Työnantaja osallistukoon kansallisiin talkoisiin muiden mukana

Tätä viikkoa pidetään ratkaiseva työmarkkinaviikkona. Torstaina odotetaan palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen yhdessä valtiovallan kanssa neuvottelemaa tulosta palkankorotuksista ja paketista, jolla on monta nimeä. Syksyyn on mahtunut monta ei-vastausta, monta uhkakuvaa ja viimeisimpänä Raimo Sailaksen toive (yksityishenkilönä) palkankorotusten nollalinjasta. Katainen lupaili jo aiemmin veronkevennyksiä ansiotulojen verotukseen, mikäli työmarkkinaosapuolet pääsevät sopuun maltillisesta palkkaratkaisusta.

Perjantain jälkeen teknologiateollisuudessa ollaan sopimuksettomassa tilassa, muita sopimuksia päättyy sen jälkeen vuoron perään ja esimerkiksi vakuutusalalla sopimus on jo päättynyt. Helsingin Sanomien pääkirjoitus uumoili lakonuhkia, vaikka moni ei edes ole huomannut sopimusten tai sopimuksettomien aikakausien vaihtelua.

Lakolla ei uhata tosissaan ja sopimukseton tila ei tarkoita maailmanloppua. Työehtosopimusrikkomuksia tehdään koko ajan sopimusten voimassaoloaikanakin, lähinnä työnantajien toimesta. Mihin on kadonnut ymmärrys työmarkkinapolitiikasta?

Kenen vuoro?

Teknologiateollisuus sai koottua rivinsä duunarista ylempään toimihenkilöön. Näyttää lehdestä luettuna helpolta, mutta uskoisin yhtenäisen esiintymisen vaatimeen monta nielaisua ja monta vääntöä, vaikka tavoitteet olisivatkin helposti yhteen sulatettavissa.

Kampanjalle annettiin nimeksi Meidän vuoro! Mahtaako vuoron luovuttaminen toisille yhteisten kansallisten talkoiden nimissä onnistua? Palkansaaja on korotuksensa ansainnut ja EK:n oma toive oli, että palkoista sovitaan liitto- tai paikallistasolla, jolloin voidaan ottaa alojen erilaisuus huomioon. Nyt se ei sitten käykään. Lisäksi Inkeroisen tuttu lause, ”ei vain ole varaa”, lienee pikkuisen jo kulunut. Palkankorotusten hoitamisen lisäksi EK on vaatinut valtiota kustantamaan osan lomautuskustannuksistaan. Ei se toki ole tyhmä joka pyytää, mutta ahneeksi voi jo kutsua.

On mahdotonta kuvitella, että vain palkansaajat ja valtiovalta osallistuvat näihin talkoisiin. Veronkevennyksillä ei paikata palkkojen jälkeenjääneisyyttä ja niihin ei muutenkaan mielestäni ole nyt varaa. Siis oikeasti ei ole varaa.

Miksi palkankorotukset eikä veronalennuksia?

Katainen on useaan otteeseen peräänkuuluttanut ostovoiman kehityksen merkitystä talouskasvuun ja taantuman yli pääsemiseen. Kun sitten mietitään, millä tuota ostovoimaa parannetaan, niin kyseeseen tulevat palkankorotukset, sillä niiden vaikutus ostovoimaan on veronkevennyksiä suurempi.

Olennaista on myös se, että palkankorotukset on kannustavampi ja oikeudenmukaisempi tapa hoitaa palkansaajien niin sanotun käteen jäävän osuuden riittävyyttä. Lisäksi valtion verotulot kasvavat tätä kautta, eivät pienene, kuten Kataisen mallissa kävisi. Yritysten tehtävä on huolehtia henkilöstöstään. Osa yrityksen tuotosta kuuluu siis tietenkin sen tekijöille ja tämä hoidetaan oikeudenmukaisen palkkauksen ja sen korottamisen kautta.

Laatukysymykset tiukoilla

Kun työmarkkinaosapuolet viime viikolla tulivat ulos aiempaa myötämielisempinä yhteiselle ratkaisulle, pisti silmiin se, että työnantajapuoli ei puhunut mitään työelämän laatukysymysten kytkemisestä mahdolliseen pakettiin. Mikäli palkankorotusten tasosta sovitaan keskitetysti, on mukaan otettava myös työelämän laatua parantavia asioita. Myös työnantajien on ymmärrettävä se tosiseikka, että vain työelämän laatua parantamalla pidennetään työuria ja lisätään tätä kautta kasvua ja kansantaloutta sekä pienennetään sitä kuuluisaa kestävyysvajetta.

Tupo, tai yhteiskuntasopimus tai kilpailusopimus, kuten yhteistä sopimusjärjestelmää eri tahoissa on kutsuttu, ei voi olla pelkkä palkankorotusten ja veronkevennysten sopimus, vaan siihen täytyy sisällyttää työelämän laatua parantavia lainsäädäntömuutoksia tai kehittämishankkeita. Esimerkiksi työsopimuslakia on kehitettävä niin, että työnantajan tarjoamat hyväksikäyttöä muistuttavat sopimukset tulevat laittomiksi, jolloin ne voidaan ainakin riitauttaa ja mielellään jo etukäteen estää.

Mihin tarvitaan parannuksia?

Parannuksia kaivataan erityisesti työntekijöille tarjottavien minimituntien määrään. Esimerkiksi kaupan- ja palvelualalla käytetään räikeästi hyväksi ihmisiä siten, että heitä kutsutaan töihin aina tarvittaessa. Työnantaja puhuu sujuvasti joustoista, mutta todellisuudessa tämä tarkoittaa työntekijälle elämistä epävarmuudessa ja jopa köyhyysrajan alapuolella samalla, kun työnantaja popsii rusinat pullasta.

Sopimalla voidaan vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon työnantajan on vähintään tarjottava tunteja ja milloin se voi esimerkiksi palkata lisää työvoimaa. Ensin olisi tarjottava täydet viikkotyötunnit niille, jotka työpaikalla jo aiemmin työskentelevät.

Hyviä viimeisiä esimerkkejä tupojen kautta tehdyistä laadullisista parannuksista ovat vuorotteluvapaa- ja aikuiskoulutusjärjestelmä. Kumpikin on tarjonnut työssä pidempään olleille mahdollisuuden kehittyä ja hengähtää. Lisäksi etenkin ensimmäinen on mahdollistanut uuden ja nuoren työvoiman pääsyn työmarkkinoille. Tällaisia kaikki voittaa –järjestelmiä on kehitettävä edelleen, jotta ihmiset jaksavat työelämässä pidempään ja paremmin. Paremmin voiva ihminen on myös tuottavampi ihminen. Tuskin tätä tarvitsee EK:llekaan kertoa.

Yksi hyvä tapa parantaa työelämää olisi lisäksi joustavien työaikamallien kehittäminen. Joustavat työajat lisäävät ihmisten kykyä pysyä työelämässä, kun työ ja oma elämä on helpompi sovittaa yhteen. Työnantaja ei häviä tässä mitään, sillä tehdyt tunnit pysyvät samoina tehtiin ne sitten mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Työnantajan nihkeä suhtautuminen joustoihin kertoo autoritaarisesta johtamistavasta, joka työelämäämme edelleen vaivaa.

Kaikessa työelämän kehittämistyössä tuntuu olevan mukana työnantajan pelko siitä, että valvonta vaikeutuu. Ei ihmistä tarvitse oikeasti koko ajan valvoa. Työnantajapuoli voisi kokeilla joskus esim. luottamusta tiukan kurin sijaan. Parhaiten työpaikkojen sisäisiä asioita kehitetään toimivissa yhteistoimintaelinten ja työsuojelun kokouksissa ja asioiden huomioimisessa myös arjen työssä. Yhteistoiminta ei saa olla työnantajalle rasite, vaan se on vihdoin nähtävä mahdollisuutena. Yhteistoiminnan lisäksi työnantajan velvollisuuksiin kuuluu oikeudenmukainen palkanmaksu. Kansallisia taloustalkoita ei voi jättää vain hallitukselle ja palkansaajille.

Hei me pakinoidaan!

