silloin kun työ tekijäänsä kannustaa ja työntekijän on joka aamu helppo mennä töihin?
Tuntui kornilta kuunnella Inkeroisen puhetta "kannustavasta" palkkapolitiikasta ja työnantajaroolista, kun samalla AOVA suunnittelee yhdessä SYL:n ja SAMOKin kanssa seminaaria, jonka aihe on "loppuunpalanut jo syttyessään". Seminaarissa käsitellään etenkin nuorten työelämään siirtyvien jaksamista tässä kilpailua ja itsenäistä pärjäämistä korostavassa ajassa. Suomessa tehdään pidempää työviikkoa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Suomen pitkä ja pimeä talviaika luo lisäksi omat rajoituksensa suomalaisen työläisen jaksamiselle. Työnantaja odottaa työntekijältä joustoja työajoissa ja palkankorotukset pitäisi saada jakaa epätasaisemmin kohdentaen ne niille, jotka tekevät tuottavinta työtä. Työntekijät ovat puolestaan uupuneita ja selvitysten mukaan kaipaavat enemminkin lisää vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia osa-aikaisen työn tekemiseen, kuin lisää palkkaa. Miten minusta tuntuu, että ammattiliittoja tarvitaan jatkossakin?
Liittokierrokselle EK oli päättänyt mennä jo keväällä, eikä tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta haluttu edes keskustella. Liittokierros toi työnantajan näkökulmasta onnistumisen etenkin siksi, että paikallisia eriä jaetaan paljon. EK:n mielestä solidaarinen, kaikille yhtä paljon palkankorotuksia takaava palkkapolittiikka on vanhanaikaista ja vaarallista. Palkalla on voitava kannustaa työntekijöitä kilpailemaan ja olemaan tehokkaampia. Mikäli työnantajalla on mahdollisuus maksaa samaakin työtä tekeville työntekijöilleen eri suuruista palkkaa, Suomi säilyy kilpailukykyisenä maana. Paikallisilla erillä saavutetaan Inkeroisen mukaan parannusta henkilöstöpolitiikkaan ja se johtaa muutenkin työpaikoilla aktiiviseen arviointiin, sekä pakottaa neuvottelemaan työpaikoilla.
Lisäksi Inkeroinen iloitsi siitä, että liittokierroksen avulla palkankorotuksia on voitu kohdentaa niille aloille, jotka ovat tuottavia. Tupon myötä palkankorotuksia kun on maksettu suhteessa eniten aloille, jotka eivät ole tuottavia eivätkä vaativia. EK haluaa palkita vain osaamisesta ja vaativan työn tekemisestä.
Vaikka työnantajapuoli ei Inkeroisen mukaan halua repiä tuottavuutta työntekijöiden selkänahasta, ei tässäkään esityksessä puhuttu sanaakaan työhyvinvoinnista, joustoista työnantajan puolelta, eikä työntekijöiden jaksamisesta. Työnantaja elää kuulemma vyö kireällä ja sovitut palkankorotukset ovat kipurajalla, vaikka suomalainen asiantuntija ykistyisellä sektorilla on ns. vanhoista EU maiden työntekijöistä halvin. Lisäksi Suomi on Latvian ja Liettuan kanssa yksi joustavimmista maista työaikojen suhteen.
Neuvotteluvalmiudet ja -taidot yksittäisen työntekijän kohdalla eivät myöskään mitenkään voi koskaan olla tasavertaisia. Toisaalta tuottavuuden mittaaminen on vaikeaa aloilla, joilla ei suoraan tehdä myytäviä tuotteita. Miten mittaamme esimerkiksi hoito- tai opetustyön tuottavuutta? Miten suhteutamme näihin suomalaisen ainutlaatuisen järjestötoimintaan perustuvan vapaaehtoistyöjärjestelmän. Suomessa on yli 100 000 yhdistystä, jotka paikkaavat yhteiskunnan epäkohtia järjestämällä apua monelle sitä tarvitsevalle. Esimerkiksi vammaisjärjestöjä ja niiden vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa ei mikään yhteiskunnallinen tukitoimi tai palkkaratkaisu voi korvata. Mikä siis on tehokasta ja mikä ei? Kun osakkeenomistajalle kilahtaa euro kassaan vai kun yhteiskunta ja sen ihmiset voivat hyvin? Vai silloin kun työ tekijäänsä kannustaa ja työntekijän on joka aamu helppo mennä töihin?
Tuntui kornilta kuunnella Inkeroisen puhetta "kannustavasta" palkkapolitiikasta ja työnantajaroolista, kun samalla AOVA suunnittelee yhdessä SYL:n ja SAMOKin kanssa seminaaria, jonka aihe on "loppuunpalanut jo syttyessään". Seminaarissa käsitellään etenkin nuorten työelämään siirtyvien jaksamista tässä kilpailua ja itsenäistä pärjäämistä korostavassa ajassa. Suomessa tehdään pidempää työviikkoa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Suomen pitkä ja pimeä talviaika luo lisäksi omat rajoituksensa suomalaisen työläisen jaksamiselle. Työnantaja odottaa työntekijältä joustoja työajoissa ja palkankorotukset pitäisi saada jakaa epätasaisemmin kohdentaen ne niille, jotka tekevät tuottavinta työtä. Työntekijät ovat puolestaan uupuneita ja selvitysten mukaan kaipaavat enemminkin lisää vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia osa-aikaisen työn tekemiseen, kuin lisää palkkaa. Miten minusta tuntuu, että ammattiliittoja tarvitaan jatkossakin?
2 comments:
Morjentes Kuoma!
Sitä on vaikutettu paremman yhteiskunnan puolesta selkeästi jälleen! Ja ens viikonloppuna kopohommasia ja otk-juttusia..
Kiva löytää sun blogi!
Terkuin, Piuku
www.piukunen.vuodatus.net
(mun blogin idealismi pätee lähinnä terriereihin ja kutomiseen... mutta käytän sentäs vihreää ja punaista lankaa :D )
Hyvä kirjoitus. Mielenkiintoisen lähitulevaisuuden neovottelutilanteesta laajasti ottaen työmarkkinoilla tekee työvoiman kysynnän kasvu suhteessa tarjontaan. Tehdessäni viime vuonna erästä lehtijuttua vakuutti STTK:n asiantuntija, että työntekijän asema on voimakkaasti vahvistumassa. Tämän täytyy vaikuttaa sekä palkan että laadullisten kysymysten kohdalla positiivisesti. Maahanmuutto tänne pimeään pohjolaan ei asiaa ratkaise, eikä Vanhasen pari vuotta sitten puhkuma vauvakampanja.
Ja tuosta sopimisen muodosta. Aika hampaat irvessä työnantajat tätä liittokierrosta kehuvat. Kyllä tupossa on puolensa.
Post a Comment