Veroja ja veroja

Verokertymä ei ole kertaakaan alentunut vuodessa yhtä paljon, kun vuosien 2009 ja 2008 välillä. Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja kerättiin vuonna 2009 yhteensä 73,8 miljardia euroa, mikä on 7,3 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kestävyysvajeesta puhutaan ymmärrettävästi paljon ja sen varjolla erityisesti julkinen sektori on asetettu huonoon valoon. Julkinen sektori tuntuu monissa puheissa olevan pelkkä menoerä.

Kestävyysvajetta pitäisi jollain paikata. Tunnetuin väite lienee se, että veroja ei voi nostaa, sillä se estää työllisyyden kehittymistä ja hidastaa talouskasvua. Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti voida olla varmoja, sillä markkinat eivät toimi yksin verotuksen ehdoilla. Lisäksi ihmetetyttää, että kun veroja on 2000-luvun puolivälin jälkeen laskettu ahkerasti, työttömyys pääsi vuosina 2008 ja 2009 kasvamaan huomattavasti. Verojen alentaminen ei siis ainakaan suojaa taantumalta.

Myös pohjoismaiset esimerkit osoittavat toista. Veroasteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ovat eurooppalaisella mittarilla mitattuna hivenen korkeat, mutta kyseiset maat ovat kilpailukyvyllä mitattuna monia Euroopan maita edellä. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen laadusta ja määrästä puhumattakaan.

Valtio keräsi viime vuonna noin 36 miljardia euroa verotuloja. Näistä veroista vain n. 8 prosenttia kerättiin enää progressiivisesti työtuloista ja ansiotuloistakin kerättiin yhteensä vain n. 13 miljardia. Loput verot kerättiin tasaverojärjestelmällä kulutusverojen kautta. Esimerkiksi arvonlisäveroa kerättiin viime vuonna enemmän, kuin verotuloja ansiotuloista.

Miksi me puhumme niin paljon työtulojen verotuksesta, vaikka se on kaikesta verotuksesta hyvin pieni potti? Veronmaksajien keskusliitto ei esimerkiksi juuri muusta puhukaan, kuin työtulojen veroprosenttien laskemisesta, joka tuntuisi olevan monelle autuaaksi tekevä päätös. Olen eri mieltä. Oikeudenmukaisin verotustapa on progressiivinen verotus, jossa kukin maksaa veroja kykyjensä mukaan. Tätä verotuksen mallia on murennettu monen huomaamatta muuttamalla verotusta kulutusverotuksen suuntaan, joka on kaikille varallisuudesta riippumatta saman suuruista. On ihan eri asia maksaa maksalaatikosta 50 senttiä veroja 5000 euron kuukausituloilla ja 500 euron kuukausituloilla.

Järjestelmän ymmärtämistä ja siitä puhumista haittaa myös se, että luvuissa puhutaan usein ihan eri asioista. Veronmaksajien keskusliitto ilmoittaa veroprosenttien keskiarvoihin mukaan veronluontoiset lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut, eli eläkevakuutus-, sosiaalivakuutus- ja sairaspäivärahamaksun. Kuitenkin yleensä, kun ilmoitetaan valtion keräämät verotuotot, nämä edellä mainitut puuttuvat tuottojen loppusummasta. Ja näin pitääkin olla. Mutta miten tämän yhtälön jälkeen päästään ylipäänsä keskustelemaan samasta asiasta? Kyseisistä asioista päätetään, jos ei täysin eri pöydissä, niin ainakin eri yhteyksissä.

Julkinen sektori on joutunut huonoon maineeseen syyttä. Jokainen julkisiin palveluihin käytetty (vero)euro menee suoraan palvelun järjestämiseen, kun yksityisenä palveluntuotantona tuolla samalla eurolla on tuotettava myös voittoa. Monelle on tullut yllätyksenä, että ulkoistamalla palveluja ei olekaan saatu aikaan toivottuja säästöjä.

Monelle tulee varmasti yllätyksenä, että työtuloista maksettavat verot ovat enää pieni osa valtion verotusta. Onko oikein, että emme uskalla puhua verotuksesta sen oikeilla nimillä, vaan piilotamme verotusta kulutukseen, jolta tavalliset pienituloiset ihmiset eivät voi välttyä?

Vain suurituloisella on mahdollisuus verosuunnitteluun ja tulojen muuttamiseen vähemmän verotettavaksi pääomatuloksi. Tuloerojen kasvattaminen on pysäytettävä ja verotus on muutetattava oikeudenmukaisemmaksi seuraavalla vaalikaudella. Tämä tarkoittaa progressiivisen verotuksen osuuden kasvattamista.