Viime kirjoituksesta on päässyt vierähtämään tovi. Hallitusohjelman julkaisun jälkeiseen aikaan on mahtunut Kreikka-lainan vakuuksien pohdintaa, sitten huomattiin, että se olikin melko pieni asia tässä koko Euroopan ja maailman talouskriisissä, sitten saatiin ulos budjettikehykset, jotka eivät tietenkään kelvanneet kenellekään ja viime päivinä on puhuttu persuista. Tai siis ei saa puhua persuista. Perussuomalaisten mielestä se on loukkaavaa.

Soini ilmoittautui eilen odotetusti presidenttikisaan. Soini pähkäili mm. eilisissä radiouutisissa ja tämän päivän hesarissa, että persujen, anteeksi perussuomalaisten linjaa ja myös itse perussuomalaisia vastaan on hyökätty. Pelastaja Soini, kerrotko tähän väliin, että mikä linja ja miten niin?

Palataan hetkeksi Ajankohtaisen Kakkosen vihailtaan. Nuoret poliitikot ja aktivistit tuomitsivat yksimielisesti niin sanotun vihaisen käytöksen, joka johtaa esim. murhiin, mutta itse vihapuheen määrittelemisestä ja sen käytöstä oltiinkin jo eri mieltä.  Vihaista puhetta ja vihapuhetta pitäisi käsitellä erikseen. Jokainen meistä on välillä vihainen ja sen saa myös osoittaa. Perkele ottaa päähän maksaa veroja! Hitto, että terveyskeskuksessa saa aina jonottaa. Mutta kun hyökätään tiettyä ihmisryhmää vastaan jonkun sen ominaisuuden perusteella ja yllytetään tämän johdosta toimenpiteisiin, ollaan kaukana hyväksytystä kriittisestä keskustelusta. Tätä on kai lyhyesti kuvattuna vihapuhe. Tämä ei kuitenkaan liity siihen, että poliitikkojen puheisiin asetetaan vastuu ja niistä keskustellaan. Tämä on mm. toimittajille kuuluvaa perustyötä, tykkäsi siitä sitten persujen jamekset tai ei.

Perussuomalaiset, johtajansa Timo Soinin johdolla, ovat siis olleet sitä mieltä, että media ja toimittajat ajavat heitä jotenkin takaa. Ei hyvää päivää oikeasti. Milloin valtaapitävien tekemisistä kertominen on ollut ajojahtia? Kun itse säheltää, on turha itkeä perään, että miksi tästä kerrottiin. Pidin Soinia tähän aamuun asti jotakuinkin fiksuna tyyppinä ja jotenkin ajattelin, että hän pysyy erossa tästä kummallisesta herkkähipiäisyydestä, joka hänen puolueessaan vallitsee, ja joka on osoittanut persujen kokemattomuuden ja linjattomuuden. Mutta niin vain lähti Soinikin murjottamaan, kun kuulemma perussuomalaisten kimppuun hyökätään koko ajan. Aloitapa Timo sinä suorapuheisena miehenä siis kertomalla se teidän linja ja opeta joukkosi käymään keskustelua asioista.

Se, että huudetaan joka väliin EI, tai kirjoitetaan blogeihin pakinatyylillä ala-arvoisia tekstejä, ei ole keskustelua.  Myös perussuomalaisilta pitää voida odottaa vastuullista käytöstä. Näitä lipsahduksia, joita viime aikoina on puolueen sisältä putkahtanut, olisi syytä oikeasti miettiä. Ei ole olemassa mitään Halla-Ahon kuvaamaa kehystä, jonka määrittelisi tietty porukka ja jonka sisällä saa tai ei saa keskustella. Soinilaiset ovat siinä samassa kehyksessä, joka joko uusintaa tai tuottaa uutta ajattelutapaa. On mahdotonta asettaa itseään jonnekin ulkopuolelle, josta saa lipsautella mitä tahtoo vailla vastuuta ja kun joku kysyy miksi, tulee kiukku ja itku. 

Suunnitteluun moniulotteisuutta kikkailun sijaan

Yritäpä olla pyörätuolilla julkisen liikenteen käyttäjä, mennä ostoksille kantakaupungin liikkeisiin tai lounastaa ravintolassa. Ei onnistu. Viimeisin Helsingin kaupungin yritelmä oli hankkia päätöksenteon tueksi kaupungin luottamushallinnolle sähköinen järjestelmä, joka ei tue näkövammaisille tarkoitettuja apuohjelmia. Järjestelmä maksoi veronmaksajien rahaa miljoonia. Yritä tämän jälkeen ajaa autolla moottori- tai kehätietä. Kaikkialla on suljettuja osuuksia tietöiden kestäessä vuositolkulla.

Helsinki pitää eittämättä esteellisten kaupunkien kärkisijaa, mutta ei ole kehumista muillakaan suomalaisilla kaupungeilla infrassaan.

Kun matkustin kesälomalla Norjassa ja Ruotsissa, kiinnitin monesti huomiota teiden ja liikennejärjestelyjen toimivuuteen sekä rakennusten esteettömyyteen. Ei siis tarvitse matkustaa rajaa kauemmas, kun asiat ovat paremmin.

Norja on täynnä kilometrien mittaisia tunneleita, jotka kulkevat joko vuorten läpi tai veden alla. Yhdessäkään tunnelissa ei ollut mitään ongelmia. Eikä niissä tarvittu valtavia tietokoneohjattuja järjestelmiä, jotka ohjaavat ihmisiä oikeille kaistoille, tai pitävät ilmankosteuden määrätyllä tasolla.

Jokainen muistaa Turun moottoritien surullisen kuuluisat avausvaiheet ja muutaman hassun parisataametrisen tunnelin tietokoneohjelmien ongelmat. Koko tie piti sulkea, kun suomalaisen putkitutkintoinsinöörin suunnittelema tunnelipätkä ei näkynyt valvontakamerassa.

Toinen mielenkiintoinen suunnittelukukkanen löytyy tällä hetkellä kehäykköseltä Leppävaaran kohdalla. Sielläkin on yritetty jotain niin hienoa, että kaistoja ei saada auki. Eikö suomalainen insinööri osaa suunnitella tietä tai lyhyttä tunnelia, jossa pystyy ajamaan. Muuta ei tarvita, vain turvallinen tavallinen läpiajaminen, kuten Norjassa.

Entä sitten esteettömyys. Suomalaiselle leirintäalueelle ei pyörätuolilla ollut asiaa, mutta naapurien vastaavat oli varustettu kunnolla toimivilla rampeilla lähes järjestään. Kyse on asenteesta ja erilaisuuden huomaamisesta suunnitteluvaiheesta toteutukseen, ei kustannuksista tai erityiskohtelusta.

Väitän, että suomalainen insinöörikoulutus on suunniteltu yhden yrityksen (hiipuvan Nokian) massatuotantotarpeisiin ja moniulotteiseen suunnitteluun tähtäävä opetus on vain heikko ajatusjälki opetussuunnitelmissa.

Miksi meikäläisten koulutusjärjestelmä tai myöhemmin työelämä ei vieläkään tunne monitieteistä osaamisen hyödyntämistä? Me jostain syystä uskomme yhteen alaan ja sieltä valmistuviin nuoriin miehiin ja naisiin, jotka oppivat suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita yhdestä ”valkoisen heteromiehen” tarpeet täyttävästä vinkkelistä.

Täällä usein olennainen unohtuu. Asioita ei kuitenkaan tarvitse yrittää tehdä liian vaikeasti. Tunnelin läpi pystyy ajamaan meilläkin, kunhan kaistat ovat auki. Miljoonia maksavat tietokoneohjatut erikoistehosteet voisi käyttää mieluummin siihen, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus toimia tässä yhteiskunnassa aistien toimivuudesta riippumatta.

Hutkitaan hei keppiä ja porkkanaa

Kirjoitin viime viikolla Ylen ykkösaamun kolumnissa huoliani hallitusohjelman niistä kirjauksista, jotka jättävät keskeisiä toimenpiteitä auki. Mahdollisessa talouden taantumassa ei voida taata, että nyt käyntiin päässyt eriarvoistumisen pysäyttäminen jatkuu. Myös yhteiskunnan asenteissa on parantamisen varaa.

Hallitusohjelmaan kirjattiin, että asuntolainan korkovähennysoikeutta leikataan ja kotitalousvähennyksen enimmäismäärää lasketaan 3000 eurosta 2000 euroon. Satakunnan kansa uutisoi eilen, että jälkimmäinen tulee lisäämään harmaan työvoiman käyttöä. Ensimmäisen perään on itketty, että kyllä nyt kepitetään keskiluokkaa.

