Missä kulkee hävyttömyyden raja?

Tuloerojen kasvamisesta ja köyhyydestä käyty keskustelu ei tunnu päättäjiä aidosti kiinnostavan. Tuloerojen kasvaminen onkin sananparsi vailla merkitystä, jos ei viitsi yhtään ajatella ihmisiä asian takana. Sosiaali- ja terveysturvan liitto järjesti eilen eduskunnassa seminaarin, jossa tavalliset "oikeat" köyhät ihmiset olivat kertomassa omasta tilanteestaan. Paikalla oli Helsingin Sanomien mukaan kokonaiset viisi kansanedustajaa. Naurattaisi, ellei tämä olisi todellista.

Tehdyt veronalennukset, joita Hetemäen verotyöryhmä vielä kehtaa esittää lisää, pitää jollain kustantaakin. Hyvä väylä porvarihallituksen mielestä on julkisten palvelujen alasajo. Paperilla asia on ehkä yksinkertainen, mutta tavallisen ihmisen elämässä se tarkoittaa pahimmillaan omissa eritteissä makaamista, kun esimerkiksi vaipat ja muut apuvälineet, sekä henkilökohtainen apu kiristetään minimiin.

Miten me kehtaamme väittää elävämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa heikommasta pidetään huolta, jos tämän kaiken rahoittamiseen ja toteuttamiseen ei oikeasti ole mitään haluja. Ei ainakaan nykyisillä päättäjillä. Verottaminen on paitsi julkisen talouden hoitamista, myös ja mitä isoimmassa määrin arvokysymys. Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä esittävät Kalevi Sorsa säätiön uusimassa julkaisussa 15 keinoa verottaa nykyistä enemmän, mutta samalla oikeudenmukaisemmin. Verottamalla julkaisussa esitetyllä tavalla, pystymme kohentamaan kaikkein pienituloisimpien työntekijöiden asemaa ja samalla parantamaan julkisten palvelujen tasoa.

Ei todellakaan voi olla millään perusteella oikeudenmukaista, että ne, jotka tarvitsevat jotain apua ja tukea yhteiskunnalta elääkseen edes jollain mittarilla mitattuna ihmisen arvoista elämää, eivät tukea saa. Hävyttömyyden raja alkaa olemaan käsillä, kun vaippojen määrä lasketaan päiväkohtaiseksi.