Kotitalousvähennystä on käytetty keskimäärin eniten Kauniaisissa, jossa määrä on ollut noin 1500 euroa eli puolet nykyisestä maksimista ja edelleen reilusti alle tulevan rajan. Jo tässä vaiheessa herää kysymys, miksi itku rajan alentamisesta?

Entä keitä tuen käyttäjät ovat? Kauniaisissa henkilöiden keskitulot ovat 5000 euroa kuukaudessa, suomalaisten keskiansiot ovat 3000 euroa kuukaudessa. Kotitalousvähennyksen käyttäjistä valtaosa tienaa yli 35 000 euroa vuodessa ja 80 prosenttia käytetään remontteihin, eli lisäämään asunnon jälleenmyyntiarvoa. Jo vuonna 2006 65 prosenttia käytettiin remontteihin ja käyttäjät olivat pääsääntöisesti suurituloisia. Asia olisi voitu korjata jo ajat sitten, mutta porvarihallituksella taisi olla muuta puuhaa.

Asunnon myyntivoitto on verotonta, kunhan asuu kaksi vuotta omistamassaan asunnossa. Ja omistamistahan on jo tuettu korkovähennyksen avulla, joka keskimääräisellä lainankorolla 150 000 euron asunnossa tarkoittaa noin 1000 euron tulonsiirtoa veronmaksajilta asunnonomistajalle. Uuden hallitusohjelman kirjauksen jälkeen tuki on edelleen vastaavassa tilanteessa noin 750 euroa.

Työn tekeminen verokortin ohi on rikos. Myös työn ostaminen verokortin ohi on rikos. Kun kotitalousvähennyksen käyttäjistä valtaosa on erittäin hyvin toimeentulevia henkilöitä ja työn teettäminen verokortin ohi olisi rikos, niin mihin veronmaksajien maksamaa verotukea, eli porkkanaa oikein tarvitaan? Vai onkohan kyse sittenkin siitä, että hyvin toimeentulevaa väestöä on haluttu helliä kaikkien veronmaksajien rahoilla.

Lopuksi muistutan jo kerran aiemmin esiin ottamastani alle 25 vuotiainen nuorten toimeentulotuen leikkaamismahdollisuudesta. Eli jos syystä tai toisesta nuori jää vaille opiskelu- tai työpaikkaa, häneltä voidaan leikata jo ennestään pieniä tukia. Tässä katsotaan siis, että keppi auttaa porkkanaa paremmin.

Asuntolainan ja kotitalousvähennyksen lievät ”heikennykset” eivät todellisuudessa kurita ketään, vaan ne ovat oikeudenmukainen päätös sen puolesta, että autetaan ennemmin niitä, jotka tukea todellisuudessa tarvitsevat. Toimeentulotuen leikkaaminen puolestaan kurittaa sitä väestönosaa, jolla jo ennestään menee huonosti. Tämä vääryys vaatii pikaista korjaamista ja kepin tilalle porkkanan vaihtamista.

Porkkanaa ei siis minun mielestäni ole syytä tuhlata siihen, että hyvin toimeentuleva kansalainen pysyy kaidalla tiellä, eli ei käytä harmaata työvoimaa. Vaihtoehtoisesti voisimme myös lisätä aidosti rikollisuuden torjuntaa. Se maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, jonka jälkeen voimme tukea kaikkia niitä tuloluokkia, jotka apua tarvitsevat. Tehdään se parhailla mahdollisilla toimenpiteillä, ei keppiä ja porkkanaa sinne tänne ajattelemattomasti hutkien.

ps. Muun muassa Tilastokeskus ja VM tuottavat tilastoja näistäkin aiheista.

Rukalta, morjens!

Kävinpä minäkin Rukan vaaroilta hakemassa tuntumaa yhteiskunnan asioihin ja tilaan. Hiljaisuudessa ja perusasioiden äärellä oli melkein helppo tuudittautua ajatukseen, että asiat ovat meillä aika hyvin.

Nyt jo eduskunnassakin hyväksytty hallitusohjelma on ihan ok, jos sen lukee nopeasti ja ajattelematta. Ohjelmaan on kuitenkin kirjattu tai jätetty kirjaamatta hankalia kohtia, joiden kanssa tasa-arvoista ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa ja mahdollisimman pieniä tuloeroja kannattavat joutuvat vielä hikeen.

Miksi Kokoomus esimerkiksi a) hirtti itsensä kiinni mahdolliseen työtulojen (progressiivisen) verotuksen kiristämisen estämiseen ja b) se hyväksyttiin ohjelmaan? Miksi arvopaperimarkkinalain kehittämistä ei kirjattu niin yksiselitteisesti, että se todella estäisi osakkeiden omistajuuksien piilottamisen ja rikollisen toiminnan? Miksi perusturvan korottamisen yhteydessä ei ajateltu loppuun asti sitä, että kaikkein pienituloisin ihminen ei sitä läheskään sen suuruisena saa? Miksi työmarkkinatukea saavien kytkös avo- tai aviopuolisoon jäi auki? Miksi valtion tuottavuusohjelmasta ei kirjattu suoraan sitä, mitä se henkilöstölle tarkoittaa? Miksei työurien pidentämisen yhteydessä tehty konkreettisia toimenpidesuunnitelmia siitä, miten työelämän laatua esim. valvotaan ja väärinkäytöksiä sanktioidaan?

Ja miksi ihmeessä harmaan talouden torjumiseen valjastetun ministeriryhmän kokoonpanoa asiantuntijoineen ei julkisteta!?

Tässä maassa, muuallakin kuin Rukalla hiihdellen tai vaeltaen, voi pieni ihminen saada yksinkertaisia ajatuksia isojen asioiden parantamiseksi. Joskus nuo yksinkertaiset ajatukset voivat myös toimia.

Lähdetään vaikka siitä, hyvinvointivaltion lasku hoidetaan niin, että kansalaiset kustantavat sitä kykyjensä mukaan. Verotus tulee järjestää heikommassakin taloudellisessa tilanteessa oikeudenmukaisesti ja se kyllä vaatisi progression lisäämistä, ei tasaverokehityksen jatkamista. Työttömien omanarvon tuntoa ei puolestaan kohoteta pakottaen elämään puolison tuloilla ja työssä käyvien asemasta muutoksissa ja työpaikan arjessa tulee kehittää vaatimalla työnantajaa nyt vaikka aluksi noudattamaan lakeja. Lisää resursseja valvontaan ja kunnon sakot laiminlyönneistä. Viime aikoina julkisuuteen nousseet tapaukset mm. Kuntaliitosta ja Linnanmäeltä taitavat olla vain jäävuoren huippu.

ps. Hellettä jatkuu vielä viikonlopun yli. Asiat voisivat siis olla huonomminkin.

Loppuvuosi nettosaajana

Eilen vietettiin verotuksen taksvärkkipäivää. Päivän idea on yksinkertaistettuna se, että loppuvuodesta kansalainen saa ansaitsemansa palkan itselleen, eikä maksa siitä valtiolle, kuten on alkuvuoden tehnyt. Päivän teema on hyvä, mutta viesti saisi olla toinen.

Tästä päivästä lähtienhän olemme hyvinvointivaltiossa nettosaajina. Päiväkodit, koulut, terveyskeskukset, tiet, viemärit ja virastot pysyvät auki vuoden loppuun asti. Meillä on oikeus kannella, valittaa, saada vastaus, äänestää, vaikuttaa, osallistua ja luottaa siihen, että itseä kohdellaan tasa-arvoisesti muiden kansalaisten kanssa.

On totta, että kokonaisveroaste on 30 vuodessa noussut. Mutta niin on ihmisten hyvinvointikin kohonnut ja tulot kasvaneet – tosin ei kaikkien kohdalla. Kulunut vuosituhat on ollut tuloerojen ja hyvinvointierojen suhteen myrkyllinen. 90-luvun laman aikana alkanut ja tähän päivään asti kestänyt eriarvoistuminen ei ota laantuakseen. Vaikka jokainen on loppuvuoden ajan hyvinvointivaltion nettosaaja rahallisesti, kaikki eivät todellakaan hyödy hyvinvointivaltion tuottamasta hyvästä yhtä paljon. Ne, joilla menee hyvin, hyötyvät myös eniten. Sama porukka myös jaksaa jauhaa liian kireästä verotuksesta.

Kun ensi vuonna vietetään taksvärkkipäivää haluan, että media nostaa esille kokonaisveroasteen ja maksettujen eurojen lisäksi sen, mitä kaikkea verotuloilla on saatu aikaiseksi. Mikä hyöty siis myös rikkaalle hyvinvointivaltiosta koituu? On onni, että lapsen voi viedä lähikouluun, jossa voi luottaa opetuksen laatuun. On onni, että lähiössä on oma terveyskeskus, jossa oma lääkäri ottaa vastaan. Jo pelkät koulumaksut ja lääkärinpalkkiot söisivät valtaosan lapsiperheen tai sairastelevan perheen tuloista, jos kustannusrasite kannettaisiin yksin ja suoraan omasta tilipussista palveluntarjoajalle. Verotus on vakuutus, joka kaikkien kannattaisi mielellään ottaa.

Hyvää loppuvuotta, nautitaan hyvinvointivaltiosta!

Milloin oikeistoideologiasta tuli vallitseva totuus?

Närkästyneet kommentit mm. SAK:n osallistumisesta säätytalon hallitusneuvotteluihin jäivät mietityttämään. Itseäni pännii kyllä enemmän se, että Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtistä pidetään neutraalina veroasiantuntijana. Veronmaksajien keskusliitto on etujärjestö siinä missä muutkin. Niiden nettisivuilla on jopa vinkkejä siihen, miten henkilöverotuksessa pystyy kikkailemaan itselleen pienemmän veroprosentin.

Yhteiskunnassamme tuntuu olevan vallalla käsitys, jonka mukaan yksilö vastatkoon itsestään ja mitä vähemmän veroja sen parempi. Mitä vähemmän veroja, sen enemmän tulee kuitenkin muita maksuja. Mutta mitäs se rikasta kiinnostaisi. Tai paremminkin rikkaaksi mielivää. Sillä itse asiassa ”muotiin noussut ”oikeistoideologinen ajattelu, jota tunnutaan pidettävän jostain kumman syystä jonkinlaisena neutraalina totuutena, ei kiinnosta kaikkein rikkainta kymmenystä. Niillä menee joka tapauksessa hyvin ja ne eivät joka tapauksessa kummoisesti valtion tuloveroja maksele. Keitä varten kokoomuslaisten tapaiset poliitikot sitten lupailevat veronalennuksiaan?

Fiksutkin ihmiset sortuvat kertomaan, että kyllä veronalennus kannustaa työntekoon. Olen yleensä aina kysynyt kuka se kansalainen oikeasti on, joka hyötyy valtion verotuksen kautta tehtävästä ansiotulojen pienestä veron kevennyksestä niin, että intoutuisi siitä lisäämään työntekoa. Jokainen voi verokortistaan tarkistaa, kuinka suuri osuus verotuksesta kerätään enää valtion kassaan progressiivisesti ja kuinka suuri osa kuntaverotuksen kautta kaikille yhtä suurena prosenttina. Väitän, että moni yllättyy.

Joka tapauksessa se esimerkki. Ylempi toimihenkilö ei tälläkään hetkellä saa tekemästään säännöllisen työajan ylittävästä työstä korvausta (tätä kutsutaan siksi harmaaksi ylityöksi, jota tehdään niin julkisella, kuin yksityisellä sektorilla) ja kaupan kassalla pakertava tavallinen duunari taistelee edes viikon niin sanotuista täysistä tunneista. Ja kun työtulojen veroprosentteja lasketaan, maksetaan lasku muualla. Päivähoitomaksuissa, julkisen liikenteen käyttömaksuissa, auroverossa, ruuan arvonlisäverossa.. Listaa kulutusveroista ja välillisistä veroista voi jatkaa loputtomiin. Nämä verot, kuten oikeasti kaikki tiedämme, kurittavat pienituloisia suhteellisesti kaikkein eniten. Ja kukaan ei kannustunut vielä työntekoon yhtään. Mitä meille oikein siis tapahtuu?

Moni ylemmän keskiluokan tavallinen jamppa on onnellinen siitä, että voi viedä lapsensa hyvään päivähoitoon lähelle kotia ja koulutus on koko yhteiskunnassa tasalaatuisen hyvää. Tästä kaikesta ollaan kuitenkin koko ajan valmiita maksamaan vähemmän. Ihan kuin hyvinvointivaltio olisi rakentamisen jälkeen ilmainen ylläpitää.

Säätytalolla pakerretaan hallitusohjelmaa, joka ohjaa yhteiskuntaamme seuraavat neljä vuotta. Varsinaisten puolueita edustavien neuvottelijoiden lisäksi huoneet pullistelevat erinäisiä etujärjestöjen ihmisiä. Ja kun listaa katsoo, ei voinut tulla kuin pahalle mielelle siitä, keitä etujärjestöt pääsääntöisesti edustaa. Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtinen on vain piste i:n päällä. Oikeistoideologia jyllää neutraalina totuutena. Toivottavasti hyvinvointivaltion perustukset kestää, vaikka niitä jälleen kovalla kädellä ravistetaan.

Tieto lisää tuskaa (ja mahdollisuuksia muuttaa suuntaa)

Kävin eilen katsomassa Eduskunta-näytelmän. Kolmetuntisen aikana käytiin läpi kahta isoa kokonaisuutta. Ensimmäinen 1,5 tuntinen käsitteli lex-Soininvaaraa eli satakomitean työn surkeaa loppuhuipennusta, jossa saatiin aikaiseksi nuorten syrjäytymistä ja eriarvoistumista lisäävä laki, jonka perusteella toimeentulotukea voidaan leikata 20-40 prosenttia. Toinen iso kokonaisuus oli harmaan talouden kitkeminen ja sen pääosaa esitti hallintarekisteri ja pääministeri Kiviniemen halu jatkaa asian viemistä lain tasolle.

Esitys oli minusta hyvä ja selkeä. Vaikka kaikkia johtopäätöksiä ei allekirjoittaisi, oli näytelmän työryhmä saanut aikaiseksi hyvän kokonaisuuden, joka avasi toivottavasti monia silmiä. Ehkä eniten itseäni hämmästytti se, miten hyvin lakeja säätävien poliitikkojen, erilaisten työryhmien ja virkamiesten sekä koko hommaa rahoittavan rikkaan eliitin yhteydet oli saatu esille. Lisäksi poiminnat ministereiden ja kansanedustajien puheista eivät olleet tarkoitushakuisia, vaan relevantteja.

Näytelmän lopussa keskityttiin Kiviniemen puheisiin ehkä vähän pitkästi ja yksityiskohtaisesti, mutta jos ja KUN pääministeri haluaa perustaa Suomeen hallintarekisterijärjestelmän, joka mahdollistaa osakkeiden omistamisen anonyymisti ja veroja kiertäen, niin kyllä se olennaista. Se ON valehtelua, kun hän eduskunnan edessä vannoo, tekevänsä kaiken, jotta harmaa talous kitketään, ja samalla odottaa asettamaltaan työryhmältä lakiesitystä, jolla verojen kiertäminen eli harmaa talous mahdollistetaan.

Samaan aikaan tämä nykyinen hallitus on lisäksi leikannut tuottavuusohjelman nimissä resursseja poliisilta ja työsuojeluvirnaomaisilta. Tarkastuksia tekee esimerkiksi suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa edellisten leikkausten päälle 25 henkilötyövuotta vähemmän porukkaa. Kitketäänkö sillä harmaa talous? Ei kitketä. Lisäksi poliisilla ei ole mahdollisuutta puuttua talousrikoksiin, koska ne menevät finanssivalvonnan kautta, joka taas on koottu yritysmaailman henkilöistä ja poliitikoista. Tämäkö pumppu valvoisi itseään ja omia toimiaan niin, että rikokset paljastettaisiin. Ei valvo.

Edelleen olennaista ovat mittaluokat. Lex-Soininvaara säästää 4 miljoonaa, mutta kohtelee hyvin eriarvoistavasti tiettyä tavallista köyhää kansanosaa. Lakia toimeentulotuen leikkaamisen mahdollisuudesta perusteltiin mm. sillä, että nuoret eivät saa jäädä kotiin makaamaan ja nostamaan ”automaattisesti” tulevaa toimeentulotukea. Yhteisiä pelisääntöjä ei siis saa kiertää. Jos kerran karenssi koskee työttömyysturvaa, sen tulee koskea myös sosiaaliturvaa.

Harmaa talous maksaa yhteiskunnalla varovaisten arvioiden mukaan 4 miljardia euroa. Se on 4000 miljoonaa. Nuori ei saa kiertää yhteisiä pelisääntöjä, mutta osakkeen omistaja saa. Se voi hallintarekisterilain mukaan ostaa osakkeensa nimettömänä ja jättää verot maksamatta. Hallintarekisteri ei avaa omistajuuksia. Tässä on myös aika iso poliittinen ansa. Mitä asioita poliitikot saavat jatkossa olla päättämässä? Kiviniemen mukaan esimerkiksi omien omistajuuksiensa arvon nostamista. Hyväksyttävää? Ei minusta.

Meille on syntynyt kummallinen pieni ja rikas eliitti, jonka on annettu mellestää tässä maassa isänmaan nimissä miten tahtoo. Tämä, jos mikä tulee lopettaa.

Hyvinvointivaltiossa riskit kannetaan yhdessä

Minun ehdokkaani Pilvi Torsti julistautui blogissaan julkisten palvelujen alasajon vastavoimaksi. Hyvä niin, sillä näin tuleekin olla.

Mutta mitähän ajattelee Elina Lepomäki (kok) kannattaessaan tasaveroa ja julkisten palvelujen alasajoa? Hyvinvointivaltion ideana on se, että yksilöiden riskit kannetaan yhdessä. Tutkijoiden mukaan 90 prosenttia ihmisistä kohtaa sellaisen riskin elämässään, jolla on aitoja vaikutuksia yksilön elämään ja joiden kautta on mahdollista tipahtaa elämänhallinnasta. Onneksi on olemassa turvaverkko. Ainakin toistaiseksi.

Mikäli hyvinvointivaltio ajetaan alas, tipahtaa näistä 90 prosentista suuri osa jatkossa maahan asti. Onkohan Elina Lepomäki noiden 10 prosentin joukossa läpi elämänsä? On tai ei, sillä ei nyt ole niin suurta merkitystä kuin sillä, miten me haluamme jatkossa tätä yhteiskuntaa ylläpitää. Kukin kykyjensä mukaan, vai yhdessä riskit kantaen?

Moni sanoo, ettei kukaan oikeasti veroista tykkää. Minä tykkään. Juuri siitä syystä, että verovaroin me kannamme hyvinvoinnista huolta yhdessä ja otamme riskit vastuullemme yhdessä. Tämä on hyvin perusteltua jo siksi, että lähes jokainen kohtaa elämässään vaiheita, joissa turvaverkkoa tarvitaan tavalla tai toisella.

Pilviä voi äänestää joko 6.-12.4. ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä Helsingissä numerolla 110.

Naiset kotiin ja miehet töihin linja ei sovi 2000-luvulle

Eikä millekään muullekaan luvulle.

Keskustalainen lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ja hänen johtamansa työryhmä luovutti eilen esityksensä keskustalaiselle sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulalle. Tai paremminkin työryhmä luovutti mietinnön, koska se ei ollut päässyt yksimielisyyteen mistään esityksestä.

Julkisuudessa on puhuttu vuosia siitä, miten kalliiksi lapset tulevat naisten työnantajille. Todellisuudessa kustannukset ovat kuitenkin pääsääntöisesti vähäiset, sillä työnantajalle korvataan niin sanotut välittömät kustannukset lähes kokonaan. Palkalliset työehtosopimuksin sovittavat äitiyslomat ovat lisääntyneet ja osaltaan vähentäneet perheiden putoamista mahdolliseen tuloloukkuun, mikä on ilahduttavaa. Näiden kustannukset myös korvataan työnantajalle Kelan toimesta 56 (ensimmäiseltä) arkipäivältä 90 prosenttisesti. Mikä onkin oikein.

Voidaan myös laskea, että lähes puolet synnyttävistä naisista eivät rasita työnantajaa kustannusten puolesta ollenkaan, sillä heillä ei ole työpaikkaa, johon palata lapsen kasvettua päivähoitoikäiseksi. Naisyrittäjät ovat laskeneet lapsesta aiheutuviksi kuluiksi jopa 26 000 euroa. Kuluja syntyy neuvolakäynneistä, sijaisen rekrytoinnista ja kouluttamisesta ja myöhemmin sairaan lapsen hoitamisesta kotona. Hämmästyin eilisessä Ylen Aamu-tv:n haastattelussa esiintyneen naisyrittäjän Elina Wittin asennetta lapsia hankkivia naisia kohtaan. Hän käyttäytyi mielestäni haastattelussa jopa vihamielisesti.

Yhteiskunta tarvitsee lapsia, se on sanomattakin selvää. Nykyisessä mallissa epäoikeudenmukaisinta on se, että naiset joutuvat sekä työmarkkinoilla, että perheessä usein asemaan, jossa heillä ei ole samanlaisia valinnanmahdollisuuksia kuin miehillä. Edelleen yli 90 prosenttisesti lapsia hoitaa kotona äiti. Keskustapuolue tuntuu kannattavan tämän määrän vähintään nykytasolla pitämistä. Miksi?

Perhevapaat on pystyttävä jakamaan nykyistä tasaisemmin kummallekin lapsen vanhemmalle. Kustannuksista tulee puhua niin, ettei keskustelussa johdetaan ketään harhaan. Keskustan Rehula painottaa perheiden valinnanmahdollisuuksien säilyttämistä. Perhepolitiikassa on tehty kautta vuosikymmenten valintoja, joilla kannustetaan naiset kotiin hoitamaan lapsia, vaikka samalla puhutaan perheen omasta valinnasta. Kun tämä politiikka ei kerran ole toiminut, on ihan oikeasti pakko tehdä poliittisia valintoja. Esimerkiksi 6+6+6 malli antaisi isille mahdollisuuden ja oikeuden hoitaa lapsiaan ja naisille mahdollisuuden päästä työmarkkinoilla ja rekrytoinneissa edes lähelle samaa asemaa, jossa miehet ovat. Onneksi löytyy myös järkevästi ajattelevia poliitikkoja ja sellaiseksi haluavia. Kansanedustajaehdokas Pilvi Torstilla on mm. hyviä näkemyksiä ja ehdotuksia aiheeseen, joita tuen.

Muodissa kalliit harrastukset

Neule- ja muotiblogeja seurataan kaikkein eniten. Käsitöistä onkin tullut muoti-ilmiö, jota harrastavat "kaikki siihen kykenevät". Aamutv:n haastattelussa käsityötaitaja Anu Harkki kutoi villahousuja ja kertoi samalla, että neulominen on itse asiassa kallis harrastus. Ketjuista ostaminen on nopeuden lisäksi halvempaa.

Eilen illalla katsoin Stada-ajankohtaisohjelmaa, jossa kerrottiin toisesta muoti-ilmiöstä downshiftaamisesta. Toimittaja suomensi tämän tekemisen laiskotteluksi. Vitsissä mainostoimiston menestyjä osti itselleen paketin, jossa irtisanoudutaan työstä, muutetaan Intiaan ja talo- sekä koko omaisuus palaa. Hauskaa ehkä. Ehkä ei.

Ihmisillä menee siis hyvin. On aikaa tehdä itse kalliimpaa, voi irtisanoutua työstä tai voi lähteä Intiaan sapattivuoden ajaksi laiskottelemaan. Sotien jälkeinen ja teollistumisen myötä rakennettu hyvinvointivaltio mahdollistaa tämän. Mutta ei kaikille. Käyhä kun ei paljon downshiftaile.

Olimme tänään kansanedustajaehdokas Pilvi Torstin kanssa Itäkeskuksessa vaalityössä. Ihmiset kysyivät mitä SDP ja Pilvi voivat tarjota heille, joilla ei tulot riitä minkäänlaiseen kuluttamiseen, tai perusturva elämiseen. Ne ovat hyviä kysymyksiä.

Kun edellinen hallitus, jossa SDP oli mukana, jätti niin sanotun talousperinnön seuraajalleen Kokoomusvetoiselle hallitukselle, oli valtion talous kolme miljardia euroa PLUSSALLA. Kun menemme tätä kevättä kohti vaaleja, on valtion talous kahdeksan miljardia euroa MIINUKSELLA. Aikamoinen saavutus neljässä vuodessa. Veroja on kevennetty usean miljardin euron arvosta. Verojen kevennyksen seurauksena hyvin toimeentulevat tulevat nyt toimeen entistä paremmin ja pienituloiset entistä huonommin. Ei ole mitä jakaa, eikä tuloeroja tasoiteta riittävästi.

SDP haluaa, että verotuksella kustannetaan paitsi toimivat julkiset palvelut, myös tasataan tuloeroja niin, että kaikkein pienituloisimmat ja perusturvan varassa elävät pystyisivät myös toteuttamaan ihmisarvoista elämää. Minun mielestäni muoti-ilmiöillä, kuten kalliilla langoilla neulominen ja downshiftaus, hehkuttaminen ei edusta hyvää makua. Nämä ovat vain hyvin toimeentulevien ihmisten käsissä sillä välin, kun sadat tuhannet ihmiset laskevat pystyykö ostamaan maustetta tai saako tehdä seuraavassa kuussa sen verran tunteja, että pystyy maksamaan vuokran ja ostamaan rikkinäisten lenkkareiden tilalle uudet.

Ja mitä noihin muotiblogeihin tulee, niin taidan itse jatkaa veroaiheisilla teksteillä ja julkisia palveluita fanittaen, vaikka lukijakunta lisääntyisi aihetta neulomiseen vaihtaen. Voin silti antaa yhden vinkin. Villasukkiin, lapasiin ja pipoon, joita kutoo neljällä puikolla, kannattaa tehdä palmikko puikkojen vaihtokohtaan, jolloin silmukat pitää nostaa vain kerran puikolta puikolle, eikä tähän siis tarvita apupuikkoa. Palmikon kohdan saa merkattua kätevästi pinnillä, jolloin rivien laskeminen helpottuu.

Nimistä viis

Kokoomus käyttää tällä hetkellä yllättävänkin paljon aikaa ja energiaa todistellakseen, ettei se kannata tasaveroa (viimeksi HS 24.2. / Sarkomaa). Tasaveroa on myös haukuttu nimenä, joten jätän käyttämättä sitä tässä kirjoituksessa.

Verotuksessa enää alle 10 prosenttia kerätään progressiivisen verotuksen kautta. Kokoomuksen mallissa progressiivisia veroja ovat myös kunnallisverot, vaikka kunnallisveroprosentti on sama kaikille (kirosanaa tasavero ei kuitenkaan saa käyttää). Ajatus lähtee ilmeisesti siitä, että kunnallisverotuksessa pieni- ja keskituloiset saavat tehdä verotukseen ansiotulovähennyksen, joka on alle 3000 euroa. No hyvä, jos tämä tekee verotuksesta progressiivista, niin tehdään pieni harjoitus tähän yhteyteen.

Erilaisia verovähennyksiä kun on muitakin. Asuntolainojen korkoja saa vähentää 3000 euroa, remonttirahaa saman verran ja tähän päälle vielä yksi mokoma (=3000 euroa) jos säästää eläkettä varten. Kenellehän nämä vähennykset kohdistuvat, kun tulojakin pitää olla ihan kiitettävästi, ennen kuin vähennys tilille kolahtaa?

Kokoomus saa kannattaa ihan mitä veromuotoa se lystää, mutta miksei se voi sanoa rehellisesti sitä, kenen etua se ajaa. Niin. Kun kansalta kysytään, nousee hyvinvointivaltio ja sen tarjoamat universaalit palvelut etusijalle, progressiivinen verotus saa kannatusta ja kaikille yhtä suuret (kirosanaa tasavero ei saa vieläkään sanoa) kulutusverot ovat myrkkyä, koska ne kurittavat pieni- ja keskituloisia eniten.

Kirosanasta tasavero kannattaa lukea myös täältä.

Veroja ja veroja

Verokertymä ei ole kertaakaan alentunut vuodessa yhtä paljon, kun vuosien 2009 ja 2008 välillä. Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja kerättiin vuonna 2009 yhteensä 73,8 miljardia euroa, mikä on 7,3 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kestävyysvajeesta puhutaan ymmärrettävästi paljon ja sen varjolla erityisesti julkinen sektori on asetettu huonoon valoon. Julkinen sektori tuntuu monissa puheissa olevan pelkkä menoerä.

Kestävyysvajetta pitäisi jollain paikata. Tunnetuin väite lienee se, että veroja ei voi nostaa, sillä se estää työllisyyden kehittymistä ja hidastaa talouskasvua. Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti voida olla varmoja, sillä markkinat eivät toimi yksin verotuksen ehdoilla. Lisäksi ihmetetyttää, että kun veroja on 2000-luvun puolivälin jälkeen laskettu ahkerasti, työttömyys pääsi vuosina 2008 ja 2009 kasvamaan huomattavasti. Verojen alentaminen ei siis ainakaan suojaa taantumalta.

Myös pohjoismaiset esimerkit osoittavat toista. Veroasteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ovat eurooppalaisella mittarilla mitattuna hivenen korkeat, mutta kyseiset maat ovat kilpailukyvyllä mitattuna monia Euroopan maita edellä. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen laadusta ja määrästä puhumattakaan.

Valtio keräsi viime vuonna noin 36 miljardia euroa verotuloja. Näistä veroista vain n. 8 prosenttia kerättiin enää progressiivisesti työtuloista ja ansiotuloistakin kerättiin yhteensä vain n. 13 miljardia. Loput verot kerättiin tasaverojärjestelmällä kulutusverojen kautta. Esimerkiksi arvonlisäveroa kerättiin viime vuonna enemmän, kuin verotuloja ansiotuloista.

Miksi me puhumme niin paljon työtulojen verotuksesta, vaikka se on kaikesta verotuksesta hyvin pieni potti? Veronmaksajien keskusliitto ei esimerkiksi juuri muusta puhukaan, kuin työtulojen veroprosenttien laskemisesta, joka tuntuisi olevan monelle autuaaksi tekevä päätös. Olen eri mieltä. Oikeudenmukaisin verotustapa on progressiivinen verotus, jossa kukin maksaa veroja kykyjensä mukaan. Tätä verotuksen mallia on murennettu monen huomaamatta muuttamalla verotusta kulutusverotuksen suuntaan, joka on kaikille varallisuudesta riippumatta saman suuruista. On ihan eri asia maksaa maksalaatikosta 50 senttiä veroja 5000 euron kuukausituloilla ja 500 euron kuukausituloilla.

Järjestelmän ymmärtämistä ja siitä puhumista haittaa myös se, että luvuissa puhutaan usein ihan eri asioista. Veronmaksajien keskusliitto ilmoittaa veroprosenttien keskiarvoihin mukaan veronluontoiset lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut, eli eläkevakuutus-, sosiaalivakuutus- ja sairaspäivärahamaksun. Kuitenkin yleensä, kun ilmoitetaan valtion keräämät verotuotot, nämä edellä mainitut puuttuvat tuottojen loppusummasta. Ja näin pitääkin olla. Mutta miten tämän yhtälön jälkeen päästään ylipäänsä keskustelemaan samasta asiasta? Kyseisistä asioista päätetään, jos ei täysin eri pöydissä, niin ainakin eri yhteyksissä.

Julkinen sektori on joutunut huonoon maineeseen syyttä. Jokainen julkisiin palveluihin käytetty (vero)euro menee suoraan palvelun järjestämiseen, kun yksityisenä palveluntuotantona tuolla samalla eurolla on tuotettava myös voittoa. Monelle on tullut yllätyksenä, että ulkoistamalla palveluja ei olekaan saatu aikaan toivottuja säästöjä.

Monelle tulee varmasti yllätyksenä, että työtuloista maksettavat verot ovat enää pieni osa valtion verotusta. Onko oikein, että emme uskalla puhua verotuksesta sen oikeilla nimillä, vaan piilotamme verotusta kulutukseen, jolta tavalliset pienituloiset ihmiset eivät voi välttyä?

Vain suurituloisella on mahdollisuus verosuunnitteluun ja tulojen muuttamiseen vähemmän verotettavaksi pääomatuloksi. Tuloerojen kasvattaminen on pysäytettävä ja verotus on muutetattava oikeudenmukaisemmaksi seuraavalla vaalikaudella. Tämä tarkoittaa progressiivisen verotuksen osuuden kasvattamista.

Pätkisten liitto

Pätkätyöläisten asemasta puhutaan paljon ja yhtä paljon siitä, että ay-liike tai oikeastaan mikään mukaan liike ei tee asialle yhtään mitään. Ay-liike ja työväenpuolueet, jollaisiksi kaikki itseään nykyään tituleeraavat, vannovat tekevänsä kaikkensa työelämän pirstoutumisen ja polarisoitumisen estämiseksi. Pätkätyöeläinen on arvokas työläinen, jolla on myös oikeuksia. Vai onko?

Meillä on kaveriporukan kanssa tapana parantaa pätkätyöläisten maailmaa miettimällä heille (meille) omaa liittoa. Siihen voisivat kuulua kaikki ja se voisi olla keskusjärjestöistä vapaa vyöhyke. Vähän omituista olisi toki se, että tavoitteena tällaisella liitolla tulisi olla sen jäsenmäärän saaminen nollaan.

Kenen kanssa keskusjärjestöistä vapaa kaikkien pätkätyöläisten liitto Pätkis Ry neuvottelisi? Millä se painostaisi ja ketä? Kaikkia työnantajia yksitellen, EK:ta, yhteiskuntaa? Haasteita riittäisi. Ehkä pätkätyöläisten asemaa ei parannetakaan oman liiton kautta. Pätkätyöläisten aseman parantamiseksi tulisi sen sijaan perustaa kaikkien keskusjärjestöjen yhteinen neuvottelujärjestö.

Työ kohdistuisi erityisesti laittomiin ja perusteettomiin määräaikaisiin työsuhteisiin, työntekijöiden ja työnantajien tietoisuuden lisäämiseen ja työehtosopimusten puutteisiin. Neuvottelujärjestön tehtävänä olisi siis kehittää työehtosopimustoimintaa niin, että määräiaikaisissa työsuhteissa olevat huomioitaisiin niissä nykyistä paremmin. Neuvottelujärjestöllä olisi mahdollisuus kirjoittaa suoria tekstejä, joita kaikissa työehtosopimuksissa tulisi olla. Itse neuvottelutoiminta olisi nykyisenlaista yhteistoimintaa työnantajan kanssa. Painostusvalmius synnytettäisiin työntekijöiden tietoisuutta ja taisteluvalmiutta kasvattamalla. Tähän työhön tarvittaisiin jalkatyötä jos mitä.

Miksi keskusjärjestöt lähtisivät tähän mukaan ja maksaisivat jäsenmaksua pätkätyöläisten neuvottelujärjestölle? Koska määräaikaisuudet koskettavat meitä kaikkia yleensä jossain vaiheessa työelämää henkilökohtaisesti, mutta vähintään työpaikalla työtoverien kautta. Kukaan ei hyödy määräaikaisten työsuhteiden kestämättömältä ja nykyisenlaiselta laittomalta käytöltä. Näin keskusjärjestöt pystyisivät myös osoittamaan, että ne todella tekevät jotain pätkätyössä olevien jäsentensä hyväksi. Neuvottelujärjestöön kuuluisi jokainen oman liittonsa kautta, joten kenenkään ei tarvitsisi vaihtaa liittoa tai kaksoisjärjestäytyä henkilökohtaisen työmarkkinatilanteensa vuoksi.

Puolueet voisivat omalta osaltaan lähteä tukemaan kyseisen järjestelmän syntymistä ja sen toimintaa. Neuvottelujärjestöllä olisi omat työntekijänsä ja sen lisäksi se toimisi yhteistyössä keskusjärjestöjen ja eri liittojen kanssa. Työnantajapuolen kanssa toimittaisiin joko EK:n, työnantajaliittojen tai suoraan työnantajien kanssa. Minusta tässä voisi olla ideaa.

Missä kulkee hävyttömyyden raja?

Tuloerojen kasvamisesta ja köyhyydestä käyty keskustelu ei tunnu päättäjiä aidosti kiinnostavan. Tuloerojen kasvaminen onkin sananparsi vailla merkitystä, jos ei viitsi yhtään ajatella ihmisiä asian takana. Sosiaali- ja terveysturvan liitto järjesti eilen eduskunnassa seminaarin, jossa tavalliset "oikeat" köyhät ihmiset olivat kertomassa omasta tilanteestaan. Paikalla oli Helsingin Sanomien mukaan kokonaiset viisi kansanedustajaa. Naurattaisi, ellei tämä olisi todellista.

Tehdyt veronalennukset, joita Hetemäen verotyöryhmä vielä kehtaa esittää lisää, pitää jollain kustantaakin. Hyvä väylä porvarihallituksen mielestä on julkisten palvelujen alasajo. Paperilla asia on ehkä yksinkertainen, mutta tavallisen ihmisen elämässä se tarkoittaa pahimmillaan omissa eritteissä makaamista, kun esimerkiksi vaipat ja muut apuvälineet, sekä henkilökohtainen apu kiristetään minimiin.

Miten me kehtaamme väittää elävämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa heikommasta pidetään huolta, jos tämän kaiken rahoittamiseen ja toteuttamiseen ei oikeasti ole mitään haluja. Ei ainakaan nykyisillä päättäjillä. Verottaminen on paitsi julkisen talouden hoitamista, myös ja mitä isoimmassa määrin arvokysymys. Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä esittävät Kalevi Sorsa säätiön uusimassa julkaisussa 15 keinoa verottaa nykyistä enemmän, mutta samalla oikeudenmukaisemmin. Verottamalla julkaisussa esitetyllä tavalla, pystymme kohentamaan kaikkein pienituloisimpien työntekijöiden asemaa ja samalla parantamaan julkisten palvelujen tasoa.

Ei todellakaan voi olla millään perusteella oikeudenmukaista, että ne, jotka tarvitsevat jotain apua ja tukea yhteiskunnalta elääkseen edes jollain mittarilla mitattuna ihmisen arvoista elämää, eivät tukea saa. Hävyttömyyden raja alkaa olemaan käsillä, kun vaippojen määrä lasketaan päiväkohtaiseksi.

Onko pelon pakko elää keskuudessamme?

Otsikko Helsingin Sanomien pääsivulla tänään "Ei näyttänyt suomalaiselta". Koko juttu traagisesta tulipalosta Tampereella oli kyhätty sen ympärille, että jospa kuitenkin saataisiin tästä rasistinen viharikos. Ulkomaalaissyntyiset ravintoloitsijat keskittyivät kertomaan kukin vuorollaan, ettei tässä tapauksessa ole syytä leimata ketään, ihmishenkien menettäminen itsessään kun on kauheinta. Eilen HS kertoi rikollisliigojen yhdistymisestä. Erääseen porukkaan pääsee vain henkirikoksen tehneet. No kiitos vaan tiedosta, olisin pärjännyt ilmankin.

Pelko elää kaikkialla. Ja jos se ei elä, se herätetään. Milloin haluamme pelotella rikollisliigoilla, milloin ulkomaalaisilla, milloin pomoilla. Aina on jotain, mitä pelätä. Pelko onkin varmasti kaikkein yleisin tunne.

Pelko lamauttaa ja estää toimimasta järkevästi ja tuottavasti. Mikäli esimerkiksi työpaikoilla pitää pelätä työkaverin tai esimiehen jatkuvaa huomauttelua ja epämääräistä henkilön asettamista milloin uhaksi, milloin vaaraksi itselleen tai muille, milloin epäonnistujaksi, ei työn jälki voi olla hyvää. Ja ihminen muuttuu pelon alla. Se on mielestäni surullisinta.

Olisiko aika voittaa pelko. Sanotaan pelottelijalle, että ei kiinnosta.

Kaikki pienet ensin

Mitä jos edunvalvontaa ja asioita tehtäisiin ilman ainaista vastakkainasettelua? Onko esimerkiksi oikeasti niin, että jos perusturvaa korotetaan, se on ansiosidonnaisella eläviltä pois? Onko niin, että jos asunnot muokataan esteettömiksi, se on jotenkin ei-vammaisille epäedullista? Onko niin, että jos vanhusten asiat laitetaan hoivakodeissa kuntoon, opiskelija ei saa voita leivälle?

Minun yhteiskunnassani heikointa ajatellaan aina ensin. Nykyinen hallitus on puolestaan toteuttanut kivuttomasti elinkeinoelämän ja sitä edustavien etujärjestöjen vaatimaa politiikkaa. On poistettu työnantajien kelamaksut, on jätetty pääomatulot verotuksellisesti rauhaan, on mahdollistettu alihankkijoiden holtiton käyttö ja on annettu heikentää työntekijöiden etuja ja oloja. Perusturvaa ei ole parannettu.

Esimerkiksi harmaan talouden kitkeminen toisi miljardeja yhteiseen pottiin jaettavaksi. Silloin voisimme parantaa kaikkien heikoimmassa asemassa olevien asemaa yhteiskunnassa. On tutkitusti sekä yksilön hyvinvoinnin, että yhteiskunnan kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta parempi, jos tuloerot ovat pienet, eivätkä suuret. Jo tästä näkökulmasta kaikki tuloeroja kasvattavia toimia tulisi välttää. Elinkeinoelämän paapominen pienen ihmisen kustannuksella on saatava päätökseen. Onneksi ensi keväänä kansa voi taas valita toisin.

Pieniä iloja, suuria tunteita

Keräsin pienenä ämpärin täyteen sammalta ja päälle kerroksen mustikoita. Loppuajan lähinnä viihdytin muita metsään lähteneitä. Kärsivällisyys ei yksinkertaisesti riitä pienten marjojen kanssa pipertämiseen ja viihdyttämisessä olen aina ollut muutenkin parempi.

Voin samoilla metsässä tuntikausia. Sienestämisessä on jotain aivan valtavaa lapsenomaista löytämisen riemua. Kun silmiin osuu lehtien keskeltä rypäs kuivia ja kauniita suppilovahveroita, tulee onnistumisen tunne, jota joutuu muussa tekemisessä välillä kunnolla etsimään. Suppilovahveroita ei voi löytää, ellei pidä silmiä koko ajan auki ja keskity pelkästään siihen, mitä etsii.

Tunnustaudun suurten tunteiden kanssa eläjäksi. Elän hetkessä ja yleensä aina täysillä. Itken surut, ja nauran ilot. Nautin eniten onnistumisesta, jos sen voi jakaa muiden kanssa.

Aikuisena ystävien löytäminen ei ole välttämättä ihan helppoa. Olen ollut todella onnekas, kun olen saanut viime vuosina toimia sellaisissa yhteisöissä, joista olen löytänyt paitsi maailman ammattitaitoisinta ja sitoutuneinta väkeä, myös ihania ihmisiä, joista on tullut ystäviäni. Nämä hienot ihmiset ovat elämäni suppilovahveroita. Onneksi olen osannut pitää silmät auki ja keskittyä olemaan läsnä.

Länsirintamalta ei mitään uutta

Pelolla johtamiseen kuuluu mm. tiedon epämääräinen ja epätasainen jakaminen, ohjeiden ja pelisääntöjen ainainen muuttuminen, ihmisten syyllistäminen, epämääräiset ja negatiiviset palautepalaverit sekä samanaikainen julkinen kehuminen. Lisäksi pelolla johtaja ottaa repertuaariinsa suoran uhkailun, jos joku alaisista on niin talipää, ettei edelliset mene perille.

Työelämässä meitä suojaavat monet lait ja normit, siis periaatetasolla ja ihannetilanteessa. Sairasta esimiestä lait ja säännöt eivät kuitenkaan koske, sillä hän ei näe oman ympyränsä ja itsensä ulkopuolelle. Sairas esimies ei yksinkertaisesti kykene näkemään omassa toiminnassaan mitään moitittavaa ja jostain kumman syystä on usein sen verran ”hyvillä” sosiaalisilla taidoilla varustettu, että saa muitakin uskomaan tämän. Manipulointi ja pelaaminen kuuluvat sairaan esimiehen mielipuuhiin ja samalla hän kuvittelee muiden toimivan koko ajan samalla tavalla.

Kaikki eivät kuitenkaan sopeudu pelolla johtavan esimiehen vietäväksi. Pelolla johtava esimies ei unohda koskaan ja antaa välillä ymmärtää, että asiat ovat kunnossa, kunnes lyö taas, ja lyö aina kovemmin. Tällainen henkilö, joka ei kykene ottamaan senttiäkään kriittistä edes rakentavaa palautetta vastaan, hoitaa asian lopulta niin, että ympärillä ei tällaista palautetta anneta. Jos ja kun joku sitä antaa, hänestä on päästävä eroon. Tavalla tai toisella.

Länsirintama oli yksi karuista sodan näyttämöistä. Jokainen tunnistaa elämään jääneen lauseen ”Länsirintamalta ei mitään uutta”. Länsirintamalla tapahtui kovin vähän, mutta se ei missään nimessä tarkoittanut sitä, että siellä ei olisi tarvinnut pelätä, vaan päinvastoin. Samanlaista on elää työyhteisössä, jossa esimies johtaa pelolla. Koskaan ei tiedä milloin se iskee ja miten.

Omaa luokkaansa kolahdutti

Olipa mukava katsoa Ylen dokumenttia erityisluokasta ja Ulla-opettajasta, jonka missiona oli saada oppilaiden käteen päästötodistukset ja oppilaisiin itseluottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Dokumenttia katsoessani koin toisaalta erittäin vahvoja tunteita, kahdestakin syystä.

Oma yläasteen luokkani ja toimintamme silloin ei olisi vähempää tai enempää voinut muistuttaa tuon dokumentissa kuvatun 9 H -luokan sähellystä. Erona oli se, että meitä ei erotettu omaksi erityisluokakseen, vain painelimme menemään koko parinkymmenen oppilaan joukon mukana. Kaikki saivat silloinkin päästötodistukset ja suuresta osasta tuli kunnollisia kansalaisia, jos näin voi sanoa. Toinen ajatus, jonka huomasin tahtomattani pysäyttävän itseni oli se, että tuota minunkin piti tehdä. Opettaa erityisluokkaa, tehdä jotain oikeasti merkittävää.

Palataan kuitenkin dokumentin opettajaan Ullaan. Ulla, eläkeikää lähestyvä erityisopettaja oli empaattinen, osaava, nuoria hienosti kohteleva ja lämmin ihminen. Sellainen, jota pitäisi olla helppo fanittaa, vaikka ei ymmärtäisi erinomaisia pedagogisia taitoja, jotka hänen toiminnassaan koko ajan näkyivät.

Nuoret, joita erityisluokkalle oli sijoitettu, olivat siististi pukeutuneita ja suuri osa tuli selvästi hyvin toimeentulevista kodeista. En voinut välttyä Ullan ihailulta, siltä erinomaiselta kyvyltä saada kirjoilevista ja sisäänpäin kääntyneistä nuorista ulos mahtavia oman elämän analyysejä, mutta samalla mietin, miten hukassa noiden lasten vanhempien täytyi olla.

Nuori tarvitsee rajoja ja etenkin sitä, että niistä pidetään kiinni. On turha sanoa, että nukkumaan mennään joka ilta kymmeneltä, jos siitä jaksaa pitää kiinni kerran. On turha jättää kiroilut tai vittuileminen huomioimatta luullen, että tekee hyvän teon, kun samalla antaa todellisuudessa nuorelle signaalin, että ei välitä.

On hienoa, että meillä on koulujärjestelmä, joka pystyy antamaan hukassa oleville nuorille mahdollisuuden. Ulla-opettajan kaltaisia ihmisiä tarvitsemme lisää. Sekä kouluihin, että koteihin. Aikuisten tehtävä on asettaa rajat ja ymmärtää nuoria, vaikka he puhuvatkin omaa kieltään.

Kuninkaanhaan 9 B luokalta noustiin lukioihin ja ammattikouluihin, jatko-opiskelemaan ja ammatteihin. Vaikka meitä ei ohjannut erityisopettaja, meidät pelasti se, että opettajat välittivät. Opettajat eivät päästäneet meitä karkuun, vaikka olen varma, että välillä niiden teki mieli niin tehdä. Haistatteluun ja poissaoloihin puututtiin, kiusaamista ei hyväksytty.

No entä sitten se opettaminen. Onhan tässä aikaa tehdä urasuunnitelmia ja ura-valintoja vielä vaikka kuinka kauan.